Kysymysmerkki oli siitä, että en mielestäni nähnyt nimeäni mainitun.Toimistorotta kirjoitti:Mistä se pertti nyt noin herneen nenään veti? Postimiesläpästä? No olen pahoillani jos loukkasin. Jotenkin luulin, että ymmärtäisit vitsin, kun ihan itse muotoilit omaa isyyttäsi koskevan huomion kysymysmerkkimuotoon. Ei, en heitä risitäisissä postimiesvitsejä, ellen tiedä tuoreen isän huumorintajun kestävän.
Mammailu
Came here for school, graduated to the high life
Meillä loppumassa yli viikon kestänyt kova räkätauti. Kuumetta ei ollut. Kamala limayskä ja nuha vaan.Suvinen kirjoitti:Joku jolla on kokemusta kertokoon, miten voisi helpottaa pienen oloa kun sillä on nyt kunnon räkätauti puhjennut kukkaan. Viime yö meni puolen tunnin välein heräämisillä noin viiteen asti aamulla, kunnes annoin särkylääkkeen jonka turvin nukkui kahdeksaan. Vielä eilen ja yöllä nenä oli tukossa, nyt räkää tulee kuin vesiputouksesta, ja aivastuksien jälkeen jojot ovat valehtelematta lattiaan asti. Heti unilta herättyään itkee lohduttomasti, ruoka ei oikein maistu ja yskii välillä limaisen rohisevasti naama punaisena. Aamupuuron jälkeen annoin taas särkylääkkeen, mietin kuinka usein noita uskaltaa antaa. Paketissa sanotaan max 3 vuorokaudessa. Vettä juo ahkerasti, jääkaappikylmä viili meni alas myös. Nenä-friida aiheuttaa hirveät huudot ja kiemurtelut, ei siis auta mitään. Kuumetta 37,5 eli ei mitenkään hälyttävästi. Lääkäriin ei vamaankaan tuon takia kannata lähteä,. mutta jos löytyy joku keino helpottaa pienen oloa niin otan kiitollisena vastaan.
Suolatipat vaan nenään, valuu räkä itsestään pois. Tytsä ei sietänyt antaa imeä tai paperilla pyyhkiä, mutta kraanan alla antoi käsi - vesi yhdistelmällä putsailla. Höyryhengittely vessassa kanssa jos oikein paha. Sipulia käyttää osa. Pääasia, että juo sillä selvii hyvin. Tuon ikäiselle tuo lämpö ei ole vielä mitään, käsittääkseni.
Höyryhengityslaite yöksi huoneeseen ja siihen esim. eucalyptus-pastilleja. Me hankittiin sellainen kun tytöt oli n. puolivuotiaita ja maksoi itsensä kyllä takaisin.
Jos konetta ei ole niin kylpyhuoneeseen kaikki hanat valuttamaan tulikuumaa vettä, lapsi syliin ja sinne sit höyryyn istumaan.
Jos konetta ei ole niin kylpyhuoneeseen kaikki hanat valuttamaan tulikuumaa vettä, lapsi syliin ja sinne sit höyryyn istumaan.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Never heard. Meillä tuo jeesasi lähes aukottomasti. Mut ei tuo höyryhengityslaine myöskään nostanut huonelämpötilaa huomattavasti.Suvinen kirjoitti:Jostain taas luin, että lämpö saattaa jopa pahentaa hengitysvaikeuksia, kun limakalvot turpoavat entisestään.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Poikanen on sairastanut laryngiitin noin 15+ kertaa, ja sen kohdalla ei suositeltu lämmintä höyryä vaan viileää ulkoilmaa (=keskellä yötä peittoihin kääriytyneenä parvekkeella, hurraa). Muuten oon kyllä Vaolan linjoilla tässä.Vaola kirjoitti:Never heard. Meillä tuo jeesasi lähes aukottomasti. Mut ei tuo höyryhengityslaine myöskään nostanut huonelämpötilaa huomattavasti.Suvinen kirjoitti:Jostain taas luin, että lämpö saattaa jopa pahentaa hengitysvaikeuksia, kun limakalvot turpoavat entisestään.
Ollaan käyty myös höyryhengittelemässä sairaalassa (lääkkeellä ja ilman) kun oli RS-virus alle vuoden ikäisenä.
Suvinen, osta iiiiso sipuli, pilko se pieniksi paloiksi, laita hedelmäpusseihin sängyn kumpaankin päähän ja muutama reikä. Haisee sipulikeitolla pari päivää koko mesta, mutta meillä piti ainakin hyvin rään liikenteessä. Tämä ohje siis kaverin kätilö-MUMMOLTA 
Nenäfrida on kyllä paras keksintö ikinä. Meillä ei päde noi "meidän lapsi ei anna imeä", ei meidänkään ANNA, se on melkein välttämätön pakko kun on nenä niin tukossa, ettei voi hengittää kuin läähättäen. Lapsi pyyhkeeseen tiukasti "kapaloon", kamalan huudon siivittämänä imetään räkä pois ja yhtäkkiä lapsi onkin iloinen.
Selkeesti oon eläinhoitaja-

Nenäfrida on kyllä paras keksintö ikinä. Meillä ei päde noi "meidän lapsi ei anna imeä", ei meidänkään ANNA, se on melkein välttämätön pakko kun on nenä niin tukossa, ettei voi hengittää kuin läähättäen. Lapsi pyyhkeeseen tiukasti "kapaloon", kamalan huudon siivittämänä imetään räkä pois ja yhtäkkiä lapsi onkin iloinen.
Selkeesti oon eläinhoitaja-
The great club outshines the individual, always and forever.
Ootko koettanut nostaa sängyn päätyä ylös? Sellaset 20-30 cm. Helpottaa nukkumista kummasti, kun vielä antaa särkylääkkeen.

Siis voi jumalauta mikä "mies" sulla on. Vai että tekee pahaa auttaa nenän putsaamisessa kun oma jälkikasvu meinaa tukehtua räkään. Mitä jos kuule nakkaisit nyt jo tuon paskahousun pihalle ja sassiinSuvinen kirjoitti:Mies ei toimenpiteessä voi auttaa, olen varmaan jo maininnut että kaikki eritteisiin liittyvä saa sen oksentamaan, ja lapsen huutoitku on sille aivan sietämätöntä.

Suvinen aikaisemmin totesi, että pääty nostettu mutta kun tytsä pyörii sängyssä. Samoin meidänkin, joten ei siitä mitään apua oikein ole.
Mutta tosiaan, nyt mies eritekurssille, lapsen kanssa tuo ei pitemmän päälle tule toimimaan.
Norossa kun oltiin niin tytsä paskoi, mies vaihtoi vaippaa oksentaen samalla ja minä yökkäilin toisaalla. Sitä se on pahimmillaan, mutta pakko mikä pakko.
Mutta tosiaan, nyt mies eritekurssille, lapsen kanssa tuo ei pitemmän päälle tule toimimaan.
Norossa kun oltiin niin tytsä paskoi, mies vaihtoi vaippaa oksentaen samalla ja minä yökkäilin toisaalla. Sitä se on pahimmillaan, mutta pakko mikä pakko.
masa kirjoitti:Siis voi jumalauta mikä "mies" sulla on. Vai että tekee pahaa auttaa nenän putsaamisessa kun oma jälkikasvu meinaa tukehtua räkään.Suvinen kirjoitti:Mies ei toimenpiteessä voi auttaa, olen varmaan jo maininnut että kaikki eritteisiin liittyvä saa sen oksentamaan, ja lapsen huutoitku on sille aivan sietämätöntä.
Meinasin kirjoittaa että "no hän oksentaa sitten, mutta osallistuu kuitenkin", mutta ehditte ensin. Siis mitä JOS sulle käy jotain että joudut jättään kakaran ja miehes keskenään ja sit lapselle tulee vaiks ripuli? Mitä sitte? Se mieskö antaa lapsen maata paskoissaan ihan vaan sen takia et "oksettaa". Ja joo tosiaan, vaihtaako se ees vaippoja vaikka ei ripsaa olekaan...RP kirjoitti:Norossa kun oltiin niin tytsä paskoi, mies vaihtoi vaippaa oksentaen samalla ja minä yökkäilin toisaalla.

Ja vielä että huutoitku on sietämätöntä? Tulpat korviin vaan ja toimeksi!
Mun on hyvä kommentoida ku mulla ei oo lapsia

Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Oliskohan mun pitänyt jättää poika niistämättä kokonaan, koska oksensin joka ikinen niistokerta? Mulle tulee räästä oksennusreaktio, en tiedä miksi. En voi edes nähdä sitä tavaraa, kun meinaa vatsa tyhjentyä. Silti sissinä, helvetti sentään, oman lapsen takia!
Kun harjoittelette kuivaksi, jättääkö se mies ne paskat ja pissat lattialle ja juoksee partsille kunnes sinä tulet kotiin? Argh.
Suvinen, jaksuja. Sä kuulostat tosi väsyneeltä
Kun harjoittelette kuivaksi, jättääkö se mies ne paskat ja pissat lattialle ja juoksee partsille kunnes sinä tulet kotiin? Argh.
Suvinen, jaksuja. Sä kuulostat tosi väsyneeltä

The great club outshines the individual, always and forever.
Tarpeeksi monta kertaa kun oksentaa, on vatsa tyhjä eikä mitään oksennettavaa. Sittenhän se niistäminen hoituu helpolla!Elppis kirjoitti:koska oksensin joka ikinen niistokerta?
****
En minäkään aluksi voinut sietää huutoitkua millään. Kun tarpeeksi kauan ja tarpeeksi sitkeästi istuin poika sylissä sängyn laidalla tämän huutaessa kuin palosireeni, ja kun poika viimein nukahti syliin, tuli itselle itku ja maailman hienoin fiilis. Sen jälkeen ei ole huutoitkut paljoa häirinneet.
Suvinen. Sä päästät sen selittelevän ja vastuuta pakoilevan ukkos ihan liian helpolla. Laita se saatana vieköön hoitamaan oma osuutensa tai nakkaa pihalle. Tarpeeton vetelys tuollainen tapaus on.