Katsoin sarjaa
Katsoin sarjaa
Eihän täällä tämmöistä ketjua ollutkaan?
Sons of Anarchy on ollut nyt katsomisen alla, ja toistaiseksi vaikuttaa varsin hyvältä.
Sons of Anarchy on ollut nyt katsomisen alla, ja toistaiseksi vaikuttaa varsin hyvältä.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Kuinka meinasit, torrentti vai haluatko käydä kopsaamassa?huima kirjoitti:Tuon voisit pistää jakoon.SikaMika kirjoitti:Katselussa sarja Cidade dos homens, jonka perusteella on tehty samanniminen elokuva, joka puolestaan on jonkin sorttinen jatko-osa loistavalle Cidade de deus - Jumalan kaupunki elokuvalle. Rio de Janeiron slummielämästähän nuo kaikki jankuttavat.
Katson ensimmäistä kertaa Band of Brothers -sarjaa. Juujuu, on sitä kaikki kehunu jo vuosia, mutta eipä ole tullut vain kassottua. 6/10 menossa ja en nyt ihan sen kaiken superhehkutuksen arvoiseksi itse nostaisi, vaikka toki oikein hyvä sarja onkin ollut. Tässäkin sarjassa ärsyttää se jälkikorjailu yökohtauksissa, etualalla olevien sotilaiden silmiä on korostettu ja naamassa näkyy sellanen sumea sininen läiskä. Hyi.
Herääkin kysymys, että saako elokuvista (tässä tapauksessa sarjasta) enemän irti, jos sitä katsoo suurennuslasin kanssa tai ylianalysoiden. Itseäni ei ole moiset räikeydet ärsyttäneet, saati että niitä olisin edes huomannut. Tieto lisää tuskaa?bedlam kirjoitti:Katson ensimmäistä kertaa Band of Brothers -sarjaa. Juujuu, on sitä kaikki kehunu jo vuosia, mutta eipä ole tullut vain kassottua. 6/10 menossa ja en nyt ihan sen kaiken superhehkutuksen arvoiseksi itse nostaisi, vaikka toki oikein hyvä sarja onkin ollut. Tässäkin sarjassa ärsyttää se jälkikorjailu yökohtauksissa, etualalla olevien sotilaiden silmiä on korostettu ja naamassa näkyy sellanen sumea sininen läiskä. Hyi.
No en ole kyllä todellakaan ylianalysoinut sarjaa, ei ole tapana. Katson kuitenkin telkkaria tavallisesti silmät auki ja tuollaisen sinisen kuvan päällä leijuvan läiskän huomatessani se ärsytti.MGandhi kirjoitti:Herääkin kysymys, että saako elokuvista (tässä tapauksessa sarjasta) enemän irti, jos sitä katsoo suurennuslasin kanssa tai ylianalysoiden. Itseäni ei ole moiset räikeydet ärsyttäneet, saati että niitä olisin edes huomannut. Tieto lisää tuskaa?
Eihän tuo nyt liity mitenkään itse sarjan hyvyyteen tai huonouteen, sehän on jälkituotannon mokia. Samanlaisia läiskiä näkyi myös esim. Sormusten Herroissa.
Tuli bluureinä hommattua tuo uus Galactica, joten pitäis kolmas kierros siitäkin alottaa joskus. Mitenkähän se The Plan-leffa, kantsisko se katsoa enste? Tuossa sarjan ekstroissa sitä vähän selitettiin sillä, että kun joka jakson alussa lukee, että "and they have a plan", niin pitää kai sille jotain katetta keksiä. Mua vähän kummastuttikin tuo alkuteksti koko sarjan ajan.
http://www.torrentz.com/search?q=reality+hell
Aika nihkeästi tuollakin on kyseistä sarjaa, mutta aika hyvin on löytynyt muita sarjoja.
Aika nihkeästi tuollakin on kyseistä sarjaa, mutta aika hyvin on löytynyt muita sarjoja.
^Kiitos.
Jotain ei-Suomessa näytettyjä sarjoja mitkä ovat mielestäni olleet hyviä tai ok:
Choose your own adventure: Aussi toteuttaa lapsuutensa unelmia kolmekybäsenä.
The pickup artist: tositv-sarja, jossa The Game -kirjasta tuttu Mystery kouluttaa luusereista iskukoneita.
The Restaurant: tositv-sarja, jossa mestarikokki hakee aloittelevaa ravintolayrittäjää, jonka puljuun tulee osakkaaksi.
Pääsääntöisesti parhaat sarjat toki tulevat Suomeen.
Jotain ei-Suomessa näytettyjä sarjoja mitkä ovat mielestäni olleet hyviä tai ok:
Choose your own adventure: Aussi toteuttaa lapsuutensa unelmia kolmekybäsenä.
The pickup artist: tositv-sarja, jossa The Game -kirjasta tuttu Mystery kouluttaa luusereista iskukoneita.
The Restaurant: tositv-sarja, jossa mestarikokki hakee aloittelevaa ravintolayrittäjää, jonka puljuun tulee osakkaaksi.
Pääsääntöisesti parhaat sarjat toki tulevat Suomeen.
Fraud WarningKai Nalo kirjoitti:^koettakaa tota: http://torrent-finder.com/
http://torrent-finder.com/
The page you are trying to open has been reported for distributing malicious software. Any software from this page may be harmful. Opera Software strongly discourages visiting this page.
lulz
*repslolz*Chap kirjoitti:The pickup artist: tositv-sarja, jossa The Game -kirjasta tuttu Mystery kouluttaa luusereista iskukoneita.
Vai on tuostakin tehty jo tosi-teeveetä? Tuttavani vetää Lontoossa samoja kursseja, pitää luentoja luusereille ja roikottaa niitä mukanaan baareissa opettaen pokaamaan naisia - isosta rahasta tottakai. Niistäkin puski jotain dokumenttia brittilässä, The Game ja Pickup artist tulivat mainituksi siinäkin.
Juutuupistahan noita näemmä löytyy enemmänkin. Beckster, minun nimeämänäni tosin Rob the Wanker, siellä kikkailee leipänsä eteen:
http://www.youtube.com/watch?v=hvgh73ZHtdg&NR=1
http://www.youtube.com/watch?v=S9IiYBgNAgY
^Nyt jo uusintoina? Eikä se ollu edes hyvä juttu.
Tarjoustalossa ainakin myynnissä. Ajattelin kans poistaa sen omaan hyllyyni
Vaola kirjoitti:^ Mä olin aikanaan ihan koukussa Harkittu Murha-sarjaan (Murder One)... Pitäisköhän koettaa metsästää se jostain ja tsekata, että vieläkö se on yhtä hyvä ku teininä.
Tarjoustalossa ainakin myynnissä. Ajattelin kans poistaa sen omaan hyllyyni