Ilmastotieteilijät kiirehtivät kertomaan miksi suomessa onkin talvi eikä palmuja. Ovat ne nerokkaita, on teoria kaikkeen.
Joskus kannattaisi oikeasti tutustua siihen aiheeseen.
Kyllä ne ilmastotieteilijät ovat ihan oikeita tieteilijöitä ja ilmastomallit ihan kovaa tiedettä, eikä pumpulisia harhakuvia. Tervemenoa vain kokeilemaan miten itse pärjäisi samojen asioiden parissa, kun tuo luonnon synnyttmän systeemin mallintaminen ja ennustaminen ei ole kaikkein helpoimpia tehtäviä.
Disclaimerina huudetaan, että hengailen vielä muutaman päivän Ilmatieteenlaitoksella projektissa, joten osaan arvostaa näiden tieteilijöiden duunia hieman eri tavalla kuin ennen talon sisältänäkemistä.
Hei, mä yritän harjoitustyössä ennustaa vaan, että sataako vai eikö, selittävinä vaan kausimuuttuja ja viivästetyt arvot. Kyl sil hienoja retrotapettikuvia saa aikaiseksi...
Mut tosissaan, sen verran vaikeaa luonnon ennustaminen on, et jätän sen muille tulevaisuudessa luultavasti. Vaikka kristallipallon sijaan tätä ruutua tuijotankin.
Ilmastotieteilijät kiirehtivät kertomaan miksi suomessa onkin talvi eikä palmuja. Ovat ne nerokkaita, on teoria kaikkeen.
Joskus kannattaisi oikeasti tutustua siihen aiheeseen.
Kyllä ne ilmastotieteilijät ovat ihan oikeita tieteilijöitä ja ilmastomallit ihan kovaa tiedettä, eikä pumpulisia harhakuvia. Tervemenoa vain kokeilemaan miten itse pärjäisi samojen asioiden parissa, kun tuo luonnon synnyttmän systeemin mallintaminen ja ennustaminen ei ole kaikkein helpoimpia tehtäviä.
Disclaimerina huudetaan, että hengailen vielä muutaman päivän Ilmatieteenlaitoksella projektissa, joten osaan arvostaa näiden tieteilijöiden duunia hieman eri tavalla kuin ennen talon sisältänäkemistä.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Oho, onpahan paljon tukitoimintaa lentoemojen lakkoilulle; "Kuljetusalan liittojen tukitoimet lentoemännille ovat laajenemassa merkittävästi ensi tiistaina, ellei sopua työkiistaan löydy siihen mennessä.
Veturimiesten liitto lopettaa lisäjunien ajamisen pohjoiseen ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT lopettaa polttoainekuljetukset Finnairin lennoille.
Jo aiemmin on kerrottu, että Posti- ja logistiikka-alan unionin työntekijät pysäyttävät ulkomaan postiliikenteen Helsinki-Vantaalla, ja Ilmailualan unionilla on voimassa ylityökielto maapalveluissa.