Päivän uutiskatsaus
Lähes kaksikymmentä prosenttia palautusjuomista sisältää epämääräisiä ainesosia, uutisoi Savon Sanomat.
- Liuoksissa käytettävien proteiinijauheiden raaka-aineet ovat yleensä peräisin Kiinasta, ja niissä saattaa olla joko tarkoituksella tai vahingossa terveydelle vaarallisia aineita, urheilulääkäri Harri Hakkarainen paljastaa Savon Sanomille.
-Voisi sanoa, että palautusjuomista on löydetty vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä, Hakkarainen kuvaa.
Juomista on löytynyt piristäviä lääkeaineita ja jopa anabolisia steroideja.
- Tiedän muutaman tapauksen, jossa urheilija on kärynnyt dopingissa tällaisen palautusjuoman vuoksi, ja onpa muutamia lieviä maksa- ja munuaisvaurioitakin löytynyt.
Hakkaraisen mukaan erityisesti netistä tilattaviin juomiin pitää suhtautua kriittisesti.
Markkinoilla on myös turvallisia tuotteita, mutta palautusjuoman käyttöä harkitsevan kannattaa keskustella asiantuntijan kanssa.
Lähde: verkkouutiset

Joo joo. Ainahan se löytyy joku selitys, mistä kummasta ne anabolit ovat tulleet. Milloin hammastahnasta, milloin talonmies on sekoittanut ampullit.Bhven kirjoitti:
Juomista on löytynyt piristäviä lääkeaineita ja jopa anabolisia steroideja.
- Tiedän muutaman tapauksen, jossa urheilija on kärynnyt dopingissa tällaisen palautusjuoman vuoksi,
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Aika harva kuntoilija kärsii yhtään mitenkään jostain atomijämistä. Huippu-urheilijan nyt pitää aina olla erityisen tarkka kaikesta.NuoriD kirjoitti:Joo joo. Ainahan se löytyy joku selitys, mistä kummasta ne anabolit ovat tulleet. Milloin hammastahnasta, milloin talonmies on sekoittanut ampullit.Bhven kirjoitti:
Juomista on löytynyt piristäviä lääkeaineita ja jopa anabolisia steroideja.
- Tiedän muutaman tapauksen, jossa urheilija on kärynnyt dopingissa tällaisen palautusjuoman vuoksi,
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Ranskalaiset ovat idiootteja
Tämä varmasti lisää jatkossa kansainvälisiä investointeja Ranskaan?
Ehkäpä Suomi ei sittenkään ole kovin paska maa.
Tämä varmasti lisää jatkossa kansainvälisiä investointeja Ranskaan?
Ehkäpä Suomi ei sittenkään ole kovin paska maa.
- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
Nauretaan sitten yhdessä kun nuo saavat kompromissina 50k€ per lurjus.NuoriD kirjoitti:Ranskalaiset ovat idiootteja
Tämä varmasti lisää jatkossa kansainvälisiä investointeja Ranskaan?
Ehkäpä Suomi ei sittenkään ole kovin paska maa.
Kirjoitan tätä alasti
Miehellä oli valkoinen paita ja mustat housut. Naisella oli musta pitkä hame
Mistähän porukasta mahtoi olla kyse??
Mistähän porukasta mahtoi olla kyse??
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
- Teraslilja_m
- Kitisijä
- Viestit: 1177
- Liittynyt: 30.10.2005 15:31
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Tämänkö takia sähköistä äänestämistä halutaan Suomeenkin? 
Alkuperäinen uutinen: Computerized Election Results With No Election

Alkuperäinen uutinen: Computerized Election Results With No Election
Käännös kirjoitti:A Catalan newspaper is reporting that Honduran authorities have seized computers found in the Presidential Palace belonging to deposed president Mel Zelaya. Taking a page right out of the leftist dictator's handbook, these computers, according to the news report, contained the official and certified results of the illegal constitutional referendum Zelaya wanted to conduct that never took place. The results of this fraudulent vote was tilted heavily in Zelaya's favor, ensuring he could go ahead and illegally change the constitution so he could remain in power for as long as he wanted to
Yksi varsin hyvä syy vastustaa sähköistä äänestämistä. IMHO"In Honduras, according to breaking Catalan newspaper reports, authorities have seized 45 computers containing certified election results for a constitutional election that never happened. The election had been scheduled for June 28, but on that day the president, Manuel Zelaya, was ousted. The 'certified' and detailed electronic records of the non-existent election show Zelaya's side having won overwhelmingly."
Life is complex, it has real and imaginary parts.
- Teraslilja_m
- Kitisijä
- Viestit: 1177
- Liittynyt: 30.10.2005 15:31
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Kas kas... Vaihtoehto ITERille, onkohan fuusioenergia edelleen 25 vuoden päässä...
The Boys At Talk-Polywell Have Struck Paydirt

The Boys At Talk-Polywell Have Struck Paydirt
The boys at Talk Polywell have uncovered the details of the WB-8 contract [pdf]. Those details can give us some insight into how WB-7 has gone. From the looks of things - rather well.
OK. They are going into deeper validation. Which means WB-7 went OK.The current effort will build on what has been completed under these previous contracts as well as requirements to provide the Navy with data for potential applications of AGEE with a delivered item, wiffleball 8 (WB8) and options for a modified wiffleball 8 (WB8.1) and modified ion gun. The objective of this procurement is validation of the basic physics of the AGEE concept as well as requirements to provide the Navy with data for potential applications of AGEE. It builds upon previous concept-demonstration bench top versions of plasma wiffleballs. As such, it comes under the FAR 35.001 definition of applied research. The contract will be for a wiffleball 8 with 2 options for modifications to the wiffleball based upon it’s success.
...
All in all the new contract has a lot of good news. To sum up:
What it means about past work: it went well.
What it means for the future: verifying engineering rules
More: there is a plan to test the Hydrogen/Boron 11 fuel combination
More: They must be confident of results since they are planning a WB-9
You can learn the basics of fusion energy by reading Principles of Fusion Energy: An Introduction to Fusion Energy for Students of Science and Engineering
Polywell is a little more complicated. You can learn more about Polywell and its potential at: Bussard's IEC Fusion Technology (Polywell Fusion) Explained
The American Thinker has a good article up with the basics.What is the best part of Polywell in comparison to all other hot fusion methods currently under consideration? In mass production the reactor will cost on the order of 50¢ a watt or less and can be built in increments of 100 Mw, with a good possibility of larger reactor sizes where demand warrants it. And the device has the potential to be light enough to be used for getting into space from the Earth and for space propulsion. Earth to Mars in 37 days is one prospect. Less time than it took to cross the Atlantic in 1492.
Life is complex, it has real and imaginary parts.
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Sitten ajankohtaisempiin aiheisiin.
Tutkijat epäilevät, että edelleen kotona asuvilla nuorilla miehillä on vähemmän vastuuta, mutta enemmän rahaa tuhlattavanaan alkoholiin.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
- Teraslilja_m
- Kitisijä
- Viestit: 1177
- Liittynyt: 30.10.2005 15:31
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Naula AGW:n arkkuun?
A new peer-reviewed climate study is presenting a head on challenge to man-made global warming claims. The study by three climate researchers appears in the July 23, 2009 edition of Journal of Geophysical Research.
Press Release and Abstract to Study:

July 23, 2009
Three Australasian researchers have shown that natural forces are the dominant influence on climate, in a study just published in the highly-regarded Journal of Geophysical Research. According to this study little or none of the late 20th century global warming and cooling can be attributed to human activity.
The research, by Chris de Freitas, a climate scientist at the University of Auckland in New Zealand, John McLean (Melbourne) and Bob Carter (James Cook University), finds that the El Niño-Southern Oscillation (ENSO) is a key indicator of global atmospheric temperatures seven months later. As an additional influence, intermittent volcanic activity injects cooling aerosols into the atmosphere and produces significant cooling.
“The surge in global temperatures since 1977 can be attributed to a 1976 climate shift in the Pacific Ocean that made warming El Niño conditions more likely than they were over the previous 30 years and cooling La Niña conditions less likely” says corresponding author de Freitas.
“We have shown that internal global climate-system variability accounts for at least 80% of the observed global climate variation over the past half-century. It may even be more if the period of influence of major volcanoes can be more clearly identified and the corresponding data excluded from the analysis.
...”
Life is complex, it has real and imaginary parts.
Heimoveljet vauhdissa:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Noki ... 5247958449
Vaikeaa on tiedotusvälineillä näiden etnisten vähemmistöjen ammuskelujen käsittely. Alkuun pitkään ei puhuttu ampujien taustoista mitään, ainoastaan etsitään "noin 50-vuotiaita miehiä". Sitten seuraavana päivänä puhuttiin "sukujen välisestä välienselvittelystä". Virtaset ja Lahtisetko siellä ammuskelevat toisiaan?
Viimein lopulta saatiin puristettua totuus ulos.
Itse arvasin heti mistä on kyse, kun mersun ikkunasta ammuskellaan ensin liikennevaloissa ja sitten huoltoasemalla.

Sama homma myös saman kaupungin kylpyläsurmaa koskevassa uutisoinnissa vuosia sitten. Vain valvontakameran kuvasta pystyi erottamaan taksihousut ja nahkatakin.NuoriD kirjoitti:Heimoveljet vauhdissa:
Vaikeaa on tiedotusvälineillä näiden etnisten vähemmistöjen ammuskelujen käsittely. Alkuun pitkään ei puhuttu ampujien taustoista mitään, ainoastaan etsitään "noin 50-vuotiaita miehiä". Sitten seuraavana päivänä puhuttiin "sukujen välisestä välienselvittelystä". Virtaset ja Lahtisetko siellä ammuskelevat toisiaan?
Viimein lopulta saatiin puristettua totuus ulos.
Itse arvasin heti mistä on kyse, kun mersun ikkunasta ammuskellaan ensin liikennevaloissa ja sitten huoltoasemalla.

Uutisoinnin tueksi on joihinkin aviiseihin haettu romaniasioitten neuvottelukunnan (tai joku sellainen) kommentteja miksi näin asiat ovat. Paras osa kommenttia on, että "suuttuuhan sitä jos näkee ihmisen siellä missä ei ole lupa". Eli ammuskeluhan olikin ihan ok, älä lähre sinne.

Came here for school, graduated to the high life
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Kyllä näin on juu. Tosin ennenkuin osoittaa syyttävällä sormella johonkin suuntaan, kannattaa tarkistaa oliko sensurointi virkamiesten (poliisin) vai tiedotusvälineiden päätös. Toisaalta oli arvattavissa että kun etnisyys tulee julki, alkaa sama vanha "just sellaisia romanit ovat"-vängerrys, mitä ilmeisesti haluttiinkin välttää sensuroinnilla.NuoriD kirjoitti:Vaikeaa on tiedotusvälineillä näiden etnisten vähemmistöjen ammuskelujen käsittely. Alkuun pitkään ei puhuttu ampujien taustoista mitään, ainoastaan etsitään "noin 50-vuotiaita miehiä". Sitten seuraavana päivänä puhuttiin "sukujen välisestä välienselvittelystä". Virtaset ja Lahtisetko siellä ammuskelevat toisiaan?
Viimein lopulta saatiin puristettua totuus ulos.
HS:n uutisen kommenteista pari mielenkiintoista poimintaa:
- Jotkut tahvot vaativat että esim. joidenkin tunnettujen romanien pitäisi tulla esiin ja ottaa kantaa tapahtuneeseen. Miksi? Ovatko he siihen jollain tapaa osasyyllisiä? Pitääkö suomalaistenkin aina kommentoida ja pahoitella julkisesti jos toiset suomalaiset eivät osaa käyttäytyä jossain päin maailmaa? Minä en ainakaan tunne minkäänlaista vastuuta muiden, minulle tuntemattomien, supisuomalaisten käyttäytymisestä.
- Ihan hyvä huomio joltakin kuinka uutisoinnissa puhuttiin "sukujen välienselvittelystä". Oliko siinä tosiaankin kaksi romanisukua yksituumaisesti ammuskelemassa toisiaan? Jos brittiläiset ja saksalaiset jalkapallohuligaanit ottavat yhteen, uutisoidaanko silloinkin kyseessä olevan kahden kansan välienselvittelystä?
Onko joku pissinyt mun muroihin?
MTV uutisoi eilen edelleen "sukujen välienselvittelystä", vaikka HS ja YLE kertoivat kyseessä olevan romanien välienselvittelyn.Frederik Krueger kirjoitti:Kyllä näin on juu. Tosin ennenkuin osoittaa syyttävällä sormella johonkin suuntaan, kannattaa tarkistaa oliko sensurointi virkamiesten (poliisin) vai tiedotusvälineiden päätös.NuoriD kirjoitti:Vaikeaa on tiedotusvälineillä näiden etnisten vähemmistöjen ammuskelujen käsittely. Alkuun pitkään ei puhuttu ampujien taustoista mitään, ainoastaan etsitään "noin 50-vuotiaita miehiä". Sitten seuraavana päivänä puhuttiin "sukujen välisestä välienselvittelystä". Virtaset ja Lahtisetko siellä ammuskelevat toisiaan?
Viimein lopulta saatiin puristettua totuus ulos.
Veikaan vahvasti, että poliisi kyllä sanoo ruman sanan niinkuin se on.
Tiedotusvälineiden tehtävä on kertoa vallitsevasta todellisuudesta. Ei voida lähteä siitä, että kerrotaan uutiset vain sopivin osin, ettei ymmärtämätön rahvas saa vääriä ajatuksia.Frederik Krueger kirjoitti: Toisaalta oli arvattavissa että kun etnisyys tulee julki, alkaa sama vanha "just sellaisia romanit ovat"-vängerrys, mitä ilmeisesti haluttiinkin välttää sensuroinnilla.
Ottamatta sen paremmin kantaa mihinkään, miksi etninen tausta pitäisi ilmaista lehdissä? Voin ymmärtää sen, että jos ulkomaalaisuus kerrotaan, ulkomaalaisia ulos haluavat ihmiset saavat ikään kuin perusteita sanoilleen, mutta mitä väliä on sillä, onko joku jonkin teon tehnyt romani, saamelainen vai kantasuomalainen tms, koska tämmöisiä tyyppejä nyt vaan on jokseenkin mahdoton täältä poistaa, eikä otsikointi vaikuta rikollisuuteen mitenkään laskevasti?
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Huono kysymys, parempi on, miksi sitä ei saisi ilmaista? Eikö sinua ärsytä ja jopa nolota lukea lehtijuttua, jossa kierrellään kuin pappi bordellia käyttämällä mitä vihjaavimpia kiertoilmaisuja asiasta, jolla ei tänäpäivänä pitäisi olla mitään rasistista leimaa. Romaneista pitäisi voida puhua vapaasti ja leimaantumatta kuten muista. Suurin osa kuitenkin tietää heidän tapansa ja perinteensä, kuten mm. verikoston.nastamuumio kirjoitti:Ottamatta sen paremmin kantaa mihinkään, miksi etninen tausta pitäisi ilmaista lehdissä?
Ei tässä pitäisi olla kyse häveliäisyydestä tai niistä legendaarisista tutkinnallisista syistä.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Etninen tausta on syytä kertoa silloin, kun se oleellisesti liittyy rikokseen.nastamuumio kirjoitti:Ottamatta sen paremmin kantaa mihinkään, miksi etninen tausta pitäisi ilmaista lehdissä? Voin ymmärtää sen, että jos ulkomaalaisuus kerrotaan, ulkomaalaisia ulos haluavat ihmiset saavat ikään kuin perusteita sanoilleen, mutta mitä väliä on sillä, onko joku jonkin teon tehnyt romani, saamelainen vai kantasuomalainen tms, koska tämmöisiä tyyppejä nyt vaan on jokseenkin mahdoton täältä poistaa, eikä otsikointi vaikuta rikollisuuteen mitenkään laskevasti?
Muuten joudumme ihmettelemään, mikä ruotsin nuorisoon on mennyt, kun se alvariinsa polttaa autoja ja kivittää tulipaloa sammuttamaan tulevaa palokuntaa.
Kun Nokian ammuskelijoiden etnistä taustaa ei ensin kerrottu, ehdittiin keskustelupalstoilla päivitellä suomeen rantautuneita uusia kovia rikollisjengejä, toisaalta ehdotettiin väkivallan vähentämiseksi myös kansalaispalkkaa ja ilmaisia kuntosaleja.
Eli jos taudin nimeä ei kerrota, ei hoitoakaan voida keksiä.
Tiedotusvälineiden tehtävä ei ole pohtia, mitä kansa on riittävän kypsä kuulemaan, vaan tiedotusvälineiden on kerrottava vallitsevasta todellisuudesta niin kuin se on.
Ellei julkisuudessa voida uutisoida, että verikosto on osa romanien kulttuuria ja voimissaan, ei voida myöskään tietää, että tällainen ongelma on olemassa. Ongelmien ratkaisun ensimmäinen aste on, että niistä voidaan puhua.
Sitten on tietysti ikuisuusvitsi, eli tällainen uutisointi.
Eikö olisi järkevämpää sanoa suoraan, että kyseessä on romanikaksikko? Ehkäpä joku mummo saisi pitää rahansa, kun tajuaisi olla päästämättä mustalaisia sisään.