Kannatatko progressiivista verotusta?
Noin periaatteessa en kannata, sillä koen, että omalla yrittämiselläni olen kohtalaisen hyvän ansiotason saavuttanut ja mitään en ole koskaan hopeatarjottimelta saanut. Siksi minun tulisi saada nauttia työni hedelmistä itse, jakaa sitä hyvinvointia läheisilleni ja miksei jopa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen vähäosaisten tukemiseksi.
Toisaalta elän siinä uskossa, että jos kyseinen verokertymä jäisi tulematta valtion kassaan, niin se kerättäisiin jostain muualta. Loppukertymä olisi kaiketi plus miinus nolla, riippuen tietenkin siitä, mihin minä itse päättäisin rahani käyttää.
Eli pointi kai on se, että en koe voivani riittävästi vaikuttaa siihen miten työni hedelmää käytetään hyväksi.
Ja ulkomaille muutto ei ole optio. Perhe ja läheiset ovat täällä, siinä yksi syy noin heti alkuun.

-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Ottaen huomioon ettei mieleeni tule yhtään kovin kehittynyttä maata jossa olisi käytössä tasaveromalli (eli että esim. kaikkein pienituloisimmillakin palkansaajilla olisi täsmälleen sama tuloveroprosentti kuin keski- ja suurituloisilla), kai sitten kannatan progressiivista verotusta. Saa mainita jos tällaisia kehittyneitä maita on, lupaan siinä tapauksessa tarkistaa kantaani.
Kokonaan eri kysymys olisi ollut, onko progression nykyinen jyrkkyys Suomessa mielestäni oikea. Ehkä tätä alunperin haettiinkin, kysymys vain oli kovin surkeasti asetettu.
Kokonaan eri kysymys olisi ollut, onko progression nykyinen jyrkkyys Suomessa mielestäni oikea. Ehkä tätä alunperin haettiinkin, kysymys vain oli kovin surkeasti asetettu.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Islanti. Ei ehkä talouden mallimaa as we speak. Tasavero taitaa olla siellä 35% luokkaa. Tiettyyn summaan asti veroton, en nyt löydä rajaa.. google auttanee..
jos kiinnostaa:
http://www.pwc.com/extweb/service.nsf/d ... 99004E5253
jos kiinnostaa:
http://www.pwc.com/extweb/service.nsf/d ... 99004E5253
Prepare for the worstest.
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Eihän tuo mitenkään perustele progressiivisen verotuksen huonoutta. Siinä vain osoitetaan eräs kieltämättä ikävä tapa soveltaa verotusta. Asian voisi korjata verottamalla perheitä yksikkönä. Edelleen progressiivisesti.Nehemiah James kirjoitti:http://evvk.com/progressio.html
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Tämän syyn minäkin tavallaan ymmärrän - tai siis voin samastua näin ajattelevaan. Mutta käytännössä asian korjaaminen johtaisi siihen, että enemmän tuloja merkitsisi myös enemmän valtaa yhteisten asioiden hoidossa. Siis ne ihmiset, joille raha merkitsee kaikkein eniten elämässä, saisivat päättää asioistamme. Tätä en pitäisi viisaana.Nehemiah James kirjoitti:Eli pointi kai on se, että en koe voivani riittävästi vaikuttaa siihen miten työni hedelmää käytetään hyväksi.
Minulla on sellainen käsitys, että suurin piirtein kaikissa tasaveromalleissa on nollavero tiettyyn rajaan saakka, pieniä tuloja kun ei välttämättä kannatta verottaa.Frederik Krueger kirjoitti:No ei sitten ihan tasaveromalli sielläkään. Mutta kiitos tiedosta, en tiennyt Islannin omalaatuisista verokokeiluista.nowaysis kirjoitti:Islanti. Ei ehkä talouden mallimaa as we speak. Tasavero taitaa olla siellä 35% luokkaa. Tiettyyn summaan asti veroton
Itse kannatan varovasti tasaveromallia ml. verovähennysten poistaminen, johtuen sellaisen mallin yksinkertaisuudesta ja paremmasta kannustavuudesta.
Sillä progressiivisella verotuksella siirretään yhdeltä isotuloiselta riittävästi monelle muutoin nälkärajan alapuolelle jäävälle. Vaikka käytännössä tasataan jo pienempiäkin eroja niin tasaveromallilla se menisi juuri niin ettei monella olisi enää varaa asua ja tehdä työtä. joten tuloksena olisi toinen Usa jossa kerjäläisiä riittää omasta takaa. Suomessa he ovat tuontitavaraa. Haluaisitteko lisää kerjäläisiä Suomeen, siis suomalaisia kerjäläisiä ei ulkomailta tuotuja?
siis kannatan
siis kannatan
Virossa on tasavero (kait 24%). En sitten tiedä, luetko Viron kehittyneeksi maaksi.Frederik Krueger kirjoitti:Ottaen huomioon ettei mieleeni tule yhtään kovin kehittynyttä maata jossa olisi käytössä tasaveromalli (eli että esim. kaikkein pienituloisimmillakin palkansaajilla olisi täsmälleen sama tuloveroprosentti kuin keski- ja suurituloisilla), kai sitten kannatan progressiivista verotusta. Saa mainita jos tällaisia kehittyneitä maita on, lupaan siinä tapauksessa tarkistaa kantaani. .
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Tuleepa nyt pahiten taloudessaan takkiin saaneita esimerkkejä (Islanti, Viro). Kertooko "tasa"veromallin käyttö yleisesti jotain maan suhtautumisesta yhteiseen taloudenpitoon?NuoriD kirjoitti:Virossa on tasavero (kait 24%). En sitten tiedä, luetko Viron kehittyneeksi maaksi.
Muistaakseni tässä lomakohdemaassani on huomattavasti Suomea loivempi tuloveroprogressio, mutta silti on. Pitääpä vielä muistaessani illalla googlettaa, jos muistan/ehdin.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Moni tapaamani hyvätuloinen tuntuu kannattavan tasaveroa ja samaan aikaan heidän puheistaan kuultaa, että alempaa verotusta tekisi mieli. Tasavero kuitenkin kiristäisi verotusta ylemmässä keskiluokassa, eli 40 000-70 000e vuodessa tienaavilla. Tämä on ihan loogista, koska eniten vero kevenee todella hyvin tienaavilla ja vastaavasti pienituloisimmat saavat tasaveromallissa verovapauden. Jonkun on maksettava erotus ja ylempi keskiluokkaa kärsii väänsi tasaverokäyrän mihin tahansa asentoon.
Tekemäni kuva selventaa asiaa, mutta kuvan tasavero on vetäisty täysin hatusta. Oikea tasavero pitäisi yhdistää sosiaaliturvan täysremonttiin.
Itse kannatan tasaveroa, mutta ainoastaan silloin kun myös ihmisten saamat tulonsiirrot otetaan mukaan tarkasteluun.

Viimeksi muokannut sivustahuutaja, 09.06.2009 9:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Verotuksesta yleensä on hyvä muistaa Lafferin käyrä:
Jos veroaste on nolla, on valtion verokertymä nolla
Jos veroaste on sata, on valtion verokertymä nolla
Jos halutaan maksimoida valtion verokertymä, on optimaalinen veroaste jossain nollan ja sadan välillä ja liian korkea veroaste vähentää verokertymää.
Mielestäni ei ole kuitenkaan syytä pyrkiä verokertymän maksimointiin, eli mielummin näen, että veroaste on optimipisteen alapuolella.