Vastahan gattis tuossa ilmoitti hoitaneensa sosiaalista vaihdantataloutta hihhulien kanssa. Pehtoori ei kuitenkaan koskaan soittanut, eikä auramies tullut, vaikka mitä ilmeisimmin kaikkia sosiaalisia aseita käytettiin. Paskasakkia.Pulkannaru kirjoitti:Maalla monet hommat on vaan tapana tehdä itse, tai sitten eletään avunannossa vaihdantataloudessa naapuruston kanssa. Kannattaa miettiä tuota vaihdantatalous-jutskaa, se on maalla nopein ja jopa halvin tapa saada asiat hoidettua.
Hyvin käynyt?
No se porukka on täälläpäin tunnettu juuri siitä, etteivät saa mitään aikaiseksi. Yksinkertaisimmankin asian toimittaminen vie hierarkiassaan viikkoja, ellei vuosia. Naapuri kertoi, että tarvitsi kerran jonkun lukon avaimen siirtoa 30 metriä, ja ennen kuin vastuuhenkilö sai luvan, kesti koko päivän. Vanhalla koululla oli kansainvälinen antroposofileiri, ja kuulemma varastivat kaiken irtaimen. Kerran katselin kun parikytä ihmistä henkilökuntaa yritti siirtää lehmiään, ja päivässä saivat yhden kantturan vietyä. Lehmänsä ovat myös yhtenään maantiellä, ja aina jonkun muun pitää siitä heille kertoa. Toisaalta valloittavat (rahalla, sitä niillä riittää) koko kylän, toisaalta eristäytyvät omaan puolihindulaiseen mystikkopiiriinsä. Minua alkaa jurppimaan sekin piittaamattomuus, että kun sen yli kaksi vuotta sitten kehoitin siirtämään viljajättisäkkinsä pois tieltä tiloistani, josta eivät edes maksa vuokraa. Eikä liiku vieläkään, ehkä eivät tarvitsekaan niitä jyviä? Veisin vittumaisuuttani kohta itse, mutta kun ei ole etukuormaajaa traktorissa. Käyttivät pihaanikin kuin omaansa, ihme hiippareita liikkui kunnes kielsin.Manaaja kirjoitti:Vastahan gattis tuossa ilmoitti hoitaneensa sosiaalista vaihdantataloutta hihhulien kanssa. Pehtoori ei kuitenkaan koskaan soittanut, eikä auramies tullut, vaikka mitä ilmeisimmin kaikkia sosiaalisia aseita käytettiin. Paskasakkia.Pulkannaru kirjoitti:Maalla monet hommat on vaan tapana tehdä itse, tai sitten eletään avunannossa vaihdantataloudessa naapuruston kanssa. Kannattaa miettiä tuota vaihdantatalous-jutskaa, se on maalla nopein ja jopa halvin tapa saada asiat hoidettua.
Sähköaidoista sanoin niille jotta tänään tai tiistaina voidaan jyrätä auralla läpi, varoitettu on. Vuokranantajalla on oikeus ajaa kaivolleen, sanoo sopimuskin. Purkakoot itse ne aidat tai ei, heidän huolensa.
Auramies taas on yksityisyrittäjä, ja sitä on aina ollut vaikea saada langan päähän.
Pulkannarulle että vähän liian paksua olettaa, että tämmöistä sattumusta varten kukaan edes maalla tietää ennakolta opetella sähköputkimiehen taidot ja ostaa työkalutkin. Eikä niitä moottoreita ja pumppuja kukaan itse osaa valmistaa.. paitsi sinä?

Naapuriavusta toistan taas, että ei täälläpäin eletä luontaistaloudessa, kyllä nykyään delegoidaan erikoishommat ammattilaisille ihan niinkuin kaupungissakin. Eikä nuoremman polven viljelijäkään tosiaan sen enempää omaa erikoistaitoja tai työkaluja kun näköjään alojen erikoismiehetkään eivät pysty kaikkea tekemään eikä heillä ole kaikkeen kalujakaan. Vanhaisännätkin korjauttivat koneensa kyläsepällä, joka on nyt eläkkeellä hänkin. "Naapuriapuna" maallikot vain katselisivat myös ilman työkaluja, varaosia tai asennustaitoja. Ja maksaa niillekin pitäisi. Asennusliikkeet ovat kaupungin asennusliikkeitä, ei naapurin debiili Jaska.
Vanha enoni oli vielä tee-se-itse miehiä, ja jälki on kamalaa. Siellä kaivollakin kaapelointina sisätilan johtoa ulkona suojaamatta säiden ja lehmien armoilla ja sama johto maan allakin.
Silti juuri suhteilla tiedustelin sen sähkömiehen joka lopulta suostui tulemaan, joka taas tiesi putkimiehen joka taas tiesi pumppufirman, joten onhan tässä toki sitäkin sosiaalista, mutta ammattilaisia kaikki.
Joku Kitinän valopää taisi hammastella miksi en harkitse kunnallista vesisysteemiä? No daa, on vesiosuuskunnan asia ja on ollut tekeillä, mutta valmistuu vuoden päästä. Tuokin aikataulu on varmaan juuri minun munattomuuttani?
Minä sitä kysin että oletko harkinnut kunnallistekniikkaan liittymistä. Eikä se aikatalu sinun vikasi ole todellakaan.Gat kirjoitti: Joku Kitinän valopää taisi hammastella miksi en harkitse kunnallista vesisysteemiä? No daa, on vesiosuuskunnan asia ja on ollut tekeillä, mutta valmistuu vuoden päästä. Tuokin aikataulu on varmaan juuri minun munattomuuttani?
Tahtoisin vaan nähdä sen päivän kun olet valmis maksamaan 5000 - 10000 euroa kunnallistekniikkaan liittymisestä. En mitenkään jaksa uskoa että olet.
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Korjauksia ja asennuksia tehdessä minä, kuten moni muukin on taitonsa opetellut. Nyt on motivaatiota haastava keli, saattaisi haikentää opettelumotivaatiota. Työkalut ei maksa maltaita (putkitonkeja, kiintoavaimia, räikkäsarja, rälläkkä jne) kunhan malttaa aloittaa kohtuuhintaisista työkaluista ja jättää ne kaikkein halvimmat ja kalleimmat kaupan hyllyyn. Jos joku työkalu hajoaa ennen aikojaan, niin ostaa sitten paremman. Pumppu moottoreineen (Italialainen) maksoi 300-400e kpl ja Lohjapumpun 50L painevaraajia 2kpl lisäksi, niin ja painekytkin kanssa. Niin ja meni niitä liittimiäkin jokunen. Kaikki hyvän maalais rautakaupan tai putkiliikkeen varastotavaraa. Tai jos on bisneksen päälle ymmärtävä liike niin silloin varastotavaraa.Gat kirjoitti:Pulkannarulle että vähän liian paksua olettaa, että tämmöistä sattumusta varten kukaan edes maalla tietää ennakolta opetella sähköputkimiehen taidot ja ostaa työkalutkin. Eikä niitä moottoreita ja pumppuja kukaan itse osaa valmistaa.. paitsi sinä?
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Niin niin. Toiset pilkkaa kun en tekstiviestillä saa heti korjaajaa vuorokaudenajasta riippumatta ja olen muka niin pihi, rahalla kuulemma Saisi tätäkin. Ja voisin itse vain maata hotellissa. Ei niin, kyse oli selvittää kuka mahdollisesti suostuisi tulemaan ja tuurillla se tunsi toisen (putkimiehen), joka suostuu myös. Ei siihen raha auta, tosiaan pitäisi ostaa pari konsernia sitten.
Sinä Pulkannaru taas vaikutat vähän syyllistävän, etten tee kaikkea omin käsin. Ristiriitaista. Joku työmoraali ja miehen kunnia?
¨
Ei tässä akuutissa semihätätilanteessa ollut aika ja paikka minun lähteä harrastamaan ja turaamaan.
Osaanhan minä pulttia vääntää ja pieniä johtojakin yhdistää. Silti tämä oli suojakytkimen (jonka takana myös kaivon lämmitys enon systeemillä) ja moottorin hajoamisesta lähtien selvää heviä oikean sähkömiehen hommaa, johon ei maallikon oikeastaan pitäisikään koskea. Tai ainakaan nyt ei ole minun aika harjoitella. Lisäksi ne kokeneet käsistään kätevät ammattimaiset rasva-apinatkin saivat taistella tosissaan, kiroillen ja värkkejään rikkoen, että saivat moottorin ja pumpun edes irti. Niin ja sanoinhan, että peukaloni on palanut. Karseen näköinen vieläkin, ei sillä mitään voimallista vääntele. Ja ilmasto on joo ankara.
Suojakytkimen vaihdon jälkeen sulatin toki itse toholla umpijäisen pumpun ja vesisäiliön. Osoittautui turhaksi ja sillä keinolla viaksi selvisi moottori. Siinä lämmittäessä se tulipalo, luulenpa ettei minun vikani koska letkuhan on ihan seula ja mätä vaikkei näyttänyt siltä.
Se tietysti moka, etten nähnyt heti alkuun, että pumppukin on paskana. Mutta eipä huomanneet siellä ryömineet asentajatkaan kuin vasta viidennellä tunnilla, ahdas loukko.
Työkaluja ja koneita ostan vain pitkäaikaisen, tuottavan tarpeen mukaan. Esimerkiksi osaan käyttää ja olen käyttänyt raivaussahaa. Mutta kun piti raivata yksi pusikko, ja pitkään aikaan ei toista, laskin että tulee halvemmaksi teettää metsänhoitoyhdistyksellä kuin ostaa/vuokrata omat varusteet. Ja säästyy rakolta laiskan kämmenessä
Tuo kaivo on varsinkin once-in-a-lifetime -tilanne. Kuten sähköviatkin yleensä. Ja nyt ei ollut aika ja paikka harjoitella käden taitoja.
Eilen siis varoitin naapurin hörhöbossia, että poistavat sähköpaimenet siitä vuokrapellolta tai niiden yli ajetaan. Selitin sille hoonosoomelle ja sovittiin, että varsinainen maanviljelijänsä eli pehtoori soittaa minulle tänään. Arvata saattaa, että ei soittanut. Tuskinpa ne myös hänelle mainitsemani kaksi vuotta yliajan tukkeena olevat suursäkkinsä mihinkään koskaan lähtevät, sana ei varmaan välity. Tekis mieli hinata ne traktorilla maata pitkin SteinerBossin omalle pihalle
Anyway kun nyt. olen varoittanut, sitten auralla vain ajetaan niiden sähköaitojen yli. Minä ainakaan en ala niitä purkamaan ja keppejä jäisestä maasta nyhtämään.
Pihanikin lumipyryjen jälkeen auraava linkourakoitsija ei vastannut, tai siis vain vastaaja eikä tulosta soittopyynnöistä. Sitten onnenpotkuna tuli se sähkömies tuomaan korjaamaansa palanutta lämmitintä. Tiesi kertoa, että auramies on vaihtanut puhelinta ja sitya vanhaa ei juuri tarkkaile! Siinä olis saanut soitella. Noh sähköäijä soitti itse heti auramiehelle ja kas, tuo on Virossa! Lykkynä tulee kuitenkin huomisaamuksi ja ehtii aurata pellolla ennen kuin pumpun ja putkimiehen pitäisi saapua. Siis ilman palovahinkoa lämmittimeen en olis saanut tietää uutta numeroa.
Kiitin että sähköheebo oli järkännyt putkimiehen, ja kysyin uudestaan mahtaisiko tuo olla lähtenyt tänne jos tuntematon soittaisi. Hää arveli että keskustan putkiliikkeet ei varmaan olisi lähteneet, tuo kyllä. Ei muuten voisi ollakaan mun tuttu, ihan eri kylästä. Sanoi että muuten kuin hänen kautttaan tuskin olisin sitä putkimiestä löytänyt, heillä on yhteistyötä. Siis ei ihan Kitinätuuria tämä, mutta jotain sentäs.
Mutta tyypillinen Kitinäläinen olsii joko tehnyt itse kuten Pulkannaru tai sitten yhdellä tekstiviestillä random sähkö- ja putkimiehelle korjauttanut valmiiksi jo samana päivänä? Joojoo, teidän maailmassa. Olette te niin erinomaisia.

- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
Tässä olet todella väärässä. Ammattilaiset hajottavat rälläköitä ja laikkoja urakkatahtiin ja nimenomaan yleensä ruostuneessa raudassa.Gat kirjoitti:kokeneet duunaritkin... rälläkkäkin menee päreiksi ruostuneessa raudassa!
Tykkäsin jotenkin tuosta suursäkki-ideasta, minä ajattelin, että sopiva paikka niille olisi siinä pääovien kohdalla verannalla. Kutkuttavaa. Sais samalla säänsuojaan ja kiitokset siitä, ettei jäänyt säiden armoille

t: nimim. Väärin tehty elementti suunnittelijan pihatiellä poikittain.
Kirjoitan tätä alasti
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
Mitenkähän Gatin tilanne nyt on? Onko hyvin käynyt vai kenties tosi huonosti. Se on aina yllätys. Oletteko huomanneet, että hän on alkanut kiroilla. Ettei vaan Gatin nimimerkin takana ole joku feikkikirjoittaja ja gat on heitetty vesikaivoon?
Olen katsonut liikaa rikosfilmejä. Anteeksi, Gat!
Ai onko minun hyvin käynyt? No, en ole tänään varma. Tapahtumia on niin paljon, että osa meni heikommin, osa huonommin.
Kokonaisuus minulla tänään on että melko hyvin käynyt.
Onneksi mulla ei ole vesipumppua....silloin asiat olisi persuksillaan varmasti
Olen katsonut liikaa rikosfilmejä. Anteeksi, Gat!
Ai onko minun hyvin käynyt? No, en ole tänään varma. Tapahtumia on niin paljon, että osa meni heikommin, osa huonommin.
Kokonaisuus minulla tänään on että melko hyvin käynyt.

Onneksi mulla ei ole vesipumppua....silloin asiat olisi persuksillaan varmasti

- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Josko kuitenkin hyvin huonosti !!?1exsu kirjoitti:Mä en tiedä onko tässä käynyt sitten hyvin vai huonosti..
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Niin, ihan hyvää hyvyyttäni minäkin ne kaksi suursäkkiään palauttaisin, jyvineen päivineen ja ihan kotiovelleMcJanne kirjoitti:Tykkäsin jotenkin tuosta suursäkki-ideasta, minä ajattelin, että sopiva paikka niille olisi siinä pääovien kohdalla verannalla. Kutkuttavaa. Sais samalla säänsuojaan ja kiitokset siitä, ettei jäänyt säiden armoille
t: nimim. Väärin tehty elementti suunnittelijan pihatiellä poikittain.

Sori Arska, tämä onkin muuttunut minun reportaasiketjukseni. No, itsepä kysyit.
No niin.
Eilen TIISTAINA tuli aamun valjettua se auramies. Nousin traktorinsa kyytiin. Että ne onkin hienoja nykyään. Apumiehelle oma istuin. Ihan lämmintä sisällä. Tasainen lattia. Vaihteet ja laitteet toimii sormella hipaisemalla. Joka puolella isoja digitaalinäyttöjä kuin avaruusaluksessa. Hiljaista kuin henkilöautossa, ei tarvinnut kuulosuojaimia. On hieman edistynyt Massikoistani. Tuohan on jo siistiä sisätyötä.
Sähköaitojen läpi ajoimme, siitäs saavat. Kepit sentään pysyi maassa. Siis ne veräjien kautta Lantikallani ajamani kaksi ahtaan paikan peräkkäistä 90 asteen käännöstä suoraksi. Ja sähköboksille mennessä aita poikki. Naapurin hörhöguru näkyi kyyläävän tieltä Mersustaan. Auramies jutteli että tänään saatte varmaan vettä. Minä'profetoin, että kyllä siinä joku ongelma vielä ilmenee. Ja katso:
Putkimies tuli yhdeltätoista. Hyväkin että tuli lingottua niin, että nyt pääsee sinne ihan farmariautollaan. Minun nimittäin piti lähteä samantien hammaslääkäriin. Joka olikin hermolepoa porausta myöten. Sitten kävin rauhassa kaupoissa. Toivoin että palattuani olisi jo asentanut pumpun, ilmannut säiliön ja vesi juoksee kuten lupasi. No eikö mitä.
Kotiin palattuani taas kännit vetäissyt isäni selitti: Putkimies oli rynninyt hätääntyneenä selittämään, ettei saa takaiskuventtiilin yhtä pulttia auki. Kyseli onko ruuvipenkkiä. Nolo sanoa, mutta enonikaan ei koskaan edes sitä hankkinut, tölskäsi nuukana mutta Kätevänä miehenä kaiken ihan extempore-välineillä. Sitten putkimies kysyi onko putkiin sopivaa jakoavainta!
Isä ohjeisti parillekin pajalla, putkimies lähti sinne. Ei päässyt ekaan eikä tokaan, löysi kolmannen pajan, jossa ähräsivät pultin auki.
Minä tulin jo kotia, ja kohta putkimies kaivolta kysyen onko meillä putkiteippiä! No ei, vain sähköteippiä. Putkimies ajoi kaupungille teipinostoon. Kyllhän kumma ettei minulla ole ruuvipenkkiä, mutta vielä kummempi ettei putkimiehellä ole kentällä putkiin sopivaa jakoavainta ja vittu putkiteippiä. Sitäpaitsi joku oli vialla, teipithän ovat väliaikaisratkaisu.
Yhteensä neljä tuntia duunattuaan putkimies tuli, melko tuohtuneena. Näytti, että pumpun korvake oli irronnut itsestään/murtunut käteensä. Siis sen ihan vastaostettun pumpun! Siksi oli kysellyt teippiä, kun ei alkuun tiennyt mikä vuotaa.
Lähti samantien kaupungille pumppuliikkeeseen. Takuu korvaisi, jos niillä vaan on pumppuja hyllyssä. Sanoi soittavansa miten käy. Iltaan mennessä ei ollut soittanut. Epätietoisuus siis minulla onko siellä pumppuja vai pitääkö tilata taas. Soitin putkimiehelle itse, ja kertoi että korvake vaihdettiin, se pumpun päätyelementti niiltä löytyi. Tulee taas nyt KESKIVIIKKOaamuna.
Mutta Kitinätodellisuudessa tuotakaan viivästystä ei tapahtuisi. Yksi tekstiviesti ja vettä tulisi tunnissa tai itse tehden parissa tunnissa

Jännää mikä ongelma tänään ilmenee. Profetoin, että ikivanha takaiskuventtiili vuotaa. Tai jotain.
Lisäksi rokotuksesta huolimatta minulla on flunssa nyt. Ei tule tästä Joulusta mitään.
Ei kait jos ei kerro kelleen, tai vaikka kertoiskin, mutta jos joku kärähtää niin vakuutuksen kanssa voi tulla ongelmia. Käsittääkseni itse saa tehdä mutta ne pitäisi tarkistuttaa jollain luvallisella sähkärillä.Pulkannaru kirjoitti: Ei mullakaan ole sähkärin lupia. Mutta. Tein ne työt kuitenkin. Koskapa ne(KIN!) on opeteltavissa. Ei siitä (tietääkseni) tule sanktioita, jos ilman lupia on tehnyt asennuksia, kunhan ne on tehty oikein.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Hammaslääkäri ja apulaisensa olivat vanhoja akkoja, siis luultavimmin minua nuorempia. Putkimies vanttera noin kolmekymppinen mies vaalealla pystytukalla ja viiksillä. Jos olisin homoliiton miehiä, harkitsisin maksaa luonnossa.par-sky kirjoitti:^No oliko edes hyvännäkönen hammaslääkäri tai putkimies?
Tsippidiiduudah-tsippiduudaa.Gat kirjoitti:[Jännää mikä ongelma tänään ilmenee. Profetoin, että ikivanha takaiskuventtiili vuotaa. Tai jotain.
Olin VÄÄRÄSSÄ. Siis profetiassa.
Kävikin niin, että putkimies tuli, duunasi ja sitten saapui kertomaan:
Pumppu on nyt kiinni ja nostaa vettä. Mutta sähkölämmitin siellä onkin vuorokaudessa halkaissut jäätyneen paisuntasäiliön josta valuu kaikki ulos. Koko säiliö pitää vaihtaa.
Sähkölämmitin on siis se, joka siellä on pitkään ollut talvisin aina päällä. Siis se, jonka palaneen johdon sähkömies korjasi ja eilen pyysin tätä putkimiestä viemään sen takaisin kaivolle. Koska sitä paikkaa pitää kumminkin lämmittää. Tässä pikku ropleema, että jäässähän se säiliö varmaan oli ja sulattaa piti ja lämmitin sinne niinkuin on aina ollut. Ja nyt halkeaa koska on jäässä. Öljytäytteinen lämmitin, ei kuumene pinnasta paljoa. Työnsiköhän putkimies sen ihan säiliöön kiinni? Ilmeisesti, koska huomasi halkeaman vasta kun vesi tuli sieltä. Ja kuka maksaa uuden säiliön ja asennuksen? Minä joo. Ja taas viivästys vedensaannissa.
Iltapäivällä putkimies soitti ja kertoi saavansa uuden säiliön ja tulevansa huomenna asentamaan. Pyysi myös minua laittamaan kaivolle uudestaan lämmityksen päälle, koska oli itse lopuksi ottanut kaiken pois. Muuten voisi pumppaamansa siemenvesikin jäätyä ja rikkoa uudenkin pumpun. Menin ja lämmön laittaessani näin sen aiemmin kertomansa, säiliön kyljessä on 25-senttinen halkeama, repaleinen kuin neitsyen juuri korkattu pillu.
Huomenna varmasti joku uusi ongelma? Putket talolle asti jäässä?
Hubahuba.annepa kirjoitti:Ei kait jos ei kerro kelleen, tai vaikka kertoiskin, mutta jos joku kärähtää niin vakuutuksen kanssa voi tulla ongelmia. Käsittääkseni itse saa tehdä mutta ne pitäisi tarkistuttaa jollain luvallisella sähkärillä.Pulkannaru kirjoitti: Ei mullakaan ole sähkärin lupia. Mutta. Tein ne työt kuitenkin. Koskapa ne(KIN!) on opeteltavissa. Ei siitä (tietääkseni) tule sanktioita, jos ilman lupia on tehnyt asennuksia, kunhan ne on tehty oikein.
Olen siis turhaan elätellyt harhaa, että vakuutus korvaisi tästä jotain.
Kun kuitenkin tämä alkoi pumpun moottorin suojakytkimen hajottua, jolloin kaivolta oli kadonnut lämpö jolloin se jäätyi ja pumppu jäätyi ja halkesi ja moottori kärähti... niin sekä kytkin että kaivon kaapelointi ovat enoni tekosia varmasti laittoman tyyppisellä kaapelilla eikä tarkastutettu kellään. Se vakuutuksesta.
Hyvin monet minun ongelmat, ne tätä vakavammatkin, oikeasti ovat ulkopuolisia ja jotkut rakennettu jo ennen syntymääni.
Äh, olisi kai pitänyt pyytää teitä erinomaisia Kitinäläisiä korjauttamaan tuo kaivo päivässä yhdellä tekstiviestillä tai korjaamaan itse parissa tunnissa. Varmaan toimii maailmassa, jossa saadaan ja annetaan ilmaiseksi mitä se nyt olikaan.. ai niin pillua.
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Tuttu sähkäri jolla on asennuslupia 'vaikka muille jakaa' sanoi muutama vuosi sitten, kun tein sähköjä sen piirrosten pohjalta vanhempieni maalaistaloon, että 'hyvin toi näyttää sujuvan. Tuun sitten tekemään sähkötaulun kytkennät ja teen samalla tarkastuksen muutenkin'. Kommenttina oli, että yhden kohdan hän olisi tehnyt vähemmän työläästi, mutta teknisesti oma kytkentäni oli oikein ja että tee sitten itse vanhan navetan, aitan ja mökin sähköt ja että vilasee tekemäni suunnitelman ennen kun mökkiä laittaa. Tein sitten noi suunnitelmat ja sähköri kävi ainoastaan mökin sähköt kytkemässä tauluun, kun en itse ehtinyt.annepa kirjoitti:Ei kait jos ei kerro kelleen, tai vaikka kertoiskin, mutta jos joku kärähtää niin vakuutuksen kanssa voi tulla ongelmia. Käsittääkseni itse saa tehdä mutta ne pitäisi tarkistuttaa jollain luvallisella sähkärillä.
Samojen kehujen voimalla mennään nytkin ja tarvittaessa soitan tuolle. Kyläillessää kyselee, josko oon tehnyt lisää kytkentöjä ja saattaa vilasta päälipuolisesti haastavampia. Kelpaisin kuulema muuten apumieheksi, mutta olisin liian kallispalkkainen.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Jää laajenee lämmetessään ja hieman ennen sulamistaan halkaisee putken/säiliön. Samasta syystä eniten vesivahinkoja tulee kelin lauhtuessa, jäätyneet putket halkeavat jään paisuessa. Vrt ahtojäät merellä tai suurilla järvillä -> railoja pakastuessa ja ahtojäätä lämmetessä. Toki tuulikin saattaa aiheuttaa ahtojäätä, mutta ei 3km halkaisijaltaan olevan ja 40cm paksuudelta pinnastaan umpeen jäätyneen järvenselän rannassa.Gat kirjoitti:Mutta sähkölämmitin siellä onkin vuorokaudessa halkaissut jäätyneen paisuntasäiliön josta valuu kaikki ulos. Koko säiliö pitää vaihtaa.
Työnsiköhän putkimies sen ihan säiliöön kiinni? Ilmeisesti, koska huomasi halkeaman vasta kun vesi tuli sieltä. Ja kuka maksaa uuden säiliön ja asennuksen?
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Siis eihän normaalisähkökytkentöjen (tavallisia pistorasioita, valaisimia ja niiden kytkimiä) tekeminen mitään rakettitiedettä ole, todellakaan. Huolellinen pitää olla. Sitä en kiistä.Pulkannaru kirjoitti:Tuttu sähkäri jolla on asennuslupia 'vaikka muille jakaa' sanoi muutama vuosi sitten, kun tein sähköjä sen piirrosten pohjalta vanhempieni maalaistaloon, että 'hyvin toi näyttää sujuvan. Tuun sitten tekemään sähkötaulun kytkennät ja teen samalla tarkastuksen muutenkin'. Kommenttina oli, että yhden kohdan hän olisi tehnyt vähemmän työläästi, mutta teknisesti oma kytkentäni oli oikein ja että tee sitten itse vanhan navetan, aitan ja mökin sähköt ja että vilasee tekemäni suunnitelman ennen kun mökkiä laittaa. Tein sitten noi suunnitelmat ja sähköri kävi ainoastaan mökin sähköt kytkemässä tauluun, kun en itse ehtinyt.annepa kirjoitti:Ei kait jos ei kerro kelleen, tai vaikka kertoiskin, mutta jos joku kärähtää niin vakuutuksen kanssa voi tulla ongelmia. Käsittääkseni itse saa tehdä mutta ne pitäisi tarkistuttaa jollain luvallisella sähkärillä.
Samojen kehujen voimalla mennään nytkin ja tarvittaessa soitan tuolle. Kyläillessää kyselee, josko oon tehnyt lisää kytkentöjä ja saattaa vilasta päälipuolisesti haastavampia. Kelpaisin kuulema muuten apumieheksi, mutta olisin liian kallispalkkainen.
Juurikin näin. Tarkastuksen laajuudella ei ole mitään merkitys kunhan vain saat sen allekirjoituksen vaikka röökiaskin kanteen, muuten on kusi sukassa jos isket kätesi maksalaatikkoon.Pulkannaru kirjoitti:Tuun sitten tekemään sähkötaulun kytkennät ja teen samalla tarkastuksen muutenkin'.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Talo rakennettiin hirsirakenteita ja palomuuria/hormia lukuunottamatta kokonaan uudestaan. Eli tein käytännössä kaikki sähkötyöt aiemmin mainitsemani jutut poislukien.Leevi kirjoitti:Siis eihän normaalisähkökytkentöjen (tavallisia pistorasioita, valaisimia ja niiden kytkimiä) tekeminen mitään rakettitiedettä ole, todellakaan. Huolellinen pitää olla. Sitä en kiistä.
Ei ole mittään nimmareita. Toisaalta asennukset ja laitteet täyttävät tekohetkellä voimassaolleet pykälät,säädökset,tms. En myöskään mene noita tekemään ympäri kyliä kun omissa on riittävästi tuota ja muuta hommaa. Toisaalta ei nuo ole heikkovirtajuttuja kummosempia mitoitettavia/tehtäviä/jne, toki suuremman jännitteen tuoma hengenlähdön mahdollisuus kirkkaasti muistaen.Bluntly kirjoitti:Tarkastuksen laajuudella ei ole mitään merkitys kunhan vain saat sen allekirjoituksen vaikka röökiaskin kanteen, muuten on kusi sukassa jos isket kätesi maksalaatikkoon
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Tiedän.Pulkannaru kirjoitti: Jää laajenee lämmetessään ja hieman ennen sulamistaan halkaisee putken/säiliön. Samasta syystä eniten vesivahinkoja tulee kelin lauhtuessa, jäätyneet putket halkeavat jään paisuessa.
Silti pakkastahan tuo on pitänyt koko ajan.
Putkimies itse kertoi, että lämmitin halkaisi.
Eikä haljennut kun sulatin ilman sähköä, energisemmin toholla. Silloin toho paloi yksikseen pienellä liekillä koko päivän, lopuksi hyppäsin itse sekaan ja annoin isommalla liekillä täsmätulta. Silloin paskan letkun vuoto sytytti kaasupullon tuleen ja vesisäiliön kylkikin liekehti tiivistyneestä kaasusta. Eikä haljennut. Nyt sitten vanha sinne kuuluva sähkölämmitin ja jo halkeaa. Liian kuumakaan siellä ei voinut olla, nyt ei ole mitään tiivistettäkään, pelkkä kansi päällä. Epäilen, että putkimies tosiaan on laittanut lämmittimen ihan säiliöön kiinni ja säiliö on lämmennyt epätasaisesti ja se vääntö on repinyt. Halkeamakin on sillä puolella missä lämmitin. Ja jos lämmitin ei olsi ollut ihan säiliössä kiinni, putkimieskin olisi nähnyt halkeaman heti sinne mennessään. Ei olisi sittenkään pitänyt lähteä hammaslääkäriin ja päästää putkimiestä sinne yksin.
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
^^
Toholla lämmittäminen (tai jollakin muulla ei oo väliä) ja sen jälkeinen uudelleen jäätyminen ei ainakaan ole helpottanut tilannetta. Maalaisjärjellä (okei, ei se aina ole oikeassa!1) ajatellen aiemman sulatuskerran sulanut jää/vesi on tiukentanut säiliön alapuoliskossa tilannetta. Putkenkin halkeaminen jäätymisen seurauksena on varmempaa, jos lämpötila pumppaa edestakas ja näin jää saa pakattua itsensä entistä tiiviimmäksi ja vahvemmaksi ponnistajaksi. Arvelen, että tosi tehokkaalla toholla tasaisesti joka puolelta lämmittäminen olisi (! muttei välttämättä) voinut estää halkeamisen, varsinkin jos vedenpaine olisi päässyt jostain (avattu liitos putki/venttiili) pois. Jäätyneiden painesäiliöiden sulaessa käy usein noin kun nyt kävi.
Toholla lämmittäminen (tai jollakin muulla ei oo väliä) ja sen jälkeinen uudelleen jäätyminen ei ainakaan ole helpottanut tilannetta. Maalaisjärjellä (okei, ei se aina ole oikeassa!1) ajatellen aiemman sulatuskerran sulanut jää/vesi on tiukentanut säiliön alapuoliskossa tilannetta. Putkenkin halkeaminen jäätymisen seurauksena on varmempaa, jos lämpötila pumppaa edestakas ja näin jää saa pakattua itsensä entistä tiiviimmäksi ja vahvemmaksi ponnistajaksi. Arvelen, että tosi tehokkaalla toholla tasaisesti joka puolelta lämmittäminen olisi (! muttei välttämättä) voinut estää halkeamisen, varsinkin jos vedenpaine olisi päässyt jostain (avattu liitos putki/venttiili) pois. Jäätyneiden painesäiliöiden sulaessa käy usein noin kun nyt kävi.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
Voi Gat, ei mitään anteeksipyyntöä todellakaan!!. Onhan nämä reportaasisi ja muut vastaukset aiheessa kiinni varsin voimakkaasti. Tosin olen vakuuttunut ettei sinulla ole hyvin käynyt sillee...Gat kirjoitti:Niin, ihan hyvää hyvyyttäni minäkin ne kaksi suursäkkiään palauttaisin, jyvineen päivineen ja ihan kotiovelleMcJanne kirjoitti:Tykkäsin jotenkin tuosta suursäkki-ideasta, minä ajattelin, että sopiva paikka niille olisi siinä pääovien kohdalla verannalla. Kutkuttavaa. Sais samalla säänsuojaan ja kiitokset siitä, ettei jäänyt säiden armoille
t: nimim. Väärin tehty elementti suunnittelijan pihatiellä poikittain.
Sori Arska, tämä onkin muuttunut minun reportaasiketjukseni. No, itsepä kysyit.
No niin........
..... Ei tule tästä Joulusta mitään.
Mitens nyt? Onko tänään käynyt hyvin? Onko läppärisi polttanut munat kokonaan tänään vai onko Karhu pudonnut läppärille kun olet niin hiljaa?
MUISTA, että tämä on minulta sellaista kevyttä hyväntahtoista huumoria!
Kerro TAI KERTOKAA KUKA VAAN, mitkä ovat joulutraditiosi ja onko Joulusi MUKAVAA ja käykö mahdollisesti hyvin?
Jouluterveisin sulle toivoo ARSKA