Homeboy65 kirjoitti:Tuosta olen samaa mieltä. Lisäksi olen sitäkin mieltä että peruspäivärahaa voisi nostaa jopa aika reilusti. Mutta minusta on hieman älyllisesti epärehellistä, että nykyisestä suhteellisesta köyhyydestä puhutaan/kirjoitetaan usein ikään kuin elettäisiin jossain 1800-luvun todellisuudessa...
Minä puhuin Suomen köyhimmistä ja huonoiten toimeentulevista. Olen itse joutunut sen verran kosketuksiin heidän todellisuutensa kanssa, että voin kuvitella heillä olevan meiningit ihan oikeasti huonot. Ei 1800-lukuun verrattavissa määrin, mutta niin huonot että parannuksia pitäisi tehdä ihan meidän kaikkien muidenkin edun vuoksi. Yhteiskunta, jossa on liian huonosti voivia ihmisiä, on huonompi paikka myös hyvin pärjääville.
Monilta näyttää unohtuvan sekin että sos.turvan täytyy olla BALANSSISSA kahden asian suhteen:
- Toisaalta turvataan (kunnollinen) vähimmäistoimeentulo.
- Toisalta yhteiskunnan avustusten täytyy kuitenkin olla sen verran vaatimattomia, että ne todellakin kannustavat työntekoon.
Sinulta taas taitaa unohtua se, että turva voi olla myös niin heikkoa, että se kannustamisen sijaan lannistaa ja estää työn tekoa. Kuten Suomessa tällä hetkellä. Tällainen tilanne edustaa puhdasta tuhlausta, kun tuki ei vaikuta halutulla tavalla, mutta sen järjestäminen kuitenkin maksaa.
Samanlainen realiteetti pienituloisilla työssäkäyvillä: työnantaja ei voi maksaa enemmän palkkaa kuin ko. työ tuottaa. Jos menee Mäkkäriin töihin on turha ihmetellä miksei makseta liksaa yhtä paljon kuin ekonomille.
Kun nuo realiteetit unohdetaan niin vaaditaan kansalaispalkkaa tms. Mikä siinä on vikana?
- Entistä kireämpi verotus.
- Työnteon ja yrittämisen motiivien heikentyminen.
- Kireämmän verotuksen ja "ilmaisen" rahan jälkeen työllistäminen entistä vaikeampaa.
- Ei ole ylipäänsä mahdollinen paitsi maissa joissa on 1) suuri kansallisvarallisuus ja 2) ei tarvita koko kansan työpanosta sen ylläpitämiseen.
- Kansalaispalkan universaalisuus tarkoittaisi mm. että verotettaisiin lisää hyvätuloisia ja sitten annettaisiin heille tukea, jota he eivät tarvitsisi. Mitä järkeä tällaisessa rahan edes-takaisin pendelöimisessä olisi?
Sitä järkeä, että toisin kuin väität, vihreiden ehdottamassa kansalaispalkkasysteemissä ihmiset saisivat suunnilleen saman verran tukia ja maksaisivat määrällisesti suunnilleen saman verran veroja kuin nytkin, sillä erotuksella että perustuen saisi automaattisesti eikä köyhän tarvitsisi käyttää huomattavaa osaa ajastaan sitä myöntävien tahojen kanssa soutamiseen ja huopaamiseen.
Onko sinulla henkilökohtaista kokemusta työttömyydestä? Minä tiedän tyyppejä, joilla on, ja voin kertoa että ihan pelkkä siitä seuraava ulkopuolisuuden tunne on varsin hyvä kannustin työn etsimiseen, vaikka työtä tekemättäkin voisi juuri ja juuri taloudellisesti pärjätä (ja nyt en puhu elcosta tai vastaavista tapauksista, jotka voivat itse valita lyhyitä työttömyysjaksoja, koska tietävät taas työllistyvänsä halutessaan). Osalle ihmisistä työllistyminen vain on vaikeampi projekti kuin toisille. Ei ole mitään järkeä hankaloittaa heidän työnhakuaan (joka sekin käy työstä) teettämällä heillä vielä ylimääräistä työtä kolmen erilaisen tukijärjestelmän haku- ja tarkistuskierteessä seilaamisella. Mehän toivomme, että he löytäisivät sitä työtä, emmekö toivokin, sen sijaan että pyrkisimme vaikeuttamaan sen löytymistä ja vastaanottamista, kuten nyt tapahtuu?
Kansalaispalkan myötä myös lyhyitä ja satunnaisia työkeikkoja olisi kannattavaa tehdä, koska ne parantaisivat aina toimeentuloa. Nykyisin paljon tällaista työtä jää tekemättä, koska säännöllisissä työsuhteissa olevat eivät niitä halua tehdä ja työttömien ei kannata. Lienee selvää, että kansantalouden kannalta olisi parempi, jos näitäkin töitä olisi mahdollista ottaa vastaan. Ja taas työllistyminen helpottuisi, kun työttömän ja työssäkäyvän raja ei olisi niin selkeä.
Sitten on vielä pienyrittäjät. Jos kansalaispalkkajärjestelmä olisi jo pystyssä, olisin esim. itse voinut jo ajat sitten ryhtyä yrittämään. Minä nimittäin olen valmis laskemaan elintasoni lähelle absoluuttista minimiä saadakseni yrityksen pyörimään, mutta nykysysteemissä tähän liittyy liikaa riskejä. En voisi esimerkiksi palkata työvoimaa joustavasti, vaan työ pitäisi teettää muilla yrittäjillä, joita puolestaan on paljon vähemmän nyt kun kansalaispalkka ei turvaa heille automaattista minimitoimeentuloa. Tiesitkö, että pienyritykset ovat yhteenlaskettuna Suomen suurin työllistäjä? Kannattaisi siis todella miettiä keinoja lisätä pienyritysten määrää.
Yhteenvetona: nykyjärjestelmässä sekä suomalaiset tuensaajat että tukia myöntävät viranomaiset tekevät suuria määriä täysin tuottamatonta työtä; hakemusten täyttämistä, niiden käsittelyä, ja tukien tarkistusprosessien pyörittämistä tulojen mukaan. Miten niin ei olisi kaikkien kannalta parempi, että tämän työn (joka ajan ja energian kulumisen lisäksi usein laskee hakijoiden mielialoja ja masentaa) sijaan jokainen voisi kehittää itselleen jotakin edes lievästi tuottavaa tekemistä? Varmaan 100% ihmisistä ei perustulonkaan myötä näin tekisi, mutta uskoisin suurimman osan keskittyvän välittömästi työnhakuun tai sellaiseen yrittämiseen, joka edes jotenkin hyödyttäisi yhteiskuntaa. Lisäksi ihmisten henkinen pahoinvointi vähenisi. Muuten mikään ei muuttuisi. Työssäkäyvät saisivat edelleen saman määrän rahaa käteen kuin nytkin, vaikka verotus nimellisesti jyrkkenisikin. Toisin kuin väität, kansalaispalkkajärjestelmä olisi Suomessa aivan mahdollinen, koska se lopettaisi nykyisen ylenpalttisen tuhlauksen, ja koska kierrätettävän rahan määrä ei paljonkaan muuttuisi.