Ihmissuhdepaskanjauhantaketju

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Sinänsä typerä oli aloittaa keskustelu kertomatta taustoja, pahoittelen. Ympäripyöreästi sunnuntaina oli sovistusti poikien ilta jalkapallopelin ääressä, suunnitelmissa kuulemma pelata ja ottaa pari viskiä, veljesten kesken. No pelasivathan nuo kolmisen tuntia, ottivat sen pari viskiä kiltisti, ja painuivat paikalliseen käväisemään puolen yön aikaan. Just kun sain unen päästä kiinni, kannetaan ylihumalainen mieheni sisään, koko eteisen järjestys uusiksi ja mies sohvalle. Kävin sitten kehoittamassa siirtymistä makkariin, ettei koko kämppä haise eikä aamulla tarvise lapsen kanssa herraa herätellä. Painui vessaan, oksensi, sammui, omatunto ei antanu myöden jättää sinne - joten jeesasin sänkyyn, iskin kylmän rätin otsalle ja buranan suuhun. Valvoin sitten voivottelevan ja hikoilevan ja potkivan miehen vieressä hampaat irvessä neljään asti, kuuden jälkeen soi herätyskello töihin. Lähdin töistä kotiin heti aamusta, armoton hedari unettomuudesta ja vitutus suuri.

Syytänkö siis itseäni? Seuraavan kerran jätän sen paskan haisemaan olkkariin kaikkine "riskeineen"? Yritin tekemisilläni minimoida äänihaittoja ettei poika heräisi ja myös sitä, ettei asunto olisi kaaos meidän herätessä normaaliin maanantaiaamuun.

Mies oli kyllä pahoillaan, jossain määrin, että "tais eilen lähteä vähän lapasesta". Niin tais juu, yritti kokoajan pussailla ja lääppiä, selkeästi anteeksiantoa pyydellen. Eihän mies mitään väärää sinänsä ollut tehnyt, vetäs ne kerta kuutamoon huivit vähän vääränä viikonpäivänä ja teki itsestään naurettavan... vai?

ARGH. Itsensä kanssa on vaikeinta elää.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Elppis kirjoitti:Mies oli kyllä pahoillaan, jossain määrin, että "tais eilen lähteä vähän lapasesta". Niin tais juu, yritti kokoajan pussailla ja lääppiä, selkeästi anteeksiantoa pyydellen. Eihän mies mitään väärää sinänsä ollut tehnyt, vetäs ne kerta kuutamoon huivit vähän vääränä viikonpäivänä ja teki itsestään naurettavan... vai?

ARGH. Itsensä kanssa on vaikeinta elää.
Kai sitä nyt viinaa juo kun sikaflunssat jyrää ja lamakin on. :)

Ei tämä nyt erityisen pahalta kuulosta, jos suoran mielipiteeni haluat kuulla. Se jos tämä alkaa toteutua kaksi kertaa kuussa niin sitten vaihtanen mielipiteeni lennossa.
Came here for school, graduated to the high life
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 9426
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Kreitsu kirjoitti: En oikein käsitä, miten sait tuon väännettyä kommentistani.
Kommenttini oli läppä. Siis sukupuolten välinen ymmärtämättömyys näissäkin asioissa johtaa kärjistetysti usein siihen lopputulokseen, että koska mies ei ymmärrä naisen (piilo)viestintää ja nyansseja, hän on itsekäs kusipää.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

exPertti kirjoitti:
Elppis kirjoitti:Mies oli kyllä pahoillaan, jossain määrin, että "tais eilen lähteä vähän lapasesta". Niin tais juu, yritti kokoajan pussailla ja lääppiä, selkeästi anteeksiantoa pyydellen. Eihän mies mitään väärää sinänsä ollut tehnyt, vetäs ne kerta kuutamoon huivit vähän vääränä viikonpäivänä ja teki itsestään naurettavan... vai?

ARGH. Itsensä kanssa on vaikeinta elää.
Kai sitä nyt viinaa juo kun sikaflunssat jyrää ja lamakin on. :)

Ei tämä nyt erityisen pahalta kuulosta, jos suoran mielipiteeni haluat kuulla. Se jos tämä alkaa toteutua kaksi kertaa kuussa niin sitten vaihtanen mielipiteeni lennossa.
Jotenkin tuntuu aina "lähtevän lapasesta", vaikka ei paljoa joisikaan. Eniten tässä varmaan vitutti se, että miehellä on ensi lauantaina firman pikkujoulut ja sitä seuraavana viikonloppuna ollaan kannatusjärjestön kanssa lähdössä tampereelle juhlimaan... Miksi sunnuntaina? Miksi niin älyttömät kännit, ettei edes nimeään tiedä?

Eli näköjään olen sitten tyhmä akka, kun edes harkitsen mäkättäväni tyhjästä. Nice..
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Elppis kirjoitti:Jotenkin tuntuu aina "lähtevän lapasesta", vaikka ei paljoa joisikaan. Eniten tässä varmaan vitutti se, että miehellä on ensi lauantaina firman pikkujoulut ja sitä seuraavana viikonloppuna ollaan kannatusjärjestön kanssa lähdössä tampereelle juhlimaan... Miksi sunnuntaina? Miksi niin älyttömät kännit, ettei edes nimeään tiedä?

Eli näköjään olen sitten tyhmä akka, kun edes harkitsen mäkättäväni tyhjästä. Nice..
Lupasin vaihtaa mielipiteeni lennosta jos hän vetää samanlaiset rännit vähän väliä.

Ei tuo kivalta kuulosta, kuulostaisiko se kivemmalta jos itsekin saisit samanlaisia vapaahetkiä vai alkaako tuo kunto kaiken kaikkiaan ottaa liikaa päähän?
Viimeksi muokannut exPertti, 10.11.2009 12:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Came here for school, graduated to the high life
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

exPertti kirjoitti: Ei tuo kivalta kuulosta, kuulostaisiko se kivemmalta jos itsekin saisit samanlaisia vapaahetkiä vai alkaako tuo kunto kaiken kaikkiaan ottaa liikaa päähän?
Omia vapaahetkiä on kyllä kiitettävästi. Lauantaina olin tyttöjen kanssa ulkona ja kotona vasta 03 jälkeen, aamulla heräsin ilman krapulaa 10 aikaan, koska se lapanen pysyi kädessä ja silti oli sairaan hauskaa.. En jeesustele, syy mun ketutukseentaitaa todellakin olla toi ainainen karmea kunto johtuen huonosta viinapäästä. Hirmu usein tuo mies ei onneksi näin tee, tulee jotenkin ryppäinä (yllättäen, pikkujouluaika) aina loppuvuodesta nää pippalot.

Pertiltä piti kysyä vielä se, että mitäs sun vaimos sanois, jos tekisit su-iltana samalla tavalla? Kiltisti lähtis aamulla töihin ja veis lapsen hoitoon ja ihmettelis että johan nukut pitkään, mahdatkohan olla krapulassa.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Elppis kirjoitti:Eli näköjään olen sitten tyhmä akka, kun edes harkitsen mäkättäväni tyhjästä. Nice..
Kyllähän miehen käytös kiistatta kuulostaa aika ikävältä. Olet varmasti jo kokeillut ilmeisintä ratkaisua: unohdat mäkättämisen ja morkkiksen tai anteeksipyytelyn/katumisen odottamisen ja sen sijaan kerrot rauhallisesti mikä käytöksessään - ja ennen kaikkea miksi - sinua häiritsee ja ehdotat sitten, että sovitte tulevia tapahtumia silmälläpitäen siitä, miten toimitaan. Mäkättämisen ja syyllistämisen sijaan (ovat nimittäin omiaan lisäämään kuvailemaasi käytöstä) keskustelua ja sopimista. Älä odota/toivo/edellytä tietynlaista käytöstä (esim. rajoitetumpaa juomista) vaan sopikaa yhdessä, miten käyttäydytään.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
NuoriD

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Elppis kirjoitti:.

Pertiltä piti kysyä vielä se, että mitäs sun vaimos sanois, jos tekisit su-iltana samalla tavalla? Kiltisti lähtis aamulla töihin ja veis lapsen hoitoon ja ihmettelis että johan nukut pitkään, mahdatkohan olla krapulassa.
Meillä kuvatunlaisesta käytöksestä seuraa kovennettua palvelua. En mä koe mitenkään vääränä sitä, että vaimo jäkättää ja nakittaa, jos olen tullut -03 automaatiohjauksella kotiin ja makaan seuraavana päivänä iltapäivään asti.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Elppis kirjoitti:Omia vapaahetkiä on kyllä kiitettävästi. Lauantaina olin tyttöjen kanssa ulkona ja kotona vasta 03 jälkeen, aamulla heräsin ilman krapulaa 10 aikaan, koska se lapanen pysyi kädessä ja silti oli sairaan hauskaa.. En jeesustele, syy mun ketutukseentaitaa todellakin olla toi ainainen karmea kunto johtuen huonosta viinapäästä. Hirmu usein tuo mies ei onneksi näin tee, tulee jotenkin ryppäinä (yllättäen, pikkujouluaika) aina loppuvuodesta nää pippalot.

Pertiltä piti kysyä vielä se, että mitäs sun vaimos sanois, jos tekisit su-iltana samalla tavalla? Kiltisti lähtis aamulla töihin ja veis lapsen hoitoon ja ihmettelis että johan nukut pitkään, mahdatkohan olla krapulassa.
Joillekin viina ei vaan sovi. Se valitettavasti on vaan näin.

Kirjoitin tähän jo pitkän sepustuksen, mutta henkilökohtainen sensuurini typistää sen nyt "luultavasti olisi tullut sanomista".
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

NuoriD kirjoitti:Meillä kuvatunlaisesta käytöksestä seuraa kovennettua palvelua. En mä koe mitenkään vääränä sitä, että vaimo jäkättää ja nakittaa, jos olen tullut -03 automaatiohjauksella kotiin ja makaan seuraavana päivänä iltapäivään asti.
Sen lisään, että en ole ikinä pystynyt krapulassa makaamaan koko päivää. Henkilökohtainen kehoni viinapoliisi pysäyttää juomisen yleensä jo hyvissäajoin iltapuolella meininkiä ja pahin on yleensä sitten aamuyön synkkinä tunteina ja aamulla ollaankin jo heti hereillä.
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Elppis kirjoitti:En jeesustele, syy mun ketutukseentaitaa todellakin olla toi ainainen karmea kunto johtuen huonosta viinapäästä.
Ei ole olemassa liian huonoja viinapäitä, ainoastaan liian rumia naisia.

Jos olet kuitenkin vakuuttunut ja vittuuntunut juuri viinapään huonoudesta, käsittääkseni ainoa tapa parantaa viinapään suorituskykyä on harjoituttaa sitä alkoholilla usein. Ravintoloissa ravaten kuluu liikaa rahaa, joten joka ilta pottu viinaa kotona on hyvä vaihtoehto.

Onko miehesi iltatöissä jos voi jäädä kotiin makoilemaan arkiaamuisin?
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Dumis

Viesti Kirjoittaja Dumis »

Kyllähän ketä tahansa vituttaa jos aikuista ihmistä joutuu paapomaan kuin pikkulasta hänen horjuessaan kotiin ja mellastaessaan siellä sit aamuyöstä paikat uusix. Ja varisinkin jos näin käy 95% kerroista jolloin toinen ottaa isommin kuppia. Tuskin oli vika kerta kun suutut. Toivottavasti saapi vähän älliä päähä viunan suhteen. Asiallinen puhuminen auttaa enemmän kuin motkottaminen, kerrot että mikä sua vituttaa.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Frederik Krueger kirjoitti: Onko miehesi iltatöissä jos voi jäädä kotiin makoilemaan arkiaamuisin?
Sitäkin, tällä kertaa oli viikkovapaa.

Kiitokset kommenteista :)
The great club outshines the individual, always and forever.
Zeb

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Dumis kirjoitti:Kyllähän ketä tahansa vituttaa jos aikuista ihmistä joutuu paapomaan kuin pikkulasta hänen horjuessaan kotiin ja mellastaessaan siellä sit aamuyöstä paikat uusix. Ja varisinkin jos näin käy 95% kerroista jolloin toinen ottaa isommin kuppia.
Niinpä. Mä oon vähän sitä mieltä, että jos homma ei siivosti onnistu niin sitten on parempi olla menemättä juopottelemaan. En ainakaan itse jaksa katsella tuollaista ja aion pitää huolta ettei lapsen tarvitsekaan katsella. Ellei aikuinen ihminen parempaan pysty niin sitten sen kannattaa hakea apua ongelmaansa.
EvaPeron

Viesti Kirjoittaja EvaPeron »

Elppis kirjoitti:Sinänsä typerä oli aloittaa keskustelu kertomatta taustoja, pahoittelen. Ympäripyöreästi sunnuntaina oli sovistusti poikien ilta jalkapallopelin ääressä, suunnitelmissa kuulemma pelata ja ottaa pari viskiä, veljesten kesken. No pelasivathan nuo kolmisen tuntia, ottivat sen pari viskiä kiltisti, ja painuivat paikalliseen käväisemään puolen yön aikaan. Just kun sain unen päästä kiinni, kannetaan ylihumalainen mieheni sisään, koko eteisen järjestys uusiksi ja mies sohvalle. Kävin sitten kehoittamassa siirtymistä makkariin, ettei koko kämppä haise eikä aamulla tarvise lapsen kanssa herraa herätellä. Painui vessaan, oksensi, sammui, omatunto ei antanu myöden jättää sinne - joten jeesasin sänkyyn, iskin kylmän rätin otsalle ja buranan suuhun. Valvoin sitten voivottelevan ja hikoilevan ja potkivan miehen vieressä hampaat irvessä neljään asti, kuuden jälkeen soi herätyskello töihin. Lähdin töistä kotiin heti aamusta, armoton hedari unettomuudesta ja vitutus suuri.

Syytänkö siis itseäni? Seuraavan kerran jätän sen paskan haisemaan olkkariin kaikkine "riskeineen"? Yritin tekemisilläni minimoida äänihaittoja ettei poika heräisi ja myös sitä, ettei asunto olisi kaaos meidän herätessä normaaliin maanantaiaamuun.

Mies oli kyllä pahoillaan, jossain määrin, että "tais eilen lähteä vähän lapasesta". Niin tais juu, yritti kokoajan pussailla ja lääppiä, selkeästi anteeksiantoa pyydellen. Eihän mies mitään väärää sinänsä ollut tehnyt, vetäs ne kerta kuutamoon huivit vähän vääränä viikonpäivänä ja teki itsestään naurettavan... vai?

ARGH. Itsensä kanssa on vaikeinta elää.
Olisikohan sinun nyt hyvä eritellä mikä osa tästä oli miehesi tekemisiä ja mikä osa omiasi. Sinulla on tieto hänen historiastaan alkoholin käyttäjänä, joten lopputulos ei ilmeisesti ollut yllätys. Silti käyttäytymisesi on ollut hyväksyvää siihen asti kunnes on tapahtunut jotain mikä ei ole yllätys, mutta josta et pidä. Kirjoitat vielä itse, että mies ei sinällään tehnyt mitään väärää. Miksi?

Vastuu miehesi alkoholin käytöstä on toki miehelläsi, mutta minusta sinulla on vastuu kertoa miehellesi siitä, että milloin sinulle sopii mennä puolilta öin baariin ja milloin jaksat sen seuraukset ja milloin et. Edelleen sinulla on vastuu siitä jos otat humalaisen viereesi ja valvot, vaikka yhtä hyvin voisit antaa ukon nukkua sohvalla. Eli syytä myös itseäsi tapahtuneesta, koska olet miehesi käytösmallin sallinut ja teet myös itsestäsi marttyyriä sen vuoksi.

Keskustele miehesi kanssa hänen alkoholinkäytöstään ja koeta sopia, että ottaa enemmän kohtuudella, mihin mennessä palaa kotiin minäkin iltana ja kiellä näillä tapahtumilla perustellen tulemasta örvelössä öisin kotiin jos sellainen päivä, ettei se sovi. Jos kohtuus ei onnistu eikä puolison toiveita kunnioiteta, niin silloin se tarkoittaa sitä, että joko hänellä on alkoholiongelma tai olet melkoinen itsestäänselvyys miehellesi. Ne ovatkin sitten ihan eri kertaluokan asioita.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 9426
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Elppis kirjoitti:...ainainen karmea kunto johtuen huonosta viinapäästä.
:lol: ...oli pakko ottaa koppi. Eiköhän se huono kunto johdu siitä, että miehesi juo aivan liikaa kerralla. Hän itse sen viinan suuhunsa kaataa. Mainittakoot, että itse sorruin tähän usein, lapsen jälkeen vain kerran.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
sipsi
Kitisijä
Viestit: 3083
Liittynyt: 15.08.2005 7:56
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja sipsi »

Hmm, pattitilanne toisaalta..mut ootte kyllä niin huippuja tyyppejä molemmat, niin eiköhän tohonkin ratkaisu puhumalla löydy. 8) (Eiks oo kiva ku yritän auttaa..?)
Parasta koko tarinassa on kuitenkin se, että ne hiffas lähteä baariin puolelle jatkaa..eikä jääny pilaamaan sun ja pojan nukkumista. Tai siis yritys oli ainakin toi; sehän ei sitten ihan toiminut kun piti pitää meteliä kotiintullessa. Mut ehkä ymmärsit mitä tarkotin.
Itseä sieppaa juurikin välillä se, että vaikka oma äijä ei erityisemmin joisikaan, se kutsuu usein kavereitaan (tai meidän yhteisiä kavereita) kotiinsa kylään arki-iltoina..ja ne ei läheskään aina tajua lähteä kovin aikasin menee. Ja itse olen niin univammanen, etten sitten pysty edes harkita nukahtamista, mistä lopputuloksena kiukku ja hedari, niinku mainitsitkin.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

EvaPeron kirjoitti:[vaikka yhtä hyvin voisit antaa ukon nukkua sohvalla.
Kerroin jo aiemmin, miksi tämä ei ole mahdollista.

Mulla on kiss ass- syndrooma, mä en kehtaa sanoa mitään poikkiteloin ja jyrkästi jos vieraita on läsnä, ellei maailma ole loppumassa.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Jokuhan syy sillekin on oltava miksi Jeppe juo. Alkoholismi ei ole sairaus, vaan oire jostain. Joka viinaa säästää, se miestään vihaa. Parempi katsoa katua. Parempi pyy pivossa ja ne huonommat siellä oksalla.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
EvaPeron

Viesti Kirjoittaja EvaPeron »

Elppis kirjoitti:
EvaPeron kirjoitti:[vaikka yhtä hyvin voisit antaa ukon nukkua sohvalla.
Kerroin jo aiemmin, miksi tämä ei ole mahdollista.

Mulla on kiss ass- syndrooma, mä en kehtaa sanoa mitään poikkiteloin ja jyrkästi jos vieraita on läsnä, ellei maailma ole loppumassa.
Et voi odottaa, että miehesi osaisi toimia haluamallasi tavalla, jos et mitään sano. Jos et vieraiden läsnä ollessa viitsi sanoa, sovi etukäteen että tänään ei sitten baariin tai pyydä käymään keittiössä jollain tekosyyllä. Yhdessäkään sovittuja pelisääntöjä on vaikea noudattaa, jos niitä ei ole!
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Sipsi, mee omaan kotiin nukkuun jos meno häiritsee 8)
Prepare for the worstest.
sipsi
Kitisijä
Viestit: 3083
Liittynyt: 15.08.2005 7:56
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja sipsi »

nowaysis kirjoitti:Sipsi, mee omaan kotiin nukkuun jos meno häiritsee 8)
Olin eilen. 8)
Ja eihän se nyt joka ilta tollasta ole, ja itsekin tykkään tavata kavereita. Mut joskus ärsyttää se, että kahdenkeskistä aikaa on liian vähän.. Moni asia olis muutenkin paljon paremmin, kun meillä olis yksi yhteinen koti..mut sit tarttee ne kuuluisat pelisäännöt (ollaan kyllä paljon niistä puhuttukin).
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Suvinen- superDITTO! Aivan sama meininki! Sohvalla nukkui ennen rymyjensä jälkeen, nyt tosiaan poika on jo sen verran iso, että herätessä nostelee luomia ja pussailee "nukkuvaa".

EvaPeron on pelottava, älä lyö.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Ehkä EP halus nyt vastavuoroisesti antaa topakoita neuvoja kun niitä niin paljon omaan ongelmaansa silloin sai? :) Uudet ei aina tiedä mitä niiden kuuluu sanoa, onneks me vanhat sentään ;-)
Prepare for the worstest.
Manaaja

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

bliss kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:Kieltäydyin juuri muutama viikko sitten kunniasta, kun eräs täysi-ikäinen nuori nainen keksi että olen hurmaavan älykäs mies ja että hän haluaisi menettää neitsyytensä juuri minulle.
Jos mä esitän arvauksen tästä neitsyestä ni oonko oikeassa? :roll:
Heh, jouduin jo hetken aikaa miettimään että ketä muka voisit epäillä, kunnes tajusin. Ei, ei ollut tätimme. :-p Oli aika paljon nuorempi, vaikkakin juuri-ja-juuri täysi-ikäinen painos tämä. :D

Tätihän nyt on neitsyyttään tarjonnut jo useampaan otteeseen vietäväksi. Tosin veikkaan että livenä siltä menisi pupu pöksyyn, jos nyt sattuisinkin suostumaan. :-p
Vastaa Viestiin