Jotta niilläkin, joita emme halua ihan yhtä palavasti, olisi edes jotain mahiksia meidän suhteemme?vadim kirjoitti:Argumentti evoluutiopsykologiaa vastaan. Miksi meistä tulee puhekyvyttömiä, nyhveröitä urpoja törmätessämme siihen, jota eniten haluamme?
Ihastuminen
Re: Ihastuminen
Vaikeesti. Vituttaa olla näin tunnekylmä.FatLeilah kirjoitti: Ihastutko helposti?
Re: Ihastuminen
Osaisin selittää tämän puheitse hyvin, mutta näin..FatLeilah kirjoitti: Ihastutko helposti?.. Mitä teet, kun ihastut?
Ihastumista on kepeästi ja nopeasti ilmaantuvaa, raskaammin iskevää ja kauemman aikaa vaikuttavaa ja sitten sellaista josta ei oikein ota selvää mitä se on.
Mitä teen..?
Saatan peittää ihastumiseni. Varmin toimenpide on rötöksen peittäminen.
Eikä tarkemmin ajateltuna taida edes liittyä nyhveröksi ja urpoksi muuttumiseen. Muistin nimittäin juuri erään oman urpoutumistapauksen jota en välittäisi liialti muistella.vadim kirjoitti:Muistan lukeneeni tämän joskus. Unohdin sen todennäköisesti siksi, että selitys oli niin kehno.
Muutaman kerran on naisihminen käytöksellään aiheuttanut sellaisen mieltä järkyttäneen pikaihastuksen, joista jälkimmäinen aiheutti myös em. pikaurpoutumisen.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Urpoutumisen merkityksestä evoluutiossa en tiedä, mutta mun mielestä on hirvittävän söpöä, jos mä saan olemuksellani jonkun hämmentymään niin kovasti, että se änkyttää jotain hassua, punastelee tai jotain muuta kummallista. Kyllä mulle tulee nimenomaan imarreltu olo niissä tilanteissa, että "olisipa oikeastaan hauskaa että tämä johtuisin minusta eikä tuo oikeasti olisi tuollainen tumpelo".
Liika itsevarmuus on kuvottavaa.
Liika itsevarmuus on kuvottavaa.
*Komp* Joo, kyllä niin päin on vaikuttavempaa kun huomaa tuollaisen aidon, tahattoman tunteenilmauksen kuin että huomaa toisesta vain kuorena toimivan liiallisen itsevarmuuden.Exsat kirjoitti:.. mutta mun mielestä on hirvittävän söpöä, jos mä saan olemuksellani jonkun hämmentymään niin kovasti, että se änkyttää jotain hassua, punastelee tai jotain muuta kummallista.
Liika itsevarmuus on kuvottavaa.
Mä esittelin tässä päivänä muutamana yhdelle ystävälleni seuraavanlaista skeemaa.
Tapaan tytön (tai pojan). Joka hetki on rajallinen määrä tapoja toimia oikein ja rajaton määrä tapoja toimia väärin. Toisin sanoen, todennäköisyys toimia väärin on aina rajallisen suhde rajattomaan, eli ääretön. Tästä johtuu, että toimit väistämättä väärin, ja asiat menevät väistämättä pieleen.
Ainoa ongelma tässä oli, että jotkut tosiaan tapaavat, mikä muodosti teorialleni ongelman. Ystäväni huomautti, että tämä saattaisi johtua siitä, että ihmisillä on kummallinen taipumus sietää tyrimistä. Ja itse asiassa, nyt kun asiaa mietin, tyriminen saattaa joskus jopa edistää asioita.
Tapaan tytön (tai pojan). Joka hetki on rajallinen määrä tapoja toimia oikein ja rajaton määrä tapoja toimia väärin. Toisin sanoen, todennäköisyys toimia väärin on aina rajallisen suhde rajattomaan, eli ääretön. Tästä johtuu, että toimit väistämättä väärin, ja asiat menevät väistämättä pieleen.
Ainoa ongelma tässä oli, että jotkut tosiaan tapaavat, mikä muodosti teorialleni ongelman. Ystäväni huomautti, että tämä saattaisi johtua siitä, että ihmisillä on kummallinen taipumus sietää tyrimistä. Ja itse asiassa, nyt kun asiaa mietin, tyriminen saattaa joskus jopa edistää asioita.
Ja voisiko kyse olla myös siitä, että ihmiset haluavat niin kovasti löytää toisensa ja rakastua, että ihan tahdonvoimalla se änkyttävä tumpelo muuttuu omassa mielessä unelmien prinssiksi? Mitenhän moni tälläkään hetkellä ihastuneista (tai ehkä tässä oikea sana olisi rakastunut) sijoittaisi vastapuoleen edes osan niistä positiivisista ominaisuuksista mitä nyt, jos tietäisi tämän suhtautumisen itseensä niin negatiiviseksi tai neutraaliksi ettei suhteesta olisi toivoakaan.
Ainakin hauska skeema ja jotenkin mieltä lämmittävä hirtehisyydessään. Väistämättömistä tyrimisistä huolimatta tai jopa niiden ansiosta voi siis päätyä lopulta onnistumiseen olettaen ettei ole tupeksinut Väärää Oikeaksi, jolloinka rakkauskomedia olisi vasta aluillaan lukemattomine sekaannuksineen. "Ritke.. Sittenkin Ritke.."vadim kirjoitti:.. seuraavanlaista skeemaa.
Tapaan tytön (tai pojan). Joka hetki on rajallinen määrä tapoja toimia oikein ja rajaton määrä tapoja toimia väärin. Toisin sanoen, todennäköisyys toimia väärin on aina rajallisen suhde rajattomaan, eli ääretön. Tästä johtuu, että toimit väistämättä väärin, ja asiat menevät väistämättä pieleen.
Ainoa ongelma tässä oli, että jotkut tosiaan tapaavat, mikä muodosti teorialleni ongelman. Ystäväni huomautti, että tämä saattaisi johtua siitä, että ihmisillä on kummallinen taipumus sietää tyrimistä. Ja itse asiassa, nyt kun asiaa mietin, tyriminen saattaa joskus jopa edistää asioita.
Minun tapauksessani se ei ole yleensä mitään tuollaista pikkusöpöä, vaan vaikutan ehkä enemmänkin haudanvakavalta, yliasialliselta, kylmältä ja ilmeettömältä. Sellaiselta josta vastapuoli voisi hyvin kuvitella "Onko tuolla jotain mua vastaan? Onko mun tukka hassusti?".Exsat kirjoitti:Urpoutumisen merkityksestä evoluutiossa en tiedä, mutta mun mielestä on hirvittävän söpöä, jos mä saan olemuksellani jonkun hämmentymään niin kovasti, että se änkyttää jotain hassua, punastelee tai jotain muuta kummallista.
Joskus menneisyydessä otti päähän suuresti kun saatoimme kaveriporukassa nauraa jollekin jutulle(ni), ja jos seuraan pelmahti mahdollinen ihastuksen kohde nauramaan mukana, olinkin silmänräpäyksessä vakava ja asiallinen. Toiselle saattoi tulla itsestään ilonpilaajan tunne, ihan suotta.
Mutta, big deal.
Tääkin kuulostaa somalta näin teoriassa. "O-ou. Nyt se tulee. Nyt sitten ihan coolina. Onkohan mulla typerä ilme? Parempi ehkä, ettei mitään ilmettä.. Ei kai se tajua? Parempi olla ihan vaan asialinjalla.."Hebuli kirjoitti: Minun tapauksessani se ei ole yleensä mitään tuollaista pikkusöpöä, vaan vaikutan ehkä enemmänkin haudanvakavalta, yliasialliselta, kylmältä ja ilmeettömältä.
..mutta ymmärrän kyllä, että voi antaa väärän vaikutelman.
Ei sellainen ole kestävää, jos väkisin joutuu suhdetta ns. "tekemään". Oikeastaan voisi sanoa, että olen kerran vain ihastunut todella pahasti. En halua tietää siitä ihmisestä mitään, koska ilmeisesti pitää jostakin toisesta enemmän. Samantein nostan kädet pystyyn, jos toinen mies on kiinnostunut. Mahdollisuudet on silloin yhtä tyhjän kanssa, jos ei ole minua kohtaan kiinnostusta. Ns. tappio on vaan nieltävä... (kun en mie mikkään voittopalkinto ole... yhtä tyhjän kanssa koko "orava" naur*)hermine kirjoitti:Ja voisiko kyse olla myös siitä, että ihmiset haluavat niin kovasti löytää toisensa ja rakastua, että ihan tahdonvoimalla se änkyttävä tumpelo muuttuu omassa mielessä unelmien prinssiksi?
Eikös naisella nopea ihastuminen ole sellaista; esim: "ompas ihania koiria, tai kukkasia and poikia"... Ja asia unohtuu pian, jos ei syvemmin kosketa.