Onhan tää mielenkiintoista, kun metsäteollisuus valittaa puupulaa tälläkin hetkellä. Asia ei varmaan parane tulevaisuudessa, kun puuta ruvetaan tosissaan polttamaan lämpöenergiaksi. Lisäksi itseäni vituttaa todella paljon, jos biopolttoaineita aletaan nyt kuitenkin tuottaa ensimmäisen sukupolven raaka-aineista, eli peltoviljelyllä. Toisaalta on hyvä asia, että rahat jäävät Suomeen, eikä tarvitse maksaa niin paljon fukin päästöveroja ulkomaille.
Uusimmasta Vihreästä Langasta bongasin vielä hauskemman asian:
Suomi aikoo käyttää älyliikenteeseen vuoteen 2015 mennessä 400 miljoonaa euroa, suurin osa valtion rahoja. Rahat käytetään esimerkiksi kännykällä toimivaan joukkoliikenteen valtakunnalliseen maksujärjestelmään, tieliikenteen automaattivalvonnan lisäämiseen ja tiemaksujärjestelmän kokeiluun. Onneksi tähänkin on varaa, muuten voisi ärsyttää.
Muah! Eipä ole "alan miehiltä" ihan noin jyrkkää huttua joutunut vähään aikaan lukemaankaan. Onkohan toi kaveri ottanut koskaan ensimmäistäkään kuvaa järkkärillä?
Somalialaisten perheenyhdistämishakemukset ovat ruuhkauttaneet maahanmuuttovirastoa. Viime vuonna perhesideperusteisten hakemusten määrä kasvoi peräti 81 prosenttia.
Selvitystyötä vaikeuttavat ns. sanotut kasvattilapset, joiden omien vanhempien sanotaan kuolleen. Lasten päästyä Suomeen heidän vanhempansa saattavat kuitenkin löytyä ja he voivat hakea perheenyhdistämistä.
Somalialaisten perheenyhdistämishakemusten määrän on ennustettu kasvavan vauhdilla myös tänä vuonna. Kun vuonna 2009 hakemuksia tuli 2 200, tänä vuonna määrä voi olla maahanmuuttoviraston mukaan jo yli 4 000.
Eikös tuollaisessa valhettelutilanteessa pitäisi koko ronkka laittaa paluukoneeseen?

Järjetöntä touhua tosiaan. Miksi helvetissä lapsia ei sitten yhdistetä sinne Somaliaan vanhempiansa luokse, kun vanhemmat yllättäen löytyvät.
NuoriD kirjoitti:Järjetöntä touhua tosiaan. Miksi helvetissä lapsia ei sitten yhdistetä sinne Somaliaan vanhempiansa luokse, kun vanhemmat yllättäen löytyvät.
Älkääs nyt alkako rasisteiksi. Olisitte tyytyväisiä, että kauan kadoksissa olleet ja kuolleiksi luullut vanhemmat ovatkin onneksi elossa ja hyvävoimaisia. Mutta eivät valitettavasti niin hyvävoimaisia, että selviäisivät Somaliassa.
^Tommonen huumori oli hauskaa ehkä joskus vuonna papu ennen nakkisotaa. Nykyään mikään mamuasia ei oikein jaksa enää edes mustalla huumorilla höystettynä naurattaa. Veikkaan, että vuosien päästä ei edes kykene vaikka naurattaisikin.
Ennustan tilanteen kehityksen: Ensin kasvattilapset saavat turvapaikan, koska vanhemmat ovat kuolleet. Sen jälkeen vanhemmat löytyvätkin elossa Somaliasta ja heidät yhdistetään Suomeen. Tämän jälkeen Suomeen yhdistetyt vanhemmat kertovat, että heillä on Somaliassa kasvattilapsi, jonka vanhemmat ovat kuolleet ja kasvattilapsi luonnollisesti saa myös turvapaikan. Tämän jälkeen kasvattilapsen vanhemmat yllättäen löytyväkin elossa Somaliasta...
Miten helvetin taatta ne sukulaiset ovat selvinneet hengissä jopa vuosikausia Somaliassa perheenyhdistämistä odotellessa, jos siellä niin hätä on että ankkurilapset sun muut on ollut ihan pakko ottaa Suomeen?
Viimeksi muokannut Gat, 22.04.2010 14:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
RP kirjoitti:^Tommonen huumori oli hauskaa ehkä joskus vuonna papu ennen nakkisotaa. Nykyään mikään mamuasia ei oikein jaksa enää edes mustalla huumorilla höystettynä naurattaa. Veikkaan, että vuosien päästä ei edes kykene vaikka naurattaisikin.
En osaa käsitellä tätä enää mitenkään vakavasti. Niin ellei kassakaappisuunnitelmaa siitä "Miten realisoin kaiken omaisuuteni tästä maasta ja mihin maahan pakenen tätä tyhmyyttä" lasketa.
^Eikös tuo ole ihan eksponentiaalinen luonnonilmiö? Jos hakemusten kasvuvauhti on 80% ja jokaisella hakemuksella tulisi vain 5 somalia lisää, niin kaikki 9 miljoonaa saatavissa olevaa somalia on haalittu tänne 2019 kieppeillä.
En oikein näe miten lopputulos voisi olla erilainen, koska pitäähän perheet yhdistää ja orvoille pitää saada vanhemmat?
sivustahuutaja kirjoitti:^Eikös tuo ole ihan eksponentiaalinen luonnonilmiö? Jos hakemusten kasvuvauhti on 80% ja jokaisella hakemuksella tulisi vain 5 somalia lisää, niin kaikki 9 miljoonaa saatavissa olevaa somalia on haalittu tänne 2019 kieppeillä.
En oikein näe miten lopputulos voisi olla erilainen, koska pitäähän perheet yhdistää ja orvoille pitää saada vanhemmat?
On muuten uskomatonta miten noin pieni osa maailman populaatiosta on pystynyt sotkemaan näin uskomattoman monen kansan elämän kulujen loputtomasta määrästä puhumattakaan. Joku vähemmän humanitäärinen henkilö voisi mittailla jo neutronipommien tarvetta sinne afrikan sarveen. En siis tietty minä.
sivustahuutaja kirjoitti:^Eikös tuo ole ihan eksponentiaalinen luonnonilmiö? Jos hakemusten kasvuvauhti on 80% ja jokaisella hakemuksella tulisi vain 5 somalia lisää, niin kaikki 9 miljoonaa saatavissa olevaa somalia on haalittu tänne 2019 kieppeillä.
Tässä alkaa pikku hiljaa ymmärtämään noiden äkkipikaisempien ammutaan astrid -ulostuloja. Ovet ja ikkunat auki ketkua valhettelijaa työkyvytöntä elintasopakolaista sisään ja ulos ei saada sitten yhtään ketään.
Toimistorotta kirjoitti:Tässä alkaa pikku hiljaa ymmärtämään noiden äkkipikaisempien ammutaan astrid -ulostuloja. Ovet ja ikkunat auki ketkua valhettelijaa työkyvytöntä elintasopakolaista sisään ja ulos ei saada sitten yhtään ketään.
Seuraavissa vaaleissa suomen "äärioikeisto" tulee saamaan vitullisen ison äänimäärän.