sivustahuutaja kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Perustele tai muuta väitteesi faktamuodosta uskomus-muotoon.
Annahan esimerkki eläimen käyttäytymisen vaikutuksista ihmisyhteisöön. Miten joku eläin on omilla teoillaan muuttanut yhteiskuntaamme?
Onko sinun mukaasi ainoa merkityksellinen "yhteisöön vaikuttamisen" tapa sellainen, jossa eliö omilla teoillaan muuttaa yhteiskuntaamme (niin ilmiselvästi, että sen voi muotoilla verbaaliseksi esimerkiksi)? Tällä määritelmällä suurin osa ihmisistäkään ei ansaitse tulla kohdelluksi eläimiä paremmin.
Elävien (etenkin tuntevien ja älykkäiden) olentojen alistaminen (eli pakottaminen olosuhteisiin, joissa eivät voi toteuttaa itseään kokonaisvaltaisesti) tuntuu minusta pahalta, koska aistin tästä seuraavan toivottomuutta ja masennusta. Joissakin tapauksissa sen aistii selvemmin (kannattaa katsoa vaikka
BBC:n Elephant Diaries, jos haluaa esimerkin siitä kuinka ilmiselvää mm. epäihmismäisen eläimen masennus voi olla), joskus vähemmän selvästi, ja joskus se jää huomaamatta, mikä ei silti tarkoita ettei sitä alitajuisesti aistisi. Uskon kaikkien ihmisten aistivan sellaisia asioita, koska uskon niiden mekanismeina olevan samankaltaisia kuin ihmisilläkin (ja tämä ei sitten tarkoita, että pitäisin eläimiä ja ihmisiä täsmälleen samanlaisina olentoina). Tarkoittamani empatian kokeminen on siis eri asia kuin se vastenmielinen eläinten inhimillistäminen, jota jotkut ihmiset tuppaavat harjoittamaan.
Kun ihminen aistii ikäviä juttuja ympärillään, hän joko masentuu itse tai sitten kovettaa itsensä, jolloin ikävyydet eivät tunnu enää niin pahalta tai niitä jopa ei ollenkaan havaitse. Kummankaan vaihtoehdon vaikutukset yhteiskuntaamme eivät ole myönteisiä, koska niitä ei voi kääntää päälle ja pois tarpeen mukaan. Teurastaja, joka joutuu kohtelemaan eläimiä julmasti voidakseen tehdä työnsä annetuilla reunaehdoilla, joko kovettuu tai joutuu vaihtamaan alaa. Hän on edelleen se sama henkilö mm. viettäessään aikaa lastensa kanssa. Lasten isäsuhde vaikuttaa siihen, millaisia heistä kasvaa ja miten he käyttäytyvät maailmassa. Eläinten olot vaikuttavat ilman muuta ihmisten yhteiskuntaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
sivustahuutaja kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Millä ajanhetkellä ihminen muuttui sataprosenttisesta eläimestä sataprosenttiseksi ihmiseksi?
Sillä hetkellä kun erotimme meidät ja 'ne muut'. Mehän tapoimme pois 'ne muut' kilpailevat kädelliset kun ne eivät riittävästi muistuttaneet meitä ihmisiä.
Tappaisimmeko vieläkin? Enää emme ole noin eläimellisiä (erilaisuutta sietämättömiä). Olemme siis muuttuneet tuohon hetkeen verrattuna enemmän siksi olennoksi, joka ei ole eläin (sinun määritelmälläsi ihmisiksi, minä määrittelisin asian hieman toisin). Aiemmin olemme myös alistaneet ja hyväksikäyttäneet tummaihoisia ihmisiä (orjakauppa), koska emme katsoneet heidän ansaitsevan samaa kohtelua kuin enemmän meitä muistuttavat ihmiset. Millä perusteella tämä sinun mielestäsi oli oikein tai väärin? Eikö orjakauppaa olisi voinut hyvillä mielin jatkaa? Siitähän oli valkoiselle miehelle ihan kiistatonta hyötyä eikä mitään haittaa. Vai?
EveryWoman kirjoitti:Eikö tällainen ajattelu tosiaan tunnu sinusta hieman typerältä ja keinotekoiselta (huom. en ole väittämässä että mitään eroa ei olisi, enkä sanomassa että kohtelun tulisi olla täsmälleen yksi yhteen)?
En näe ajattelutavassani mitään keinotekoista. Eri maiden kansalaisuuksien erottaminen on paljon vaikeampaa ja silti annamme 'niiden muiden kansalaisten' kuolla nälkään. Minun on siis helpompi ymmärtää miksi eläimiä kohdellaan eri tavalla kuin ihmisiä, kuin ymmärtää miksi annamme muiden ihmisten kuolla.
"Annamme" muiden ihmisten ja mm. metsän eläinten kuolla, koska nämä eivät ole lemmikkejämme, joiden "omistamisesta" seuraisi elatusvelvollisuus. Et kai tosissasi ole sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä tulisi olla elatusvelvollisuus kaikkia muita ihmisiä kohtaan? Se, että "antaa jonkun kuolla" (kun kyseessä on olento, jonka kanssa itse ei ole ollut missään tekemisissä), on eri kategorian käytöstä kuin se, että ottaa jonkun vangiksi ja pitää huonoissa oloissa koko tuon olennon elämän ajan.
Parempi kysymys olisi, miksi annamme "omistamiemme" tuotantoeläinten kärsiä, mutta lemmikkien emme. Antaisitko sinä lemmikkisi kärsiä? Mikset antaisi? Sehän olisi sinun kannaltasi helpompaa, eikä siitä olisi sinulle mitään haittaa; eihän?