En nyt lähtisi Kiesiä kivittämään. Lähinnä ihmettelen alkuperäisen postauksen mukaisesti, miten typerä voi olla. Pitäisi ymmärtää, mitä ei kannata sanoa.
Kuinka typerä voi olla? Ei aina kannattaisi kertoa kaikkea mitä ajattelee.
Siis olin ensin ihan että häh ja sitten ajattelin että onpa niin tyhymä että ei kannata päätään vaivata mutta perkele sitten huomasin että minähän olen just ko se Koslan ihanneakka! Ei muutako äkkiä paikat kämpäsä sekasin, silitysrauta ja -lauta partsilta pihalle ja kaikki korkkarit myyntiin. Sviddu ko tuli eilen ostettua kahensaan kengät ja IHAN TUNNEPOHJALTA kun ne on niin kauniit. No, ei voi mitään, ehin käyttää niitä vain kerran, joten kai niistäki saa melkein koko rahan takasin ko myy.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
En nyt lähtisi Kiesiä kivittämään. Lähinnä ihmettelen alkuperäisen postauksen mukaisesti, miten typerä voi olla. Pitäisi ymmärtää, mitä ei kannata sanoa.
Niin no, tyhmähän tuo näyttää olevan, mutta että vielä naisten lukemassa lehdessä sen noin selvästi kertoo, niin ... voi voi.
Ajattelin ensin, että Hesarin on täytynyt ajaa suoraan harvinaisen läpinäkyvään teekkarijäynään, aprillipilaan tai muuhun provoon: eihän autofirman myyntijohtajan nimi voi olla herra Kiesi kuin josain 50-luvun hullunkuriset perheet -korttipakassa. Ja asenteet ja mielipiteetkin ilmeisesti samalta vuosikymmeneltä - ei tällaisia enää voi olla.
Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, laskeeko vai nouseeko Audi-ostopäätösten määrä tämän jälkeen. Audin ostajakunta kun voi hyvinkin olla keskimäärin kallellaan Kiesin "ajatteluun" päin.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
urpiainen kirjoitti:Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, laskeeko vai nouseeko Audi-ostopäätösten määrä tämän jälkeen. Audin ostajakunta kun voi hyvinkin olla keskimäärin kallellaan Kiesin "ajatteluun" päin.
Nousee. Hyviä mielipiteitä ja erinomaista kansalaisrohkeutta sanoa ne ääneen. Sitäpaitsi oikeasti kauniit naiset tykkäävät pienestä esineellistämisestä, koska se on puhdasta valtaa heidän taskuunsa. Kysy vaikka keneltä kauniilta naiselta Kitinässäkin privaatisti. Julkisesti toki pitää paheksua.
urpiainen kirjoitti:Ajattelin ensin, että Hesarin on täytynyt ajaa suoraan harvinaisen läpinäkyvään teekkarijäynään, aprillipilaan tai muuhun provoon: eihän autofirman myyntijohtajan nimi voi olla herra Kiesi kuin josain 50-luvun hullunkuriset perheet -korttipakassa. Ja asenteet ja mielipiteetkin ilmeisesti samalta vuosikymmeneltä - ei tällaisia enää voi olla.
Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, laskeeko vai nouseeko Audi-ostopäätösten määrä tämän jälkeen. Audin ostajakunta kun voi hyvinkin olla keskimäärin kallellaan Kiesin "ajatteluun" päin.
Jos toi Kiesi on provo niin se on harvinaisen pitkälle viety provo, kuten heeboa googlaamalla selviää. Ajattelin kyllä itse aivan samaa, etenkin kun edellisessä postauksessa esiintyi pankkipomo Cashin Art.
Enivei, Audin brändi on raketinomaisessa nousussa. Harkitsen tässä, että pitäisikö minun ostaa toinen. Ainoat tyypit joihin tuo voi vaikuttaa ovat ne vasemmistoviheränkyrät, jotka eivät audilla ajaisi muutenkaan.
prosessi kirjoitti:^Mutta kyllä sillä sentään on eroa, esineellistetäänkö vai kodinkoneellistetaanko... Jälkimmäinen vie kummasti sitä valtaa, jota ensiksimainittu tuo.
K: Miksi morsian pukeutuu valkoiseen?
V: Jotta hän sopisi paremmin muiden kodinkoneiden joukkoon.
elco kirjoitti:
Jos toi Kiesi on provo niin se on harvinaisen pitkälle viety provo, kuten heeboa googlaamalla selviää. Ajattelin kyllä itse aivan samaa, etenkin kun edellisessä postauksessa esiintyi pankkipomo Cashin Art.
Ja meteorologi Pouta, puutarhuri Kasvi ja lentäjä Kotka. Niinhän? On nuo kyllä hassuja
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
^ Pelottavinta on lukea jutun keskusteluosiota. Aluksi luulin, että keskustelijat provoavat, mutta taitavat olla tosissaan että keskuksen työntekijät pitäisi asettaa syytteeseen kun eivät nyt yhtä bussia saa tilattua.
Täälläpäinkin, maalaispitäjässä, on ollut näitä mamuongelmia. Onkohan se kuitenkaan hyvä idea sulloa neekereitä ja rättipäitä näihin pikku maalaispitäjiin? Mihinkä se lantavarvas punaisesta niskastaa pääsee?
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Täälläpäinkin, maalaispitäjässä, on ollut näitä mamuongelmia. Onkohan se kuitenkaan hyvä idea sulloa neekereitä ja rättipäitä näihin pikku maalaispitäjiin? Mihinkä se lantavarvas punaisesta niskastaa pääsee?
Puhutko suomen toisiksi suurimmasta kaupunkialueesta vai oletko muuttanut?
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Täälläpäinkin, maalaispitäjässä, on ollut näitä mamuongelmia. Onkohan se kuitenkaan hyvä idea sulloa neekereitä ja rättipäitä näihin pikku maalaispitäjiin? Mihinkä se lantavarvas punaisesta niskastaa pääsee?
Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että muuttuisiko ääni kellossa kun siihen pihapiiriisi pykättäisiin parin sadan paikan vastaanottokeskus? Helppohan se on länkyttää kun ovat poissa silmistä, poissa mielestä.
Rouva Pupu kirjoitti:Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että muuttuisiko ääni kellossa kun siihen pihapiiriisi pykättäisiin parin sadan paikan vastaanottokeskus? Helppohan se on länkyttää kun ovat poissa silmistä, poissa mielestä.
Olen työni puolesta ollut paljon tekemisissä Tampereen (jo edesmenneen) Vastaanottokeskuksen virkailijoiden ja asukkien kanssa. Asiat eivät aina olleet edes negatiivisia. Mun mielessä Vastaanottokeskus integroituu ja sopii paremmin suurempaan kaupunkiin kuin pieneen maalaispitäjään. En tosin osaa ajatella kaikkia mahdollisia ongelmia tai vaikuttimia, mutta näillä tiedoilla näin.
exPertti kirjoitti:Eli se riittää kun edes joku asia on positiivinen?
Tällä vaatimustasolla Gatttiskin saisi jo pillua.
Lisäsin tämän kyllä sen vuoksi, että on mussakin vähän inhimillisyyttä mamuja ja heidän murheitaan kohtaan. Tämä ei välttis välity muuten kuin erityismaininnalla.
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Lisäsin tämän kyllä sen vuoksi, että on mussakin vähän inhimillisyyttä mamuja ja heidän murheitaan kohtaan. Tämä ei välttis välity muuten kuin erityismaininnalla.
Kenellä sitten ei olisi inhimillisyyttä toista ihmistä kohtaan?
Kysymys onkin pitääkö kaikkia ihmisiä kohdella samalla tavalla ihonväristä riippumatta? Vrt. mikä sallitaan ja kenelle