RP kirjoitti:Asiaan palatakseni. Todella usein kuulee sen "seksiä on nykyään vähemmän, mutta se on laadukkaampaa". Mitä se oikein meinaa, käytännössä?
Väittämäni "seksi paranee iän myötä" oli epätarkka.
Seksi oli oikeastaan parhaimmillaan alle 20-vuotiaana. ikävuosina 20-30 seksi oli rutiininomaista panetuksen poistoa ja vasta kolmenkympin jälkeen mulla tuli siihen tunteita mukaan. Naisilla kai tunteet ovat aina olleet mukana.
Lapsen saamisen jälkeen mä vasta ymmärsin mitä se tylsä sana "rakkaus" tarkoittaa. Lapseni oli ensimmäinen ihminen, jonka kanssa mä olen ollut epäitsekäs. Sen jälkeen mä opin suhtautumaan myös vaimooni rakastavaisemmin mikä teki seksistä parempaa.
Dave kirjoitti:Tähän muuten voi ottaa feministissosiologisen näkökulman ja kysyä, miksi mies on ihmisen normityyppi ja naisen piirteet ovat tästä normityypistä poikkeamia?
Eiköhän se edelleen ole jäämiä vuosituhansia vanhoista valta-asetelmista jotka perustuivat aikoinaan varmaan lähinnä miehen isompaan fyysiseen voimaan ja veikkaisin, että myös siihen, että äidit ovat kautta aikain olleet yleisesti valmiit uhraamaan yhtä jos toista lastensa edun nimissä.
Onpa ilo elää tällä vuosituhannella. Saa elää vapaana, omistaa, äänestää ja vaikka mitä mitä ei vielä pari sataa vuotta sitten olisi voinut uneksiakaan.
Nykyään joku voi jopa esittää ylläolevan kaltaisen fiksun kysymyksen. Mielenkiintoista!
Kottarainen on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.
annepa kirjoitti:No ei kaikkia tarvi toteutttaa mitä jompikumpi osapuoli haluaa.
Niin, tässä päästään taas tähän miten hieno juttu on löytää seksuaalisesti yhteensopiva kumppani. Se yhteensopivuus kun ei tosiaan ole pelkkää frekvenssien yhteensopivuutta.
Kyllä sitä jonkun aikaa voi joustaa monissa asioissa mutta itse olen nykyään iloinen kun ei tarvitse hampaat irvessä yrittää sopeutua ja sopeutua.
Kottarainen on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Mies on selkeästi lukenut tätä kun yritti pihdata tänään. Tai sitten se vaan leikki mun herkällä sydämellä.
Jouduin ainakin puoli tuntia perustelemaan (pitää pestä suu saippualla) miksi sen pitäisi antaa ja tuhmittelemaan sitä ennen kuin soi tulla sohvalle. Eikä tietenkään viereen vaan toiseen päähän. Alkoi tahtojen taistelu. Lupasin maksaa jopa 4€ lemmestä.
Mä hävisin seksuaalisen sodankäynnin koska jouduin siirtymään (heikko), mutta oli se meno sen arvoista.
Yhteiskesto selkeälle pippelillä kiristämisellä oli noin tunti. Tai sitten se vaan leikki. Mikä on väärin koska sen piti olla mun ihmisdildo eikä toistepäin.
Vagabondo kirjoitti:Hiljaista on ollut lapsen syntymän jälkeen.
Muistelin, että täällä oli tälläistä vanhentunutta tietoa. Reilu 4 vuotta lapsen syntymästä meni ennen kuin vaimon seksihalut palasi ennalleen. Syksyn aikana alkoi peitto heilua entiseen tapaan, joten ei tarvi enää puutteessa kärvistellä.
Kannatti odottaa
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
On minua väitetty hyväksi suutelijaksi, mutta pihtasin eräässä suhteessa neljä vuotta, kun ei käynyt niin ei käynyt, aloitin pihtaamisen n. 30 ikäisenä, vaikka nykyään muutkin seikat jo tukevat pihtaamisen jatkamista tai siis helpottavat sitä..
Niin tyytyväisyys ei kuulu minulle, ei seksi eikä muussakaan elämässä, vitun kärvistelyä koko juttu..
Jos joskus alkaa tehdä mieli niin alkoholi tarjoaa hyvän vaihtoehdon eikä sitä niinkään paljon tarvita..
Niba kirjoitti:On minua väitetty hyväksi suutelijaksi, mutta pihtasin eräässä suhteessa neljä vuotta, kun ei käynyt niin ei käynyt, aloitin pihtaamisen n. 30 ikäisenä, vaikka nykyään muutkin seikat jo tukevat pihtaamisen jatkamista tai siis helpottavat sitä..

Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Niba kirjoitti:On minua väitetty hyväksi suutelijaksi, mutta pihtasin eräässä suhteessa neljä vuotta, kun ei käynyt niin ei käynyt, aloitin pihtaamisen n. 30 ikäisenä, vaikka nykyään muutkin seikat jo tukevat pihtaamisen jatkamista tai siis helpottavat sitä..
Niin tyytyväisyys ei kuulu minulle, ei seksi eikä muussakaan elämässä, vitun kärvistelyä koko juttu..
Jos joskus alkaa tehdä mieli niin alkoholi tarjoaa hyvän vaihtoehdon eikä sitä niinkään paljon tarvita..
Hymy pyllyyn "Bubba"! Sitten kun sinä putoat niin matka alas on paaljon pidempi, ehdit hyvin miettiä elämäsi menestyshetkiä! Mietippä sitä?
Vagabondo kirjoitti:Hiljaista on ollut lapsen syntymän jälkeen.
Muistelin, että täällä oli tälläistä vanhentunutta tietoa. Reilu 4 vuotta lapsen syntymästä meni ennen kuin vaimon seksihalut palasi ennalleen. Syksyn aikana alkoi peitto heilua entiseen tapaan, joten ei tarvi enää puutteessa kärvistellä.
Kannatti odottaa
Ei ei ja ei. Kitinäsääntöjen mukaan sinun olisi pitänyt erota, koska lapsenne on takuulla huomannut miten ette rakasta toisianne. Ei olisi pitänyt jatkaa, koska eroaminen on kitinän yksimielinen ohjesääntö parisuhdeongelmiin ja hyvän uuden parisuhteen primusmoottori. lapsestanne tulee nyt persu, ja se on teidän saamattomien vätysten syytä. Hävetkää!
masa kirjoitti:... Kitinäsääntöjen ...miten ette rakasta toisianne...
Ihan hyvä. Sai hymyilemään
Kitinäsääntöjen mukaan mun pitää kuitenkin ymmärtää toi väärin ja vastata tosissani. Pieni närkästyminenkin olisi varmaan paikallaan, mutta en ole varma pystynkö sitä feikkaamaan. Onhan tätä aikaisemminkin jossain ketjuissa sivuttu, mutta en voi välttää tilaisuutta pikkaisen leijua.
Rakkaudestahan ei missään vaiheessa ole meillä ollut pulaa ja hellyydenosoituksia on harrastettu koko ajan myös lapsen läsnäollessa. Nussimista oli vain tilapäisesti vähemmän. Se ei kuitenkaan ole meillä suhdetta koossa pitävä asia, joten ei sen puute ole myöskään suhdetta hajoittava tekijä.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain