Urpiaisen keittiötsykolokisoinnit

[Mida]

Jos tarkastelee asioita paaasiassa teoreettiselta ja tieteelliselta kannalta, eika uskalla, voi, kykene antautumaan asialle itse henkilokohtaisesti, uppoutumaan, elaytymaan, kokemaan, ymmartamaan, niin sitten aiheesta vakisinkin jaa puolittainen, toisinaan viela vaillinaisempi kasitys.

Tämähän on, tietysti, vielä EW:n edellistäkin analyysia hillitömämpää kamaa. Tähän saa jotain järkeä rekonstruoitua vain olettamalla, että vihjaatte rationaalisen ja kriittisen analyysin tosiaan näyttävän desarasmellovuon tyhjänpäiväisenä löpinänä, mutta jos vain sokeasti hyväksyy ja heittäytyy eikä tarkastele fanittamisensa kohdetta kriittisesti/ajatuksella, saattaa heittäytyminen olla jotenkin nastaa ja auttaa jaksamaan vaikeuksien kanssa? Varmaan näin, ei oopiumin ottaminen ole aina ihan perusteeton ratkaisu. Itse kukin tarvitsee toisinaan älyllistä turtumista, ja varmaan huuhaan fanittaminen on vaikkapa kännäämistä terveellisempi vaihtoehto. Mutta hurjaksi tämä menee, kun gurun hurmaama hihhuli ei enää näe tätä oppiaan henkilökohtaisena selviytymiskeinona henkilökohtaisten ongelmien edessä, vaan alkaa valaistuksensa suomalla auktoriteetilla opettaa ("auttaa") muita näiden elämän ongelmissa vailla mitään estoja, ymmärtämättä itse nielasemansa ja muillekin tuputtamansa huuhaan taustaideologiaa.

Just taa "Sina vaitat ABC ja mina argumentoin miksi ABC on vaarin" on semmonen ylimielinen asenne, minka takia en hirveemmin viitti kuluttaa aikaani tammosissa keskusteluissa. Jos edes savy olis "Tarkoitatko etta ABC ja jos tarkoitat, niin blablabla..", niin se etta toinen edes yrittais ymmartaa mita toinen tarkoittaa. Yllaoleva kertoo vain, etta "Mina tulkitsen asiat niinku tulkitsen ja vastaan siihen ja silla selva." Ei siina oikein auta mikaan maara vakuutteluja ja rautalangasta vaantamista, etta ei, en tarkoita asiaa kuten olet sen ymmartanyt. Ja onhan tuo kaynyt jo ilmi lukemattomia kertoja tasta ketjusta ettei perille mene edes yksinkertaiset lauseet eika avoimuutta ymmartaa tammoista ole.

Joten tyydynpa vain sanomaan, etta pieleen meni tulkinnat. Turhan vaivan nait kritisoidessasi niita.

Kun ei naissa asioissa voi kerta kaikkiaan saada ymmarrysta toisessa aikaan ilman kuulijan omaa panosta. Siksi kaikenlainen kaannytys naissa asioissa on aivan jarjetonta.

Ja ei, en tarkoita ymmartamisella hyvaksymista, kritiikitonta ja analysoimatonta seuraamista.

[Manaaja]

Just taa "Sina vaitat ABC ja mina argumentoin miksi ABC on vaarin" on semmonen ylimielinen asenne, minka takia en hirveemmin viitti kuluttaa aikaani tammosissa keskusteluissa. Jos edes savy olis "Tarkoitatko etta ABC ja jos tarkoitat, niin blablabla..", niin se etta toinen edes yrittais ymmartaa mita toinen tarkoittaa. Yllaoleva kertoo vain, etta "Mina tulkitsen asiat niinku tulkitsen ja vastaan siihen ja silla selva." Ei siina oikein auta mikaan maara vakuutteluja ja rautalangasta vaantamista, etta ei, en tarkoita asiaa kuten olet sen ymmartanyt. Ja onhan tuo kaynyt jo ilmi lukemattomia kertoja tasta ketjusta ettei perille mene edes yksinkertaiset lauseet eika avoimuutta ymmartaa tammoista ole.

Vaikka joutaisi pitää keppi aika kaukana erosta tämmösistä ketjuista, niin täytyy myöntää että nyt meni aika 1:1 sen kanssa, miksi itse pidän urpiaista aivan käsittämättömän ärsyttävänä, ylimielisenä ja mahdottomana vastakeskustelijana.

Kun ei maksa vaivaa edes yrittää selittää omaa kantaansa, noin niinkuin ikinä.

[Gat]

Sviddu, residenttinä boddhisattvana mun täytys varmaan sanoa jotain. Mutten jaksa.

Lyhyesti ja perustelematta:
De Melloa en ole lukenut, vaikuttaa katolispohjaiselta hörhöltä. "Valveilla olon" teema hiukan samaa kuin Gurdijeffillä, joka oli sufilaispohjainen hörhö. Ja tietty jarisarasvuomaisuudet on perseestä varsinkin uusliberaalien käytössä.

Toisaalta sitten mikä ettei mitä vaan voi käyttää hyväkseen. Minäkin digastelen jotain zeniläisyyttä, ainakin versiona joka ei sisällä rituaaleja. Eikä EW vaikuta suhtautuvan De Melloon uskovaisen tavoin.

Varsinainen uskovainen tässä on urpiainen. Koko länsimainen filosofia ja humanisti"tiede" on uskontoa, ja urpolaisen lahjat loppuu briljeeraamiseen sen alan "ammatti"sanastolla. Päässä pitäisi sykkiä "olen tyhmä, mun pitää olla hiljaa" eikä "olen filosofi".

[urpiainen]

En ole sitä mieltä, että perusteettomat mielipiteet olisivat yhtä arvokkaita kuin perustellut. Mutta ihmiselämään ja onnellisuuteen liittyvissä kysymyksissä hyväksyn perusteluksi myös arkikokemuksen. Enkä hyväksy ajatusta, jonka mukaan filosofiaan perehtymättömällä henkilöllä ei voisi olla arkikokemusta onnellisuudesta, tai että hän ei voisi hyväksyttävästi käyttää tätä kokemusta pohjana onnellisuutta koskevassa pohdinnassaan.

Väännetään rautalangasta. Jos sinä kehuisit täällä vaikkapa Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaania (vaihda tuohon joku teos, josta oikeasti pidät, mieluiten sellainen josta kovin moni muu ei pidä - vai onko sellaisia ?), ja minä juoksisin perässäsi ketjusta toiseen huutelemassa kuinka vain idiootti voi pitää moisesta roskasta, niin mitä ajattelisit? Eikö vain kuulostakin aika naurettavalta väittämältä, etenkin jos yrittäisin vielä jotenkin "rationaalisesti" perustella väittämääni oikeaksi?

Luulen, että tässä aletaan päästä (vihdoin) käsiksi näihin aika aggressiivisen erimielisyytemme taustoihin. Siivotaan kuitenkin ensin pois alta pari ihmeellisesti toistuvaa väärinkäsitystä. En missään vaiheessa ole sanonut mitään, mikä perustelisi vihjailusi siitä, että mielestäni arkikokemus onnellisuudesta edellyttää vaativan teoreettisen apparaatin hallintaa. Ei tietenkään. Dostojevski-analogiasi ei myöskään auta asiaa, vaan - kuten analogia-argumentit Kitinässä melkein aina - vain sotkee lisää asiaa, koska siitä pitäisi korjata ja tarkentaa niin monta analogiaa ja disanalogiaa.

Kaiken kaikkiaan, minua ei myöskään ihmeemmin nyppisi, jos oikeasti pitäytyisit tuosa nyt jeeusteslemassasi kannassa, jonka mukaan sanot vain, että desarasmellot ovat työkaluja, jotka ovat tulleet sinulle vastaan ja joita käytät omiin tarkoituksiisi omissa subjektiivisissa projekteissasi. Tämä olisi aika simppeliä: voisimme keskustella siitä miten kumma on, että sinulle tuollaisena toimii amerikkalaisen tradition menestymisopaskirjallisuus, jollekin toiselle jokin muu. Mutta todellisuudessahan olette SEn kanssa (myönnän, en aina oikein muista, enkä jaksa tarkistaa, teidän erojanne - luultavasti SE on kuitenkin sinua paljon pahempi tässä) omaksuneet typerryttävän ylimielisen (jännää, miten niin radikaalisti erimieliset, että kommunikaatio tökkii, toistuvasti syyttävät toisiaan ylimielisyydestä) tyylin, jossa aika eksplisiittisesti kerrotte olevanne sitä unesta havahtunutta eliittiä, jolla on itsetuntemisopin omaksunnan kautta hallussaan korkeampi viisaus, jonka kautta olette armeliaasti valmiita auttamaan alempitasoisia nukkuvia löytämään hallussanne oleva valaistus.

Olette toistuvasti todenneet, kuinka voitte auttaa muita, jos he vain avoimin mielin lähtevät seuraamaan johdatustanne. Tätä kautta olen toistuvasti ollut paitsi hämmästynyt myös kauhistunut siitä, miten vastuuttomasti olette valmiita antamaan oppinne nimissä olemattomilla taustatiedoille ihmisille kategorisia toimintasuosituksia ihmissuhde- ja muissa henkilökohtaiseen elämänpiiriin kuuluvissa asioissa. Tätä kautta olette nykyisen kaunistelusi vastaisesti itse repineet keskustelun pois henkilökohtaisten innoittajien ihmettelystä yleispätevyyttä tavoittelevien ideologioiden arvioinnin alueelle - ja tällöin on toki relevanttia huomauttaa, että edustamaamme oppia on yleisesti kritisoitu siitä, että se toimii esimerkiksi Yhdysvalloissa sosiaalista reformointia hillitsevänä ja sitä kautta vallitsevia valtarakenteita luuduttavana ideologiana väittyäen poliittista ja yhteiskunnallista henkilökohtaiseksi ja psykologiseksi. Ja tässä yhteydessä - enkä missään arkikokemuksellisen onnellisuuden ennakkoehtojen kontekstissa - olen sanonut, että alueen laajempi tuntemus saattaisi auttaa.

Ja vaikka vastustankin klassista SE-keskustelumetodia, jossa verrataan CV:eitä ja sitten päätetään, kuka on suurin auktoriteetti ja sellaisena mielipidejohtaja, en voi olla huomauttamatta vielä yhtä asiaa tuohon toistuvaan marinaasi siitä, että en ole lukenut - enkä varsinkaan sisäistänyt ja elämyksellisesti hyväksynyt - demellon tekstejä. Kritisoin tuollaisessa menestymisopaskirjallisuudessa yleisesti esiintyviä trendejä, ajatuskuvioita ja taustaideologioita, jotka esiintyvät esim. Sarasvuolla, sinun ja SE:n Kitinäkirjoituksissa ja, parhaan ymmärrykseni mukaan, myös demellolla. En omista yhtään demellon kirjaa, enkä ole varmaankaan yhtään opusta häneltä kokonaan lukenut. Pätkiä ja häntä koskevaa sekundaarikirjallisuutta kuitenkin. Kuten olen sanonut, eivät nämä helppoheikit nyt niin originelleja ole tämän idelogisen sisällön tasolla. Toki esitystavan - ja sitä kautta puolustuskyvyttömiin vaikuttamisen - tasolla merkittäviä eroja saattaa olla, mutta ne ovat toissijaisia tällä tasolla, johon olet itsetuntemusopin evankeliumin nostanut. Ja on minulla sellaista taustaa tästä edustamastani kriittisestä näkökannasta, että aikanaan, kun Esa Saarinen kiinnostui innostusvalmennuksesta, ja Kirsti Lonka teki uraa uurtavaa työtään oppimisen psykologiassa muun muassa tällaisia menestysoppaita tutkien, osallistuin tämän parivaljakon yhdessä vetämiin seminaareihin yliopistolla, joissa lähiluettiin menestymiskirjallisuutta aika laajasti (demellokin oli käsittelyssä, vaikka en siis yhtään hänen kirjaansa kokonaan lukenut) ja etsittiin yhtäläisyyksiä ja analysoitiin kirjallisuudessa esiintyviä taustaoletuksia ihmisyydestä, psykologiasta, yhteiskunnasta, politiikasta ja ideologiasta. Lisäksi psykologianopinnoissani yliopistolla paneuduin hieman modernien ratkaisukeskeisten lyhytterapioiden ja menestymisopaskirjallisuuden oleellisiin eroihin taustaoletuksissa. En siis pitäisi itseäni ihan maallikkona demellon kritiikissäkään. Gurujen fanittajilla vain aika usein kriteerinä sille, kuka saa guruista jotain lausua, ei ole argumentaation sisältö vaan kritiikittömän innostuneisuuden määrä ("ei-kyynisyys").

[NuoriD]

Kritisoin tuollaisessa menestymisopaskirjallisuudessa yleisesti esiintyviä trendejä, ajatuskuvioita ja taustaideologioita, jotka esiintyvät esim. Sarasvuolla, sinun ja SE:n Kitinäkirjoituksissa ja, parhaan ymmärrykseni mukaan, myös demellolla.---Kuten olen sanonut, eivät nämä helppoheikit nyt niin originelleja ole tämän idelogisen sisällön tasolla.

Osaatko sanoa, mistä mahtaa johtua, että esim. ylioppilas Sarasvuo ja jesuiittapappi de Mello esittävät samankaltaisia ajatuskuviota? Plagioiko joku jotakuta, vain onko kyseessä jokin ihmismieleen sisäänrakennettu mekanismi, joka tuottaa samanlaista tekstiä?

[NuoriD]

Urpiainen: mikä on käsitys self help -oppaiden ja ideologian vaikutuksesta keskimäärin lukijalle/opetuslapselle pitkällä tähtäimellä? Onko niistä apua/haittaa/ei vaikutusta yksilölle?

[EveryWoman]

SE SE SE SE

Keskustelet minun kanssani. Olen eri henkilö kuin SE. Jos et muista kuka on sanonut mitä, kehotan sinua uskomaan omaan ilmoitukseeni siitä, mitä itse olen sanonut ja mitä en. Jos et kohta lopeta tuota teitittelyä, minä alan kohdistaa kaikki viestini sinulle ja PetriFB:lle, yhtenä te-yksikkönä.

...aika eksplisiittisesti kerrotte olevanne sitä unesta havahtunutta eliittiä, jolla on itsetuntemisopin omaksunnan kautta hallussaan korkeampi viisaus. --- Olette toistuvasti todenneet, kuinka voitte auttaa muita, jos he vain avoimin mielin lähtevät seuraamaan johdatustanne.

Not me.

Olen kyllä valmis ja halukas auttamaan silloin kun voin, mutta satun uskomaan että kaikki ihmiset voivat auttaa toisiaan samalla tavoin. Ja "johdatukseni seuraaminen" on kyllä kiellettyä, aivan kuten deMellonkin johdatuksen seuraaminen tai Jeesuksen tai minkä tahansa gurun. Sellaista en varmasti ikinä ole ehdottanut missään. Itse asiassa muistelen eksplisiittisesti sanoneeni päinvastaista (elcolle, en kyllä muista minä vuonna enkä missä keskustelussa).

Tiedän, että jo se on omiaan nostattamaan muutamia niskakarvoja, että tarjoaa apuaan, mutta se on kuitenkin aivan eri asia kuin tuo yllä kuvaamasi.

...olen toistuvasti ollut paitsi hämmästynyt myös kauhistunut siitä, miten vastuuttomasti olette valmiita antamaan oppinne nimissä olemattomilla taustatiedoille ihmisille kategorisia toimintasuosituksia ihmissuhde- ja muissa henkilökohtaiseen elämänpiiriin kuuluvissa asioissa.

Kun kerran toistuvasti tätä kauhistelet, voit varmaan helposti sanoa muutaman esimerkin ja lisäksi kertoa mitä vastuutonta niissä on. Itselleni tulee mieleen Davelle sanomani "vertaa itseesi, älä muihin". Voisitko nyt kenties asiakeskeisesti ja rationaalisesti paljastaa tämän suosituksen kauhistuttavan vastuuttomuuden? (Kategorisia suositukseni eivät missään nimessä ole. Ne ovat ihan tavallisia suosituksia.)

Tätä kautta olette nykyisen kaunistelusi vastaisesti itse repineet keskustelun pois henkilökohtaisten innoittajien ihmettelystä yleispätevyyttä tavoittelevien ideologioiden arvioinnin alueelle...

Minä en ole. Easy saattaa olla. Sinä varmasti olet. "Nykyinen kaunisteluni" on aivan samaa mitä olen sanonut alusta asti. On ihan omaa syytäsi, että et ole viitsinyt silloin taannoin varmistaa, oletko ymmärtänyt puheeni oikein vai väärin. Luoja tietää (sic), että olen ainakin aktiivisesti kerrasta toiseen yrittänyt korjata väärinkäsityksiäsi. Voit käydä tarkistamassa jos jaksat; itse en jaksa.

[CV-pornoa] ...Gurujen fanittajilla vain aika usein kriteerinä sille, kuka saa guruista jotain lausua, ei ole argumentaation sisältö vaan kritiikittömän innostuneisuuden määrä.

Minulla kriteerinä on se, että sanoo jotakin asiapitoista sen sijaan että haukkuu muita tai esittelee omia ansioitaan (tai sitten yhdistelee näitä jotenkin). Et edelleenkään sisällöllisesti osoita perehtyneisyyttäsi.

[urpiainen]

Urpiainen: mikä on käsitys self help -oppaiden ja ideologian vaikutuksesta keskimäärin lukijalle/opetuslapselle pitkällä tähtäimellä? Onko niistä apua/haittaa/ei vaikutusta yksilölle?

Henkilökohtaisten projektien tasolla en osaa sanoa niin varmasti kuin paremmin tuntemassani organisaatioiden kehittämisen kontekstissa: innostus- ja menestysvalmennuksen vaikutus on organisaation tuloskunnon näkökulmasta tutkitusti hetkellisesti lievästi positiivinen mutta joka tapauksessa silmiinpistävän lyhytkestoinen. Tämä johtuu tietysti siitä, että koetetaan muokata asennoitumista ongelmiin, ei ratkaista ongelmia (tässä on myös tuo viittaamani ratkaisukeskeisen lähestymistavan ja menestys-innostusvalmennuksen ero). Asennemuutosta jaksaa gurun innostamana pari päivää, sitten ollaan lähtötilanteessa. Organisaatioissa siis näin, henkilökohtaisessa elämässä uumoilisin, vaan en tiedä, tilanteen olevan pitkälti samankaltainen: pitkäkestoista apua ei löydy, mutta hetkellistä piristystä/innostusta mahdollisesti.

[urpiainen]

Kritisoin tuollaisessa menestymisopaskirjallisuudessa yleisesti esiintyviä trendejä, ajatuskuvioita ja taustaideologioita, jotka esiintyvät esim. Sarasvuolla, sinun ja SE:n Kitinäkirjoituksissa ja, parhaan ymmärrykseni mukaan, myös demellolla.---Kuten olen sanonut, eivät nämä helppoheikit nyt niin originelleja ole tämän idelogisen sisällön tasolla.

Osaatko sanoa, mistä mahtaa johtua, että esim. ylioppilas Sarasvuo ja jesuiittapappi de Mello esittävät samankaltaisia ajatuskuviota? Plagioiko joku jotakuta, vain onko kyseessä jokin ihmismieleen sisäänrakennettu mekanismi, joka tuottaa samanlaista tekstiä?

Sarasvuota en pidä edes omassa genressään kovin kiinnostavana ajattelijana: uskoisin, että hän plagioi amerikkalaista menestymisopaskirjallisuutta hyödyntäen tv-julkkisasemaansa siinä, että on alan virallinen kasvo Suomessa. Sarasvuon painotukset sopivat tietysti myös erityisen hyvin äärikokoomuslaistuneeseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriimme: hän syöttää ideologiaansa sillä twistillä, että itsepintaisesti kieltää ideologisuuden uudelleenkäsitteelistämällä yhteiskunnalliset tai rakenteelliset kysymykset yksilöpsykologisina asennoitumiskysymyksinä. Hän rasvaa yksilöistä parempia (tehokkaampia ja tyytyväisempiä) koneiston rattaita.

De Mello varmasti ammentaa useammasta lähteestä. Jesuiittana hän lienee erittäin korkeatasoisesti ja laajasti lukenut oppinut, joka varmasti yhdistelee itämaisia oppeja mielentyyneydestä vaikkapa stoalaiseen traditioon. Lisäksi ihan jesuiittojen omasta perustraditiosta löytynee piirteitä, jotka voidaan hyvin laajentaa/soveltaa kaikille tarkoitettuun menestymisopasjargoniin. En millään muista kovin paljoa jesuiittojen perinteistä, mutta eikö jonkinlainen päivittäinen oman toiminnan ja omien reaktioiden irtaantunut tai objektiivisuuteen pyrkivä kiihkoton tarkastelu kuulu jesuiitan velvollisuuksiin? Tästä näet varmasti kaikuja myös EW:n palstakirjoituksissa ja de Mellon kuvauksissaan. Hämärästi myös muistelisin jesuiittatradition korostavan erityisesti jonkinlaista heräämistä alempien, yhteiskunnan tuottamien halujen ja passioiden vallasta näkemään valintatilanteensa niin kuin Jumala ne näkee; siis hyväksymään maalliset huolet jotenkin isossa kuvassa vähämerkityksisinä. Kuulostaa varmaan taas tutulta. Kristillinen etiikka ja kapitalismi ovat aina sopineet hyvin yhteen.

[Lilo]

Tuli vaan jotenkin tää keskustelu mieleen kun näin tän...

[NuoriD]

Sarasvuon painotukset sopivat tietysti myös erityisen hyvin äärikokoomuslaistuneeseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriimme

Voi olla, että ilmapiiri jollain mittarilla mitattuna on äärikokoomuslainen, mutta samaan hengenvetoon täytyy kysyä, mitä kokoomuslaisuus on.

Kokoomushan ei missään tapauksessa ole oikeistopuolue, jos asiaa katsoo vähän Pohjois-Eurooppaa kauempaa.

Kokoomus kannattaa hyvää sosiaaliturvaa, julkista sektoria, julkista päivähoitoa jne. Kaikki asioita, jotka Pohjois-Euroopan ulkopuolella ovat vasemmistopuolueiden asioita.

Suomalaista ilmapiiriä ei mielestäni missään tapauksessa voi väittää oikeistolaiseksi, jos katsotaan, mitä oikeistolaisuus yleensä tarkoittaa.

[Gat]

Näissä asioissa on kyse siitä, kenelle opettaja opettaa taidon eli antaa aseet. Itse en ainakaan ilahdu, jos uusliberaaleille bisnesketkuille/ kukkahattutädeille/ uskovaishörhöille/ vaikka turkistarhaajille annetaan itsetuntemuksen ja tehokkaan toiminnan lahjat. Sama tosin on myös taiteessa. Joskus minua hirvittää, mitä virkaa on jollakin tykästelemälläni musiikilla tai kirjallisuudella, jos kerran itseni kanssa täysin vastakkaiset ja eritavoitteiset mulkut ammentavat voimaa siitä samasta mistä minäkin.

Yleisfilosofian puolella juttu on paremmin. Sen että käsittää länsimaisen filosofian ontologista "totuutta" etsivän osan tai muiden teologioiden ongelmien olevan näennäisongelmia... luulisi olevan aivan yleishyödyllinen, tyhmistä paskapuheista johtuvia ongelmia vähentävä asia.

Siinä voi päästä niiden ulkopuolelle, niin ettei enää ole mielekästä urpiaismaisesti analysoida tai luokitella ajatteluaan joidenkin perinteiden kautta. Perinteitä on kiintoisaa tietää, mutta samalla niihin ei pidä juuttua. Ne kun ovat teologiaa aivan kuin Petrin jutut, niitä on liikaa, koko ajan tulee lisää, ja filosofiksi ryhtyminen olisi pelkkää paskan lapiointia. Tietysti kunnon filosofi nauraa tuolle, niinkuin Petrin kaltaiset nauravat niille jotka arvostelevat heidän maailmankäsitystään vaikkeivat tunne teologian jokaista nippeliä.

Oman ajattelun juuretkin voi unohtaa kun on päässyt ulos. Siinä reittinä ulos voi olla ollut ihan tasa-arvoisesti mitä vaan länsimaisesta relativismista, pragmatismista, Wittgensteinmaisesta dekonstruktiosta, zenistä, taosta, shamanismista, itämaiden huuhaimmistakin perinteistä, rokkenroulista tai minulla jopa laatukirjasarjasta "Remo. Mies joka on Tappokone". Jos tulkitsee jonkun perinteen mukaan, on jo hukassa. Tärkeintä on vain pystyä purkamaan se paskafilosofia, jota muut silmille heittävät. Tikkaita jolla itse on siihen päässyt ei tarvitse enää kantaa.

Tietysti kun filosofian "ongelmat" ovat rauenneet, niin mitäs sitten? Voi olla yhtä kurja tai kurjempi olo kuin ennenkin. Kun huomaa, että juuri ja juuri on nenä sen paskan yläpuolella jossa suurin osa nautiskellen kurlaa.. vituttaa vaan enemmän.

Siinä sitten elämänfilosofiapuoli. Amerikkalaisten self-help-kirjojen tai Sarasvuon jutut ovat toisaalta järkeviä, toisaalta itsestäänselviä pinnallisuuksia. Joista konsulttien kurssittamat tavikset tuskin paljoa hyötyvät kuin hetken innostuksena.

Välähdyksenomaisesti tiedän, että on paikka... sanotaan sitä sitten zeniläiseksi "valaistumiseksi" , ehkä jopa (lukematta arvaan) "demellolaisuudeksi" tai länsimaisena sairausdiagnoosina "depersonalisaatiohäiriöksi" ... jonka juju on yhtäaikainen kaikesta toivosta luopuminen ja kaiken pyrkimyksen säilyttäminen. Mitä koen sen itse koen. Jos en sovi yhteiskunnan normeihin niin oma asiani. Tiedän jo, että oikeaa tietä ei ole muuallakaan, häviän jos yritän seurata niitä myriadeja vaan en itseäni. Vaikka kuolisin tähän mitä sitten? Itsepä kuolen ja sitten en ole. Olen vapaa, voin istua, voin kävellä, voin käydä paskalla. Tai jos en voi, niin itsepä en voi ja itse sen kestän. Ja silloinkaan ei "sopeutumista" tilanteeseen yhteiskunnallisesti, kuten ehkä jenkkikirjoissa. Vaan vapaa, omaehtoinen pyrky jatkuu. Tämä nimenomaan on riippumatonta yhteiskunnasta tai yhteiskuntafilosofioista.

Mitään "yliluonnollista" saati "kaikkitietävyyttä" tai "superälyäkään" ei moiseen kuitenkaan liity. Eikä myöskään välttämättä tavoitteiden ja moraalikäsityksen muutosta. Ja siksi sitä ei kannattaisikaan opettaa vihamiehilleen.

Ja siinäkin, jos se onkin jonkun gurun palvontaa tai kuvan tekemistä tuosta olotilasta, ydin on menetetty. Nuoruuden innolla saattaa haksahtaa että se on jonkun määrätyn "mestarin" tai koulukunnan juttu.

Ja uskovaisuudeksi muuttuu toki myös jos alkaa tyrkyttää sitä oppina muille. Kun kuitenkin nämä ovat vain lääkettä johonkin yhteen vaivaan.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=tDl3bdE3YQA&feature=fvst[/youtube]