Pikkujoulujen jälkipuinti
Jotta kaikille tulisi selväksi, niin minun kuvani SAA laittaa vaikka Ilta-Sanomien etusivulle, koska en mokaillut, pussaillut, kourinut, nolannut tai aiheuttanut muulla tavoin julkista pahennusta enkä käytökselläni tai sanoillani loukannut ketään (ainakaan tietoisesti). Lisäksi en katso persoonani olevan niin tärkeän ja ainutlaatuisen, että se juuri ketään kiinnostaisi liiaksi asti. Lärviä vaikka yleiseen galleriaan, paskat voisi vähempää kiinnostaa, sillä en tainnut edes vilauttaa ihoa yhdessäkään kuvassa
Samaa mieltä kuin Fägäri! Mitä ihmeen nipottajia nekin luulee olevansa ettei muka saisi kuvata ja laittaa kuvia esille, HÄ? Saatanan lusmut! Nimiä esille ketkä ovat sellaisia. Mitä nekin luulee oikein olevansa? Pilaa kaikkien ilon tollaisella käytöksellä. Mitä iloa ja muistoja niistä miiteistä muka jää jos ei kuvia? En mä itse ainakaan muista enää mitään sieltä ilman apuneuvoja, filmi meni poikki ekan tunnin aikana.
Mun kuvia saa ainakin laittaa ihan minne vaan! Mä en ole mikään nipo-nipo. Perkele että pistääkin vihoiksi sellaiset salaperäiset nipodeemukset.
Mun kuvia saa ainakin laittaa ihan minne vaan! Mä en ole mikään nipo-nipo. Perkele että pistääkin vihoiksi sellaiset salaperäiset nipodeemukset.
Hmm... voisikohan sen linkin siihen ZIP-pakettiin saada tuonne vielä, että muutkin voivat halutessaan tuuppia haluamiaan kuvia tuohon julkisempaan galleriaan?
ZIP-paketissa olevat kuvat ovat kaikki 1600x1200 -kokoa. Pienensin nuo galleriassa olevat puoleen lähinnä tuon gallerian tiedostokokorajoituksen takia. Eikä kuvissa taida muutenkaan olla mitään jonka takia niiden tarvitsisi olla 1600x1200 isoja.
Kuvia on yhteensä 103 kappaletta, joten harkitsen hetken ennen kuin ryhdyn isompiin toimenpiteisiin niiden kanssa (esim. että pienentäisin ne kaikki ja pistäisin yksitellen galleriaan).

Ajattelin että tuo onnistuisi laittamalla jonkun kuvan ja laittamalla sen linkin sinne kommentteihin / kuvaukseen, ei tässä oikein muutakaan keinoa ihan tähän hätään löydy.AarneAnkka kirjoitti:Hmm... voisikohan sen linkin siihen ZIP-pakettiin saada tuonne vielä, että muutkin voivat halutessaan tuuppia haluamiaan kuvia tuohon julkisempaan galleriaan?
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Eiköhän toi ole ihan tarpeeksi hyvä keino, kun ryhmä on jo tehty, ja Aarne säästyy samalla viidenkymmenen yksityisviestin lähetykseltä.aasi kirjoitti:Ajattelin että tuo onnistuisi laittamalla jonkun kuvan ja laittamalla sen linkin sinne kommentteihin / kuvaukseen, ei tässä oikein muutakaan keinoa ihan tähän hätään löydy.
LL? Niinq "LinssiLude"? Pyyskö se oikeesti että nimenomaan sitä kuvattaisiin?Herra Manala kirjoitti:Ai niinq samaan tyyliin kuin miten LL aina antaa sulle eksplisiittisesti lupansa räpsiä kuvia itsestään?huima kirjoitti:Kuvaajana olisi hyvä pitää huolta että kuvaa otettaessa kuvassa näkyvät ihmiset tietävät olevansa kuvattavana ja ovat eksplisiittisesti antaneet kuvaamiseen lupansa.
Mylwin kirjoitti: Teidän limakalvot koskettivat toisiaan välillisesti ja Anna kouri letkun munia.
Hyi helvetti.. te olette vastenmielisiä, senkin pellehuorat.Ann kirjoitti:Oonko mä jo kertonut, että mulla on herpes?
Ei taidettu mennä.. mutta menkää te Annan kanssa, saatte multa Letkun häälahjaksi. Voitte sitten vaikka adoptoida sen tai vaikka myydä venäläisille, ihan kuten haluatte.Mylwin kirjoitti:Menkää naimisiin.
Sori, mä oon ihanannepa kirjoitti:
Tottakai sitä alkaa vilkuilemaan kun tuntee tuijotuksen takaraivossaan (tai tässä tapauksessa korvassaan). Reaktionhan (kysymyksen siis) teissä herätti vasta se kun nostin käden moikatakseni.
Mut mitäs pienistä, ette tekään minusta
Meillä oli Camillan kanssa semmoinen tunnista kityläinen tehtävä heppajuttujen lomassa, ja sä olit yksi niistä joita ei jostain syystä tunnistettu... Kysyttiin siis. Oltiin vaan niin vauhdissa ettei tajuttu itseämme esitellä... Pointsit kotiin, taisit olla ainut joka huomasi olevansa osa tunnistustehtävää xD
Ja mistäs sen zip paketin saa siis noutaa? Toivottovasti nuo kuvat pysyy tuolla hetken, mäkin voisin omiani lisäillä, mulla siis menee vähän aikaa kun käytössä ollut kamera on kaikkea muuta kuin digi....
Ja nyt ilmeisesti koska tulin ilmoittautumatta jatkoille, en ole kuvien saajien joukossa, ainoastaan kuvattuna sinne sikäli mikäli apinasuodatusta ei ole tehty. Ihan selkeetähän tää kuvauspolitiikka on, mitä ihmettä te oikein valitatte
edit Luin ohjeet, olen hiljaa
edit Luin ohjeet, olen hiljaa
Viimeksi muokannut pikkuego, 07.12.2005 0:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- I.M.Weasel
- Kitinän väärinkäyttäjä
- Viestit: 129
- Liittynyt: 14.08.2005 19:28
- Paikkakunta: Hiki
Selvisinpä hengissä näistä kekkereistä. Valitettavasti tulin myöhään paikalle toisista pikkareista ja piti lähteä aikaisin (klo 0200) pois, eikä mieleen muistu läheskään kaikkien naamarit saatikka sitten nimet. Mutta oli oikein mukava ensikosketus porukkaan reaalimaailmassa.
Summa summarum. Puristelutasolla olen kaiketi tasoissa (otot ja panot siis tasan..,), tanssikortin tyydyttävästä täytöstä vastasi Dumari, jolle IIIISOOOOOOOT kiitokset. SM ilahdutti aidolla kiinnostuksellaan WW bikineihin, oli kiva että löytyi yhteinen kiinnostuksenaihe. Bronan kanssa juttu jäi kesken (ja toivottavasti jatkuu joskus.. voisin avautua enemmän Nätti Masista sinulle?). Mieleen jäivät myö Alja, Martta, Gina (päässen liittymään heppakerhoon myöh?).... sotilashenkilön kanssa pitää ehdottomasti saada revanssi kisassa: "kumpi saa nopeammin palvelua baaritiskillä (vaadin saada valita tiskin!)" ja Keikauksen karvaiset sääret missasin tot. Lopuksi kiitokset personal tuutorilleni Annille. *kumarrus*
Paljon opittavaa. Avoimin mielin. Voimaa. Laajat liikkeet.

Mikä on tämän päivän miehen naisihanne? Ayshire lehmä: isot daisarit, mutta kylkiluut näkyy.
- irmelianneli
- Kitisijä
- Viestit: 3375
- Liittynyt: 14.08.2005 19:34
Kaikki tuntuu päässeen puristelemaan jotain tahi itse runtattavaksi, hö Olinko mä niin päissään taas vai miten mä en onnistunu pakottamaan ketään kourimaan ees, voihan hitto. Jaa niii, kyllähän mä sittenkin taisin aika läheisesti tanssata vähän pojan kanssa, ja toinen mulkero istu sylissäni vaikka kuinka kauan, mutta en näämmä tajunnu käydä käsiksi.