Mä en voi sanoin kuvailla, miten hellyttävää on pienen pojan tolkuton ihastus isosiskoaan kohtaan
Ei meinaa jätkä vaipassaan pysyä kun näkee siskon Ensin toki mietitään vähän aikaa, sitten alkaa hymyn jälkeen kikatus Ja niin reippaasti saa isosisko jo syöttää ja kaik menee hienosti vaikka äitiä viluillaan vielä et täh miks sä et anna mulle lusikkaaaaaa!
ninnithequeen kirjoitti:Mä en voi sanoin kuvailla, miten hellyttävää on pienen pojan tolkuton ihastus isosiskoaan kohtaan
Ei meinaa jätkä vaipassaan pysyä kun näkee siskon Ensin toki mietitään vähän aikaa, sitten alkaa hymyn jälkeen kikatus Ja niin reippaasti saa isosisko jo syöttää ja kaik menee hienosti vaikka äitiä viluillaan vielä et täh miks sä et anna mulle lusikkaaaaaa!
Lapset on kovia manipulaattoreita. Jos ne eivät olisi, eivät ne olisi selviytyneet vauva-ajasta hengissä.
On aina laittanut takaisin omatoimisesti ja ollut yhtä hymyä.
Pitäisikö jo kohta koittaa sanoa, että älä edes ota sitä hiton kitaraa?
Jotenkin ajattelin sen olevan itsestäänselvää, ilman erityistä mainintaa, että kitaran otto on kielletty ihan sanomallakin. Ja jotenkin onnistuin myös pitämään itsestäänselvänä sitä, että ihmiset tietää pienen lapsen lyhyen muistin sekä tietysti sen "kun silmä välttää...." jne. Nämä sitten yhdessä muodostavat mahdollisuuden tilanteeseen jossa "voi kauniisti pyytää kitaran laittoa pois".
Vaola kirjoitti:Mä oon myös ihan ammattilaistaholta joskus kuullut tuosta, että vaikka aitojen tunteiden näyttäminen on toisaalta hyväksi, niin se että jos vanhempi näyttää "menevän rikki" lapsen mielenilmauksista saattaa alkaa ahdistaa lasta ja johtaa negatiivisten tunteiden häpeilyyn ja panttaamiseen, mikä on pienelle lapselle suuri taakka.
Mä pyrin siihen että olen vanhempana se ns. "järkähtämätön kivi", joka ottaa vastaan kiukut harmit ja muut, sanelee ne ehdot ja joka sitten ottaa vastaan kun rajoja koetellaan. Eli toisin sanoen on se turva, se joka on aina siinä ja sanoo miten asiat menee. Toki on hyvä koetella lapsen omia hoksottimia, mutta liian pitkälle vietynä se voi johtaa hämmennykseen ja turvattomuuden tunteeseen.
.
En ole mamma enkä lastenkasvatuksen ammattilainen, mutta mustakin tuntuu, että lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, jos äiti tai isä alkaa itkeä "mä haluan kotiin".
Vaola kirjoitti:Mä oon myös ihan ammattilaistaholta joskus kuullut tuosta, että vaikka aitojen tunteiden näyttäminen on toisaalta hyväksi, niin se että jos vanhempi näyttää "menevän rikki" lapsen mielenilmauksista saattaa alkaa ahdistaa lasta ja johtaa negatiivisten tunteiden häpeilyyn ja panttaamiseen, mikä on pienelle lapselle suuri taakka.
Mä pyrin siihen että olen vanhempana se ns. "järkähtämätön kivi", joka ottaa vastaan kiukut harmit ja muut, sanelee ne ehdot ja joka sitten ottaa vastaan kun rajoja koetellaan. Eli toisin sanoen on se turva, se joka on aina siinä ja sanoo miten asiat menee. Toki on hyvä koetella lapsen omia hoksottimia, mutta liian pitkälle vietynä se voi johtaa hämmennykseen ja turvattomuuden tunteeseen.
.
En ole mamma enkä lastenkasvatuksen ammattilainen, mutta mustakin tuntuu, että lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, jos äiti tai isä alkaa itkeä "mä haluan kotiin".
Riippuu kai sekin siitä, miten asian toteuttaa. Jos oikeasti vierittää kyyneliä ja parkuu ni kyllä se saattaa turvattomuutta lapsessa (hetkellisesti) aiheuttaa, mut jos sen vetää täysin överiksi, ni en ymmärrä miten se voisi turvallisuuteen vaikuttaa, lapsi kuitenkin ymmärtää aikuisen tekevän sen ei niin tosissaan. Olen kerran tai kaksi sen tehnyt tässä muutamien vuoden sisään, ja aina lapsi näyttää tajunneen homman pointin, eikä todellakaan mitenkään muuten näytä häneen vaikuttaneen.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
saira kirjoitti:lapsi kuitenkin ymmärtää aikuisen tekevän sen ei niin tosissaan.
Jotenkin vaikea uskoa, että pieni lapsi ymmärtää aikuisen tekemisen olevan leikkiä tai ei. Samaan tapaan juopunut vanhempi herättää lapsessa hämmästystä, eikä lapsi tajua, että isi tai äiti on vain muuten hyvällä tuulella. Perusturvallisuus ei synny siitä, että aikuinen alkaa käyttäytyä kuin lapsi.
Ja toisaalta lapsen tunteenpurkauksien matkiminen saattaa aiheuttaa lapsessa tunteiden ilmaisun häpeämistä. Kuten sanottua, lapsen tulee saada opetella tunteita ja niiden hallintaa turvallisessa ympäristössä eli vanhemman läheisyydessä.
^Toi juopumiskysymyskin on taas niin... Meillä lapsuudessa vanhemmat kutsuivat kotiimme perhetuttuja. Me lapset saimme leikkiä hieman myöhempään, pelasimme jotain peliä mihin vanhemmat tulivat mukaan yms. Ja kun tuli meidän nukkumaanmenoaikamme, me kuulimme huoneeseemme kuinka vanhemmat muutamia (tai vaikka hieman enemmänkin) nauttineena keskustelivat, lauloivat ja nauroivat. Ja siitä tuli minulle turvallinen olo. Opin myös hyvin sen, että alkoholi kuuluu hauskanpitoon, ja seurusteluun. Ei riehumiseen ja huonoon oloon. Ja saman aion opettaa lapsellenikin. Absolutismi olisi ollut minulle ja veljilleni huonompi opetus, koska en olisi oppinut ns. oikeita tilanteita, missä alkoholia on hyvä käyttää ja miten.
Enkä ole traumatisoitunut siitäkään, että minulla on tuurijuoppo eno, joka veti välillä hieman suurempiakin kännejä. Mukava, herttainen mies, joka oli kännissäkin hyvällä tuulella, ei koskaan vetänyt rähinäkännejä. Mallin otin kuitenkin vanhemmistani, joiden alkoholin käyttöä näin "useammin", enoni käytöstä kun näin vain muutamia kertoja lapsuudessani.
Ja kyllä, ei minun lapselleni ole tullut traumoja niistä parista kerrasta kun olen näämääni vääntänyt, vaan tilanne on kääntynyt nauruksi.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
saira kirjoitti:lapsi kuitenkin ymmärtää aikuisen tekevän sen ei niin tosissaan.
Jotenkin vaikea uskoa, että pieni lapsi ymmärtää aikuisen tekemisen olevan leikkiä tai ei.
Omasta tapauksestani sen verran, että jos mukelo olisi ottanut käyttäytymiseni vakavasti, olisi hän kiinnittänyt huomionsa minuun eikä bussipysäkin ihmisten reaktioihin...
Noin muutenkin minua kyllä vähän ihmetyttää ajatus siitä, että aikuisena pitäisi piilotella todellisia tunteitaan lapselta. Kyllä ne joka tapauksessa tulevat huomatuksi, kun lapsilla kerran on niin herkkä vaisto tunteiden osalta. Eikä esim. kiukuttelevalle lapselle ärtymistä kuitenkaan pidetä niin pahana, vaikka minusta se on paljon haitallisempaa kuin mielensä pahoittaminen. Yleensä kun se kiukuttelu kuitenkin johtuu nälästä, väsymyksestä tai ihan siitä, että lapsen ja vanhemman edut ovat ristiriidassa. Siihen sitten vielä vanhemman ärtymys ja komentelu päälle, niin voi vain miettiä mistä sitä turvattomuutta enemmän tulee.
En ole puhunut tunteiden peittämisestä. On eri asia olla vihainen, jos tehdään jotain joka on kielletty kuin matkia lapsen kiukuttelua. Sinänsä omat biorytmin pitäisi noin niin kuin yleisesti ottaen pitää tasaisena, lapsen ei tule huolehtia vanhempiensa neuroottisuudesta, huonoista päivistä ja niin edelleen.
Riemumieli kirjoitti:En ole puhunut tunteiden peittämisestä. On eri asia olla vihainen, jos tehdään jotain joka on kielletty kuin matkia lapsen kiukuttelua. Sinänsä omat biorytmin pitäisi noin niin kuin yleisesti ottaen pitää tasaisena, lapsen ei tule huolehtia vanhempiensa neuroottisuudesta, huonoista päivistä ja niin edelleen.
Mihin sitä vihaisuutta tarvitaan? Jotenkin sen ymmärtäisi, jos lapsi tekisi asioita motiivinaan vanhempien kiusaaminen, mutta ainakaan omat lapseni eivät todellakaan harrasta sellaista. Syyt ovat aina ihan muita, jolloin suuttuminen olisi paitsi kohtuutonta myös typerää. Miksei "biorytmien tasaisuus" tavoitteena pätisi myös suuttumukseen?
Riemumieli kirjoitti:En ole puhunut tunteiden peittämisestä. On eri asia olla vihainen, jos tehdään jotain joka on kielletty kuin matkia lapsen kiukuttelua. Sinänsä omat biorytmin pitäisi noin niin kuin yleisesti ottaen pitää tasaisena, lapsen ei tule huolehtia vanhempiensa neuroottisuudesta, huonoista päivistä ja niin edelleen.
Mihin sitä vihaisuutta tarvitaan? Jotenkin sen ymmärtäisi, jos lapsi tekisi asioita motiivinaan vanhempien kiusaaminen, mutta ainakaan omat lapseni eivät todellakaan harrasta sellaista. Syyt ovat aina ihan muita, jolloin suuttuminen olisi paitsi kohtuutonta myös typerää. Miksei "biorytmien tasaisuus" tavoitteena pätisi myös suuttumukseen?
Mun käsittääkseni sitä vihaisuutta tarvitaan lapsen normaalin tunne-elämän kehittymiseen.
Jos vanhemmat ovat aina jediritareita, teki lapsi mitä tahansa, niin en usko sen olevan hyvä lapsen henkiselle kasvulle. Miten lapsi voisi oppia tulemaan toimeen ihmisten kanssa ja kasvaa ihmisenä, jos vanhemmat eivät koskaan suuttuisi mistään?
Ja en tietenkään tarkoita sitä, että lapselle pitäisi joka käänteessä huutaa naama punaisena ja/tai antaa koivuniemen herran laulaa joka käänteessä.
NuoriD kirjoitti:Mun käsittääkseni sitä vihaisuutta tarvitaan lapsen normaalin tunne-elämän kehittymiseen.
Varmaankin, mutta se varmaan kannattaa säästää niihin tilanteisiin kun lapsi tahallaan ärsyttää, kokeilee rajojaan ja kielloista huolimatta venkuilee. Automaattinen vihaisuus kieltämisen yhteydessä tuntuu jotenkin typerältä, jos lapsi tekee jotain mitä ei haluta vain ymmärtämättömyyttään tai muistamattomuuttaan.
Manaaja kirjoitti:Varmaankin, mutta se varmaan kannattaa säästää niihin tilanteisiin kun lapsi tahallaan ärsyttää, kokeilee rajojaan ja kielloista huolimatta venkuilee. Automaattinen vihaisuus kieltämisen yhteydessä tuntuu jotenkin typerältä, jos lapsi tekee jotain mitä ei haluta vain ymmärtämättömyyttään tai muistamattomuuttaan.
Tunnetko paljon ihmisiä, jotka vain huutavat lapsilleen/toisilleen? Todennäköisesti nämä heittävät lähimmäisensä seinään, jos huuto ei mene ensimmäisellä kerralla perille.
Välimuoto eli normaali ihminen. Ruotsalaistyyppisen kasvatuksen kohteista tulee hiljaa puhuvia humanisteja, joiden yli kaikki kävelevät, huutajien jälkikasvusta menestyviä psykopaatteja tai kouluampujia, -kiusaajia tai -kiusattuja.
EDIT. Toki kaikki on kivaa, neuvotellaan, ollaan kavereita -kasvatuksen saaneesta voi tulla itsekeskeinen kusipää, joka ei ole kuullutkaan kompromisseistä eli menestyjä.
Märkärupea(onneks vaan pieni pläntti tällä kertaa) ja miniflunssaa pukkaa juniorilla, mutta antsat alotettu jo toissapäivänä joten huomenissa pitäis päästä kouluun. Toivottavasti flunssa ei iske muhun
Riemumieli kirjoitti:Välimuoto eli normaali ihminen. Ruotsalaistyyppisen kasvatuksen kohteista tulee hiljaa puhuvia humanisteja, joiden yli kaikki kävelevät, huutajien jälkikasvusta menestyviä psykopaatteja tai kouluampujia, -kiusaajia tai -kiusattuja.
En nyt tiedä mikä on Se Ainoa Oikea Tapa (tm), mutta itse olen säästänyt eit ja kovaäänisen käskemisen tilanteisiin, jossa on ihan pakko saada lapsi tottelemaan.
Muuten yritän pitää kuria ihan ohjaamalla oikeaan suuntaan.
Ja se tuhma-penkki on sisäänajossa jos ei onnistu useammallakaan sanomisella.
Sain pojan fysioterapeutilta vinkin hankkia poikaselle potkupyörä tasapainoharjoitteluun, ennen varsinaista pokupyöräharjoittelua.
Ihan "kivat" hinnat, reilusti yli 100 euroa
Viimeksi muokannut Gaia, 23.08.2010 9:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Todella hauskaa yleistystä, mutta tervetuloa meidän perheeseen katsomaan. Huudetaan toki, mutta ei fyysistä kosketusta näissä tilanteissa. Sovinto tehdään aina. Vastapanona nauretaan, halitaan, silitellään, pussaillaan. Karjalainen tempperamentti (:D ) ja kasvatus, kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeita, mutta purkaminen eri juttu. Pohjaa ehkä siihen, että kun kuumimmat tunteet on saatu pois ja hiukan rauhoituttu, voi oikeasti alkaa selvittelemään asioita. Tosin lapseni kanssa toteutetaan tilanteesta poistumista. Hetkeksi omaan rauhaan, sit vasta keskustelua.
Viimeksi muokannut saira, 23.08.2010 9:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Tartuin alunperin siihen, kun prossu meinasi (ymmärtääkseni), että vanhemman ei koskaan pitäisi/tarvitsisi suuttua.
Eli tottakai kultainen keskitie on tässäkin asiassa järkevin. Joka asiasta ei pidä huutaa naama punaisena, mutta joskus suuttuminen on paikallaan ja ok. Se on normaalia ihmisyyttä. Ihminen, joka ei koskaan suutu (=näytä suuttumustaan) ei ole normaali ja lapsen kannalta normaalit vanhemmat ovat epänormaaleja parempi vaihtoehto.
Lisään löylyä kiukaalle: joskus ruumillinen kuritus on sallittua. Jos lapsi ei millään muuten usko. Ja tämäkään ei tarkoita lapsen hakkaamista tai piiskaamista joka asiasta.
Ei pysty taipumaan. Ei aikuisiakaan saa kurittaa ruumiillisesti, vaikka kuinka mieli tekisi. Intissä ei saa edes puhua rumia ja miesten parhammiston jos minkä luulisi sen kestävän. Kiinni voi ottaa ja pitää, ettei lapsi vahingoita itseään/toisiaan, mutta ei nappeja tai tukistuksia.