Kuolema, uhka vai mahdollisuus?

[Jenny Daa-aah! ling]

Taas tavailen tätä ketjua, vaikka ei todellakaan pitäis... Oon kateellinen kaikille, jotka suhtautuvat kuolemaan noin niin kuin nyt osa tunnutte tekevän. En tiedä pääsenkö koskaan tohon, vaikka miten vttu yritän, terapeuteilla ja ilman. Tää menettämisen pelko syö syö syö. Vaikka miten yritän keskittyä elämiseen hetkessä niin osa tästä kaikesta menee sumussa ja muistikuvitta. En pelkää tai juuri edes mieti sitä omaa poistumista, se ei huoleta, mutta hitto kaikki muu aiheen ympäriltä... Pelkään, ettei tää edes koskaan oikeasti helpota (leikisti tietysti, esitän varsin tervepäistä ihmistä kun siihen vaan asennoidun ja perehdyn) ja kaikki tosiaan menee puolvaloilla.

Huoh. Mut ei se oma kuolema tosiaan. Sinänsä. Ei sillä väliä. On topic.

[Riemumieli]

Se, miettiikö kuolemaa ja elääkö ns. täysillä, ovat toki täysin eri asioita. Oma elämäni on tällaista olemista, pieniä vaatimattomia juttua ja arkea, vaikka siis kuolema ei mielessä juuri koskaan olekaan.

Kateellisena luen iltapäivälehtien otsikoita miljoona-ansioista, joita saavat ns. toimijat. Ikävintä on kai, kun ei pysty käyttämään (oletettua) potentiaaliaan, vaan toimii kaukana kykyjen ylärajasta tai edes keskivälistä.

[NuoriD]

Kateellisena luen iltapäivälehtien otsikoita miljoona-ansioista, joita saavat ns. toimijat.

Turhaan olet kateellinen. Ei se raha tee niitä yhtään onnellisimmiksi. Kuulostaa klisheeltä, mutta niin se on.

Toki, jos joka päivä pitää miettiä mistä rahat ruokaan ja vuokraan, niin lisäraha lisää onnellisuutta, mutta kun tuon pisteen yli on päästy, ei sillä ole merkitystä.

[NuoriD]

Pelkään, ettei tää edes koskaan oikeasti helpota.

Sun kannattaisi suostua ottamaan ne napit vastaan. Turhaan kärsit.

[Riemumieli]

Turhaan olet kateellinen. Ei se raha tee niitä yhtään onnellisimmiksi. Kuulostaa klisheeltä, mutta niin se on.

Toinen vakiovastaus on, että näin sanovat ihmiset, joilla rahaa on. No ehkä enemmän ottaa pattiin se, että tekee jotain, mikä ei kehitä älyllisesti tai muutenkaan. Tietysti se on kiva, että aikaa kitinöidä työajalla on vähintäänkin tarpeeksi.

[Frederik Krueger]

Jos haluaa ajatella positiivisesti, niin kuolema on suuri tasoittaja. Se tasaa kaikkien tilit varmasti.

Luulen mammonan kerääjien miettivän tuota enemmän (negatiivisessa mielessä) kuin stressaamattomien huithapeleiden. Kannattaa käyttää mammonaa elämiseen ja kokemiseen jos harmittaa ajatus ettei siitä ole hyötyä tuonpuoleisessa. Tai sitten käyttää sen jälkeläistensä tai löytökissojen elämän turvaamiseen, jos se tuo mielenrauhan.

[Frederik Krueger]

Kateellisena luen iltapäivälehtien otsikoita miljoona-ansioista, joita saavat ns. toimijat.

Turhaan olet kateellinen. Ei se raha tee niitä yhtään onnellisimmiksi. Kuulostaa klisheeltä, mutta niin se on.

Toki, jos joka päivä pitää miettiä mistä rahat ruokaan ja vuokraan, niin lisäraha lisää onnellisuutta, mutta kun tuon pisteen yli on päästy, ei sillä ole merkitystä.

En ole ihan varma. Jotkut kyselytutkimukset väittivät että rikkaat nauttivat seksistäkin enemmän. Mutta kuitenkin tuntuu että niin kauan kunhan olen vapaa, en näe nälkää ja on katto pään päällä, olen tyytyväinen.

Aika suuri osa mammonan hankinnasta perustuu ympäristön paineisiin. Pramean auton tai kodin tärkein funktio on aiheuttaa ihailua/kateutta muissa. Juttelin erään kaverin kanssa siitä kuinka häntä harmittaa ettei hän ole pystynyt hankkimaan samanlaista omaisuutta (isoa asuntoa, oma kesämökki ja Mersu) kuin monet ikätoverinsa, vaikka onkin ihan ok ammatissa. Syyksi tähän harmitteluun paljastui se että ainakin hän kuvittelee omaisuuden määrän olevan merkittävä tekijä vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen herättäjänä, eli häntä hävettää myöntää kiinnostaville naisille että elää vuokralla eikä omista tällä hetkellä autoa.

Tajusin silloin kuinka erilaisissa maailmoissa elämme, siitä huolimatta että hän saattaisi olla oikeassa. En jaksa erityisemmin stressata tuollaisella, ehkä en ole yhtä läheisriippuvainen tai jotain.

[exPertti]

Toki, jos joka päivä pitää miettiä mistä rahat ruokaan ja vuokraan, niin lisäraha lisää onnellisuutta, mutta kun tuon pisteen yli on päästy, ei sillä ole merkitystä.

Minusta lisäraha jolla pääsisi kaikkien normaalielämää haittaavien pomppujen ja kuoppien yli säästössä voisi olla se rahan määrä joka tekisi onnelliseksi.

Tietty olisihan Esclada ja iso omakotitalo järven rannassa omalla laiturilla ihan jees. Ja mökki saimaalta ja ja...

Onnettomaksi taitaakin ihmisen yleensä tehdä se, että nälkä kasvaa syödessä.

[NuoriD]

Tästähän on taitettu peistä aiemminkin ja elco jopa veti herneen nenään, kun kehtasin väittää, että raha ei tekisi häntä pitkällä tähtäimellä onnellisemmaksi.

Hyvä kirjoitus aiheesta:

Money Won't Buy You Happiness

(linkki aukeaa hitaasti)

"Lottery winners return to their previous level of happiness after five years."

[Jenny Daa-aah! ling]

Ainakaan omat vanhempani, jotka työllä (ja onnella) rikastuivat kymmenisen vuotta sitten eivät missään vaiheessa uskoneet tulleensa onnellisimmiksi. Tottakai motivaattorina rahan hankkimiselle oli olettamus onnellisuuden kasvamisesta. Äiti luovutti aiemmin ja keskittyi jakamaan hyviä asioita pienen maailmansa kanssa, nautti viimeisistä vuosistaan niin kuin kuulema meistä lapsista silloin köyhänä nuorena... Isä eli viimeisen vuotensa varakkaampana ja onnettomampana kuin koskaan.

Äidin vanhemmat ovat yhä elossa, ovat aina olleet rikkaimmat ja samalla onnettomimmat ihmiset, mitä tiedän. Olin 10-vuotiaana sanonut mummille, että jakaisi rahansa pois ja eläisi yhtä hymyilevänä kuin normaalit ihmiset. Fiksu minä, tyhmä mummi!

Jos kaiken jakaisi tasaisesti kaikille, olisikohan täällä helpompaa ja onnellisempia ihmisiä... Mielikuvitusjuttuja.

[nowaysis]

Geetsu, oot menettänyt niin paljon lyhyen ajan sisään, että varmaan sun tilanteessa ois oudompaa olla kuin ei oliskaan ts. olla pelkäämättä loppujen läheisten menetystä. Todennäköisesti helpottaa ajan kanssa. Mietin vaan, että jos oikeasti pelko estää nauttimasta siitä, mitä sulla on, niin no.. en tiedä auttaako ne napitkaan, varmaan se terapia ajan kanssa ja se kun näät lasten kasvavan ja äijän rypistyvän

Hitsi ku oiski helppoo olla uskovainen, aattelis vaan että jumalan tahto, mutku ei pysty, ihan liian hapokasta. Ymmärrän kyllä uskiksia tossa asiassa, takuulla pääsevät helpommalla..

[nowaysis]

Mun tutuista kans kaikkein rikkaimmilla on ollut kaikkein traagisin elämä. Jotenkin senkin takia uskon, ettei raha tee onnelliseksi, kunhan sitä nyt on riittävästi. Ehkä onnellisuuden tae on se, että kokee että kaikkea on riittävästi. Ja toisaalta se, että kokee pystyvänsä vielä kehittyä, oli kyse sitten mistä elämän alasta hyvänsä.

Ja oikeesti, oon ihan paskana pieleen menneestä kampaajakäynnistä enkä pysty keskittyyn lukemiseen. Nyt taas jotenki tuli vähän positiivisempi olo

[Ylermi Ylihankala]

Piti puhua kuolemasta, mutta jumaskegga täällä paasataan elämästä, varsin törkeää ja kuolemaa halveksuvaa.

Mutta muuten samoilla linjakkeilla ND:n kanssa rahan onnellisuudesta, paitsi että oleellista on myös miten rahansa on hankkinut tai saanut. Jos raha on vaivalla ansaittua, on se aivan eri lailla tyydyttävää kuin esmes ns. helppo raha, kuten perintö. Helpon rahan kyseessä ollessa rahan merkitys vääristyy ja sen arvostus laskee.

[RolloTomasi]

Aiheeseen sitten:

Ajatteletko koskaan omaa kuolemaasi?

Joka päivä.

Miten uskot kuolevasi?

Sydänkohtaukseen ajankohtana, joka ei ole itseni päättämä.

Kuinka vanhaksi uskot eläväsi?

81 vuotiaaksi.

Miten haluaisit kuolla?

Ampumalla itseni yksin metsässä, kiväärinpiippu suussa.

Ahdistaako tämä aihe sinua?

Ei.

Miten pelkäät kuolevasi?

Kiduttamalla.

[Frederik Krueger]

Tästähän on taitettu peistä aiemminkin ja elco jopa veti herneen nenään, kun kehtasin väittää, että raha ei tekisi häntä pitkällä tähtäimellä onnellisemmaksi.

Tämä on helppo todentaa.

Gat, muuttuiko elämäsi pysyvästi paljon onnellisemmaksi rikastuttuasi?

[Zeb]

Tää menettämisen pelko syö syö syö.

Tiedän tunteen, vaikka todennäköisesti vain osittain. En oo toisaalta menettänytkään niin paljoa kuin sä, mutta riittävästi ja riittävän yllättäin tullakseni säikyksi näiden juttujen suhteen. Luulen että reaktio on ainakin sulla ihan luonnollinen, kaiken tapahtuneen jälkeen, vaikken nyt ihan huolesi mittakaavaa tiedäkään. Hyvä et käyt terapiassa, pillereitä voi kukin kokeilla jos haluaa. Ei välttämättä itsellekään olis ollu pahasta käydä vähän pidempään jutskaamassa jossain omien pahojen juttujen jälkeen, varsinkin kun olen muutenkin ollut aina vähän sellainen ylivastuullinen ja taipuvainen huolehtimaan. En saanu kätevästi järjestymään ja se jäi.

Tää nostaa vaan päätään niin tyhmissä paikoissa ja pienestä tää omakin pelko. Anopilla oli tuossa hieman erikoisempaa selkäkipua, niin enkö mä välittömästi valvo yöllä miettien mahdollisia tappavia tauteja taustalla. Mies kun menee töihin, niin muistan joka kerta sanoa että ajaa varovasti. Jos on myöhässä niin mielessä käy onnettomuuden mahdollisuus aika nopsaan. Jos vauva on vähän aikaa rauhallisempi eikä möngerrä niin mieltä alkaa piinata synkät kuviot ja pitää herätellä beibi. Olis hyvä jos oppisi vähän vähemmän neuroottiseksi ainakin ennen kuin lapsi alkaa liikkua joskus mahan ja jopa kotipihan ulkopuolellakin, muuten huolehdin itseni ehkä kuoliaaksi.

[Zeb]

Ja vielä vastaukset ND:n ansiokkaaseen kyselyyn.

Ajatteletko koskaan omaa kuolemaasi?

-Hyvin harvoin. Elän luullakseni jossain pienessä kuolemattomuuden illuusiossa vieläkin. Kuolema on olemassa muttei uhkaa minua.

Miten uskot kuolevasi?

-Syöpä lienee todennäköisin, miksei joku muukin ikääntymiseen liittyvä sairaus. Meillä ei tosin ole suvussa syöpää oikeastaan ollenkaan, muttei kyllä mitään isompaa sydäririskiäkään. Ehkä sitten saan Alzheimerin nuorena kuten yksi isovanhemmista?

Kuinka vanhaksi uskot eläväsi?

-80-90 -vuotiaaksi

Miten haluaisit kuolla?

-Vanha kunnon rytmäri olisi paras. Ei tarvi tulla ees nukkuessa, en välttis halua että omaiset joutuu traumatisoitumaan löytäessään ruumiini. Mieluiten siis rytmäri jossain kauppatorilla, vähän viihdettä kansalle samalla.

Ahdistaako tämä aihe sinua?

-Ei. Oma kuolema ei ahdista, mutta tämä ehkä muuttuu kun poikanen syntyy. Sitten on joku syy pelätä omaa kuolemaa, se että pikkuihminen jäisi ilman äitiä. Aiemmin en ole osannut pelätä, mutta aihekin on toisaalta tuntunut kaukaiselta ja vieraalta. Muiden kuolemaa (läheisten) olen taas pelännyt senkin edestä.

Miten pelkäät kuolevasi

-Kivuliaasti ja hitaasti. Hukkumalla, tukehtumalla, tulipalossa. Väkivallan uhrina jossain puskassa.

[Niba]

JVäkivallan uhrina jossain puskassa.

Sisältyykö tähän avihtoehtoon mahdollinen raiskaus ennen vai jälkeen kuoleman?

Ollaan paskanjauhannan lähteillä.

[Elppis]

Sisältyykö tähän avihtoehtoon mahdollinen raiskaus ennen vai jälkeen kuoleman?

Daiju.

[Jenny Daa-aah! ling]

--

Ajattelin ensin olla vastaamatta mitään mut oisko ollu tylyä... Kyllä mä luulen, että tiedät mun tuntemukset ja uskon, että nämä meidän on täysin vertailukelpoisia. Tuli surku olo, muistan aika elävästi pallomahana koetut hetket, tuo kun piti herättää beibi. Vauvatkin myöhemmin piti. Miehen piti joskus lentää Oulusta töistä kesken kaiken kun kotona muka iski hätä ja autolla olis päässy liian hiljaa.

Nää on kuitenkin menny... Lähes. Tyttökin saa pyöräillä ja ylittää suojatiet kävellen ilman, että hysterisoin. Olen lapsista erossa jatkuvasti, nytkin, tuntematta mitään pelkoa, että heille tapahtuis jotain näköpiirini ulkopuolella.

Tsemppii! Taidan ite keskustella lääkkeistä parin viikon päästä. Saahan niistä jutella.

[Zeb]

Tsemppii!

Kiits, samoin! Eikä täällä mitään vastaamispakkoa ole. Kunhan nyt iski tuollainen avautumis-vertaistukiaisolo...

Ihme, taisin synkkyydelläni tappaa kuolemaketjunkin.

[Frederik Krueger]

En pelkää kuolemaa. Kuolema pelkää minua.

[exPertti]

En pelkää kuolemaa. Kuolema pelkää minua.

Jotenkin näen ylä ja alakerran väen tappelemassa siitä kuka sinut joutuu ottamaan itselleen.

"Tämä on taivas ei täällä voi jankata"
"Joo joo, mutta miten luot helvetillisen kokemuksen tälle kaverille?"

[nowaysis]

Kuolema pukee minua edelleen. Aina on se mahdollisuus, että keuhkokuvassa olisi näkynyt jotain, mikä ei rahinana kuitenkaan kuulunut. En ole siis menettänyt toivoani. Kuten huomaatte, huumori on yksi tapa käsitellä näitä tunteita.