Aurinkoinen ja Lauha Tiistai
Aurinkoinen ja Lauha Tiistai
Aurinko ainakin paistaa ja Pirun kieli on tosi vaikeaa!
Pyyhin Netikettiin..
Ihan MAHTAVA fiilis. Tultiin pikkuisen kanssa metsäreittiä töihin, vähän taisi tulla matkaan lisää metrejä, mutta kun näki kuinka innoissaan pikkuinen nuuskutti menemään, niin ei haittaa yhtään. Onhan metsässä samoilu huomattavati mukavampaa kuin autotiellä käveleminen. Nyt pitää vain hankkia jotkin vaelluskengät, tuolla oli hieman mutaista.
TPK!
TPK!
Aina se tsykäily ei ole helppoa amatöörille;
Yöllä krampannut pohje laittoi miettimään tsykäilyn onnistumista, en antanut haitata, vaan rohkeasti matkaan. Pyörää hakiessa huomasin ettei verkkatakki enää riitäkään, kun tuuli on kylmä. Fleece kotoa päälle ja tsykän päälle. Ajovalosta oli batsku loppu, doh! Takajarrukin vaati kiristystä taas. Parisen kilsaa sotkettua totesin että se kommandomaski olisikin ollut hyvä ottaa töistä (kun korvat&pää meinasi paleltua), kuten naureskelin eilen töissä. Vetäsin muovikassin kypärän alle ja sotkin töihin.
Kaikesta huolimatta ei mennyt kuin kolmisen minsaa pidempää kuin yleensä. Onneks takasinpäin menee iisimmin.

Ja saatana taas ollut Jäkessä yöllä tuhopoltto. Tällä kertaa kohteena oli vene.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jär ... 5260459991

On taas ihan
Poika aamulla korvia myöten paskassa, ei suostu syömään puuroaan, vinkuu vaan, kissat oksentaneet kolme eri mattoa ja repineet roskiksen, kaverin kaveri toi eilen astianpesukoneen - ja jätti sen tonne ala-aulaan kiireessään. Oispa kestäny kauan tuoda tänne ihan kotiin asti hissillä. Milläs vitulla mä sen sieltä ny yhtäkkiä saan? Kannan olallani vai? Ja kuka sen osais asentaa? Anyone?

Astianpesukone painaa onneksi yleensä noin 30 kiloa, joten sen "raahaaminen" onnistunee yhdeltäkin ihmiseltä.ninnithequeen kirjoitti:On taas ihan![]()
Poika aamulla korvia myöten paskassa, ei suostu syömään puuroaan, vinkuu vaan, kissat oksentaneet kolme eri mattoa ja repineet roskiksen, kaverin kaveri toi eilen astianpesukoneen - ja jätti sen tonne ala-aulaan kiireessään. Oispa kestäny kauan tuoda tänne ihan kotiin asti hissillä. Milläs vitulla mä sen sieltä ny yhtäkkiä saan? Kannan olallani vai? Ja kuka sen osais asentaa? Anyone?
Suosittelen asentamisavuksi jonkun liikkeen, jotta jos ja kun se alkaa vuotaa on aika kääntyä asennusliikkeen vakuutuksen puoleen. Voihan se tietty parin putken laitosta sen 80e ottaa, mutta tässä kohtaa on ikävä säästää.
Came here for school, graduated to the high life
Ai niinku kypärän alla vai?Dumis kirjoitti:Oli siinä mietinnässä myös vaihtoboxeritkin, mut onneks kekkasin muovikassin!Gaia kirjoitti:Ihailtavaa kekseliäisyyttä!Dumis kirjoitti: Niin, aina ei osaa![]()
Tyylistä nyt niin väliks...

Jei, mun tapaaminen uuden toimitusjohtajan kanssa siirrettiin perjantaille. Sopii oikein hyvin, oon ihan räkäinen, tukkoinen ja kärttyinen.
Juu! Tarkemmin aatellen boxereita paremmin olis varmaan t-paita sopinut, mutta jostain syystä tuli calzongit mieleenswirl kirjoitti:Ai niinku kypärän alla vai?Dumis kirjoitti:Oli siinä mietinnässä myös vaihtoboxeritkin, mut onneks kekkasin muovikassin!Gaia kirjoitti: Ihailtavaa kekseliäisyyttä!![]()
Tyylistä nyt niin väliks...![]()

Ja eipä oo matkarattaiden ostajastakaan kuulunu mitään 
Huomenna pojan fyssari taas Jorvissa, torstaina uus lastenhoitajaehdokas edellisen mulkkutonkijan tilalle katsastukseen...mitäs sitte...mutsia kattomaan ku se on vielä tajuissaan perätin 15 min. vuorokaudessa....kieltäköön saatana ettei saa mennä vauvan kans, no miks broidi sit saa mennä oman vuoden vanhansa kans, kysyn vaan???
Sorry avautuminen, ärrimurripäivä tosiaankin.

Meiltä on puolet ilmoittautuneet tänään sairaslomalaisiksi. Funtsittiin tossa ATK-jäbän kanssa että jos mä lyön sitä tosi lujaa ja se kastelee mut ja iskee partsille pariksi tunniksi paleltumaan, voidaan hyvillä mielin olla itsekin loppuviikko pois töistä! Fantsu idea, not..
Eilisen illan vatsakramppailut menivät onneksi unella ohi; veikkaan että Dumarin vatsakivut johtuivat samasta syystä!!! Miehen kerma-voi-juustokala oli aika raskasta, ugh.

The great club outshines the individual, always and forever.
Maaseudulla asumisessa on omat riskinsä. Toivotaan että saadaan kiinni.masa kirjoitti:Ja saatana taas ollut Jäkessä yöllä tuhopoltto. Tällä kertaa kohteena oli vene.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jär ... 5260459991
Joskus kauan kauan sitten, kun olin vielä ihan vauva ja asuimme puutalossa - joutui se tuhopolton yrityksen kohteeksi. Sen jälkeen faija oli partioinut muutamana yönä ulkona. Onneksi ei pyromaani tullut takaisin tai olisi tullut ruumis hävitettävänä.
Ei johtunut, kyllä se masu tuntui ihan reenin aikana/heti jälkeen kipeeltä, ei enää safkauksen jälkeen. Tota masua kun on vähän leikelty, niin välillä tuntuu hassun kipeältä. Nyt kun masulihakset taas kasvaa, niin pientä kiristämistä on odotettavissakin.Elppis kirjoitti: Eilisen illan vatsakramppailut menivät onneksi unella ohi; veikkaan että Dumarin vatsakivut johtuivat samasta syystä!!! Miehen kerma-voi-juustokala oli aika raskasta, ugh.