Naulan kantaan. Kerrassaan oiva.bedlam kirjoitti:Esimerkiks tää spurgu-sketsi, ihan parhautta
TV:stä tulee hyvää ohjelmaa
Tänään keskiviikkona 24.6. Subbarilla 21:00 ehdoton suosikkielokuvani 12 Apinaa. Ohjaaja Terry Gilliam. Päärooleissa Bruce Willis, Madeleine Stowe ja Brad Pitt.
En osaa selittää, mutta jo ensinäkemältä se oli minusta aivan lumoava. Perustuu ranskalaiseen lyhytfilmiin "La Jetee", joka sekin näytettiin joku aika sitten telkussa, ja siitähän idea oli (osin) pöllitty. Häiritsevää 12 Apinassa on vain Gilliamille tyypillinen epärealistinen lavastemässäily tulevaisuuskohtauksissa, ja Brad Pittin hulluhahmon liika korostus. Aikamatkailun puolesta on kuulemma se leffa, jossa ei ole sorruttu paradoksimokiin, paitsi mistä Jose-kätyri tiesi, että lentokentällä pitää joku tappaa, häh?

Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Halal-tv - kansankodin kriitikot (FST5 to 25.6. klo 20)
Muuten aika puh pah keskustelua luokkaeroista, mutta hauskahan se oli nähdä tai pikemminkin kuulla kohuttu kohtaus jossa ruotsalainen perussuomalainen Carl Hamilton ottaa herneen pahemman kerran nenään, kun häntä ei tervehditty kättelemällä.

Onko joku pissinyt mun muroihin?
Tänään la 18.7. ensimmäisen kuulennon muistelua monella kanavalla. Itse taidan tällä kertaa jättää sinänsä hyvän Apollo 13-leffan väliin, ja katsoa vuoden 69 "Kuustudion" uusinnan. Minä nimittäin olen niin vanha, että näin sen livenä, ja muistan "Kotka on laskeutunut"-riemun. Kuukävelyä en silloin livenä nähnyt, sehän tuli aamuyöllä ja sitäpaitsi aikaistettiin seuraavasta päivästä. Ja oli jo paljon yli minun minun nukkumaanmenoajan.
Teema 21.00 "Suora lähetys Kuusta".
Teema 21.15. "Kuuma linkki Kuuhun" (leffa Australian linkkiaseman ongelmista kuukävelyn aikaan)
MTV3 22:30 "Apollo 13"
Teema 23:03 "Kuustudio 1969".
Teema 21.00 "Suora lähetys Kuusta".
Teema 21.15. "Kuuma linkki Kuuhun" (leffa Australian linkkiaseman ongelmista kuukävelyn aikaan)
MTV3 22:30 "Apollo 13"
Teema 23:03 "Kuustudio 1969".
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Nyt just (Tiistai n. varttia vailla yksi) Teemalla 1969 kuustudio vielä toiseen kertaan.
Eka Kuukävely on just alkamassa, ja sikäli kannattaa katsoa, että sehän näytetään kokonaan, pari tuntia, eikä vain alku kuten yleensä.
Nykyisissä lehdissä kauhistellaan tuota ohjelmaa, kun sedät TUPAKOIVAT Ylen studiolla, kamala sentään. Mutta nykyuutisointiin verrattuna varsin tarkkaa tietoa ja selostusta heillä on.
Eka Kuukävely on just alkamassa, ja sikäli kannattaa katsoa, että sehän näytetään kokonaan, pari tuntia, eikä vain alku kuten yleensä.
Nykyisissä lehdissä kauhistellaan tuota ohjelmaa, kun sedät TUPAKOIVAT Ylen studiolla, kamala sentään. Mutta nykyuutisointiin verrattuna varsin tarkkaa tietoa ja selostusta heillä on.
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Vielä 70-luvulla poliitikon tupakoivat tv:n vaalitenteissä.Gat kirjoitti:Nyt just (Tiistai n. varttia vailla yksi) Teemalla 1969 kuustudio vielä toiseen kertaan.
Eka Kuukävely on just alkamassa, ja sikäli kannattaa katsoa, että sehän näytetään kokonaan, pari tuntia, eikä vain alku kuten yleensä.
Nykyisissä lehdissä kauhistellaan tuota ohjelmaa, kun sedät TUPAKOIVAT Ylen studiolla, kamala sentään. Mutta nykyuutisointiin verrattuna varsin tarkkaa tietoa ja selostusta heillä on.
Katsoin muuten la-su yönä tuon kuustudion kävelyyn saakka.
Yllättävän hyvin tehty ohjelma oli.
Näyttää paremmalta kunhan siirsivät kameraa. Näkyy vieläkin Teemalla. Nixon-mulkku just soitti. Lippu pystytetty. Liikkuvat rivakasti. Ja äsken kokeeksi hyppivätkin.nastamuumio kirjoitti:Mä katoin myöhemmin tuohon asti vanhempien digipoksilta, hiukan pitkäveteistä oli kumminkin. Jaksoiko kukaan katsoa koko ohjelmaa?NuoriD kirjoitti: Katsoin muuten la-su yönä tuon kuustudion kävelyyn saakka.
Tietty ovat tässä varovaisempia kuin myöhemmillä kuulennoilla. Vain yksi kuukävelykin ja lähellä alusta. Kuva ei vastaa myöhempien lentojen värivideon laatua. Niin ja varman päälle tylsä maastokin, ei kukkuloita. Eikä kuuautoa, tässä kävelevät vain 20 metrin säteellä. Surku, ettei suuri yleisö muista kuin tän ekan, jos sitäkään.
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Teemalta tulee tänään klo 21.00Gat kirjoitti:Tänään 21.7. tiistai näköjään vielä yksi Apollo 11-dokkari, 19:00 ykkösellä. Viikonloppuna oli monta.
Asuinpaikkana Kuu
Ihminen on taas matkalla Kuuhun - tällä kertaa pysyvästi. Tiedemiesryhmä testaa välineitä ja harjoittelee Kuun olosuhteissa toimimista Haughtonin kraaterissa Kanadassa. Tuotanto: Bonne pioche, Ranska 2009.
Nyt on jo pari viikonloppua harmittanut, että sunnuntai-illan dekkari vaihtui. Nimittäin Morsen jatkona alkanut Lewison minusta jopa edeltäjäänsä parempi. Hyvä että Morse kuoli!! Detective Sergeant James Hathaway Lewisin oikeana kätenä tuo sarjaan ihan uutta ilmettä. Pikkuvittuilu ja velmumainen olemus yhdistettynä Lewisin synkkään, vaimon kuolemaa surevaan, hahmoon on kuin yrittäisi saada yötä ja päivää mahtumaan samaan ajanjaksoon. Kaikki filmatut jaksot on jo täällä kotomaassakin esitetty, joten hyvää joutuu odottamaan. Damned!!
http://www.leffatykki.com/elokuva/pimeyden-armeijaLolita kirjoitti:Pimeyden armeija
SubLeffa klo 22.25
Maksettu mainos.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Yrh. Onko sellainenkin olemassa? Annan hammasta purren anteeksi.aasi kirjoitti:Maksukanava SubLeffa.SikaMika kirjoitti:Laitas nyt jo se korkki kiinni. Tai kerro vaihtoehtoisesti millä viikolla tuollainen leffa Subilta pyörähtää. Annan vihjeen: ei ainakaan tällä.Lolita kirjoitti:Pimeyden armeija
SubLeffa klo 22.25
Välikysymys: Miksi kukaan haluaa maksaa leffakanavista kun leffat voi imuttaa ilmaiseksi netistä? Tai siis voisi, itsehän en tietenkään niin tee.

Tulee tuon vormuloiden takia hankitun Maxin mukana automaattisesti muutaman muun kanavan ohessa. Eipä tuu kyllä katteltua.SikaMika kirjoitti:Yrh. Onko sellainenkin olemassa? Annan hammasta purren anteeksi.aasi kirjoitti:Maksukanava SubLeffa.SikaMika kirjoitti: Laitas nyt jo se korkki kiinni. Tai kerro vaihtoehtoisesti millä viikolla tuollainen leffa Subilta pyörähtää. Annan vihjeen: ei ainakaan tällä.
Välikysymys: Miksi kukaan haluaa maksaa leffakanavista kun leffat voi imuttaa ilmaiseksi netistä? Tai siis voisi, itsehän en tietenkään niin tee.
Rattoisampi niitä leffoja on telkkarista katsoa ex tempore kuin imuttaa netistä (mitä en siis tee). Ei olis varmaan Schindlerin listaa tullut katsottua uudelleen, jollei olisi SubLeffalla pyörinyt. Nyt odottelen tuon Pimeyden armeijan uusintaa, samoin Amerikan Psykoa, molemmat menevät upouudelle tallentavalle digiboksille ![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)