Viikonloppuna kävimme Askolassa auttamassa hevosen keväthuollossa. Mukelolla oli päässään harvinaisen huonosti valittu lakki, sillä siinä oli sellainen hämmentävästi ruohotuppoa muistuttava tupsu huipulla, joka veti kiusallisesti puoleensa Dorkan huomiota. Sen ylähuuli alkoi aina venyä tupsua kohti kun mukelo tuli tarpeeksi lähelle aitaa hokemaan "hei, minna" (hevonenkin näköjään mukelon mielestä käy kissasta), ja huomasi miten Dorka parhaansa mukaan yritti estää huultaan venymästä, mutta se ei totellut Dorkan tahtoa. Ilmeisesti Dorkakin tajusi, että mukelo on jotain varovaisesti kohdeltavaa, sillä jos tuollainen tupsu olisi ollut jonkun aikuisen vaatteissa, Dorka ei olisi aikaillut. Katsoin kuitenkin parhaaksi siirtää mukelon lampolaan, sillä en halunnut ottaa selvää kuinka kauan hevonen pystyy hillitsemään itsensä.
Lampolassa mukelo viihtyi erinomaisesti ilman ihmisseuraa, syöttäen lampaille heinää ja kauraa, sekä silittelemällä navettakissoja, jotka parveilivat mukelon ympärillä, ilmeisesti odottaen herkkuja. Lintukin piti sen verran hyvin etäisyyttä mukeloon, ettei sen lentely tai raakkuminenkaan säikyttänyt häntä, vaikka sitä kyllä osoiteltiinkin enemmän kuin muita eläimiä. Lentävä iso musta otus on kieltämättä hieman pelottava, sellaisten varominen taitaa löytyä ihan ihmisen perusvaistoista, koska itsellänikin menee jonkin aikaa tottua tirpan läsnäoloon niin, etten enää ole ollenkaan varuillani.
Ehkä eniten minua ihmetyttää tuossa mukelon suhtautumisessa eläimiin se, ettei mukelo yleensä säikähdä edes siitä, jos jokin eläin vahingossa kaataa hänet. Ainoan poikkeuksen tekee Sointu-koiran liika tuttavallisuus, joka voi ilmetä niin, että Sointu nuolee mukelon kasvoja niin pontevasti, että mukelo sen seurauksena kaatuu, eikä välttämättä lopeta heti nuolemistaan kaatumisen jälkeen. Se menee mukelon mielestä jo turhan pelottavaksi, mutta tilanne korjaantuu heti kun mukelo taas on tolpillaan, eikä Sointukaan silloin enää pelota.
Duuri-koiran hännänheilutus taas teki mukeloon vaikutuksen, sillä Duurin häntä sattuu heilumaan juuri mukelon kasvojen korkeudella, joten pariinkin otteeseen se sattui monta kertaa putkeen osumaan mukelon poskeen. Mukelon ilme oli silloin aina suorastaan riemastunut, ilmeisesti hännän pitkien karvojen huiskiminen kutitti kivalla tavalla. En tajunnutkaan miten hyvin se hännänheilutus jäi mukelon mieleen ennen kuin tänään, kun mukelolla oli päällä tiikeri-naamiaisasu. Sen häntää mukelo sitten heilutteli kädellään pitkiä aikoja.
Tänään keksin myös harmillisen jutun, kun mukelo yritti hakata hakka-lelun niitä pulikoita sillä pikkuvasaralla. Mukelon käsivoimat eivät vielä oikein riitä moiseen, vaikka koordinaatio pelittääkin ihan hyvin, joten yritettyään aikansa mukelo toi hakan vasaroineen minulle. Hakkasin sitä vähän, ja keksin sitten antaa vasaran mukelolle ja ottaa siitä itse kiinni mukelon käden päältä, jolloin saimme yhteisvoimin hakattua kaikki pulikat alas. Siitähän mukelo sitten riemastuikin, joten tänään olemme yhteisvoimin vasaroineet, vasaroineet ja vasaroineet. Saatan ehkä tulla hulluksi. Lisäksi olen melko varma siitä, että mukelon kämmen kihelmöi tuon jäljiltä aika antaumuksella, kun kuitenkin jouduin puristamaan kättä aika tiukasti, jotta koko vasaroiminen onnistuisi. Varmaan siitä johtuikin, että kun totesin kellon olevan liian paljon lisävasaroimista ajatellen, ja laitoin hakan talteen mukelon tavoittamattomiin, mukelo ei saanutkaan raivaria. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että lupasin sen rasittavan vempeleen takaisin heti aamulla.
Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja
-
prosessi
Mukelo on hyvin ahkera lukija, kuvakirjat ovat jatkuvassa käytössä, ja mukelo nimeää minulle sieltä eri asioita. Harmi vain, että suurin osa sanoista on mukelon omaa kieltä, joka koostuu hyvin omituisista sanoista, jotka kuitenkin toistuvat samanlaisina aina saman tai vastaavan kuvan kohdalla. Esimerkiksi pyörä kulkee nimellä mandtz, joka ei kyllä mitenkään voi tulla suomen tai ruotsin kielestä. Tänä aamuna kyllä villatakin nappikin oli mandtz, joten ehkä se ei tarkoitakaan pyörää, vaan pyöreää. Vaikea tietää.
Yhdessä kuvakirjassa taas on kuva lelukaupan ikkunasta, ja aina kun mukelo näkee sen, hän mainitsee yhden päiväkodin tädin nimen. Samaten silloin kun minä itse luen jotain kirjaa, jossa siis on pelkkää tekstiä, mukelo tulee osoittamaan sivuja ja toistelee tuon hoitajan nimeä. Viitannee siihen, että kyseinen täti on se täti, joka yleensä lukee lapsille satuja. Kyseinen nimi onkin yksi mukelon aktiivisimmin käyttämistä sanoista, ja toinen päiväkodin täti on ilmeisen kateellinen. Tyytyväisenä hän toissapäivänä kertoi kuulleensa mukelon sanoneen kerran hänenkin nimensä.
Tuosta kuulemisesta tulikin mieleeni pohdiskelemani ongelma, että koska kykenen rekisteröimään noita mukelon itsekeksimiä sanoja ja muistamaan ne sekä asiayhteydet joissa ne on esitetty, saatan ymmärtää mukelon omaa kieltä liiankin hyvin. Liian hyvin siitä syystä, että koska olen utelias, en aina tajua korjata mukelon käyttämiä omia sanoja ja kertoa hänelle oikeita sanoja. Tämä saattaa hyvinkin hidastaa varsinaista kielen kehitystä, etenkin kun mukelo saa viestinsä perille myös omalla kielellään.
Eilen illalla mukelolla oli ihme projekti meneillään. Tilanne alkoi siitä, kun annoin hänelle kuumelääkettä, tällä kertaa suun kautta annettavaa ja hyvän makuista. Ensin mukelo yritti vastustaa, mutta kun hän oli saanut ensimmäisen maistiaisen, innostui hän tökötistä niin, että hän yritti taluttaa minut monta kertaa jääkaapille hakemaan lisää lääkettä. Totesin, ettei sitä voi antaa enempää, jolloin mukelo halusi kylpyhuoneeseen pesemään kätensä. Sen jälkeen hän talutti minut uudelleen jääkaapille, ja kun taaskin totesin ettei homma onnistu, vei hän minut vaihtamaan vaippansa. Vaipanvaihdon jälkeen minut kuljetettiin taas jääkaapille, eli ilmeisesti mukelo joko yritti löytää sopivaa kaavaa, jota noudattamalla saisi palkinnon, tai sitten hän yritti saada ajan kulumaan nopeammin tai minut unohtamaan kieltoni. Pettymys oli suuri, kun lääkettä ei enää millään keinoin saanut ennen aamua.
Yhdessä kuvakirjassa taas on kuva lelukaupan ikkunasta, ja aina kun mukelo näkee sen, hän mainitsee yhden päiväkodin tädin nimen. Samaten silloin kun minä itse luen jotain kirjaa, jossa siis on pelkkää tekstiä, mukelo tulee osoittamaan sivuja ja toistelee tuon hoitajan nimeä. Viitannee siihen, että kyseinen täti on se täti, joka yleensä lukee lapsille satuja. Kyseinen nimi onkin yksi mukelon aktiivisimmin käyttämistä sanoista, ja toinen päiväkodin täti on ilmeisen kateellinen. Tyytyväisenä hän toissapäivänä kertoi kuulleensa mukelon sanoneen kerran hänenkin nimensä.
Tuosta kuulemisesta tulikin mieleeni pohdiskelemani ongelma, että koska kykenen rekisteröimään noita mukelon itsekeksimiä sanoja ja muistamaan ne sekä asiayhteydet joissa ne on esitetty, saatan ymmärtää mukelon omaa kieltä liiankin hyvin. Liian hyvin siitä syystä, että koska olen utelias, en aina tajua korjata mukelon käyttämiä omia sanoja ja kertoa hänelle oikeita sanoja. Tämä saattaa hyvinkin hidastaa varsinaista kielen kehitystä, etenkin kun mukelo saa viestinsä perille myös omalla kielellään.
Eilen illalla mukelolla oli ihme projekti meneillään. Tilanne alkoi siitä, kun annoin hänelle kuumelääkettä, tällä kertaa suun kautta annettavaa ja hyvän makuista. Ensin mukelo yritti vastustaa, mutta kun hän oli saanut ensimmäisen maistiaisen, innostui hän tökötistä niin, että hän yritti taluttaa minut monta kertaa jääkaapille hakemaan lisää lääkettä. Totesin, ettei sitä voi antaa enempää, jolloin mukelo halusi kylpyhuoneeseen pesemään kätensä. Sen jälkeen hän talutti minut uudelleen jääkaapille, ja kun taaskin totesin ettei homma onnistu, vei hän minut vaihtamaan vaippansa. Vaipanvaihdon jälkeen minut kuljetettiin taas jääkaapille, eli ilmeisesti mukelo joko yritti löytää sopivaa kaavaa, jota noudattamalla saisi palkinnon, tai sitten hän yritti saada ajan kulumaan nopeammin tai minut unohtamaan kieltoni. Pettymys oli suuri, kun lääkettä ei enää millään keinoin saanut ennen aamua.
-
prosessi
Ai niin, kuvakirjoista vielä sen verran, että vähän väliä mukelo yrittää ottaa pinsettiotteella kiinni pienistä valokuvista, esimerkiksi jugurttipurkissa olevasta puolen sentin mittaisesta lusikasta tai herneen kokoisesta keksistä, ja kun ne eivät irtoa, mukelo alkaa hokea "hjälpa, hjälpa..." Hankala tilanne, kun auttaminen on mahdotonta.
Eilen illalla taas melkein jokainen kuva jokaisessa kirjassa kuulemma oli "minkka". Aivan kuin mukelo olisi lukenut tuon eilisen tekstini ja päättänyt piruilla minulle hienoine sana-analyyseineni. Vain kukka sentään oli "kukka".
Eilen illalla taas melkein jokainen kuva jokaisessa kirjassa kuulemma oli "minkka". Aivan kuin mukelo olisi lukenut tuon eilisen tekstini ja päättänyt piruilla minulle hienoine sana-analyyseineni. Vain kukka sentään oli "kukka".
-
mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
Itse olen yrittänyt opettaa pojalleni hyviä käytöstapoja. Jos hän saa esim. jotain herkkua olen pyytänyt kiittämään saamastaan. Tästä hyvästä poikanen kuvittelee sen kiitoksen merkitsevän automaattisesti saamista. Jätkä osoittelee tahtomaansa ja hokee sanaa: "Kiitti!" 
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
Eikös tuo osoita jo, että hänellä on kekseliäisyyttä?mustaenkeli kirjoitti:Itse olen yrittänyt opettaa pojalleni hyviä käytöstapoja. Jos hän saa esim. jotain herkkua olen pyytänyt kiittämään saamastaan. Tästä hyvästä poikanen kuvittelee sen kiitoksen merkitsevän automaattisesti saamista. Jätkä osoittelee tahtomaansa ja hokee sanaa: "Kiitti!"
Came here for school, graduated to the high life
-
prosessi
Mukelo tekee samaa, valitettavasti kylläkin väärällä kielellä, "tack, tack" on niitä tavallisimpia sanoja. Hassua on, että kuulemma mukelo oli vasta muutama viikko sitten alkanut kiittää päiväkodissa, missä hän siis sanan on oppinut, kun taas kotona se on ollut käytössä jo kuukausia. Välillä mukelon logiikkaa on hieman vaikea ymmärtää.mustaenkeli kirjoitti:Itse olen yrittänyt opettaa pojalleni hyviä käytöstapoja. Jos hän saa esim. jotain herkkua olen pyytänyt kiittämään saamastaan. Tästä hyvästä poikanen kuvittelee sen kiitoksen merkitsevän automaattisesti saamista. Jätkä osoittelee tahtomaansa ja hokee sanaa: "Kiitti!"
Pääsiäinen vanhempien mökillä oli... ...mielenkiintoinen. Mukeloreppana sairastui kerralla kovaan flunssaan, ripuliin ja oksennustautiin, eikä mökillä ole edes juoksevaa vettä. Kaksi neljästä siellä nukutusta yöstä meni valvomalla tai puolen tunnin välein heräilemällä, pikkusiskoni pakeni paikalta jo sunnuntaina. Pikkuveljeni puolestaan oli taitavasti osannut ennakoida mukelon sairastumisen ja lähtenyt ystäviensä kanssa lappiin. Onneksi mukelo sentään säilyttää hyvän tuulensa kaikissa tilanteissa, ainoastaan yöheräämiset oksenteluun tai siihen ettei henki meinannut kulkea aiheuttivat jonkinlaista lyhytkestoista kitinää, mutta päivät tuo oli oma aurinkoinen itsensä.
Sanoja on alkanut tulla huimaa vauhtia, nyt mukelo on alkanut harrastaa jatkuvaa helppojen sanojen matkimista. Lisäksi puheessa alkaa olla enemmänkin informaatiosisältöä, mukelo raportoi mm. "kakka joo" ja vastaa kieltäen tai myöntäen kysymyksiin.
Jostain syystä mukelo sai päähänsä, että jokaisella henkilöllä on oma paikkansa mökillä, ja niihin hän sitten talutteli ihmisiä, jotka eivät millään tahtoneet pysyä siellä minne he kuuluivat. Isäni olisi jatkuvasti pitänyt maata sohvalla, äitini istua takan edessä nojatuolissa, ja minun kiivetä portaita ylös-alas pitäen mukeloa kädestä kiinni. Tuo viimeisin oli mukelon kiusallinen neronleimaus, kun minä olen kieltänyt häntä menemästä yksin portaisiin. Niinpä tietenkin, jos sinne ei yksin saa mennä, niin kunhan äidin ottaa mukaan, ei ongelmaa ole olemassakaan... Sunnuntaina puolestaan mukelo oli selvästikin sitä mieltä, että isistä oli oltu jo liian kauan erossa, sillä ulkona hän talutti minua aina autolle, yritti avata ovea ja sanoi "pappa joo". Isiä olisi pitänyt lähteä tapaamaan.
Isäni totesi minun ja mukelon tekemisiä tarkkailtuaan, että olen hämmästyttävän kärsivällinen kun esim. kävelen mukelon kanssa, sillä asiat tapahtuvat aina mukelon tahtiin. Jos mukelo haluaa pysähtyä katselemaan jotain, me pysähdymme, enkä raahaa häntä väkisin minnekään. Minä jäin miettimään, ettei kyseessä kyllä taida olla kärsivällisyys, sillä olen aivan liian utelias sen suhteen, mitkä asiat kiinnittävät mukelon huomion, enkä siksi edes halua hosua. Näppärä win-win situation.
-
prosessi
Mukelo on ruvennut laulamaan. Hänen laulunsa koostuvat hyvin vaihtelevista melodioista, joissa toistetaan aina samaa sanaparia. Sanapari voi olla "pappa joo", "mamma joo", "minna där" tai vaikkapa "titta bil". Laulut ovat siis aina ruotsinkielisiä. Onneksi myös suomenkielisiä sanoja on nyt alkanut tulla kovaa vauhtia, kuten jo edellisessä viestissä mainitsin, mukelo toimii kaikuna.
Viikonloppuna kävimme kaupungilla kävelemässä molempina päivinä, ja lauantaina kahvilla poiketessamme mukelo innostui viskomaan pipoaan lattialle. Minä poimin sen kerran ylös, toisen kerran sen nosti naapuripöydässä istunut nainen. Mukelo kurtisti hänelle kulmiaa äärimmäisen tuikeasti, mikä taisi tulla ilmiönä naiselle hyvin yllättävänä, sillä sekä hän että pöytäseuransa purskahtivat nauruun, ja seuralainen toruikin naista tämän sekaantumisesta muitten asioihin. Mukelon mielestä naisten naurattaminen kulmia kurtistelemalla oli selvästikin hauskaa, joten vähän väliä hän vilkaisi heidän pöytäänsä ja kurtisti samalla kulmiaan uudestaan, nauraen heti päälle itsekin. Sunnuntaina kävimme toisessa kahvilassa, missä mukelo innostui ilmeilemään naapuripöydässä istuneelle miehelle mitä moninaisimmin tavoin, joten sielläkin naapuripöydässä tyrskittiin.
Kahvilakäynnin jälkeen Espalla kävellessämme minä innostuin jostain syystä laukkaamaan vaihtoaskelhypyillä pitkät matkat, mukelo kantoliinassa nauroi huutonaurua. Aina kun yritin pysähtyä hengähtämään, mukelo yritti potkia minuun lisää vauhtia, ja minähän laukkasin. Aika yllättävää, että pelkästään vatsalihakset olivat kipeät tuon urheilusuorituksen jälkeen, ilmeisesti mukelon töyssähtely niitä vasten oli se rasittavin osa, kun niitä piti jännittää koko ajan ettei olisi sattunut.
Tänään aamulla mukelo ilmehti mitä kummallisimpia ilmeitä peilille, ja oli äärimmäisen hyvällä tuulella. Päiväkodissa mieli kuitenkin muuttui, ja mukelo sai totaaliraivarin, johon kuului portin ravistelua ja potkimista sekä kurkku suorana kiljumista "puhkaisen teidän tärykalvot kostoksi" -mentaliteetilla. Ilmeisesti mukelo oli jo kuvitellut mielessään, että menisimme tänäänkin kahvilaan ilmeilemään ja Espalle laukkaamaan, ja päiväkotiin päätyminen oli suunnaton pettymys.
Viikonloppuna kävimme kaupungilla kävelemässä molempina päivinä, ja lauantaina kahvilla poiketessamme mukelo innostui viskomaan pipoaan lattialle. Minä poimin sen kerran ylös, toisen kerran sen nosti naapuripöydässä istunut nainen. Mukelo kurtisti hänelle kulmiaa äärimmäisen tuikeasti, mikä taisi tulla ilmiönä naiselle hyvin yllättävänä, sillä sekä hän että pöytäseuransa purskahtivat nauruun, ja seuralainen toruikin naista tämän sekaantumisesta muitten asioihin. Mukelon mielestä naisten naurattaminen kulmia kurtistelemalla oli selvästikin hauskaa, joten vähän väliä hän vilkaisi heidän pöytäänsä ja kurtisti samalla kulmiaan uudestaan, nauraen heti päälle itsekin. Sunnuntaina kävimme toisessa kahvilassa, missä mukelo innostui ilmeilemään naapuripöydässä istuneelle miehelle mitä moninaisimmin tavoin, joten sielläkin naapuripöydässä tyrskittiin.
Kahvilakäynnin jälkeen Espalla kävellessämme minä innostuin jostain syystä laukkaamaan vaihtoaskelhypyillä pitkät matkat, mukelo kantoliinassa nauroi huutonaurua. Aina kun yritin pysähtyä hengähtämään, mukelo yritti potkia minuun lisää vauhtia, ja minähän laukkasin. Aika yllättävää, että pelkästään vatsalihakset olivat kipeät tuon urheilusuorituksen jälkeen, ilmeisesti mukelon töyssähtely niitä vasten oli se rasittavin osa, kun niitä piti jännittää koko ajan ettei olisi sattunut.
Tänään aamulla mukelo ilmehti mitä kummallisimpia ilmeitä peilille, ja oli äärimmäisen hyvällä tuulella. Päiväkodissa mieli kuitenkin muuttui, ja mukelo sai totaaliraivarin, johon kuului portin ravistelua ja potkimista sekä kurkku suorana kiljumista "puhkaisen teidän tärykalvot kostoksi" -mentaliteetilla. Ilmeisesti mukelo oli jo kuvitellut mielessään, että menisimme tänäänkin kahvilaan ilmeilemään ja Espalle laukkaamaan, ja päiväkotiin päätyminen oli suunnaton pettymys.
Oh, omalla tuntuu olevan tanssi verissä. Kun televisiosta tulee (hänen mielestään) sopivaa musiikkia hän saattaa pistää villiksi tanssiksi. Joskus meno yltyy sellaiseksi, että alkaa jo huipata ja tipsahtaa pyllylleen.prosessi kirjoitti:Mukelo on ruvennut laulamaan.
On tuo kyllä rakastettu lapsi, voi pojat.
Came here for school, graduated to the high life
-
prosessi
Mukelo löysi kadulta kolikon. Ehdotin siis, että käydään ostamassa sillä kaupasta leipää. Menimme kauppaan, ja annoin mukelolle kannettavaksi leipäpussin. Mukelo olisi lisäksi halunnut ostaa mustaviinimarjahilloa, mutta arvelin ettei kolikko riittäisi moiseen, etenkään kun se tippui lattialle mukelon ottaessa hillopurkin samaan käteen, joten neuvoteltuamme asiasta hetkisen laitoimme hillopurkin takaisin hyllyyn. Kassalla nostin mukeloa sen verran, että mukelo ylettyi laittamaan leipäpussin liukuhihnalle. Sitten annoin hänelle pari lisäkolikkoa, jotta rahat riittäisivät leipäänkin.
Mukelo ojensi kiltisti rahat kassatädille, minkä jälkeen hän otti kynän ja yritti allekirjoittaa kolikot. Taidan käyttää aika aktiivisesti pankkikorttia... Onneksi allekirjoitusongelma ratkesi sillä, kun kassatäti kysyi mukelolta tarvitseeko hän kuittia, jolloin mukelo kiltisti allekirjoitti kuitin ja laittoi sitten kynän takaisin kynäkoloon ja meni viemään allekirjoitetun kuitin peliautomaatin kolikkokouruun. Sen jälkeen mukelo halusi heti syödä yhden ostamistaan sämpylöistä kuiviltaan, joten jatkoimme matkaa sämpylä mukelon kädessä.
Mukelo ojensi kiltisti rahat kassatädille, minkä jälkeen hän otti kynän ja yritti allekirjoittaa kolikot. Taidan käyttää aika aktiivisesti pankkikorttia... Onneksi allekirjoitusongelma ratkesi sillä, kun kassatäti kysyi mukelolta tarvitseeko hän kuittia, jolloin mukelo kiltisti allekirjoitti kuitin ja laittoi sitten kynän takaisin kynäkoloon ja meni viemään allekirjoitetun kuitin peliautomaatin kolikkokouruun. Sen jälkeen mukelo halusi heti syödä yhden ostamistaan sämpylöistä kuiviltaan, joten jatkoimme matkaa sämpylä mukelon kädessä.
-
prosessi
Perjantaina kävimme mukelon kanssa raitiovaunuajelulla, ja koska istuimme paikalla, jossa istuinten edessä oli kaide, mukelo ohjasi kaiteesta kiinni pitäen ratikkaa ja matki samalla sen ääntä. Kotimatkan teimme bussilla, ja itäväylällä bussi päätyi varmaan lähemmäs sadan moottoripyörän sumaan. Kun ensimmäiset näkyivät, mukelo hihkui riemusta, sitten niiden lisääntyessä häntä alkoi naurattaa, kunnes hän lopulta nauroi niin hillittömästi, että puoli bussia nauroi mukana. Meidän pysäkillämme mukelo sai raivarin, kun kaikki moottoripyörät pääsivät karkuun bussin pysähtyessä.
Sunnuntaina puolestaan menimme mukelon kanssa Korkeasaareen. Käynti oli kovin erilainen verrattuna viimevuotiseen, sillä tällä kertaa mukelolla oli pakottava tarve toistaa jokaisen eläimen nimi minun perässäni, minkä lisäksi kaikkia eläimiä piti tarkkailla ja äänteleviä eläimiä piti matkia. Tunsin ihan fyysisesti mikä hurja prosessi mukelon aivoissa oli käynnissä, informaatiotulva oli kohtuuttoman suuri. Siksi varmaan mukeloon vetosivatkin eniten eräs pikkuapina, joka vain istui oksalla pesemässä itseään, jokin isompi vihreä lisko sekä muutama valtava kirjoahven, joiden kaikkien kohdalla mukelo ojensi kättään ja sanoi "hjälpa, hjälpa", ilmeisesti tarkoituksenaan saada moiset otukset käteensä tutkittaviksi. Niin, ja lokit vetosivat myös mukeloon, erityisesti niiden kirkuminen oli hänestä suorastaan riemastuttavaa.
Jonkin verran mukelo osaa aika yllättäviä sanoja, kuten erään männyn oksaa kosketellessaan hän totesi siitä "taggig", ja lokin hän tunnisti lokiksi ilman minun mainintaani, vieläpä suomeksi. Pois Korkeasaaresta oli vaikea päästä, koska silta kiehtoi mukeloa aivan kohtuuttoman paljon. Hän kurkisteli kaideristikon läpi alas veteen ja puisteli ristikkoa niin kovaa kuin vain pystyi. Hieman yllättävää, ettei varovaisuus korkeiden paikkojen suhteen päde kaikissa tilanteissa.
Sunnuntaina puolestaan menimme mukelon kanssa Korkeasaareen. Käynti oli kovin erilainen verrattuna viimevuotiseen, sillä tällä kertaa mukelolla oli pakottava tarve toistaa jokaisen eläimen nimi minun perässäni, minkä lisäksi kaikkia eläimiä piti tarkkailla ja äänteleviä eläimiä piti matkia. Tunsin ihan fyysisesti mikä hurja prosessi mukelon aivoissa oli käynnissä, informaatiotulva oli kohtuuttoman suuri. Siksi varmaan mukeloon vetosivatkin eniten eräs pikkuapina, joka vain istui oksalla pesemässä itseään, jokin isompi vihreä lisko sekä muutama valtava kirjoahven, joiden kaikkien kohdalla mukelo ojensi kättään ja sanoi "hjälpa, hjälpa", ilmeisesti tarkoituksenaan saada moiset otukset käteensä tutkittaviksi. Niin, ja lokit vetosivat myös mukeloon, erityisesti niiden kirkuminen oli hänestä suorastaan riemastuttavaa.
Jonkin verran mukelo osaa aika yllättäviä sanoja, kuten erään männyn oksaa kosketellessaan hän totesi siitä "taggig", ja lokin hän tunnisti lokiksi ilman minun mainintaani, vieläpä suomeksi. Pois Korkeasaaresta oli vaikea päästä, koska silta kiehtoi mukeloa aivan kohtuuttoman paljon. Hän kurkisteli kaideristikon läpi alas veteen ja puisteli ristikkoa niin kovaa kuin vain pystyi. Hieman yllättävää, ettei varovaisuus korkeiden paikkojen suhteen päde kaikissa tilanteissa.
-
prosessi
"Vappu joo." Menimme siis mukelon kanssa vaisuilijoiden kanssa syömään ja juttelemaan mukavia. Matka alkoi hyvin riemastuttavalla tavalla, kun keskustassa olimme kävelemässä Elielinaukiolle johonkin bussiin. Ohitsemme nimittäin juoksi harvinaisen nätti pitkähiuksinen blondi, muuten mustissa vaatteissa, mutta lisäksi hänellä oli päällään juostessa viekoittelevasti liehuva vaaleanpunainen takki. Korkokengät kopisivat, ja pienenä miehenä mukelo tietenkin pisti juoksuksi kaunottaren perään. Koska määränpäämme takia ei ollut väliä minkä bussin otamme, juoksimme sitten käsi kädessä mukelon kanssa samaan bussiin kaunottaren kanssa.
Bussissa mukelo tietenkin istuutui kaunotarta vastapäätä, jolloin minä päädyin kertomaan hänelle mukelon ihastumisesta. Mukelo vilkuili häntä alta kulmiensa ja ajeli puolihuolimattomasti bussin ikkunanpieltä pitkin pienellä kullanvärisellä Matchbox-merkkisellä katumaasturilla, jonka hän oli ehdottomasti halunnut ottaa kotoa mukaan reissulle. Nainen oli aika vaikuttunut siitä, että vappu oli alkanut niinkin lupaavasti, komealla katumaasturin omistavalla ihailijalla. Keskustelu lyhyen bussimatkamme aikana muodostui sen verran mielenkiintoiseksi, aiheina mm. moottoripyörät ja pienten miesten vaatteet, että meinasimme ajaa pysäkkimme ohi, kaunotar kun oli juuri silloin utelemassa ihailijansa nimeä. Jäi sitten kiireemme takia ilman puhelinnumeroa, mutta toisaalta tällä ihailijalla ei vielä sellaista omaa olekaan...
Kaksi tuntia ravintolassa mukelon kanssa sujui käsittämättömän hyvin, ilmeisesti aika pitkälti siitä syystä, että mukelo tykästyi todella paljon kiinalaiseen ruokaan, söi niin kana-maissikeittoa kuin kuhaa kasvisten kera, jälkiruoasta nyt puhumattakaan. Jotenkin itse en ole ennen tullut ottaneeksi kalaa kiinalaisessa ravintolassa, ilmeisesti olen aina ajatellut, että kiinalaiseen mennään syömään "kiinalaista", mihin käsitteeseen kala ei pääkopassani oikein kuulu. Nyt sitä tuli kuitenkin tilattua, koska mukelo tykkää niin paljon kalasta, ja toistaiseksi hänen annoksensa ovat niin pieniä, ettei hänelle kannata ottaa kokonaan omia. (Tosin pentele söi 2/3:a annokseni kuhasta...)
Ravintelin jälkeen illanvietto jatkui kotioloissa mukavalla jutustelulla, mukelo viihdytti itseään mm. lykkimällä edestakaisin mukaan otettua pientä kippikuormuria. Siitä lähti valitettavasti yllättävän kova ääni, mikä vähän häiritsi keskustelua, tiedänpähän ainakin, ettei se enää koskaan päädy mukaanotettavaksi leluksi minnekään. Mutta noin kokonaisuutena ilta oli kovin mukava, lähdimme mekin vasta kymmenen jälkeen. En kuitenkaan viitsinyt enää kulkea mukelon kanssa keskustan läpi, joten lähdimme yöksi vanhempieni kotiin. Tietenkin bussi tuli juuri ennen kuin olimme ehtineet pysäkille, ja kaappasin mukelon kainaloon sekä yritin korkokengissä juoksemalla saada bussin kiinni, vaikka jo etukäteen arvasin yrityksen olevan turha. Joku pyöräili ohi ja kysyi, oliko pysäkillä seisova bussi se, johon yritin. Myönnettyäni hän ajoi täysillä pysäkille asti ja koputti bussin ovea, mutta kuski ei avannut sitä hänelle, joten jäimme pysäkille odottamaan seuraavaa yli puoleksi tunniksi. Meininki oli sentään leppoista, pari lievässä hiprakassa olevaa iäkkäämpää henkilöä jutteli mukavia sekä minun että mukelon kanssa.
Tuollaiset yllättävät suunnitelman muutokset pienen lapsen kanssa voivat tietenkin aiheuttaa yllättäviä mutkia matkaan. Olin varannut mukaan vain pari vaippaa, ja periaatteessa niiden kyllä olisi pitänyt riittää kotiin asti, mutta tietenkin mukelo aamulla käytti viimeisen vaippansa hyvin tehokkaasti, jolloin oli pakko lähteä vaippaostoksille huoltoasemalle. Hankaluus muodostui puolestaan siitä, ettei mukelolla ollut vaippaa sille reissulle, ketään muuta ei ollut talossa, eikä edes autoa käytettävissä. Jouduin siis MacGyvermaisesti rakentamaan epäilyttävän pyyhevaipan, johon puettuna mukelon käveleminen taisi olla hieman hankalaa. Mutta selvisimme sentään hankkeesta kunnialla. Sinänsä mukelo on jo melko luotettava ilmankin vaippoja, mutta kun ei ollut vaihtovaatteitakaan mukana, en oikein uskaltanut ottaa riskiä.
Tuon projektin jälkeen suuntasimme vapputorille, missä suunnitelmissa oli tavata ystäviäni. Jotenkin olin kuitenkin niin keskittynyt huvittelemaan mukelon kanssa, että tapaaminen venyi pitkälle iltapäivän puolelle. Mukelon kanssa kun söimme ensin jätskiä ja tarkkailimme erään naapuripöydän "iloista perhetapahtumaa", johon liittyi lapsen syömään pakottamista, uhkailua, ettei uutta ruokaa tule koko päivänä, ellei lapsi syö välittömästi, kuten myös uhkailua kotiinpaluusta ennen vapputoria, ja jopa viitteitä fyysisillä toimenpiteillä uhkailusta eleiden avulla. Erityisen kummalliseksi tuon "kasvatuksen" teki se, ettei lapsi voinut olla edes vuoden ikäinen.
Myöhemmin kävelimme sitten torille, ja ostimme saippuakuplia, tuuliviirin, Paavo Pesusieni -ilmapallon sekä huopaisen kukkahatun minulle. Sen jälkeen söimme torilla muikkuja, koska varsinainen vappulounas kerran oli peruuntunut. Mukelo söi pokkana hänkin muikkuja ruotoineen päivineen, hoki vain suupalojen välissä "kalaa, kalaa".
Sen jälkeen tapasimmekin sitten lopulta ystäväni, ja vietimme oikein mukavan päivän kävellen kaupungilla. Mukelo jaksaa kävellä aivan käsittämättömiä matkoja, sillä hän käveli omin jaloin Elielinaukiolta Kauppatorille, torilta Kaivopuistoon, missä hän juoksenteli ympäriinsä pitkiä matkoja, ja sitten vielä Kaivopuistosta Koffin puiston leikkikentälle leikkimään. Sieltä hän ei sentään enää jaksanut itse kävellä pois, vaan päätyi velttona hartiakuljetuksesta sylikuljetukseen, kun hartioilla istuminenkin alkoi olla liian raskasta hänelle. Niinpä menimmekin ystävieni luokse, jotta mukelo pääsi nukkumaan joksikin aikaa. Kaiken kaikkiaan hyvä vappu, tänään olemme puhallelleet saippuakuplia.
Bussissa mukelo tietenkin istuutui kaunotarta vastapäätä, jolloin minä päädyin kertomaan hänelle mukelon ihastumisesta. Mukelo vilkuili häntä alta kulmiensa ja ajeli puolihuolimattomasti bussin ikkunanpieltä pitkin pienellä kullanvärisellä Matchbox-merkkisellä katumaasturilla, jonka hän oli ehdottomasti halunnut ottaa kotoa mukaan reissulle. Nainen oli aika vaikuttunut siitä, että vappu oli alkanut niinkin lupaavasti, komealla katumaasturin omistavalla ihailijalla. Keskustelu lyhyen bussimatkamme aikana muodostui sen verran mielenkiintoiseksi, aiheina mm. moottoripyörät ja pienten miesten vaatteet, että meinasimme ajaa pysäkkimme ohi, kaunotar kun oli juuri silloin utelemassa ihailijansa nimeä. Jäi sitten kiireemme takia ilman puhelinnumeroa, mutta toisaalta tällä ihailijalla ei vielä sellaista omaa olekaan...
Kaksi tuntia ravintolassa mukelon kanssa sujui käsittämättömän hyvin, ilmeisesti aika pitkälti siitä syystä, että mukelo tykästyi todella paljon kiinalaiseen ruokaan, söi niin kana-maissikeittoa kuin kuhaa kasvisten kera, jälkiruoasta nyt puhumattakaan. Jotenkin itse en ole ennen tullut ottaneeksi kalaa kiinalaisessa ravintolassa, ilmeisesti olen aina ajatellut, että kiinalaiseen mennään syömään "kiinalaista", mihin käsitteeseen kala ei pääkopassani oikein kuulu. Nyt sitä tuli kuitenkin tilattua, koska mukelo tykkää niin paljon kalasta, ja toistaiseksi hänen annoksensa ovat niin pieniä, ettei hänelle kannata ottaa kokonaan omia. (Tosin pentele söi 2/3:a annokseni kuhasta...)
Ravintelin jälkeen illanvietto jatkui kotioloissa mukavalla jutustelulla, mukelo viihdytti itseään mm. lykkimällä edestakaisin mukaan otettua pientä kippikuormuria. Siitä lähti valitettavasti yllättävän kova ääni, mikä vähän häiritsi keskustelua, tiedänpähän ainakin, ettei se enää koskaan päädy mukaanotettavaksi leluksi minnekään. Mutta noin kokonaisuutena ilta oli kovin mukava, lähdimme mekin vasta kymmenen jälkeen. En kuitenkaan viitsinyt enää kulkea mukelon kanssa keskustan läpi, joten lähdimme yöksi vanhempieni kotiin. Tietenkin bussi tuli juuri ennen kuin olimme ehtineet pysäkille, ja kaappasin mukelon kainaloon sekä yritin korkokengissä juoksemalla saada bussin kiinni, vaikka jo etukäteen arvasin yrityksen olevan turha. Joku pyöräili ohi ja kysyi, oliko pysäkillä seisova bussi se, johon yritin. Myönnettyäni hän ajoi täysillä pysäkille asti ja koputti bussin ovea, mutta kuski ei avannut sitä hänelle, joten jäimme pysäkille odottamaan seuraavaa yli puoleksi tunniksi. Meininki oli sentään leppoista, pari lievässä hiprakassa olevaa iäkkäämpää henkilöä jutteli mukavia sekä minun että mukelon kanssa.
Tuollaiset yllättävät suunnitelman muutokset pienen lapsen kanssa voivat tietenkin aiheuttaa yllättäviä mutkia matkaan. Olin varannut mukaan vain pari vaippaa, ja periaatteessa niiden kyllä olisi pitänyt riittää kotiin asti, mutta tietenkin mukelo aamulla käytti viimeisen vaippansa hyvin tehokkaasti, jolloin oli pakko lähteä vaippaostoksille huoltoasemalle. Hankaluus muodostui puolestaan siitä, ettei mukelolla ollut vaippaa sille reissulle, ketään muuta ei ollut talossa, eikä edes autoa käytettävissä. Jouduin siis MacGyvermaisesti rakentamaan epäilyttävän pyyhevaipan, johon puettuna mukelon käveleminen taisi olla hieman hankalaa. Mutta selvisimme sentään hankkeesta kunnialla. Sinänsä mukelo on jo melko luotettava ilmankin vaippoja, mutta kun ei ollut vaihtovaatteitakaan mukana, en oikein uskaltanut ottaa riskiä.
Tuon projektin jälkeen suuntasimme vapputorille, missä suunnitelmissa oli tavata ystäviäni. Jotenkin olin kuitenkin niin keskittynyt huvittelemaan mukelon kanssa, että tapaaminen venyi pitkälle iltapäivän puolelle. Mukelon kanssa kun söimme ensin jätskiä ja tarkkailimme erään naapuripöydän "iloista perhetapahtumaa", johon liittyi lapsen syömään pakottamista, uhkailua, ettei uutta ruokaa tule koko päivänä, ellei lapsi syö välittömästi, kuten myös uhkailua kotiinpaluusta ennen vapputoria, ja jopa viitteitä fyysisillä toimenpiteillä uhkailusta eleiden avulla. Erityisen kummalliseksi tuon "kasvatuksen" teki se, ettei lapsi voinut olla edes vuoden ikäinen.
Myöhemmin kävelimme sitten torille, ja ostimme saippuakuplia, tuuliviirin, Paavo Pesusieni -ilmapallon sekä huopaisen kukkahatun minulle. Sen jälkeen söimme torilla muikkuja, koska varsinainen vappulounas kerran oli peruuntunut. Mukelo söi pokkana hänkin muikkuja ruotoineen päivineen, hoki vain suupalojen välissä "kalaa, kalaa".
Sen jälkeen tapasimmekin sitten lopulta ystäväni, ja vietimme oikein mukavan päivän kävellen kaupungilla. Mukelo jaksaa kävellä aivan käsittämättömiä matkoja, sillä hän käveli omin jaloin Elielinaukiolta Kauppatorille, torilta Kaivopuistoon, missä hän juoksenteli ympäriinsä pitkiä matkoja, ja sitten vielä Kaivopuistosta Koffin puiston leikkikentälle leikkimään. Sieltä hän ei sentään enää jaksanut itse kävellä pois, vaan päätyi velttona hartiakuljetuksesta sylikuljetukseen, kun hartioilla istuminenkin alkoi olla liian raskasta hänelle. Niinpä menimmekin ystävieni luokse, jotta mukelo pääsi nukkumaan joksikin aikaa. Kaiken kaikkiaan hyvä vappu, tänään olemme puhallelleet saippuakuplia.
-
Stinky
-
prosessi
^Kiitos. Minullekin tulee hyvä mieli kirjoittaessani, ja olenkin ajatellut koota näistä teksteistä mukelolle itselleen jonkinlaisen laajennetun vauva-kirjan. Sen verran tiiviisti tuli itsekin alle kouluikäisenä luettua omasta vauva-kirjasta hampaanpuhkeamispäiviä sun muita, että voi vain kuvitella miten kivaa tällaisia oman muistin ulottumattomissa olevia asioita on lukea itsestään.
-
Stinky
-
prosessi
Tänään oikein huomasi, että mukelo on selvästi päässyt ihan uuteen vaiheeseen sekä kommunikoinnin että leikkimisen suhteen. Minä olen jo jonkin aikaa "huijannut" mukeloa vaipanvaihtojen yhteydessä niin, että kun mukelo on juoksennellut nakupellenä karkuun, sen sijaan, että olisin juossut perässä olenkin kysellyt josko mukelo muistaa mihin pylly kuuluu laittaa. Mukelo on sitten tullut näyttämään muistavansa ja istuutunut itse vaipalle. Tänään aamulla mukelo ei kuitenkaan tullut, vaan tuota kysymystä kysyessäni vastasikin sanallisesti "gunga". Niinpä tietenkin, voi sen pyllyn keinuunkin laittaa...
Illemmalla puolestaan palikkalaatikko oli taas käytössä. Nyt kaikki palikat menevät melko vaivattomasti omiin reikiinsä, joten minä huvittelin sovittelemalla yhtä palikkaa väärään reikään, kuvitellen mukelon näyttävän minulle mihin se oikeasti kuuluu. Väärin kuvittelin, sillä mukelo otti kyllä palikan minulta, mutta sen sijaan, että hän olisi laittanut sen oikeasta reiästä sisään, hänkin yritti tunkea sitä väärästä reiästä. Sitten minä yritin sovitella sitä läpi kaikista neljästä väärästä, minkä jälkeen mukelo keksi yrittää tunkea sitä oikeasta reiästä, mutta niin, ettei se mukamas mennytkään siitä läpi. Sitten olimme molemmat kovin ihmeissämme, minkä jälkeen mukelo pujotti palikan läpi oikeasta reiästä hyvin riemastuneen näköisenä. Huijasinpas äitiä! Sen jälkeen mukelo sijoitti yhden jokaista palikkaa jollain lailla vinoon oman reikänsä sisälle niin, etteivät ne kuitenkaan pudonneet laatikkoon. Hyvin tuo näköjään oppii lelujen väärinkäytönkin.
Vappuilmapallo puolestaan on ollut kovassa käytössä. Selvästikin mukelolla on jonkinlainen käsitys painovoimasta, joten ilmapallon outo käytös on aiheuttanut paljon riemua ja päänvaivaa. Palloa käytetään siis niin, että narusta pidetään kiinni ja nykäistään, jolloin pallo tulee jonkin matkaa alaspäin ja nykäisee sitten itse takaisin ylös.
Siitä minulle sitten muistuikin mieleeni omat lapsuudenaikaiset ilmapalloleikit vähän vanhempana, kun yhdessä pikkuveljeni kanssa ripustimme ilmapalloihin painoja, joiden avulla ne pysyivät paikoillaan ilmassa, nousematta ylös ja laskeutumatta alas. Sitten ohjasimme niitä ympäriinsä tökkimällä niitä jollain kepeillä. Oikea paino oli aika haasteellista saavuttaa, mutta onneksi pääsiäinen on ennen vappua, joten yleensä kotoa löytyi niitä yllätysmunan muovikuplia, joiden sisälle pystyi lisäilemään pieniä paperinpalasia tarvittavan määrän, ja vähentämään niitä aina sitä mukaa kun ilmapallojen kantokyky päivien kuluessa huononi. Taisin olla aika kummallinen jo alta kouluikäisenä...
Illemmalla puolestaan palikkalaatikko oli taas käytössä. Nyt kaikki palikat menevät melko vaivattomasti omiin reikiinsä, joten minä huvittelin sovittelemalla yhtä palikkaa väärään reikään, kuvitellen mukelon näyttävän minulle mihin se oikeasti kuuluu. Väärin kuvittelin, sillä mukelo otti kyllä palikan minulta, mutta sen sijaan, että hän olisi laittanut sen oikeasta reiästä sisään, hänkin yritti tunkea sitä väärästä reiästä. Sitten minä yritin sovitella sitä läpi kaikista neljästä väärästä, minkä jälkeen mukelo keksi yrittää tunkea sitä oikeasta reiästä, mutta niin, ettei se mukamas mennytkään siitä läpi. Sitten olimme molemmat kovin ihmeissämme, minkä jälkeen mukelo pujotti palikan läpi oikeasta reiästä hyvin riemastuneen näköisenä. Huijasinpas äitiä! Sen jälkeen mukelo sijoitti yhden jokaista palikkaa jollain lailla vinoon oman reikänsä sisälle niin, etteivät ne kuitenkaan pudonneet laatikkoon. Hyvin tuo näköjään oppii lelujen väärinkäytönkin.
Vappuilmapallo puolestaan on ollut kovassa käytössä. Selvästikin mukelolla on jonkinlainen käsitys painovoimasta, joten ilmapallon outo käytös on aiheuttanut paljon riemua ja päänvaivaa. Palloa käytetään siis niin, että narusta pidetään kiinni ja nykäistään, jolloin pallo tulee jonkin matkaa alaspäin ja nykäisee sitten itse takaisin ylös.
Siitä minulle sitten muistuikin mieleeni omat lapsuudenaikaiset ilmapalloleikit vähän vanhempana, kun yhdessä pikkuveljeni kanssa ripustimme ilmapalloihin painoja, joiden avulla ne pysyivät paikoillaan ilmassa, nousematta ylös ja laskeutumatta alas. Sitten ohjasimme niitä ympäriinsä tökkimällä niitä jollain kepeillä. Oikea paino oli aika haasteellista saavuttaa, mutta onneksi pääsiäinen on ennen vappua, joten yleensä kotoa löytyi niitä yllätysmunan muovikuplia, joiden sisälle pystyi lisäilemään pieniä paperinpalasia tarvittavan määrän, ja vähentämään niitä aina sitä mukaa kun ilmapallojen kantokyky päivien kuluessa huononi. Taisin olla aika kummallinen jo alta kouluikäisenä...
Oho. Tämä oli minunkin suosikki-ilmapalloleikkini pienenä yhdessä siskoni kanssa. En kuitenkaan ilmeisesti ole Prosessin veli, koska me emme muistaakseni käyttäneet pääsiäismunanraatoja, vaan erimittaisia puuvärikynänpätkiä sekä pahvisuikaleita. Oiva leikki joka tapauksessa.prosessi kirjoitti:Siitä minulle sitten muistuikin mieleeni omat lapsuudenaikaiset ilmapalloleikit vähän vanhempana, kun yhdessä pikkuveljeni kanssa ripustimme ilmapalloihin painoja, joiden avulla ne pysyivät paikoillaan ilmassa, nousematta ylös ja laskeutumatta alas. Sitten ohjasimme niitä ympäriinsä tökkimällä niitä jollain kepeillä. Oikea paino oli aika haasteellista saavuttaa, mutta onneksi pääsiäinen on ennen vappua, joten yleensä kotoa löytyi niitä yllätysmunan muovikuplia, joiden sisälle pystyi lisäilemään pieniä paperinpalasia tarvittavan määrän, ja vähentämään niitä aina sitä mukaa kun ilmapallojen kantokyky päivien kuluessa huononi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
prosessi
Pahalta kuulostaa, sillä me kyllä käytimme noitakin! Kyllä se nyt vaan on niin, että olet unohtanut pääsiäismunanraadot, pikkuveli.urpiainen kirjoitti:Oho. Tämä oli minunkin suosikki-ilmapalloleikkini pienenä yhdessä siskoni kanssa. En kuitenkaan ilmeisesti ole Prosessin veli, koska me emme muistaakseni käyttäneet pääsiäismunanraatoja, vaan erimittaisia puuvärikynänpätkiä sekä pahvisuikaleita. Oiva leikki joka tapauksessa.prosessi kirjoitti:Siitä minulle sitten muistuikin mieleeni omat lapsuudenaikaiset ilmapalloleikit vähän vanhempana, kun yhdessä pikkuveljeni kanssa ripustimme ilmapalloihin painoja, joiden avulla ne pysyivät paikoillaan ilmassa, nousematta ylös ja laskeutumatta alas. Sitten ohjasimme niitä ympäriinsä tökkimällä niitä jollain kepeillä. Oikea paino oli aika haasteellista saavuttaa, mutta onneksi pääsiäinen on ennen vappua, joten yleensä kotoa löytyi niitä yllätysmunan muovikuplia, joiden sisälle pystyi lisäilemään pieniä paperinpalasia tarvittavan määrän, ja vähentämään niitä aina sitä mukaa kun ilmapallojen kantokyky päivien kuluessa huononi.
No pätkii tässä muisti isommissakin asioissa - muistan esimerkiksi elävästi olevani muka isoveli!prosessi kirjoitti:Pahalta kuulostaa, sillä me kyllä käytimme noitakin! Kyllä se nyt vaan on niin, että olet unohtanut pääsiäismunanraadot, pikkuveli.urpiainen kirjoitti:Oho. Tämä oli minunkin suosikki-ilmapalloleikkini pienenä yhdessä siskoni kanssa. En kuitenkaan ilmeisesti ole Prosessin veli, koska me emme muistaakseni käyttäneet pääsiäismunanraatoja, vaan erimittaisia puuvärikynänpätkiä sekä pahvisuikaleita. Oiva leikki joka tapauksessa.prosessi kirjoitti:Siitä minulle sitten muistuikin mieleeni omat lapsuudenaikaiset ilmapalloleikit vähän vanhempana, kun yhdessä pikkuveljeni kanssa ripustimme ilmapalloihin painoja, joiden avulla ne pysyivät paikoillaan ilmassa, nousematta ylös ja laskeutumatta alas. Sitten ohjasimme niitä ympäriinsä tökkimällä niitä jollain kepeillä. Oikea paino oli aika haasteellista saavuttaa, mutta onneksi pääsiäinen on ennen vappua, joten yleensä kotoa löytyi niitä yllätysmunan muovikuplia, joiden sisälle pystyi lisäilemään pieniä paperinpalasia tarvittavan määrän, ja vähentämään niitä aina sitä mukaa kun ilmapallojen kantokyky päivien kuluessa huononi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
prosessi
Aika kultaa muistot, pikkuveljeytesi oli vissiin aika traumaattista... En ollut maailman helpoin isosisko.urpiainen kirjoitti:No pätkii tässä muisti isommissakin asioissa - muistan esimerkiksi elävästi olevani muka isoveli!prosessi kirjoitti:Pahalta kuulostaa, sillä me kyllä käytimme noitakin! Kyllä se nyt vaan on niin, että olet unohtanut pääsiäismunanraadot, pikkuveli.urpiainen kirjoitti:Oho. Tämä oli minunkin suosikki-ilmapalloleikkini pienenä yhdessä siskoni kanssa. En kuitenkaan ilmeisesti ole Prosessin veli, koska me emme muistaakseni käyttäneet pääsiäismunanraatoja, vaan erimittaisia puuvärikynänpätkiä sekä pahvisuikaleita. Oiva leikki joka tapauksessa.
-
prosessi
Avaudunpa kuitenkin aiheesta mukelo & X.
Toisessa ketjussa käsiteltiin tätä lasten suhtautumista eri sukupuolten edustajiin, ja se onkin kuulunut niihin asioihin, joihin olen mukelon suhteen kiinnittänyt paljonkin huomiota. Minulla on kohtuullisen paljon miespuolisia ystäviä, joten E:n lisäksi mukelo on ollut paljonkin tekemisissä erilaisten miesten kanssa, ja myöntää täytyy, että hän kiinnittää kyllä melko huomattavasti enemmän huomiotaan miespuolisiin ihmisiin kuin naispuolisiin, ja kontaktinotto on hyvin erilaista. Miespuolisiin henkilöihin mukelo suhtautuu leikkiin yllytettävinä ja keskustelukumppaneina, kun taas naisiin hän kohdistaa lähinnä jonkinlaista flirttailua ilmeillä ja eleillä, sylissä istuttaviksikin naiset välillä kelpaavat. Minuun mukelo puolestaan suhtautuu laajemmalla skaalalla, minä kelpaan sekä sylissä istuttavaksi että leikkimään houkuteltavaksi ja kuuntelijaksi.
No, mukelon ja X:n ensikohtaaminen tapahtui kaupungilla, mutta siirryimme melko nopeasti kotiin. Ensin mukelo suhtautui häneen kuin kehen tahansa mieheen, esitti koomisia ilmeitä ja halusi tämän osallistuvan leikkeihinsä. Jotenkin tilanne kuitenkin kääntyi niin, että sen sijaan, että mukelo olisi itse ohjannut leikkiä, X päätyi selittämään ja opettamaan asioita, mm. uusia sanoja, niin, että tavallisen leikin sijaan mukelo alkoikin keskittyä kuuntelemiseen ja ehdotusten testailuun. Huomasin, että aina kun mukelon keskittyminen meinasi herpaantua, X onnistui saamaan siitä uudestaan otteen, ja lopputuloksena oli niin keskittynyttä yhteistoimintaa, että minua hymyilytti sisäänpäin. Siinä tuli mukelon opittua uusi sana toisensa jälkeen. Jos vertaa mukelon olemista E:n seurassa, niin silloin hän leikkii paljon riehakkaammin ja on muutenkin aina kovin riemastunut isänsä läsnäolosta, kun taas X kaivaa mukelosta esiin ominaisuuksia, joiden olemassaolosta minäkään en tiennyt mitään.
Myöhemmät tapaamiset sujuivat vähintään yhtä hyvin, mutta tiistaina minä tein todella roistomaisen tempun. Meillä oli työpaikan kevätjuhlat, jotka olin unohtanut merkitä kalenteriini, ja sen seurauksena en tietenkään myöskään ollut osannut pyytää E:ltä lastenhoitoapua. E:llä oli jo muuta ohjelmaa, joten jotain piti keksiä. Minä en onnistunut keksimään ketään muuta kuin X:n, ja vaikka toiselta ei todellakaan pitäisi pyytää sellaista, josta tämä ei mitenkään kehtaa kieltäytyä, minä pyysin silti. Rohkeasti X suostui lapsenvahdiksi, vaikka häntä aivan ilmeisesti hirvittikin. Heillä oli kuitenkin sujunut aivan loistavasti, vaikken edes ollut ehtinyt ohjeistaa ollenkaan, koska aikatauluni oli paniikkikiireinen. Lähtiessäni totesin vain, että hänen täytyy yrittää arvailla miten homma toimii...
Sen verran myöhään minulla meni, että hän sitten jäi yöksi, ja aamulla kävellessämme yhtä matkaa metrolle mukelo halusi kävellä käsi kädessä hänen kanssaan, minun kädestäni mukelo kieltäytyi pitämästä kiinni. Sama on jatkunut sen jälkeenkin, minun käteni ei enää ulkona kelpaa, jos X:kin on paikalla. Uskon, että kyseessä on jonkinlainen paikan hakeminen, joka alkoi tosissaan siitä, kun minä olin poissa sotkemassa heidän välisiään sosiaalisia kuvioita. Tiistaihin asti mukelo on ainakin osittain nähnyt X:n minun suhtautumiseni läpi, muodostamatta selkeää omaa mielikuvaa hänestä ihmisenä. Tiistaina se tilanne muuttui, ja itse asiassa molemmat päätyivät muodostamaan jonkinlaiset suorat käsitykset toisistaan, joissa minulla ei enää ole mitään roolia.
Nyt mukelo sitten kokeilee liittoutumista hänen kanssaan, mihin kuuluu tuon käsi kädessä kävelemisen lisäksi myös esimerkiksi se, että X:n pyyntöjä noudatetaan todennäköisemmin kuin minun pyyntöjäni. Välillä tuntuu hieman hölmöltä, että siinä missä mukelo muuten uskoo minua, X:n läsnäollessa hän odottaa X:ltä jonkinlaista kuittausta sille, että pyytämäni asiat pitää tehdä. Toivon, että mukelon mielikuva voimassaolevasta valta-asetelmasta on ainakin jossain määrin virheellinen.
Toisessa ketjussa käsiteltiin tätä lasten suhtautumista eri sukupuolten edustajiin, ja se onkin kuulunut niihin asioihin, joihin olen mukelon suhteen kiinnittänyt paljonkin huomiota. Minulla on kohtuullisen paljon miespuolisia ystäviä, joten E:n lisäksi mukelo on ollut paljonkin tekemisissä erilaisten miesten kanssa, ja myöntää täytyy, että hän kiinnittää kyllä melko huomattavasti enemmän huomiotaan miespuolisiin ihmisiin kuin naispuolisiin, ja kontaktinotto on hyvin erilaista. Miespuolisiin henkilöihin mukelo suhtautuu leikkiin yllytettävinä ja keskustelukumppaneina, kun taas naisiin hän kohdistaa lähinnä jonkinlaista flirttailua ilmeillä ja eleillä, sylissä istuttaviksikin naiset välillä kelpaavat. Minuun mukelo puolestaan suhtautuu laajemmalla skaalalla, minä kelpaan sekä sylissä istuttavaksi että leikkimään houkuteltavaksi ja kuuntelijaksi.
No, mukelon ja X:n ensikohtaaminen tapahtui kaupungilla, mutta siirryimme melko nopeasti kotiin. Ensin mukelo suhtautui häneen kuin kehen tahansa mieheen, esitti koomisia ilmeitä ja halusi tämän osallistuvan leikkeihinsä. Jotenkin tilanne kuitenkin kääntyi niin, että sen sijaan, että mukelo olisi itse ohjannut leikkiä, X päätyi selittämään ja opettamaan asioita, mm. uusia sanoja, niin, että tavallisen leikin sijaan mukelo alkoikin keskittyä kuuntelemiseen ja ehdotusten testailuun. Huomasin, että aina kun mukelon keskittyminen meinasi herpaantua, X onnistui saamaan siitä uudestaan otteen, ja lopputuloksena oli niin keskittynyttä yhteistoimintaa, että minua hymyilytti sisäänpäin. Siinä tuli mukelon opittua uusi sana toisensa jälkeen. Jos vertaa mukelon olemista E:n seurassa, niin silloin hän leikkii paljon riehakkaammin ja on muutenkin aina kovin riemastunut isänsä läsnäolosta, kun taas X kaivaa mukelosta esiin ominaisuuksia, joiden olemassaolosta minäkään en tiennyt mitään.
Myöhemmät tapaamiset sujuivat vähintään yhtä hyvin, mutta tiistaina minä tein todella roistomaisen tempun. Meillä oli työpaikan kevätjuhlat, jotka olin unohtanut merkitä kalenteriini, ja sen seurauksena en tietenkään myöskään ollut osannut pyytää E:ltä lastenhoitoapua. E:llä oli jo muuta ohjelmaa, joten jotain piti keksiä. Minä en onnistunut keksimään ketään muuta kuin X:n, ja vaikka toiselta ei todellakaan pitäisi pyytää sellaista, josta tämä ei mitenkään kehtaa kieltäytyä, minä pyysin silti. Rohkeasti X suostui lapsenvahdiksi, vaikka häntä aivan ilmeisesti hirvittikin. Heillä oli kuitenkin sujunut aivan loistavasti, vaikken edes ollut ehtinyt ohjeistaa ollenkaan, koska aikatauluni oli paniikkikiireinen. Lähtiessäni totesin vain, että hänen täytyy yrittää arvailla miten homma toimii...
Sen verran myöhään minulla meni, että hän sitten jäi yöksi, ja aamulla kävellessämme yhtä matkaa metrolle mukelo halusi kävellä käsi kädessä hänen kanssaan, minun kädestäni mukelo kieltäytyi pitämästä kiinni. Sama on jatkunut sen jälkeenkin, minun käteni ei enää ulkona kelpaa, jos X:kin on paikalla. Uskon, että kyseessä on jonkinlainen paikan hakeminen, joka alkoi tosissaan siitä, kun minä olin poissa sotkemassa heidän välisiään sosiaalisia kuvioita. Tiistaihin asti mukelo on ainakin osittain nähnyt X:n minun suhtautumiseni läpi, muodostamatta selkeää omaa mielikuvaa hänestä ihmisenä. Tiistaina se tilanne muuttui, ja itse asiassa molemmat päätyivät muodostamaan jonkinlaiset suorat käsitykset toisistaan, joissa minulla ei enää ole mitään roolia.
Nyt mukelo sitten kokeilee liittoutumista hänen kanssaan, mihin kuuluu tuon käsi kädessä kävelemisen lisäksi myös esimerkiksi se, että X:n pyyntöjä noudatetaan todennäköisemmin kuin minun pyyntöjäni. Välillä tuntuu hieman hölmöltä, että siinä missä mukelo muuten uskoo minua, X:n läsnäollessa hän odottaa X:ltä jonkinlaista kuittausta sille, että pyytämäni asiat pitää tehdä. Toivon, että mukelon mielikuva voimassaolevasta valta-asetelmasta on ainakin jossain määrin virheellinen.
-
prosessi
Toissa-aamuna oli mukelon päiväkodin kevätjuhlat. Minua hieman ihmetytti siellä esitetty päiväkodin rutiineihin kuuluva laulutunti, sillä siinä missä lähes kaikki muut lapset osallistuivat sekä laulamalla että niillä fyysisillä elementeillä mukaan esitykseen, mukelo vain katseli paikalla olevia ihmisiä ja vaikutti hyvin ikävystyneeltä. Erityisesti huomioni kiinnittyi mukeloa nelisen kuukautta nuorempaan tyttöön, joka ei muuten vielä puhu juurikaan, mutta joka kuitenkin lauloi kaikki laulut läpi sanasta sanaan. Mielestäni oli jotenkin kummallista, ettei mukelo osallistunut edes niihin fyysisiin elementteihin, vaikka hän muuten on motorisesti hyvinkin paljon ikäisiään edellä.
Jälkeenpäin kerroinkin huomioistani eteenpäin, tajuamatta mukelon tietenkin kuuntelevan mitä minä oikein puhun. Mukelo ei muuten noteerannut puheitani mitenkään, mutta eilen aamulla hän oli lyönyt päiväkodin tädit ällikällä. Aamupäivällä puistosta tultaessa ja vaatteiden riisumista odottaessaan mukelo oli eteisen lattialla istuen kuulemma vetänyt läpi lähes koko lauluohjelman fyysisine elementteineen päivineen. Tädit olivat toljottaneet ilmiötä suu auki hämmästyksestä, eivätkä ollenkaan ymmärtäneet mistä oikein oli kyse. Totesin tapauksesta kuultuani, että ilmeisesti mukelolle oli puheitteni takia tullut pakottava tarve näyttää, että hän kyllä osaa nuo jutut, vaikkei niihin viitsikään osallistua.
Jälkeenpäin kerroinkin huomioistani eteenpäin, tajuamatta mukelon tietenkin kuuntelevan mitä minä oikein puhun. Mukelo ei muuten noteerannut puheitani mitenkään, mutta eilen aamulla hän oli lyönyt päiväkodin tädit ällikällä. Aamupäivällä puistosta tultaessa ja vaatteiden riisumista odottaessaan mukelo oli eteisen lattialla istuen kuulemma vetänyt läpi lähes koko lauluohjelman fyysisine elementteineen päivineen. Tädit olivat toljottaneet ilmiötä suu auki hämmästyksestä, eivätkä ollenkaan ymmärtäneet mistä oikein oli kyse. Totesin tapauksesta kuultuani, että ilmeisesti mukelolle oli puheitteni takia tullut pakottava tarve näyttää, että hän kyllä osaa nuo jutut, vaikkei niihin viitsikään osallistua.
-
prosessi
Tänään päiväkodista mukeloa hakiessani täti oli juuri menossa pesemään mukelon pyllyä kun tulin paikalle. Minä sitten jäin eteiseen odottamaan yhden puolitoistavuotiaan tytön kanssa heidän paluutaan, ja koska tyttö katseli kovin kiinnostuneen näköisenä kädessäni ollutta ostoskassia, näytin hänelle sieltä löytyvät upouudet fiinit punaiset korkokengät, jotka olin tulomatkalla käynyt ostamassa. Tyttö katseli niitä kovin vaikuttuneena, mutta enpä osannut arvata mikä vaikutus tuolla tapauksella olisi: vähän myöhemmin, kun olin jo pukenut mukelolle ulkovaatteet ja olimme lähdössä, tytön isä tuli hakemaan häntä. Isä pyysi tyttöä tuomaan kumpparinsa puettaviksi, ja tyttö kävikin hakemassa ne. Kun isä pyysi häntä antamaan kumpparit itselleen, tyttö kuitenkin kieltäytyi ja pysähtyi seisomaan minun eteeni tapittamaan minua. Minä epäilin tytön haluavan, että minä pukisin saappaat hänelle, ja mainitsin hänen isälleen näyttäneeni tytölle fiinit kenkäni ja tilanteen varmaan liittyvän siihen. Tyttö käänsikin heti katseensa kassiini, joten näytin kenkiä hänelle uudestaan jakysyin, josko hän halusi minun pukevan kumpparit hänelle. Tyttö ojensi saappaat heti minulle ja tuli syliin nostettavaksi, joten puin hänelle saappaat ja lähdin sitten mukelon kanssa. Oven sulkeutuessa kuulin takaani lohdutonta itkua. Vähän ajan kuluttua ovesta tulivat ulos myös tyttö ja isänsä, tyttö pelkissä kumisaappaissa ja muut ulkovaatteet vain mukaan otettuna isän käsivarrella. Tyttö oli silloin vielä hiljaa, mutta kun hän näki meidät, hän ojensi kätensä minua kohti ja alkoi huutaa suoraa huutoa. Oli aivan ilmeistä, että hän oli päättänyt lähteä samaan paikkaan, minne ne ihanat punaiset korkokengätkin lähtivät...
-
Manaaja
No mutta eikös sun pitäisi olla vain iloinen että löytyy uutta tuoretta lihaa jatkossakin sun Jagge-cruisailujen seuraksi?Manaaja kirjoitti:^ Noniin, ja taas on tehty yhdestä nuoresta naisenalusta korkokenkiin ja minihameeseen pukeutuva hempukka. Kannattaisi olla vähän varovaisempi noiden vaikutteidentuputustensa kanssa. Kohta se on yötä myöten ulkona keimailemassa ja piikittää kannabista suoneen.