Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Hämmentävää, en näe Vespan viestissä muuta kuin sykkivän sydämen ja Oon mainonnan uhri -lausahduksen! Vasta yrittäessäni lainata Vespan viestiä saan näkyviin urlin. :)
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Xiberia kirjoitti:Hämmentävää, en näe Vespan viestissä muuta kuin sykkivän sydämen ja Oon mainonnan uhri -lausahduksen! Vasta yrittäessäni lainata Vespan viestiä saan näkyviin urlin.
Sama.
Mä kyllä ajattelin, että olen vain missannut jotain aiemmin sanottua
Tää on ihanaa, joskus käytin pari pullollista. Hassua muuten, miten tuttu tuoksu voi aiheuttaa ihan hullun nostalgiakuohun. Esimerkiksi pienikin häivähdys Lancômen Trésorista heittää jonnekin lukion laivareissuihin. Cool Water vie mut Englantiin ja takaisin yliopistoon.
Bluntly kirjoitti:^ Sohvanhankintareissulla kävelin Iskun läpi. Lopussa melkein juoksin halutessani vain pois niin ankeiden kapistusten ympäriltä.
Mitä olen täällä tsiikaillut niin Isku on ollut siistein paikka, muista peruspuljuista. Jos ei oteta pienyrityksiä mukaan.
Esim. Suomisoffa oli niin järkyttävässä kunnossa, ei ostofiilikset noussu lain. Käytiin siellä katsomassa semmosta vanhanajan ruokailupyötää/tuoleja. Oli hiukan huonoa viimeistelyä, mutta olisi siinä istunut kuin kuningasperhe konsanaan. Miehen mielestä se oli liikaa like Vlad Tepes... Niinku se olis huono asia!
Haluun jonkun vastaavan, mutta laadukkaamaan. Ja olla kuin Dracul.
Mua mekottaa yhä. En sit ostanut niitä InWearin mekkoja, mut tämän hankin
Tämänhetkisestä koosta viis. Jos kutistumisen jälkeen yläosa on yhä eri kokoinen kuin alaosa niin sitten modaan mekkoa. Oon jo asustanukki ton valmiiksi.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.