Kosto
Emmä oikein jaksa. Kostonhimo on primitiivisimpiä tunteita mitä voi olla, ja ruokkii yleensä ainoastaan omaa pahaa oloa ja todellista ylitsepääsemättömyyttä. Harvinaisen epämiellyttävä tunne huomata niin muissa kuin itsessäkin, ja uskon olevani kasvanut aika vahvasti sen ylitse, vaikka ennen siihen tulikin joskus sorruttua provosoituna. Mitään Aitoa Todellista ja Oikeaa Kostoa en ole kuitenkaan koskaan toteuttanut, vaikka himot ja työkalut siihen olisivat olleetkin takataskussa.
No nyt ois oiva tilaisuus kostaa nolaamalla ihminen julkisesti vertaistensa seurassa. En vaan niin viitti. Toimitan asian niin, että puhuttelen ko henkilöä kahden kesken kun seuraavan kerran satumme nokakkain. En voita nolaamisella mitään. Yksityinen puhuttelu voi olla myös tehokkaampi tapa muuttamaan ko henkilö toimintatapojaan (puhuu paskaa selän takana muista ja syytti mua tänään lavertelusta, mietin vaan että mitähän paskaa musta puhutaan selän takana, ois kiva tietää).
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Re: Kosto
No etpä tietenkään. Sä oletkin vailla mitään negatiivisia tuntemuksia tai taipumuksia. Se olis liian tavista. Vaikutatkin vähän robotilta; siis yllätyksettömältä ja laskelmoivalta. Tunteettomalta. Miksi sulla siis olisi myöskään halua kostaa.EveryWoman kirjoitti: En muista yhtään kertaa omasta elämästäni, jolloin olisin halunnut kostaa. Koko tunne on minulle vieras ja kaukainen, ja olen miettinyt olisinko siltä osin jotenkin viallinen tai vajaa. Usein kun kuulee sanottavan, että kostonhimo olisi luonnollinen ja erottamaton osa ihmistä.
Itse olen halunnut kostaa (varsinkin nuoruudessani) useastikin. Lähinnä noihin koulukiusaamisjuttuihin liittyviä ovat ne tunteet olleet. Nyt kun asiaa ajattelee, voisin helposti uskoa tekeväni jotain, jolla on vakavatkin seuraamukset, jos johonkin läheiseeni kajottaisiin (akka raiskattaisiin, lemmikki tapettaisiin/rääkättäisiin, autoa/prätkää vahingoitettaisiin) ja saisin tietää tekijän.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Kosto
Oletko vilkaissut ketjun muita viestejä? Harva on tosissaan halunnut kostaa, vielä harvempi toteuttanut aikeensa. Itselleni tästä tuli hyvä fiilis; jotenkin pelkäsin joutuvani kokemaan sitä samaa joukkoon kuulumattomuuden tunnetta, joka aloitukseen linkatun tekstin lukemisesta tuli. Onneksi kuitenkin kysyin - muuten minulle olisi varmaan jäänyt vääränlainen kuva ihmisistä/kitinäläisistä.MGandhi kirjoitti:No etpä tietenkään. Sä oletkin vailla mitään negatiivisia tuntemuksia tai taipumuksia. Se olis liian tavista.EveryWoman kirjoitti: En muista yhtään kertaa omasta elämästäni, jolloin olisin halunnut kostaa. Koko tunne on minulle vieras ja kaukainen, ja olen miettinyt olisinko siltä osin jotenkin viallinen tai vajaa. Usein kun kuulee sanottavan, että kostonhimo olisi luonnollinen ja erottamaton osa ihmistä.
Yllätyksettömyyteni Kitinässä on laskelmoitua.Vaikutatkin vähän robotilta; siis yllätyksettömältä ja laskelmoivalta.

Tunteettomuus ei pidä paikkaansa (taidealalla muuten olisi aika vaikea pärjätä, jos ei olisi kosketuksissa tunteisiinsa). Enemmän on kysymys siitä, missä ja etenkin miten ne tunteet näyttää. Ja impulsiivisten refleksitunteiden hallinnasta (muunkinlaisia tunteita on).Tunteettomalta. Miksi sulla siis olisi myöskään halua kostaa.
Oletan, että et halua kertoa tarkempia case-esimerkkejä, kun kerran jo viestisi alussa itse määrittelit kostonhimoisuuden jotenkin huonoksi/häpeälliseksi/whatever. Vai onnistuuko?Itse olen halunnut kostaa (varsinkin nuoruudessani) useastikin. Lähinnä noihin koulukiusaamisjuttuihin liittyviä ovat ne tunteet olleet. Nyt kun asiaa ajattelee, voisin helposti uskoa tekeväni jotain, jolla on vakavatkin seuraamukset, jos johonkin läheiseeni kajottaisiin (akka raiskattaisiin, lemmikki tapettaisiin/rääkättäisiin, autoa/prätkää vahingoitettaisiin) ja saisin tietää tekijän.
Re: Kosto
Olen lukenut ja useassa viestissä kuitenkin tunnistetaan itsessään kostonhalu. Sinä et tietenkään tunnista edes moista turhaa tunnetta. Halu kostaa ja sen toteuttaminen ovat kuitenkin vielä kaukana toisistaan.EveryWoman kirjoitti: Oletko vilkaissut ketjun muita viestejä? Harva on tosissaan halunnut kostaa, vielä harvempi toteuttanut aikeensa. Itselleni tästä tuli hyvä fiilis; jotenkin pelkäsin joutuvani kokemaan sitä samaa joukkoon kuulumattomuuden tunnetta, joka aloitukseen linkatun tekstin lukemisesta tuli. Onneksi kuitenkin kysyin - muuten minulle olisi varmaan jäänyt vääränlainen kuva ihmisistä/kitinäläisistä.
Mua ei kiinnosta palaakaan ovatko mun jotkut teot tai tuntemukset jotenkin huonoja/häpeällisiä/whatever (ainakaan siinä tilanteessa - myöhemmin ehkä), joten siitä syystä en jätä mitään kertomatta. Mä elän voimakkaasti tunteella, sä elät laskelmoiden, harkiten ja tunteitasi halliten (oletan). Mä en eritellyt mitään kostotoimenpidettä siksi, että en ole koskaan kostoa toteuttanut. En siis viitsinyt alkaa keksimään mitään tarinaa.Oletan, että et halua kertoa tarkempia case-esimerkkejä, kun kerran jo viestisi alussa itse määrittelit kostonhimoisuuden jotenkin huonoksi/häpeälliseksi/whatever. Vai onnistuuko?
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Kosto
Vaikuttaa siltä, kuin se olisi sinun mielestäsi jonkinlainen ongelma. Olenko ymmärtänyt väärin?MGandhi kirjoitti:Sinä et tietenkään tunnista edes moista turhaa tunnetta.
Okei. Mut ymmärrätkö mitä ajan takaa? Tekstistäsi paistaa läpi jonkinlainen halveksunta sitä kohtaan, että en tunne kostonhimoa. Miksi se on halveksittavaa, mutta esimerkiksi polvisukkien käyttämättömyys ei?Mua ei kiinnosta palaakaan ovatko mun jotkut teot tai tuntemukset jotenkin huonoja/häpeällisiä/whatever (ainakaan siinä tilanteessa - myöhemmin ehkä), joten siitä syystä en jätä mitään kertomatta.
Miksi on epäuskottavaa, että sanoisit noin (tilanteessa jossa olen kertonut että en käytä polvisukkia), mutta kostonhimon osalta ei?MGandhi kirjoitti:Sinä et tietenkään ajattele edes käyttäväsi moisia turhia kapistuksia.
FYI: nuo eivät sulje toisiaan pois.Mä elän voimakkaasti tunteella, sä elät laskelmoiden, harkiten ja tunteitasi halliten (oletan).
Ok.Mä en eritellyt mitään kostotoimenpidettä siksi, että en ole koskaan kostoa toteuttanut. En siis viitsinyt alkaa keksimään mitään tarinaa.
Mielelläni sanoisin etten koskaan halua kostaa. Olen sen yläpuolella, paras kosto on hyvä elämä!
Muttakun haluan. Ehkä vähän pienemmällä mittakaavalla, en suunnittele palkkamurhaa, oikeustoimia tai toisen musertamista vaan pientä kiusaa hankaloittamaan elämää kostoksi siitä mitä minulle on tehty (mielestäni) väärin. Viimeksi eilen haudoin kostonhimoisia ajatuksia, kun minulle tehty arkinen lupaus ei toteutunut. Lupaukset täytyy pitää!
Olen toki ehtinyt oppia että vaikka toisen märät vaatteet tahtoo kieritellä kissanhiekassa, sitä ei kannata tehdä sillä siitä ei kuvitelmista huolimatta tule parempi mieli itselle. Mikä tärkeintä, se ei poista pettymyksen syytä. Tämän tiedostaminen ei kuitenkaan saa minua automaattisesti ajattelemaan hyviä ja ruusuisia ajatuksia pettyessäni, vaan käyn läpi x-määrän vaihtoehtoja tasata tilit ennen kuin päädyn rakentavaan keskusteluun.
En siis enää pese wc-pönttöä toisen hammasharjalla mutta on tästä vielä zeniin matkaa.
Muttakun haluan. Ehkä vähän pienemmällä mittakaavalla, en suunnittele palkkamurhaa, oikeustoimia tai toisen musertamista vaan pientä kiusaa hankaloittamaan elämää kostoksi siitä mitä minulle on tehty (mielestäni) väärin. Viimeksi eilen haudoin kostonhimoisia ajatuksia, kun minulle tehty arkinen lupaus ei toteutunut. Lupaukset täytyy pitää!
Olen toki ehtinyt oppia että vaikka toisen märät vaatteet tahtoo kieritellä kissanhiekassa, sitä ei kannata tehdä sillä siitä ei kuvitelmista huolimatta tule parempi mieli itselle. Mikä tärkeintä, se ei poista pettymyksen syytä. Tämän tiedostaminen ei kuitenkaan saa minua automaattisesti ajattelemaan hyviä ja ruusuisia ajatuksia pettyessäni, vaan käyn läpi x-määrän vaihtoehtoja tasata tilit ennen kuin päädyn rakentavaan keskusteluun.
En siis enää pese wc-pönttöä toisen hammasharjalla mutta on tästä vielä zeniin matkaa.
Elämä kantaa, jos sen antaa