Niin no, sumopainia en ole koskaan koittanut, joten se voisi olla ihan pop. Persenaisena voisit peruuttaa, tissinaisena voisin hyöryttää etiäpäin. Kutsuttakoon sitä tissipersepainiksi.
Itse asiaan; kuuntelen suorana ja ilmeisesti toisessakin voimalassa jotain häikkää, jos oikein ymmärsin niin sielläkin kuumenemista että paineistumista. Jotain myös puhuivat vedenpinnan muutoksista, johtuen maan siirtymisestä. Tämä ei ole niin helppoa pälättävän perheen keskellä, keskittyä oleelliseen.
Tästä Jaappanista että itsekkäästi, kuten olen, eniten harmittaa että tuo romauttaa idän pörssejä, ja minähän olen laittanut sinne seitsemäsosan sijoituksistani, siis vain 50 rahaa. Kiinaan toki, ei Japaniin.
Idolini kungfu/länsimainen nyrkkeilymies Bruce Lee olisi varmaan mielissään, hän halveksi kaikkea japanilaista, syystäkin.
"Kill Arman" sarjassakin oli hassua, että se kaikilta muilta turpiinsa saava olisi voittanut Jaappanin karatemiehen, mutta ne ketkuili säännöillä. Ameriikkalaista käytännön katutappelugurua ja Bruce Leen Jeet Kune Don jatkajaa vastaan taas Armania ei vain armosta nussittu perseeseen.
Jaappanilaislla on nyt joku herkkä marttyyrin asema, koska niitä syystäkin huomautettiin kahdella ydinpommilla. Kuitenkin nehän olivat ei henkistyneitä ihmeolioita, vaan enemmän perseestä kuin paska valloitussotineen , Nankingin verilöylyineen ja pakkohuorataloineen Eivätkä kadu tai anteeksipyytele. Hitlerkortti!!
Ydinvoimasta että minähän olen ydinvoiman kannattaja, juurikin ympäristösyistä. Inhoan aatteiden klimppiytymistä, etten minä luonnon- ja eläinsuojelumyönteisenä saisi noin ajatella.
Demoninen tai arkkienkeli Urielmainen puoleni olisi kyllä nautiskellut pahemmastakin tuhosta Japanissa. Taidan ollakin sillen paha ja huono, mutta sehän on tiedossa.
EDIT: Pentunakin minusta oli kivaa rakentaa ja sitten rikkoa legotaloja, talojen räjäytysvideot ja jäihinhukkumistietoisku kiihoitti. Tein myös paperista "planeettoja" ja polttelin niitä suurennuslasilla. Hullu mikä hullu.
Ihan oikeasti mä en pysty näkemään, miten Japanin ydinvoimaloiden tilanne maanjäristyksen+tsunamin jälkeen vaikuttaa Suomen ydinvoimaloihin. Paitsi poliittisesti.
Minulla tuohon, surkea runkkari kuin olen, jotta:
Minua kiehtoo että kaikki naiset, myös nuoret ja hyvännäköiset, ovat alasti vaatteidensa alla. Ja minä en koskaan näe heitä silleen kokonaan, siis nakuna. Ja se on siis niin väärin. Pornografiassakin minua kiehtoo nähdä nainen ensin siveästi vaatetettuna, sitten riisumassa ja lopulta alastomana. Ei niin välii onko se mun makuun pantava, tää on henkinen arvo!!
Muta- tai öljypainiesityksissä olisi hyvä, jos aloittaisivat bikineissä, jotka sitten catfightin aikana "vahingossa" riipisivät "biksut" toistensa päältä, jolloin tisut, pylly ja pimppakin näkyisi! ÖHÖHÖHÖ!!.
IS kirjoitti:Tutkijat väittävät selvittäneensä muinaisen mysteerin satelliittikuvan avulla, jonka epäiltiin esittävän veden alle joutunutta kaupunkia. Nyt tutkijat uskovat löytäneensä Atlantiksen Keski-Espanjasta, Cadizista pohjoiseen.
Öö... mitkä rengas muodostelmat? Google maps satellittikuvan keskellä pitäisi sijaita Poseidonin tempperin rauniot mudan alla.
EPAn arvio siitä, mitä maksaisi viilentää maapalloa asteella, löytyykö innokkaita maksajia? How Much Would You Buy?
WUWT kirjoitti:Total Cost = US$78 billion per year times 90 years = US$7 trillion dollars with a “t”, or about half a years GDP for the US.
Total Cooling = 0.00375° C in 90 years
US$7 trillion divided by 0.00375°C gives us … wait for it … US$1,900 trillion dollars for each measly degree of cooling.
PS – How big is a trillion? If we had done that, lost a million dollars a day, every single day since Biblical times, not taking a single day off, we still wouldn’t have lost a trillion dollars. We wouldn’t even have reached three-quarters of a trillion dollars.
Tällaiselle ydinvoimasta selkeää ja vielä vähemmän voimakkaan kiihkeää kantaa muodostamattomalle maallikolle tässä keskustelussa - ei ehkä niinkään Kitinässä kuin julkisuudessa ja esim. Soininvaaran blogissa - ensisijaisesti kummastusta herättää se, miten jotenkin henkilökohtaisen irrationaalisia ja kiihkeitä reaktioita nimenomaan ydinvoiman suhteen yleensä tämä Japanin tragedia saa aikaan niin perinteisissä ydinvoiman vastustajissa kuin myös viherallergikoissa. Pidän kumpaakin äärikantaa nuijana. Ainakin minun mediaseurantaan käyttämälläni ajalla ja paneutumisella on aivan tavattoman vaikea saada tästä koko lailla kesken olevasta prosessista sellaisia tietoja, joiden pohjalta olisi mitenkään mielekästä alkaa vetämään jotain yleisiä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Ihmettelen monen hinkua tehdä niin, kun se on niin ilmeisen perustelematonta.
Ehkä myönteisenä puolena tässä on se, että yleinen tietoisuus tai ainakin kiinnostuneisuus ydinvoimateknologiasta saattaa nousta. Viherpiiperöpuolella esimerkiksi niputetaan kovin paljon aivan erilaisia asioita huoletta yhteen nippuun, ja ydinhurmapuolella tunnutaan esimerkiksi ajateltavan, että voimalaluokan ydinreaktori voidaan naps vaan sammuttaa aivan vaarattomaksi ongelmien iskiessä. Japanin tapahtumien purkaminen tekee kummankin hankalaksi. Mutta ehkä tärkein pointti tässä on se, että koko keskustelu, ainakin ääriporukoissa, kulkee pitkälti vuosikymmeniä vanhoissa uomissa ja esitetään, että me (vastustajat tai kannattajat) olemme koko ajan olleet oikeassa. Kuten aiemminkin, juuri tämä jos jokin on tämänkin tapahtumaketjun valossa kuitenkin nuijaa.
Jos tästä tragediasta voi tässä vaiheessa jotain yleisiä järkitendenssejä alkaa hahmotella, niin kyseeseen tulee varmaan lähinnä se terveen järjen kanta, että tilanne ja tekniikka on muuttunut. On perusteltua esimerkiksi vastustaa 60-lukulaista tai 80-lukulaista ydinvoimaa ja sen rakentamista, mutta kannattaa 2010-lukulaista. Taloudellisten reunaehtojen puitteissa voisi jopa ajatella, että vanha ydinvoiman korvaaminen uudella voisi eräässä mielessä olla aika hyvä idea - sen sijaan on vaikea sympata aika yleistä konsensusta, jonka mukaan olemassaolevan ydinvoiman käyttöikää kannattaa pidentää mutta uutta ei herraties pidä rakentaa. Vastaavasti vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittyessä tullee piste, jossa aiempien kannattajien on perusteltua kääntyä vastustajiksi. Pöljimpiä ovat ne, jotka eivät päivitä kantaansa maailman muuttuessa aivan erilaiseksi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
"The Stern Review's main conclusion is that the benefits of strong, early action on climate change considerably outweigh the costs. It proposes that one percent of global gross domestic product (GDP) per annum is required to be invested in order to avoid the worst effects of climate change, and that failure to do so could risk global GDP being up to twenty percent lower than it otherwise might be. "
urpiainen kirjoitti:
Jos tästä tragediasta voi tässä vaiheessa jotain yleisiä järkitendenssejä alkaa hahmotella, niin kyseeseen tulee varmaan lähinnä se terveen järjen kanta, että tilanne ja tekniikka on muuttunut. On perusteltua esimerkiksi vastustaa 60-lukulaista tai 80-lukulaista ydinvoimaa ja sen rakentamista, mutta kannattaa 2010-lukulaista. Taloudellisten reunaehtojen puitteissa voisi jopa ajatella, että vanha ydinvoiman korvaaminen uudella voisi eräässä mielessä olla aika hyvä idea - sen sijaan on vaikea sympata aika yleistä konsensusta, jonka mukaan olemassaolevan ydinvoiman käyttöikää kannattaa pidentää mutta uutta ei herraties pidä rakentaa. Vastaavasti vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittyessä tullee piste, jossa aiempien kannattajien on perusteltua kääntyä vastustajiksi. Pöljimpiä ovat ne, jotka eivät päivitä kantaansa maailman muuttuessa aivan erilaiseksi.
Näin ydinvoimaan myönteisesti suhtautuvana on ollut vaikea ymmärtää vastustajien logiikkaa ostaa ydinvoimalla tuotettua sähköä vanhoista venäläisistä laitoksista ja vastustaa tuonnin korvaavan laitoksen rakentamista suomeen STUK:n tiukan valvonnan alaisuuteen. STUK on oikeesti tiukkapipoinen ja niuhottava viranomainen, niin kuin tässä tapauksessa on syytä ollakin.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Vagabondo kirjoitti:
Näin ydinvoimaan myönteisesti suhtautuvana on ollut vaikea ymmärtää vastustajien logiikkaa ostaa ydinvoimalla tuotettua sähköä vanhoista venäläisistä laitoksista ja vastustaa tuonnin korvaavan laitoksen rakentamista suomeen STUK:n tiukan valvonnan alaisuuteen.
Vagabondo kirjoitti:
vaikea ymmärtää vastustajien logiikkaa ostaa ydinvoimalla tuotettua sähköä vanhoista venäläisistä laitoksista ja vastustaa tuonnin korvaavan laitoksen rakentamista suomeen STUK:n tiukan valvonnan alaisuuteen.
NIMBY.
Joo. Tämä on kiinnostava kummallisuus keskustelussa vastaavalla tavalla kuin geenipuheen vastustuksen oletettu vasemmistolaisuus: Eikö se istuisi juuri sellaiseen haloslais-vihreään maailmanparannusideologiaan olla sitä mieltä, että Suomeen pitäisi rakentaa ydinvoimakapasiteettia yli oman energiatarpeen, jotta voisimme tarjota sitä vaikka venäläisille korvaamaan heidän rapistuneet versionsa, kehitysmaista puhumattakaan? Jatkojohto Afrikkaan. Vastaavasti espoolaisten nimbyjen (lue: Dave ja kaverit) pirtaan voisi aivan hyvin istua se, että vastustettaisiin suomalaista ydinvoimaa ja kannatettaisiin venäläistä - antaa niiden kantaa riskit? No, nykymeiningeillä kotimaisesta ydinenergiasta on tehty niin tavattoman kannattavaa, että kuvio ei oikein toimi, mutta muuten on kiinnostavaa, että leirit jakaantuvat niin itsestäänselvästi, vaikka päinvastaiseenkin käytäntöön olisi perusteltu mahdollisuus.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Jokainen tietysti katsoo Japanin tapahtumia omien lasiensa läpi.
Mä näen sen näin:
Japanissa sattui yksi historian voimakkaimmista maanjäristyksistä ja sen aiheuttama tsunami. Nämä tappoivat yli 10 000 ihmistä.
Maassa on ydinvoimaloita, jotka sijaitsivat pahiten vaurioituneella alueella. Ne on suunniteltu 50 vuotta sitten ja valmistuivat 40 vuotta sitten.
Niistä ei ole aiheutunut päästöjä, joilla olisi terveydellistä merkitystä.
Kaikki tämä huomioiden en pysty ymmärtämään, mitä vaikutusta tällä olisi suomen ydinenergiaratkaisuihin vuonna 2011 (ellei sitten niin, että voimme todeta, että vanhoista ydinvoimaloista worst case skenaariossa ei aiheudu terveydelle merkittäviä päästöjä).
Ymmärrän toki, että vaalien lähestyessä tästä yritetään repiä kaiki irti, mutta voiku joku rationaalinen ihminen niinku aikuisten oikeesti väittää, että Japanin tapahtumat ( vanhat ydinreaktorit kestivät tsunamin ja maanjäristyksen) olisi jotain merkitystä Suomen ydinenergiaratkaisujen kannalta.
urpiainen kirjoitti: Eikö se istuisi juuri sellaiseen haloslais-vihreään maailmanparannusideologiaan olla sitä mieltä, että Suomeen pitäisi rakentaa ydinvoimakapasiteettia yli oman energiatarpeen, jotta voisimme tarjota sitä vaikka venäläisille korvaamaan heidän rapistuneet versionsa, kehitysmaista puhumattakaan? Jatkojohto Afrikkaan.
Pitää vielä huomioida työllistävä vaikutus. Hyvin tienaavista ydinvoimaduunareista SDP voisi saada hyvän tukijalan sukupuuttoon kuolevien paperiduunarien tilalle.
Mä oon oikeesti sitä mieltä, että Suomen kannattaisi tehdä sähköä vientiin. Ruotsi kun on sitoutunut luopumaan ydinvoimaloistaan, niin korvataan ne suomeen rakennettavilla voimaloilla. Tois mukavasti työtä ja veroeuroja.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
urpiainen kirjoitti: Vastaavasti espoolaisten nimbyjen (lue: Dave ja kaverit) pirtaan voisi aivan hyvin istua se, että vastustettaisiin suomalaista ydinvoimaa ja kannatettaisiin venäläistä - antaa niiden kantaa riskit? .
Koska suomalaisessa ydinvoimassa ei ole terveysriskejä, en näe mitään syytä vastustaa sitä.
Venäläiset myisivät kuitenkin sähkön meille voitolla. Parempi pitää ne rahat Suomessa.
Neuvostoliittolaiset aiheuttivat onnettomuuden rikollisellä järjettömyydellä. Sulkivat reaktorin turvalaitteet tahallaan, koska eivät muuten olisi pystyneet viemään koettaan läpi.