Ihmissuhdepaskanjauhantaketju

[EveryWoman]

Pakko sanoa tuohon Elpan hommaan, että kynnysmattoilulta ikävä kyllä kuulostaa. Parisuhteessa ei kannata odottaa tai olettaa toisen tietävän, mitä itse haluaa (olipa siinä omasta mielestä kysymys miten itsestäänselvästä asiasta hyvänsä), vaan se pitäisi kommunikoida hänelle selkeästi ja niin monta kertaa että ymmärtämisen prosessi sekä käynnistyy että rullaa onnelliseen loppuunsa saakka (joillakuilla tämä voi kestää kauankin ja vaatia asian linkittämistä käytännön tilanteisiin; muuten toinen ei välttämättä ymmärrä, mistä on kyse). Komppaan urpiaista sikäli, että nalkuttamisen ja mykkäkoulun lisäksi on onneksi olemassa kolmaskin vaihtoehto: keskustelu. Eikä ole mitenkään hölmöä "kaivella menneitä", päin vastoin. Usein tilanteen ollessa päällä ei edes kannata ryhtyä vakavaan keskusteluun - kaikkein vähiten silloin jos toinen on niin kännissä ettei pysy edes tolkuissaan, tai silloin kun paikalla on muita ihmisiä. Sama pätee siihenkin, jos toinen tai molemmat ovat kovin suutuksissa, itkuisia tai muuten poissa tolaltaan. Keskustelu onnistuu parhaiten, jos se käydään vasta kummankin osapuolen päästyä neutraaliin mielentilaan.

Kun asiasta puhuu, kannattaa pyrkiä ilmaisemaan ainakin kolme juttua ja erottamaan ne toisistaan:
1. määrittele tilanne neutraalisti ja faktojen kautta (ilman tunneilmaisua),
2. kerro, miltä edellä luetellut faktat sinusta tuntuvat (ota vastuu omista tunteistasi, älä esitä asiaa absoluuttisena pahana, vaan sano: "Minua raivostuttaa, minä en saa nukuttua, seuraava työpäiväni menee pilalle" jne.),
3. kysy, miten kumppanin mielestä voitaisiin välttää tilanteen toistuminen jatkossa (älä kysy: "Voisiko välttää" vaan "Miten voisi välttää", lähtöoletuksena siis että tilanne tulee muuttumaan).

Kolmoskohtaan ei kannata odottaa selkeää ja yksiselitteistä vastausta, vaan se toimii pohjana jatkokeskustelulle, jossa molempien kannattaa olla aktiivisia. Ensimmäisen keskustelun jälkeenkään vastaus ei välttämättä ole selvillä (vaikka niinkin voi käydä). Esim. omassa suhteessani vaikeimpien aiheiden käsittely on vaatinut kymmeniä mittavia keskustelukertoja ja useampia vuosia aikaa.

Jos ei ole valmis näkemään vaivaa sen kommunikoimiseksi, mitä suhteelta toivoo ja kaipaa, ei kannata odottaa sitä saavansakaan. Suosittelen opettelemaan kommunkointia ennen kuin homma lähtee lapasesta. Tilanteet ja olosuhteet pysyvät vain harvoin sellaisina kuin ne ovat nyt. Yleensä ne ovat menossa joko huonompaan tai parempaan suuntaan, vaikka sitä ei itse nykyhetkestä voikaan havaita. Siihen suuntaan voi kuitenkin onneksi itse vaikuttaa.

[Zeb]

Mua nyt pikkasen alkoi ärsyttää toi, että E:n miehen käytös tässä jotenkin on ikään kuin kääntymässä E:n tekemisistä tai tekemättömyyksistä johtuvaksi ongelmaksi. Ongelmahan on se, ettei ukko hallitse juomisiaan, eikä se suoranaisesti korjaudu antamalla toimintaohjeita E:lle. Ison miehen pitäisi itsekin tajuta ihan ilman vaimon tai äidin sanomisia, ettei noin voi juoda ainakaan jos perheessä on lapsia. Ihme juttu, että tästäkin saadaan jotenkin vaimon vika, milloin olet marttyyri ja kynnysmatto, tai sit voi tietty olla että nalkuttaa ja raivoaa liikaa, jolloin mies ei tietenkään voi olla juomatta, nii!! Onhan mulla toki omaakin lehmua ojassa tässä, mutta myös syvä kokemuksen rintaääni siitä, että tuota juominkipolitiikkaa voi muuttaa vain juoja itse. Toki siitä viereltä voi ilmoittaa mielipiteensä ja sen ettei sitä aio jäädä katselemaan, joskus se herättää, joskus ei. Joskus vasta lähtö herättää, ja usein ei kai sekään. Old habits die hard. Mut mahdollista se on.

E:lle tsemppiä, ärähdä sille ukolle ja sano että ajattelisi ees teidän muksua ellei sua viitsi.

[RolloTomasi]

En ymmärrä, mihin näitä ihmissuhteita tarvitaan.

[NuoriD]

En ymmärrä, mihin näitä ihmissuhteita tarvitaan.

No esim. sua ei olisi olemassa ilman sellaista.

[Elppis]

E:lle tsemppiä, ärähdä sille ukolle ja sano että ajattelisi ees teidän muksua ellei sua viitsi.

Jep, eilen jutskattiin. Käytin lasta aseena, kun ei tuntunut muuten menevän asian (mun mielestä) vakavuus läpi. Tämän jälkeen mies hiljeni, ja sen jälkeen tulikin suusta fiksua tekstiä. Mitään lupauksia ei tehty, enkä pyytänytkään, vaan sovittiin että tästä lähtien kun lähdetään ulos, yksin tai kaksin, nämä kännäilyt jätetään niihin hetkiin kun poika on yöhoidossa muualla.

Liian monta pilkkua, liian vähän pisteitä.

[Elppis]

En ymmärrä, mihin näitä ihmissuhteita tarvitaan.

No esim. sua ei olisi olemassa ilman sellaista.

It don't need more than a pussy and a penis, doc.

[RolloTomasi]

En ymmärrä, mihin näitä ihmissuhteita tarvitaan.

No esim. sua ei olisi olemassa ilman sellaista.

It don't need more than a pussy and a penis, doc.

Ni.

[EveryWoman]

Mua nyt pikkasen alkoi ärsyttää toi, että E:n miehen käytös tässä jotenkin on ikään kuin kääntymässä E:n tekemisistä tai tekemättömyyksistä johtuvaksi ongelmaksi.

Se, että henkilö X voi toimillaan vaikuttaa johonkin tilanteeseen, ei tietenkään merkitse, että tilanne johtuisi hänestä.

Periaatteessa, kokemukseni mukaan, suhteessa kannattaa unohtaa sen miettiminen, kumman syytä joku juttu on ja keskittyä enemmän siihen, mitä asialle voisi tehdä. Kumpikin voi miettiä tätä lähinnä omalta kohdaltaan, mistä johtuu neuvojen kohdistaminen tässä tapauksessa Elpalle. Jos Elpan mies kirjoittaisi tänne ko. tilanteesta, niin totta munassa hänelle löytyisi enemmän sanottavaa.

Ison miehen pitäisi itsekin tajuta ihan ilman vaimon tai äidin sanomisia...

Juuri tämmöisellä ajattelutavalla saa kuules ihan loputtomasti riitaa ja ikäviä fiiliksiä aikaiseksi, turhaan. Kokeiltu on, eivätkä riita ja ikävät fiilikset ole omiaan ainakaan lieventämään alkoholiongelmaa tai muitakaan ongelmia. Oma suhteeni muuttui ratkaisevasti onnellisemmaksi siinä vaiheessa, kun kumpikin tajusi lakata olettamasta, että toisen tulisi "itsekin tajuta" sitä sun tätä. Jos on jostakin jutusta jotakin mieltä, suosittelen ihan vaan neutraalisti kertomaan asiasta sen sijaan, että kerää sisäänsä aggresiota kun ei se tajua. Se, että ei kerro, ei mitenkään paranna kummankaan oloa tai suhteen tilaa, eihän?

Tietenkään kaikki ongelmat eivät sanomalla ratkea, sehän on selvä - alkoholiongelma varmasti yhtenä hyvänä esimerkkinä. Mutta se sanominen on silloinkin se ensimmäinen juttu mikä kannattaa toisen tehdä. Monesti ehdin ainakin itse paisutella juttuja mielessäni isommiksi kuin oikeasti olivatkaan, mikä selvisi heti kun sain suuni auki.

*

Hyvin hoidettu, Elppis!

[Riemumieli]

Jos ihminen (mies tai nainen) vetää säännöllisesti överit, niin miksi tilanne muuttuisi mihinkään lapsen syntymän jälkeen? Tekopyhää edes vaatia tuollaista, itsepähän olette kantenne valinneet. Samaan tapaan naiset olettavat, että heidän rakkautensa muuttaa miehen siihen tai tuon suuntaa. Säälittävää, up yours niin kuin Matti sanoisi.

Tehkää joskus niitä piilevä alkoholisti -testejä ja havaitsette, että te tai kumppaninne olette viinaa suuresti kuluttavia juoppoja ja juopoille viina maistuu.

[Manaaja]

Oho, EW:hän puhuu joskus jotain mitä voi kompatakin. Tosiaan, ei kannata aina kuvitella, että toisen pitäisi automaattisesti ymmärtää muuttaa käytöstään johonkin suuntaan.

Mutta toisaalta, kyllä nyt jotkut vastuuasiat pitäisi ymmärtää sanomattakin, ja "huono viinapää" -kortti humalahakuisen juomisen yhteydessä käytettiin loppuun jo viime vuosituhannella. Perinteisesti maailman surkein selitys vetää itsensä vastuuttomaan tilaan. Onhan se helvetti kumma, että se pää ei kestä kaikkea sitä viinaa mitä sinne kaksin käsin kaataa. Tolla harjoittelulla omat rajat pitäis kyllä olla jo hallussa, oli ne toleranssit promilleille mitkä tahansa. Cheers.

[Zeb]

Juuri tämmöisellä ajattelutavalla saa kuules ihan loputtomasti riitaa ja ikäviä fiiliksiä aikaiseksi, turhaan. Kokeiltu on, eivätkä riita ja ikävät fiilikset ole omiaan ainakaan lieventämään alkoholiongelmaa tai muitakaan ongelmia. Oma suhteeni muuttui ratkaisevasti onnellisemmaksi siinä vaiheessa, kun kumpikin tajusi lakata olettamasta, että toisen tulisi "itsekin tajuta" sitä sun tätä. Jos on jostakin jutusta jotakin mieltä, suosittelen ihan vaan neutraalisti kertomaan asiasta sen sijaan, että kerää sisäänsä aggresiota kun ei se tajua.

Normaalisti en mitenkään puolla puhumattomuutta parisuhteessa, eikä ole ollut myöskään tapanani sellaista toteuttaa.

Mun pointti tässä ei nyt ollutkaan vaan mikään parisuhdeongelma, vaan se mitä on vanhemmuus ja siitä seuraava vastuu. Mun mielestä se on jotain mitä itse kunkin vanhemman tulisi tajuta lapsia hankkiessaan, enkä oikein usko, että tuota pystyy hirveästi ulkopuolelta kaatamaan. Eikä kenenkään vanhemmuuden tule olla puolison vastuulla.

Jos käännettäisiin asia niin päin, että perheessä olisi vaikka vuoden ikäinen muksu ja äiti vetäisi toistuvasti perseet sammuen sohvalle isän pyrkiessä pitämään perhettä pystyssä, niin miltäköhän se sitten näyttäisi? Kunhan mietin.

[EveryWoman]

Normaalisti en mitenkään puolla puhumattomuutta parisuhteessa, eikä ole ollut myöskään tapanani sellaista toteuttaa.

Oletko varma? Itse en ainakaan ole aina tajunnut, että tietyt lähtöoletuksetkin ovat puhumattomuutta. Siis vaikka nyt se, että ei sano ääneen juttuja, jotka "jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää". Joskus ne ovat omasta näkökulmasta aivan naurettavan typerän yksinkertaisia juttuja, mutta kun oma näkökulma ei ole absoluuttinen totuus, niin muiden tajuamattomuutta ei kannata arvottaa suhteessa siihen, mitä itse tajuaa. Tilanne hyvin todennäköisesti toistuu niinkin päin, että on itse se joka ei tajua jotakin, mikä toisen mielestä "tulisi tajuta". Se ei ole kumminkaan päin yhtään hauskaa, eikä edistä suhteessa mitään hyvää.

Mun pointti tässä ei nyt ollutkaan vaan mikään parisuhdeongelma, vaan se mitä on vanhemmuus ja siitä seuraava vastuu. Mun mielestä se on jotain mitä itse kunkin vanhemman tulisi tajuta lapsia hankkiessaan, enkä oikein usko, että tuota pystyy hirveästi ulkopuolelta kaatamaan. Eikä kenenkään vanhemmuuden tule olla puolison vastuulla.

Tässä se taas tuli, kaksi kertaa vielä. Kyllä, voidaan ajatella että jokaisen vanhemman "tulisi tajuta" sitä ja tätä. Mutta sen ajatuksen ohjaamana toimiminen ei parisuhteessa oikein johda mihinkään. Siinähän sitten toinen olettaa toisen tajuavan, toinen ei kuitenkaan tajua, ja tilanne eskaloituu kunnes ollaan tilanteessa jossa molempia vituttaa ja toinen sanoo esim.: "Miten voi olla, että noin fiksu ihminen kuin sä ei ymmärrä tällaista asiaa?" Tuo on suora lainaus omasta puheestani. Ei toiminut kovin hyvin, testattu aika monta kertaa ja pariin eri kohteeseen.

Jos käännettäisiin asia niin päin, että perheessä olisi vaikka vuoden ikäinen muksu ja äiti vetäisi toistuvasti perseet sammuen sohvalle isän pyrkiessä pitämään perhettä pystyssä, niin miltäköhän se sitten näyttäisi? Kunhan mietin.

Edelleenkään en ole mitenkään hyväksymässä tai lakaisemassa maton alle ketjussa kuvattua touhua. En itse katselisi tuolla tavoin käyttäytyvää kumppania edes ilman lapsia, sukupuolesta riippumatta. Mutta käytöstä koskevan paheksunnan syyllistävä vuodattaminen tähän ketjuun tai ikävästi toimineelle kumppanille ei ratkaise tai paranna tilannetta, joten en käytä sellaiseen energiaa.

Myönnetään, että empaattisempi olisin voinut olla, jotta viestin väärinymmärtäminen olisi ollut vaikeampaa (on tosi tyypillistä, että ratkaisukeskeisyys tulkitaan jonkinlaiseksi vähättelyksi tai ikävästi käyttäytyneen puolusteluksi) mutta ei ollut aikaa ruveta hirmu pitkästi runoilemaan ja totesin muiden jo hoitaneen ketjussa sitä puolta. Toistetaan vielä:

1. tilanne ei mielestäni ollut Elpan vika, ja
2. Elpalla on mielestäni oikeus suuttua moisesta toikkaroinnista, mutta
3. tilanteen hoitaminen sen suuttumuksen kautta (tai toisaalta puhumattomuus) ei ole kannattavaa.

[EveryWoman]

Mutta toisaalta, kyllä nyt jotkut vastuuasiat pitäisi ymmärtää sanomattakin...

Mutta tuolla koko ajattelutavalla ei ole oikeastaan mitään järkevää käyttöä tilanteessa, jossa joku ei ymmärrä sanomatta vaikka kuinka pitäisi. Se vain hankaloittaa asian ratkaisemista.

Jos mietitään vaikka millaista ihmistä mun mielestä voi pitää aikuisena - siis mitä juttuja aikuisen pitäisi ymmärtää - niin suurin osa tapaamistani täysi-ikäisistä ei täytä määritelmää. Etenkään vastuuasioissa. Suurin osa ihmisistä ei ota vastuuta tekemisistään, ja se (vastuun pakoilu) ulottuu paljon laajemmalle kuin yksittäisiin överiksi menneisiin ryyppyreissuihin. Moni muilta vastuunottoa vaativa ei täyttäisi edes itse omia vaatimuksiaan. Eikä se siitä muuksi muutu, vaikka kuinka mun mielestä niiden "pitäisi". Tilanne nyt vain on se mikä on, ja mä voin vaikuttaa lähinnä siihen, miten itse siinä tilanteessa toimin. Ylenkatseesta ei ole siinä apua.

[McJanne]

Huoh. Alkaa olla omat neuvot vähissä ja pää räjähtää pian.

Tilanne: jumissa päättyneessä suhteessa, hintavahko tila ostettuna yhdessä, tulot ei kovinkaan lähellä toisiaan osapuolilla.

Ratkaisumalleja ei nähdäkseni ole kuin
1. Toinen ostaa minut ulos
- ongelmana se, että rahoituspuoli näyttää aika synkältä
2. Tila myydään ja rahat jaetaan
- ongelmana se, että toisen tulevaisuus ja suunnitelmat saavat jos nyt ei vallan kuoliniskua niin ainakin pitkän pitkän viivytyksen

Nykytilanne on siis se, että kumpikaan ei tästä oikein voi lähteä mihinkään; omat tulot toki mahdollistavat vuokra-asunnon, mutta maksaisin edelleen tätä paikkaa parikin vuosikymmentä, ei voitane pitää kovin kohtuullisena, toisen elämä on eläinten ja muiden syiden takia sidottu paikkaan.

En näe itseäni niin julmana, että tieten tahtoen estäisin toisen elämän jatkumisen sinne suuntaan minnä hän haluaa sitä viedä. En näe itseäni niin vahvana, että pystyisin tekemään "kovia" ratkaisuja itsekkäästi.

Kuitenkin tämä "kämppäkaveraaminen" on niin rajua henkisesti, että en usko että kumpikaan pystyy niin pitkään olemaan, että kumpikaan ratkaisumalli ehtisi toteutua (noh, toki toisella osapuolella on viiveellä mahdollisuus muuta omaisuutta myymällä saada rahoitus kasaan).

Nyt alkaa tuntua että ainut tapa, millä kummankin osapuolen toiveet toteutuvat on kuolla pois, mutta sen verran on humanistiverta pakissa, ettei se taida oikein kysymykseen tulla kuitenkaan.

Mitähän ihmettä tässä pitäisi keksiä? Kuinka tälläisesta umpikujasta pääsee ilman henkilövahinkoja pois?

Ok, raha on toki rahaa, mutta johonkin se joviaalisuuden raja pitää vetää.

Tarjosin mielestäni avokätisesti hoitamaan toisen rahoituksen vajaaksi jäävän osan ja pitäväni sen nk. "kipeenäni". Ei kelpaa missään tapauksessa, ei edes niin, etten jää osaomistajaksi tilaan.

Tarjosin lähteväni siten pois, että rakennan tuohon jo rakennusluvan saaneen talon tontin toiseen laitaan, alle kilometrin päähän ja sillä tavoin "lunastan" loppurahoituksen osan. Ei kelpaa, enkä ole varma pystyisinkö pitämään pääni kasassa itsekään.

Itse en voi, enkä tahdo, lunastaa toisen osuutta tästä tilasta, koska minulle rakennetut fasiliteetit eivät ole tarpeellisia ja lisäksi se myöskin tekee lopun toisen suunnitelmista.

Kumpikin voi äärettömän huonosti tässä tilanteessa, eikä muutosta parempaan ole näkyvissä. Pelkään että jommalta kummalta kilahtaa nupissa niin rajusti, että asiat menevät todella raakasti solmuun.

Tälläistä kehää pyörii asiat päässä jo sellaista vauhtia, etten kohta enää kestä perässä...

[EveryWoman]

^Voisitko antaa sen loppurahoituksen toiselle pitkänä ja edullisena lainana? Mikä on ensisijaisesti johtamassa kilahtamiseen? Auttaako siihen, että muutat pois?

Edit: Eiku siis sulla on lainaa, jota maksaisit vielä pitkään? Ja toinen osapuoli ei pysty ottamaan niin paljon lainaa itselleen? Mites, pitäisikö teidän etsiä hänelle joku yhtiökumppani? Kuulostaa hieman sellaiselta toiminnalta, että yksin voi olla hankala saada noin isoa hommaa toimimaan (päätellen siitä että on niin paljon rahaa kiinni).

[McJanne]

^Voisitko antaa sen loppurahoituksen toiselle pitkänä ja edullisena lainana? Mikä on ensisijaisesti johtamassa kilahtamiseen? Auttaako siihen, että muutat pois?

Voisin ja sitä tarkoitinkin tuolla tarjoamiselle hoitamaan sen "maksat-kun-jaksat" -periaatteella. Ei käy, ei missään tapauksessa.

Itselläni kiristää päätä tuo "aiheeton" mököttely, epäystävällisyys, itsekkyys ja loppupeleissä eniten se, että apua ei voida pyytää, vaikka näen että sitä tarvittaisiinkin. Ilman pyyntöä en voi auttaa (meediokoulutus on vielä hieman kesken).

Toisen osapuolen aivoituksia en osaa sen isommin analysoida, joten kiteytän oletukseni siihen, ettei hän vain jaksa katsella naamaani silloin kun se on paikalla.

Sanoisin että poismuutto olisi se ainut lääke tähän, mutta sille ei ole omissa silmissäni ennen tilan kohtalon ratkeamista mitään kovinkaan realististi mahdollisuutta.

[Manaaja]

Mutta toisaalta, kyllä nyt jotkut vastuuasiat pitäisi ymmärtää sanomattakin...

Mutta tuolla koko ajattelutavalla ei ole oikeastaan mitään järkevää käyttöä tilanteessa, jossa joku ei ymmärrä sanomatta vaikka kuinka pitäisi. Se vain hankaloittaa asian ratkaisemista.

Jos mietitään vaikka millaista ihmistä mun mielestä voi pitää aikuisena - siis mitä juttuja aikuisen pitäisi ymmärtää - niin suurin osa tapaamistani täysi-ikäisistä ei täytä määritelmää. Etenkään vastuuasioissa. Suurin osa ihmisistä ei ota vastuuta tekemisistään, ja se (vastuun pakoilu) ulottuu paljon laajemmalle kuin yksittäisiin överiksi menneisiin ryyppyreissuihin. Moni muilta vastuunottoa vaativa ei täyttäisi edes itse omia vaatimuksiaan. Eikä se siitä muuksi muutu, vaikka kuinka mun mielestä niiden "pitäisi". Tilanne nyt vain on se mikä on, ja mä voin vaikuttaa lähinnä siihen, miten itse siinä tilanteessa toimin. Ylenkatseesta ei ole siinä apua.

No voi jeesustelu-mussun-mussun ja kiillota sitä sädekehää millä nouset taas kaikkien yläpuolelle olemalla ainoa joka ei muka-nouse kenenkään yläpuolelle.

On aika helvetin eri esimerkiksi loukata tai epämiellyttää toista suhteessa ymmärtämättään, kuin käyttäytyä vastuuttomasti elämäntilanteessa, jossa on automaattinen vastuu mm. omasta lapsesta. Ensinmainittu tilanne edellyttää, että väärinkohdeltu tekee toiselle selväksi missä mennään metsään, mikä loukkaa ja mikä epämiellyttää.

Sen sijaan jälkimmäisessä tilanteessa yksi aikuinen kaitsee kahta lasta tilanteessa missä kahden aikuisen pitäisi kaitsea yhtä lasta. Ei kenenkään pitäisi joutua toimimaan toiselle huoltajalle vastuunopettajana. Ne asiat mitä vanhemmuuden vastuuseen kuuluu vain pitäisi ymmärtää ihan itse, riippumatta siitä auttaako se ratkomaan tämän hirvittävän kamalan pulmatilanteen vai ei. Eikö niin?

[exPertti]

^Voisitko antaa sen loppurahoituksen toiselle pitkänä ja edullisena lainana? Mikä on ensisijaisesti johtamassa kilahtamiseen? Auttaako siihen, että muutat pois?

Voisin ja sitä tarkoitinkin tuolla tarjoamiselle hoitamaan sen "maksat-kun-jaksat" -periaatteella. Ei käy, ei missään tapauksessa.

Itselläni kiristää päätä tuo "aiheeton" mököttely, epäystävällisyys, itsekkyys ja loppupeleissä eniten se, että apua ei voida pyytää, vaikka näen että sitä tarvittaisiinkin. Ilman pyyntöä en voi auttaa (meediokoulutus on vielä hieman kesken).

Toisen osapuolen aivoituksia en osaa sen isommin analysoida, joten kiteytän oletukseni siihen, ettei hän vain jaksa katsella naamaani silloin kun se on paikalla.

Sanoisin että poismuutto olisi se ainut lääke tähän, mutta sille ei ole omissa silmissäni ennen tilan kohtalon ratkeamista mitään kovinkaan realististi mahdollisuutta.

Nyt katsot peiliin niin näet siellä sen ihmisen, jota sinun pitää auttaa.

Jos tulevan entisen kumppanisi unelmat vaativat sinut onnistuakseen, mutta Te ette yhdessä onnistu ei tämä kovin vaikealta kuulosta kun tätä riittävän kaukaa katsoo.

Jos rahoituskuviot eivät toimi niin paikka myyntiin vaan. Jos menet tekemään jotakin niin typerää, kuin "maksa kun jaksat" vaan siksi että ymmärrettävästi välität aivan liikaa vielä tästä naisesta niin kadut sitä vielä kauan. Kun molemmilla tunteet hieman viilenevät se klausaali muuttuu muotoon "never".

Sitten ainut mitä tapahtui on, että parisuhteen menettämisen lisäksi menetät rahasi ja päädytte vielä vihaamaan toisianne.

Pelasta itsesi.

[EveryWoman]

No voi jeesustelu-mussun-mussun ja kiillota sitä sädekehää millä nouset taas kaikkien yläpuolelle olemalla ainoa joka ei muka-nouse kenenkään yläpuolelle.

Tulkitse toki miten tahdot. Toivottavasti saat tuosta jonkinlaista nautintoa; itse en saa.

On aika helvetin eri esimerkiksi loukata tai epämiellyttää toista suhteessa ymmärtämättään, kuin käyttäytyä vastuuttomasti elämäntilanteessa, jossa on automaattinen vastuu mm. omasta lapsesta.

Niin onkin, mutta se ei muuta sitä, millainen toiminta puree hyvin ja mikä vähemmän hyvin.

Ensinmainittu tilanne edellyttää, että väärinkohdeltu tekee toiselle selväksi missä mennään metsään, mikä loukkaa ja mikä epämiellyttää.

Sen sijaan jälkimmäisessä tilanteessa yksi aikuinen kaitsee kahta lasta tilanteessa missä kahden aikuisen pitäisi kaitsea yhtä lasta. Ei kenenkään pitäisi joutua toimimaan toiselle huoltajalle vastuunopettajana. Ne asiat mitä vanhemmuuden vastuuseen kuuluu vain pitäisi ymmärtää ihan itse, riippumatta siitä auttaako se ratkomaan tämän hirvittävän kamalan pulmatilanteen vai ei. Eikö niin?

Ei pitäisikään joutua, ja pitäisi ymmärtää. Juuri niin. Jos pitää kiinni omista odotuksistaan. Mutta jos haluaa elää toimivassa suhteessa, niistä ei kannata pitää kiinni vaan ottaa tilanne vastaan sellaisena kuin se on. Moni ei ihan oikeasti ymmärrä, eikä tilanne muutu siksi, että sinun tai minun mielestä "pitäisi".

[NuoriD]

tekemään jotakin niin typerää, kuin "maksa kun jaksat" vaan siksi että ymmärrettävästi välität aivan liikaa vielä tästä naisesta niin kadut sitä vielä kauan. Kun molemmilla tunteet hieman viilenevät se klausaali muuttuu muotoon "never".

Kyllä mustakin tuntuisi äärettömän vaaralliselta antaa eksälle lainaa. Tietysti, jos rahan menettäminen ei sinua häiritse...

Jos ko. naisella (oletan näin) ei ole nyt mahdollisuutta ostaa sinua ulos, niin mikä takaa, että niin tulee koskaan olemaan? Menetät sekä tilan että lainaamasi rahat. Toki eksän osuus olisi varmaan lainan vakuutena.

Tila myyntiin ja kohti uusia seikkailuja. Ethän sä ole vastuussa eksäsi unelmien toteutumisesta.

[EveryWoman]

^Voisitko antaa sen loppurahoituksen toiselle pitkänä ja edullisena lainana? Mikä on ensisijaisesti johtamassa kilahtamiseen? Auttaako siihen, että muutat pois?

Voisin ja sitä tarkoitinkin tuolla tarjoamiselle hoitamaan sen "maksat-kun-jaksat" -periaatteella. Ei käy, ei missään tapauksessa.

Aha? Hänelle ei toisin sanoen käy oikeastaan mikään vaihtoehto. Tai no, kai sitä voisi vielä kokeilla, että muuttuuko mielipide yhtään, jos teette ihan virallisen velkakirjan, jossa maksuaika ja erät määritellään yksiselitteisesti, mutta kuitenkin siten että hänellä on mahdollisuus ne hoitaa. Sellaisen tekisin tuossa tilanteessa varmaan joka tapauksessa.

Itselläni kiristää päätä tuo "aiheeton" mököttely, epäystävällisyys, itsekkyys ja loppupeleissä eniten se, että apua ei voida pyytää, vaikka näen että sitä tarvittaisiinkin. Ilman pyyntöä en voi auttaa (meediokoulutus on vielä hieman kesken).

Toisen osapuolen aivoituksia en osaa sen isommin analysoida, joten kiteytän oletukseni siihen, ettei hän vain jaksa katsella naamaani silloin kun se on paikalla.

Sanoisin että poismuutto olisi se ainut lääke tähän, mutta sille ei ole omissa silmissäni ennen tilan kohtalon ratkeamista mitään kovinkaan realististi mahdollisuutta.

Okei, eli hän kenties lähinnä odottaa, että sinä häviäisit savuna ilmaan ja muuten kaikki jatkuisi ennallaan tjsp. Eli ei tunnusta itselleen tosiasioita, ehkä siksi että ei pystyisi pysymään järjissään jos myöntäisi tilanteen itselleen. Kiukuttelulla ja neuvotteluhaluttomuudella suojellaan haurasta egoa ja sellaisia kuvitelmia itsestä, jotka särkyisivät, jos asioista alkaisi keskustella sellaisina kuin ne ovat.

Onpa vaikean kuuloinen tilanne. Melkein tekisi mieli suositella ammattiauttajaa, mutta sekin reitti voi olla liian vaikeaa toteuttaa tässä tapauksessa. Ehdotan suoraa, toimintakeskeistä ja hieman aggressiivista lähestymistapaa. Sanot tekeväsi hänen kanssaan velkakirjan tai laittavasi tilan myyntiin, piste. Tee se velkakirja itse ja anna pari päivää aikaa allekirjoittaa (tai ehdottaa muutoksia ja sitten allekirjoittaa). Jos ei mitään tapahdu, ala myydä tilaa. Jos siitä tulee riita, tarjoa vielä sitä paperia allekirjoitettavaksi. Jos ei sekään auta, koveta itseäsi sen verran että saat myynnin hoidettua ja itsesi hittoon sieltä. Silloin olet ainakin tehnyt kaiken voitavasi hänen auttamisekseen. Jos hän noin itsepintaisesti siitä kieltäytyy, niin se asia on hänen omalla vastuullaan.

Voimia!

[NuoriD]

^ Janne kirjoitti, että ei halua tilaa, koska se sisältää asioita, jota hän ei tarvitse. Eli lainaaminen eksälle tila vakuutena voisi johtaa siihen, että Janne lopulta päätyisi kuitenkin tilan omistajaksi. Sitä ennen olisi tapeltu pitkään hoitamattomasta lainasta...

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta maailmassa, kun yhteinen koti laitetaan myyntiin suhteen kariuduttua. Normaali menettely.

[martza]

^ Janne kirjoitti, että ei halua tilaa, koska se sisältää asioita, jota hän ei tarvitse. Eli lainaaminen eksälle tila vakuutena voisi johtaa siihen, että Janne lopulta päätyisi kuitenkin tilan omistajaksi. Sitä ennen olisi tapeltu pitkään hoitamattomasta lainasta...

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta maailmassa, kun yhteinen koti laitetaan myyntiin suhteen kariuduttua. Normaali menettely.

Ei välttämättä aina. Omalla kohdallani kävi niin, että lunastani OK talon itselleni EX:ltäni. Meni ihmeen hyvin, vaikkaa EX yritti vedättää osuuteni mahdollisimman korkealle, jotta en pystyisi lunastamaan sitä häneltä. Onneksi hänelle tuli järki käteen, kun juttelimme, miten lapset tähän suhtautuu, koska lapset jäivät silloin minun luokseni asumaan. Pääsimme hyvään sopuun hinnasta ja niin elämä jatkui taas.

[EveryWoman]

^ Janne kirjoitti, että ei halua tilaa, koska se sisältää asioita, jota hän ei tarvitse. Eli lainaaminen eksälle tila vakuutena voisi johtaa siihen, että Janne lopulta päätyisi kuitenkin tilan omistajaksi. Sitä ennen olisi tapeltu pitkään hoitamattomasta lainasta...

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta maailmassa, kun yhteinen koti laitetaan myyntiin suhteen kariuduttua. Normaali menettely.

Janne kirjoitti myös, että ei halua tuhota toisen tulevaisuutta ja unelmia. En minäkään tuossa tilanteessa haluaisi, ja se olisi enimmäkseen itsekäs päätös.

Tilan voi myydä sitten, jos Janne päätyy tahtomattaan sen omistajaksi eksän epäonnistuttua lainan hoitamisessa. Tappelulta voi välttyä sillä, että ei tappele. Säännöt voi kirjoittaa valmiiksi velkakirjaan, jolloin eksään ei tarvitse olla yhteydessä ollenkaan. Näin toimittaessa Janne tietää tehneensä kaiken minkä voi, ja lopun voi helpommin hyväksyä olevan eksän omalla vastuulla.

[exPertti]

Janne kirjoitti myös, että ei halua tuhota toisen tulevaisuutta ja unelmia. En minäkään tuossa tilanteessa haluaisi, ja se olisi enimmäkseen itsekäs päätös.

Tilan voi myydä sitten, jos Janne päätyy tahtomattaan sen omistajaksi eksän epäonnistuttua lainan hoitamisessa. Tappelulta voi välttyä sillä, että ei tappele. Säännöt voi kirjoittaa valmiiksi velkakirjaan, jolloin eksään ei tarvitse olla yhteydessä ollenkaan. Näin toimittaessa Janne tietää tehneensä kaiken minkä voi, ja lopun voi helpommin hyväksyä olevan eksän omalla vastuulla.

Ehdottomasti itsekäs. Näillä esitiedoilla (ei mitään neuvotteluhaluja, ei kunnollista puheyhteyttä, ei toivetta parisuhteen palaamsesta) ei muunlaista päätöstä voi tehdä. Kaikki muu on tyhmyyttä, sen tajuaa kivasti aina kun on liian myöhä.

Toinen juttu on, että jos tässä on jotakin erityisen erilaista josta emme tiedä. Mutta minulle on jäänyt käsitys, että maalle on lähdetty naisen unelmien perässä ja nyt se unelmien prinssi olikin vaan ihan tavallinen suomalainen mies ja unelma on sinällään jo särkynyt. On se Jannekin ihminen, on häneltäkin jotakin särkynyt eikä se parane toisen suunnitelmia mukailemalla.