Muuten, se nettipalsta mistä tuon kävin lukemassa (ihan tutkimus tehty ja linkitetty sinne) niin ette usko kuinka moni äiti tunsi helpotusta siitä, masennusta ja olevansa huono äiti ajatellessaan noin, ettei ollutkaan yksin. Oikeasti n. 0,00000001 % äideistä todella kiskaisee sen kakaran seinään.
Ajatukset on ajatuksia. Jos mikään ei auta, ei syli, ei tuntikausien hyssyttely, ei vaihdetut vaipat, ei ruoka kelpaa, suppo ei auta jos olis kipuja ja karjunta vaan jatkuu niin mä oikeasti vaihdan huonetta hekeksi, ettei naksahda. Se on parasta näin, sanottiin jo neuvolassakin. Kaks tupakkia partsilla rauhoittumassa ja lukemassa vaikka kivaa lehteä rauhoittaa kummasti ja taas jaksaa.
Nyt poika on ollut taas itse enkeli ja äitikin paljon paremmalla päällä kun pääsi eilen ihan yksin kauppaan, lukemaan lehdet, oluttuopille ja jutustelemaan vanhojen tuttujen kanssa hetkeksi. Koko päivän oon jaksanu touhuta ja puunata ja askarrella. Näitä lisää niin en hautaudu peiton alle korvatulpissa loppuiäkseni.
Kun nyt vaan tulis se soitto sielt Meksikosta että isompi lapsonen ja isänsä ovat onnellisesti perillä ni maailmassa ois rauha.
Taidan lähtee pojan herättyä, imuroituani ja pestyäni lattiat poimimaan kukkia