EveryWoman kirjoitti:Urpiainen,
Yllättävä näkemys sinulta, jonka mielestä yhteiskunta on ihmisistä kuitenkin enemmän vastuussa kuin omasta mielestäni.
Kai se on uskottava, kun kerran niin sanot. Vai onkohan sittenkään?
EveryWoman kirjoitti:Olet siis ihan tosissasi sitä mieltä, että jos vaikkapa Dave vain haluaisi, hän voisi ryhtyä ihmiseksi joka saa nautintoa muiden ihmisten onnesta? Jos näin on, miksi kummassa hän ei ole jo tehnyt niin? Sellaisella persoonallisuudellahan saa järkyttävän paljon enemmän sosiaalista kunnioitusta.
Tää nyt on vähän tällainen "vieläkö hakkaat vaimoasi?" -kysymys. Muistaisin ainakin kolmetoista kertaa Kitinässä selittäneeni sinulle, etä pidän kannattamaasi ja tässäkin kysmyspatteristossa taistaoletuksena olevaa hedonistis-egoistista motivaatioteoriaa paitsi vääränä myös vaarallisena, enkä näin olle aio tähän peliin näillä ehdoilla lähteä mukaan.
Minä uskon, että muuttuminen olisi oikeasti hänelle joko hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta (). Arvelen, että Daven vanhemmilla olisi tässä tapauksessa aihetta katsoa peiliin - tosin heillä on varmasti ollut omat vajavaisuutensa, joihin heidän ei voida katsoa olevan syyllisiä.
Vaikka olenkin juuri oppinut, että yleisesti ottaen siirrän vastuuta pois yksilöiltä yhteiskunnalle, niin tässä on taas kerran yksittäistapaus, jossa kyllä laskisin enemmän vastuuta yksilön kapeille harteille. Totta porkkanassa yksilön taipumuksilla on biologis-kulttuuris-psykologinen historiansa, näillä historiatekijöillä on oma historiansa, viime kädessä kaikki tapahtuva on fysikaalisten lakien determinoimaa jne jne jne, mutta ei mikään tässä poista sitä, että niille materiakasoille, joille suomme vapaan toimijan statuksen, annamme myös normatiivisen (rationaalisen ja eettisen) vastuun teoistaan. Ja olisin paljon sinua varovaisempi siinä, miten hanakasti vien tätä statusta pois muilta olioilta.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."