Itsehän menin toista kerran naimisiin kaksi vuotta sitten kesällä. Kirkko oli järven rannalla. Häävieraita n 50, joten ihan sopiva intiimiporukka. Häät oli vanhan ajan romanttiset häät, vanhojen traditioiden mukaan. Vihkimisen jälkeen bestmanini souti meidät vanhalla puuveneellä järven poukaman yli toiselle puolella olevaan vanhaan kartanoon. Veneen perässä lipui kumisia pieniä ankkoja

Sieltä siirryimme kartanon romanttiselle pihalle, jossa kasvoi omenapuita ja muita pensaita ja hanuristi soitti omenapuun alla, kesään sopivaa suomalaista musiikkia. Vieraat odottivatkin meitä siellä jo valmiina. Hääonnittelut tapahtuivat myös täällä aurinkoisella pihalla, jossa tarjoilijat tarjosivat kuohuviinit vierailemme ja me pidimme pienen hääpuheen.
Kuoharit juotuamme siirryimme idyllisen kartanon ravintolaan, jossa odotti todella kauniisti katetut pöydät ja seisova pöytä notkui perinteisistä suomalaisista ruuista. Syönnin kestäessä hanuristi soitti taustamusiikkia aina sopivin välein.
Syötyämme ja hääkakut leikattuamme sekä kahvit juotuamme siirryimme tanssimaan häävalsimme hanuristin tahdissa. Muutamat valssit siinä tansimme ja siirryimme pöytiin takaisin.
Totta kai olin järjestänyt vaimolleni todellisen SUPER YLLÄRIN, josta tiesi vain kaasot ja bestman. Vaimoni on aina ollut Pepe Willberg fani ja aika usein kuuntelee Pepen cd:itä niin ei muuta auttanut, kun tilasin Pepe&Duon paikalle, soittamaan 1,5 tunnin setin. hänen ikivihreitä kappaleitaan. Kyllä vaimolla suu loksahti auki, kun ovet aukaistiin toiseen huoneeseen ja Pepe oli siellä kaverinsa kanssa odottamassa estraadilla. Aluksi Pepe antoi ison haluaksen ja onnittelun vaimolleni ja onnitteli sitten minua. Vaimolla silmät kostu ja polvet notku. Ei voinut uskoa todeksi, että hänen "idolinsa" oli siinä ihka elävänä ja soittamssa vain meitä varten. Ja niinhän Pepe antoi parastaan, soittamalla kaikki hänen kuuluisimmat kappaleensa. Huhhuh, tulee vieläkin kylmät väreet tätä ajatellessa.
Häiden jälkeen siirryimme kartanon alueella olevan hotellin suiteen, jossa vietimme romanttisen hääyömme. Palattuamme seuraavana päivänä kotiimme niin lapsemme olivat kattaneet keittiön pöydälle ison kulhon mansikoita ja kylmää skumppaa. Mikäs siinä oli aurinkoisella pihalla näitä nautiskella ja muistella häitämme.
Häämatkalle lähdimme vasta marraskuun puolessa välissä ja vietimme todella ihanan ja kuuman kaksi viikkoisen häämatkan Mauritiuksen saarella, neljän tähden Feng Sui hotelissa, täysihoidossa.
Häät olivat meidän kaltaiset ja silloin tällöin haikeana muistelemme niitä.