prosessi kirjoitti:
Eli kokonaisuus oli vielä enemmän. Loistavaa! Pienistä eroavaisuuksista huolimatta yhdistin kertomasi voimakkaasti omaan kokemukseeni, siitä jännittelyt.
prosessi kirjoitti:
Tulin uteliaaksi.
Olin joskus menneisyydessä intensiivisessä kirjeenvaihdossa kirjallisesti erittäin lahjakkaan miehen kanssa. Mies oli vastannut ilmoitukseeni, joka oli laadittu kaikkea muuta kuin suoraksi mutta pienestä vihjeestä tekstissä ymmärsi ettei varsinaisesti haettu sitä mitä annettiin ymmärtää.
Hän ymmärsi helposti ja kirjoitti itsensä suoraan sisääni. Teksti oli oivaltavaa ja osuvaa, vastaten aina valitsemaani, vaihtelevaan tyyliin. Samoin minä pystyin helposti tekemään vaikutuksen rehellisesti omilla näkökannoillani. Sain revitellä piilomerkityksillä ja symboliikalla, jotka toinen selvitti viitaten samalla tasolla takaisin. Viestit eivät kuitenkaan olleet pelkkää muodolla leikittelyä vaan luotasivat syvältä meitä molempia.
Ulkoisesti kyseessä oli erittäin menestyvä, valtaa käyttävä ja merkittävän komea mies, reippaasti yli sen oman tasoni, josta kitinän tyyppisissä paikoissa niin mieluusti puhutaan. Minua luotan omaan persoonaani, joten tuolla en päätäni vaivannut.
Pitkien viestin ja puhelinkeskustelujen jälkeen pääsimme vihdoin tapaamaan. Ensimmäinen kerta sujui loistavasti hienoisen alkujännityksen jälkeen. Seuraavat eivät niinkään. Selkeästi toisen ajatuksissa oli viive, jota teksti tai puhelinkeskustelu eivät olleet paljastaneet. Viive, jonka aikana minua ja kehokieltäni luodattiin tarkkaan ja analysoitiin mitä tahdoin kuulla, koitettiin haarukoida mahdollisimman täydellinen vastaus.
Lopetin jutun, sillä se rakentui mielestäni hänen puoleltaan epärehelliselle pohjalle kun taas itse olin mukana niin avoimena ja rehellisena kuin mahdollista. Epäselväksi jäi miksi. Mies ei varmasti ollut harjoitusvastustajan tarpeessa, hän olisi saanut ns. ”kenet vaan” eikä kanssani käytetty aika vastannut saatua hyötyä.
Voi olla etten vastannutkaan odotuksia, voi olla, että tunteesta huolimatta tulkinnat molemmin puolin olivatkin vääriä. Voi olla, että heitin menemään jotain arvokasta. Mistä sen tietää, en kaipaa tapahtuneelle enää tulkintaa.
Anteeksi tämä melko anaalinen kuvaus, ei ole tarkoitus vetää yhtäläisyysmerkkejä, koitin vain selventää mistä houreeni johtuvat. Onnenhetkiä sinulle!