Wau, kyllä Vatikaanin PR-osasto käy kuumana näiden tautioppien kanssa.
Jos on elokuviin uskomista (kuten "I love you Phillip Morris"), niin suihinotto on käypää valuuttaa vankilassa. Tämäkin homoseksuaalisuuden syytä tai kenties sittenkin pakollisen selibaatin?
Kuulemma jonkun "Ninan" kanssa asusti Kauniasissa järvenrannalla asunnossa oikein spa-osaston kera. Ainoa on että mistä lähtien avopuolisoa on kutsuttu "elämänkumppaniksi" kun aiemmin elämänkumppani tarkoitti lähinnä Tove Janssonin lesbo-kungatarta tai yleensä mitä tahansa samansukupuolen asuinkunppania?? LINK Missähän se ranta oikein viipyy?? kun katsele street viewiä?
- Virkamatkani päättyi toinen huhtikuuta, eikä tämä ollut virkamatka, Kiljunen sanoi.
Mielenkiintoiseksi asian kuitenkin tekee se, että alunperin eduskunnan virkamiehille oli ilmoitettu, että Kiljusen virkamatka kestää 12. huhtikuuta asti. Saman verran kesti Kiljusen matkustuskoukkaus Thaimaan jälkeen.
Aiemmin virkamatka ilmoitettiin päättyneeksi vasta Kiljusen saavuttua Suomeen. "
Kyllä ne tämänkin shitin anteeksi Kibelle antavat. Antoivathan Artsillekin ne loputtomat masikset.
Ihme vänkäämistä ja vääntelyä koko Kiljunen-Kontula-juttu. Miksei voi sanoa heti suoraan, että meillä ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, onpas pöyristyttävää edes vihjailla tuollaista, eihän me edes tunneta. No, ehkä niillä sit oli jotain.
Edit:
Tai ehkä Kontulalla on joku salainen mieskansanedustajien tutkinta tai maineen pilaus menossa, eihän sovi unohtaa edellistä uutista, josta Kontula muistetaan: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009050 ... 4_uu.shtml
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Lolita kirjoitti:Ihme vänkäämistä ja vääntelyä koko Kiljunen-Kontula-juttu. Miksei voi sanoa heti suoraan, että meillä ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, onpas pöyristyttävää edes vihjailla tuollaista, eihän me edes tunneta. No, ehkä niillä sit oli jotain.
Niin siis nämä kaksi ovat sattumalta samoilla lennoilla Bangkokista Burmaan ja Bhutaniin?
Kiljunen on pirun vastenmielinen kaveri - nliin vastenmielinen, että voisi olla kepulainen. Täytyy toivoa, että tämä kampittaa gubben eduskunnasta.
Jäätyään kiinni, siis. Olen kyllä Elcon kanssa siitä eri mieltä, että tällaista valikoivaa suoraselkäisyyttä ei edes kepussa ole. Joko ollaan päin persetta kierossa tai ihan suorassa.
Huomaatte varmaan, että tämä on median vika taas. Maan tapa ja silleen.
Jutun teksti on muutenkin aikamoista poliittista kuningas-anti-midaksen tekstiä.
Lolita kirjoitti:Ihme vänkäämistä ja vääntelyä koko Kiljunen-Kontula-juttu. Miksei voi sanoa heti suoraan, että meillä ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, onpas pöyristyttävää edes vihjailla tuollaista, eihän me edes tunneta. No, ehkä niillä sit oli jotain.
Niin siis nämä kaksi ovat sattumalta samoilla lennoilla Bangkokista Burmaan ja Bhutaniin?
Kiljunen on pirun vastenmielinen kaveri - nliin vastenmielinen, että voisi olla kepulainen. Täytyy toivoa, että tämä kampittaa gubben eduskunnasta.
Onhan tää nyt ihan eri juttu kun tekstiviestittely jonkun lehmän kanssa? Tässä tosiaan hiki ja pillu haisee!
exPertti kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2089668
Muistaakseni jossakin "pitäisikö Matin erota" ketjussa totesin, että odotellaanhaan kiltisti vaaleihin asti sillä parhaat palat ovat takuulla vasta tulossa.
Tosiaan - vastaukseksikin sopii sama, mitä vastasin Vanhas-ketkusta Vanhas-ketjuun:
urpiainen kirjoitti:Häh? Luetko ollenkaan näitä keskusteluja, joihin osallistut? Tai lehtiä (muita kuin Suomenmaata)? Kuten nyt on noin yhdeksänkymmentäseitsemän kertaa kirjoitettu, kyse ei ole vain epämääräisestä vaalirahakäytännöstä vaalirahaa kerättäessä ja vastaanotettaessa vaan siitä, että Vanhanen on (a) valehdellut eduskunnalle siitä, onko kähminyt lahjoittajien kanssa ennen ja jälkeen vaalien ja (b) jakanut säätiön hallituksessa istuessaan lainvastaisesti säätiön rahaa itselleen.
Vanhasta vaaditaan eroamaan syystä X, jolloin Vanhanen (ja Pertti perässä) hokee tämän olevan epäreilua, koska syy Y koskee paitsi Vanhasta ja kepua myös muita puolueita. Oi aikoja, oi tapoja.
Viimeksi muokannut urpiainen, 13.04.2010 15:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Minusta se on tosi sievä mutta stylistiä se vois vaihtaa...
Näin biksukuvan tosta täykkäreiden eukosta. Se ei ollut kovin kaamea kokemus mutta ihmettelen samaa kuin Elppis.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Lolita kirjoitti:Ihme vänkäämistä ja vääntelyä koko Kiljunen-Kontula-juttu. Miksei voi sanoa heti suoraan, että meillä ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, onpas pöyristyttävää edes vihjailla tuollaista, eihän me edes tunneta. No, ehkä niillä sit oli jotain.
Edit:
Tai ehkä Kontulalla on joku salainen mieskansanedustajien tutkinta tai maineen pilaus menossa, eihän sovi unohtaa edellistä uutista, josta Kontula muistetaan: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009050 ... 4_uu.shtml
Kontulan henk.koht. tuntevana (entinen koulukaveri) voin kertoa, että suoraselkäisempää ihmistä en tunne. JOS jossain vaiheessa paljastuisi, että Annalla olisi avioliiton ulkopuolinen suhde, niin joutuisin miettimään monia asioita ja periaatteita täysin uusiksi. Ja suoraselkäisyys tuossa edellisessä uutisessa on sitä, että Anna tietääkseni mietti pitkään julkaiseeko tekijän ammattia, muttä päätti sitten rehellisesti kertoa ammatin, koska kansanedustajien ei pidä olla muiden yläpuolella tällaisessakaan, vaan hekin ovat ihmisiä ja tekevät asioita niinkuin kansalaiset.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Ällistyttävän huonoa julkisuuden hallintaa. Miten kukaan poliitikko, joka nyt kuitenkin puhuu paskaa työkseen voi tehdä itsestään samoissa määrin vitsin ja pellen?
Ällistyttävän huonoa julkisuuden hallintaa. Miten kukaan poliitikko, joka nyt kuitenkin puhuu paskaa työkseen voi tehdä itsestään samoissa määrin vitsin ja pellen?
Joo, toimittajille kannattaa kiukutella, niin ne varmasti kirjoittaa kiltin sävyisiä juttuja, joiden mukaan ei se meidän kimmo mittään tehny, ne oli ne muut ja lautakasa.
Se mikä tuossa Kiljusen matkassa on jäänyt vähemmälle huomiolle on, että valtiopäivät ovat käynnissä. Gubbe siis oli 11 päivää ilman lupaa (tai luvan kanssa - ei väliä) veke duunistaan, joka on niinkin vähäpätöinen kuin valtiovallan käyttö.
Ihan kuten Vanhasen kanssa pihvi katoaa kun toimittajat eivät saa monologishowtaan pitävältä ketkulta kysyttyä niitä oikeasti hankalia kysymyksiä.
Ottaen huomioon, että valtiopäivät eivät ole päällä kesä-heinäkuussa ja 7 viikkoa joulun alta helmikuulle niin luulisi, että noita epävirallisia (pano)reissuja ehtisi tekemään tuolloin.
Manaaja kirjoitti:Mitä kivaa tissien väliin panemisessa on, paitsi että se näyttää videolta katsottuna hersyvän humoristiselta?
Olisiko vastaus "vaihtelua normisettiin"?
EDIT: Tämä kuulostaa liian monimutkaiselta. Toimenpidehän vaatiin tietyn magnituudin tötteröt, joten ehkä vastaus on "kookkaahkojen utareitten seurailu seksuaalista nautintoa hakiessa". Lukitsen vastaukseni.
Entäs uus-vanha Ulvilan puukkohippa? Mitä tuumitte?
Oikeus saisi noilla todisteilla vapauttaa tämän Auerin. Opettaisi poliisitkin tekemään työnsä paremmin. Puhumattakaan kun se muka-tunnustus-vuoto tuli iltapäivälehtiin. Törkeä temppu.