Reportaaseja uudenvuodenyöstä alkaen

[EveryWoman]

^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin .

Homma tapahtuu omassa päässänne. Olette prossun kanssa vain sub-henkisiä, siitä se johtuu

Höpö höpö. Miksei sama tapahdu omassa päässäni kenenkään toisen kanssa, edes silloin kun nämä toiset sitä oikein tosissaan ja kovasti yrittävät, jos kerran olen niin alistuvainen?

Voisit myös käydä kysymässä mm. korkeakouluni osaston henkilökunnalta alistumistaipumuksistani. Tyypillisimmin siellä kiehutaan raivosta, kun en anna missään asiassa periksi vaan vedän tiukasti omaa linjaa (välillä jopa vastoin laitoksen tapoja ja sääntöjä).

Edit: kirjvirh

[EveryWoman]

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Tuo on juuri samanlainen näennäinen ristiriita kuin se tarvitsevuuteen liittyvä. Ei meistäkään kumpikaan suostu kompromisseihin. Mutta jos oppii rakastamaan toista, oma tahtotila sulautuu toisen tahtotilaan luontevasti, jolloin päätökset ja toiminta ohjautuvat sellaisiksi, että molemmilla on mukavaa. Ilman että kumpikaan kokisi tekevänsä kompromisseja.

Kumppanini haaveammatti (joka sittemmin on toteutunut) oli minun näkökulmastani pahimpien kuviteltavissa olevien listalla aika korkealla. Syystä tai toisesta se ei kuitenkaan ole käytännössä osoittautunut ongelmaksi. Ja toisaalta hänen haaveensa ovat tehneet yhdessäoloaikanamme lähes täyskäännöksen - ihan ilman mitään itsestäni lähtevää pakottamista, määräilyä tai kouluttamista. Samoin kuin olen itse muuttunut ihmisenä siten, että ymmärrän ja arvostan hänen tähän mennessä tekemiään valintoja. Ja esimerkiksi haluan nykyään lapsia (hän on aina halunnut); ensimmäistä kertaa koko elämässäni ja täysin pakottamatta.

Ihminen muuttuu ajan funktiona. Ainoa olennainen kysymys on, uskallatteko rakastaa toisianne siten, että voitte luopua kiveen hakatuista omaan persoonallisuuteenne liittyvistä käsityksistä ja antautua kasvamaan yhteen.

[EveryWoman]

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Hmm. Kuulostaa kovin epäromanttiselta ja juridiselta, kuin kävisitte liikeneuvotteluja ja olisitte kirjoittamassa monisivuista sopimusta.

Romanttisena hupakkona kuvittelisin, että ensin ihastuttaisiin, soviteltaisiin pissavehkeitä yhteen ja vietettäisiin aikaa yhdessä ja katsottaisiin, mihin se johtaa pitkällä tähtäimellä.

Hmm. Esim. ettei toiselle kerrota hyvissä ajoin omista moniavioisuustarpeista, vaan annetaan hänen elää harhakäsitysten vallassa ja "katsotaan, mihin se johtaa"?

Kyllä olennaiset asiat kannattaa ilmaista ihan sanallisesti. On sanojasta kiinni, saako tilanteen vaikuttamaan liikeneuvottelulta vai kiehtovalta ja intiimiltä keskustelulta.

[EveryWoman]

^Lainaan EW:tä:

Jos taas kumppani saa itse muotoilla itselleen sopivan aukon täytettäväksi, homma toimii paremmin, koska tämä ei estä sinua pärjäämästä ilman häntä, mutta aukon täytyttyä elämäsi on kuitenkin niin paljon aiempaa rikkaampaa ja mahdollisuutesi niin paljon monipuolisemmat, että myönnät mielelläsi tarvitsevasi häntä.

Voihan tuo liikeneuvottelumalli toki periaatteessa toimia, mutta itse uskon, että pariutuminen lähtee ihastuksesta. On turha käydä pitkällisiä neuvotteluja ja laatia sopimuspapereita yhteisistä pelisäännöistä ensin ja katsoa sitten, ihastutaanko.

Uskon, että suhteessa esiintulevia asioita ei ole mahdollista kattavasti kuvata ennen suhdetta, ja näin ollen ne todelliset issuet tulevat esiin vasta suhteen aikana.

Mutta toki lopputulos ratkaisee. Jos tuo johtaa onnelliseen yhdessäoloon, niin hieno juttu!

Tulkitsit väärin. Minun mielestäni ihastuminen ei ole lainkaan tärkeää. Vain rakkaus on tärkeää, ja se voi syntyä ilman irrationaalista ihastumisvaihettakin.

Toki ihastumisen tunteen vallassa on helpompaa oppia rakastamaan toista, mutta aivan mahdollista se on ilmankin. Ihastumisen tunne ei myöskään pyyhi pois mahdollista peruuttamatonta yhteensopimattomuutta, eikä ihastuminen merkitse että henkilöt sopisivat yhteen pitkällä tähtäimellä. Ihastuminen on lajin jatkumiseen tähtäävä lyhytkestoinen primitiivimekanismi, joten sen varaan ei kannata rakentaa sellaista suhdetta, jonka toivotaan kestävän onnellisena pitkään.

Tietenkään kaikkia vastaan tulevia ongelmia ei ole mahdollista hahmottaa jo ennen suhteen alkua. Mutta joitakin on hyvin helppo tietää jo ennalta. Esimerkiksi jos toinen on ehdottoman yksiavioinen ja toinen moniavioisuutta (siis useita eri seksipartnereita) tarvitseva, on silkkaa pelkuruutta olla sanomatta asiaa ääneen niin pian kuin suinkin. Suhde voi näistäkin lähtökohdista onnistua ilman kompromisseja, mutta nähdäkseni vain silloin, että tällaisista ilmeisistä ristiriidoista ollaan valmiita keskustelemaan. Jos omat olennaiset tarpeet ja toiveet pitää vain omana tietona, joutuu välittömästi tekemään kompromisseja, eikä toinen edes ole siitä tietoinen.

[EveryWoman]

...on kahdenlaisia ongelmia, ylitsepääsemättömiä ja ylitsepäästäviä. Ensiksimainittuja ovat sellaiset asiat, joissa kumpikaan osapuoli ei joko pysty tai halua joustaa. Ne kannattaa selvittää jo etukäteen, sen jälkeen voi sitten keskittyä loppujen ongelmien ratkaisemiseen.

Kuten jo yritinkin kuvailla, nuokaan eivät suinkaan aina ole ylipääsemättömiä, koska ihmisten toiveet, tavoitteet ja arvot muuttuvat jatkuvasti. Mutta toki tietyllä ajanhetkellä olemassaolevat ristiriidat ja toisistaan poikkeavat toiveet on hyvä selvittää siten, että ne ovat mahdollisimman kirkkaasti (perusteineen) kummankin osapuolen tiedossa. Yhteensulautuminen ei voi tapahtua, jos välissä on tietämättömyyden muuri.

Johtaisi nyt ensin edes siihen, että uskaltaisin tavata...

Pelko pois, niiltä osin kuin se estää sinua tapaamasta. Minäkin pelkäsin. Se tuntui mahtavalta, etenkin sitten kun pääsin sen yli ja huomasin että pelon voittaminen kannatti.

Itse asiassa pelko on hyvä indikaatio siitä, että toisella osapuolella todella olisi sinulle jotakin olennaista annettavaa. Jos olisit hänen suhteensa välinpitämätön, sinulla ei olisi mitään menetettävää eikä näin ollen mitään pelättävääkään.

[prosessi]

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Tuo on juuri samanlainen näennäinen ristiriita kuin se tarvitsevuuteen liittyvä. Ei meistäkään kumpikaan suostu kompromisseihin. Mutta jos oppii rakastamaan toista, oma tahtotila sulautuu toisen tahtotilaan luontevasti, jolloin päätökset ja toiminta ohjautuvat sellaisiksi, että molemmilla on mukavaa. Ilman että kumpikaan kokisi tekevänsä kompromisseja.

On se taitava. Täytyy olla varovainen tuollaisten tahtotilojen luontevien sulautumisten suhteen, tai jotain.

Ihminen muuttuu ajan funktiona. Ainoa olennainen kysymys on, uskallatteko rakastaa toisianne siten, että voitte luopua kiveen hakatuista omaan persoonallisuuteenne liittyvistä käsityksistä ja antautua kasvamaan yhteen.

On asioita jotka muuttuvat, ja asioita joiden muuttuminen voi olla yksilöllisyyden kannalta suorastaan tuhoisaa. Minä olen kuitenkin aina ollut hyvin sopeutuvaista sorttia, niin sopeutuvaista, että välillä minulle on ollut jopa epäselvää se, mitä minä itse oikeastaan edes haluan. Tässä viimeisten puolentoista vuoden aikana olen mm. selvitellyt sitä itselleni, ja nyt kun alan olla siitä selvillä, on minulla pienoinen tarve saada tieto hakattua kiviin. Kovin helpolla en ole siitä luopumassa.

[prosessi]

Itse asiassa pelko on hyvä indikaatio siitä, että toisella osapuolella todella olisi sinulle jotakin olennaista annettavaa. Jos olisit hänen suhteensa välinpitämätön, sinulla ei olisi mitään menetettävää eikä näin ollen mitään pelättävääkään.

Ehkä noinkin. Selittäisi ainakin sen, että pelko on kasvanut pikkuhiljaa, alussa kun keskityin kertomaan sille miksi se on pähkähullu, ja perustelemaan väitteitäni tieteellisin tutkimuksin.

[prosessi]

[Nehemiah James]

Jotenkin tolta SE mustakin tuntuu... jaa mutta tuosta puuttuu lemmenmerkit... Eikä ku lopputulema on kuitenkin gee... Tulin.

[bliss]

Soittakaa pehmustettu pakettiauto noutamaan prosessia.

[exPertti]

Ettekö tunnista? Sehän on seitsemäs kitinätaivas.

[NuoriD]

[prosessi]

Soittakaa pehmustettu pakettiauto noutamaan prosessia.

Ei tartte enää. Vaikka sekopäisyyksissäni (uskoni ihmiskuntaan on palannut...) meinasin tänään alkaa nahistella Mauri Pekkarisen, Liisa Hyssälän ja Osmo Soininvaaran kanssa heidän negatiivisesta ihmiskäsityksestään, sain hillittyä itseni ja pidin turpani tukossa. Jotenkin hämmentävää, että minulle tuli voimakas tarve puolustaa keski-iän ohittaneita duunarimiehiä, kun heitä nimitettiin menetetyksi sukupolveksi ja aaseiksi, joihin ainoat keinot vaikuttaa ollenkaan ovat kepit ja porkkanat, ja jotka olemassaolollaan tuhoavat suomalaisen terveydenhuollon, sekä että heidät kannattaisi unohtaa ja keskittyä uusiin sukupolviin. Aika ankea päätös Finnwellille tuollainen loppulausunto, vaan elämä on.

Mutta se ratkaiseva ongelmani on tietysti se, että kaksi miestä on auttamatta liikaa, enkä näissä merkeissä ole valmis edes tapaamaan sitä vähemmän pelottavaa sankarileukaista teräsmiestä. Sen seurauksena minulla on huono omatunto, koska kyseinen tapaus on varmasti suunnilleen jokaisen naisen unelma: älykäs, komea ja treenattu (kuuluu niihin poikkeuksiin, jotka näyttävät hyvältä jopa tiukoissa t-paidoissa), sympaattinen ja lapsirakas. Voiko jonkun muun suorittamaan aivopesuun vedota perusteena tapaamattomuudelle, ja silti olla uskottava? Tunnen itseni pöljäksi.

[nastamuumio]

Hip hei, Prosessi, sulla taisi tärpätä!

Palasin kuitenkin tänne, kun tuossa hiukan sitten taannoin en muistanut, mikä on vähin määrä vastauksia, joita olen saanut, mutta sitten vasta hiukan myöhemmin muistin, että sainhan mä yhteen ilmoitukseen kolme (3) vastausta, joista kaksi oli jotain takaisinvastauskelvotonta ja yksi viimeisin yksipuolinen ihastukseni, joka sittemmin pari vuotta sitten muutti jumalten selkäin taakse.

[prosessi]

Hip hei, Prosessi, sulla taisi tärpätä!

Ehkä, vaikken oikeasti ollutkaan etsimässä yhtään mitään. Alkuperäisen vastaukseni katala otsikko on koko ajan keikkunut keskustelussa mukana muistuttamassa minua siitä, miksi koko keskustelu alkoi... Siksi tähän onkin niin hemmetin vaikea suhtautua. Lisäksi olen löytänyt itsestäni epäilyttäviä ulkonäköennakkoluuloja, periaatteella liian komea ei voi kyetä oikeaan parisuhteeseen. Puhumattakaan siitä, että minua neljännesmetrin pidempi mies saa minut varmasti tuntemaan itseni kääpiöksi. Mutta viestintä oli ainakin pakko siirtää deitti.netin ulkopuolelle, kun siellä on viestille määritelty maksimipituudeksi riittämättömät 10 000 merkkiä. Se pentele osaa kirjoittaa, paikoitellen niin hyvin, että samaa lausetta tai kappaletta täytyy lukea monta kertaa ihan vain sen takia, että mieli lepää siinä.

Palasin kuitenkin tänne, kun tuossa hiukan sitten taannoin en muistanut, mikä on vähin määrä vastauksia, joita olen saanut, mutta sitten vasta hiukan myöhemmin muistin, että sainhan mä yhteen ilmoitukseen kolme (3) vastausta, joista kaksi oli jotain takaisinvastauskelvotonta ja yksi viimeisin yksipuolinen ihastukseni, joka sittemmin pari vuotta sitten muutti jumalten selkäin taakse.

Täydellinen ilmoitushan olisi sellainen, johon vastaisi vain yksi, täysin sopiva. Mitä enemmän vastauksia, sitä huonommin muotoiltu ilmoitus.

[Melnais]

Viestikää nyt ihan vierekkäin ennen kuin teet lopullisia johtopäätöksiä. Tai ehkä Suuri Tapaaminen on jo onnellisesti takana ja siksi leijut. Kirjoitettu teksti, upeakaan, kun ei ole koko ihminen kuten varmaan tiedät. Muistuttaa tuo kattaus niin paljon tapausta menneisyydestä että ajattelin mainita.

Tietysti tämän viestin sisällön voi norata jos arvioi omat kykynsä ihmistuntemuksessa sekä tekstin tuotossa ja tulkinnassa reippaasti paremmiksi. Kuten varmaan arvioitkin. Onnea siis!

[prosessi]

Viestikää nyt ihan vierekkäin ennen kuin teet lopullisia johtopäätöksiä. Tai ehkä Suuri Tapaaminen on jo onnellisesti takana ja siksi leijut. Kirjoitettu teksti, upeakaan, kun ei ole koko ihminen kuten varmaan tiedät.

Muistuttaa tuo kattaus niin paljon tapausta menneisyydestä että ajattelin mainita.

Tulin uteliaaksi.

Tietysti tämän viestin sisällön voi norata jos arvioi omat kykynsä ihmistuntemuksessa sekä tekstin tuotossa ja tulkinnassa reippaasti paremmiksi. Kuten varmaan arvioitkin. Onnea siis!

En minä koskaan noraa mitään, paitsi niban norasin kerran tai kaksi, mutta se on se poikkeus joka vahvistaa säännön. Sen sijaan kiinnostaisi tietää, mikä omassa arviossasi oli mennyt pieleen ja miksi.

Omat arviointitapani taitavat olla aika omintakeisia, sillä tähän mennessä olen osannut arvioida tapaamieni nettituttujen ulkonäönkin melko oikein tekstien perusteella. (Ei esim. ollut sattumaa, että väitin voittavani Pahan Keisarin kädenväännössä, vaikken olekaan koskaan nähnyt häntä. Arvioni perustan hänen aiemmin kertomalleen erittäin hoikkien naisten suosimiselleen, sillä normaalisti tuollaista noin tiukkaa kiinnostuksen kohteiden rajaamismallia esiintyy hieman kevytrakenteisempien miesten keskuudessa, koska äärihoikat naiset tekevät heistä itsestään miehekkäämmän näköisiä. Varmahan en arvioistani voi olla, mutta toisaalta huiman riemastunut kommentti taas antoi vahvistusta arviolleni.)

[Melnais]

Eli kokonaisuus oli vielä enemmän. Loistavaa! Pienistä eroavaisuuksista huolimatta yhdistin kertomasi voimakkaasti omaan kokemukseeni, siitä jännittelyt.

Tulin uteliaaksi.

Olin joskus menneisyydessä intensiivisessä kirjeenvaihdossa kirjallisesti erittäin lahjakkaan miehen kanssa. Mies oli vastannut ilmoitukseeni, joka oli laadittu kaikkea muuta kuin suoraksi mutta pienestä vihjeestä tekstissä ymmärsi ettei varsinaisesti haettu sitä mitä annettiin ymmärtää.
Hän ymmärsi helposti ja kirjoitti itsensä suoraan sisääni. Teksti oli oivaltavaa ja osuvaa, vastaten aina valitsemaani, vaihtelevaan tyyliin. Samoin minä pystyin helposti tekemään vaikutuksen rehellisesti omilla näkökannoillani. Sain revitellä piilomerkityksillä ja symboliikalla, jotka toinen selvitti viitaten samalla tasolla takaisin. Viestit eivät kuitenkaan olleet pelkkää muodolla leikittelyä vaan luotasivat syvältä meitä molempia.

Ulkoisesti kyseessä oli erittäin menestyvä, valtaa käyttävä ja merkittävän komea mies, reippaasti yli sen oman tasoni, josta kitinän tyyppisissä paikoissa niin mieluusti puhutaan. Minua luotan omaan persoonaani, joten tuolla en päätäni vaivannut.

Pitkien viestin ja puhelinkeskustelujen jälkeen pääsimme vihdoin tapaamaan. Ensimmäinen kerta sujui loistavasti hienoisen alkujännityksen jälkeen. Seuraavat eivät niinkään. Selkeästi toisen ajatuksissa oli viive, jota teksti tai puhelinkeskustelu eivät olleet paljastaneet. Viive, jonka aikana minua ja kehokieltäni luodattiin tarkkaan ja analysoitiin mitä tahdoin kuulla, koitettiin haarukoida mahdollisimman täydellinen vastaus.

Lopetin jutun, sillä se rakentui mielestäni hänen puoleltaan epärehelliselle pohjalle kun taas itse olin mukana niin avoimena ja rehellisena kuin mahdollista. Epäselväksi jäi miksi. Mies ei varmasti ollut harjoitusvastustajan tarpeessa, hän olisi saanut ns. ”kenet vaan” eikä kanssani käytetty aika vastannut saatua hyötyä.

Voi olla etten vastannutkaan odotuksia, voi olla, että tunteesta huolimatta tulkinnat molemmin puolin olivatkin vääriä. Voi olla, että heitin menemään jotain arvokasta. Mistä sen tietää, en kaipaa tapahtuneelle enää tulkintaa.

Anteeksi tämä melko anaalinen kuvaus, ei ole tarkoitus vetää yhtäläisyysmerkkejä, koitin vain selventää mistä houreeni johtuvat. Onnenhetkiä sinulle!

[prosessi]

Tulin uteliaaksi.

Olin joskus menneisyydessä intensiivisessä kirjeenvaihdossa kirjallisesti erittäin lahjakkaan miehen kanssa. Mies oli vastannut ilmoitukseeni, joka oli laadittu kaikkea muuta kuin suoraksi mutta pienestä vihjeestä tekstissä ymmärsi ettei varsinaisesti haettu sitä mitä annettiin ymmärtää.
Hän ymmärsi helposti ja kirjoitti itsensä suoraan sisääni. Teksti oli oivaltavaa ja osuvaa, vastaten aina valitsemaani, vaihtelevaan tyyliin. Samoin minä pystyin helposti tekemään vaikutuksen rehellisesti omilla näkökannoillani. Sain revitellä piilomerkityksillä ja symboliikalla, jotka toinen selvitti viitaten samalla tasolla takaisin. Viestit eivät kuitenkaan olleet pelkkää muodolla leikittelyä vaan luotasivat syvältä meitä molempia.

Minun tapauksenihan alkoi hyvin eri tavalla. Hänen ilmoituksensa oli muotoiltu niin, että ainoa sen herättämä ajatus oli, ettei siinä ole yhtään mitään järkeä. Ilmoituksen teksti viittasi kuitenkin älykkääseen ihmiseen, joten koin tarpeelliseksi kertoa, ettei ilmoituksessa ole järkeä, ja perustelin sen mm. tieteellisin tutkimuksin. Logiikka oli jotain sen suuntaista, kuin joku olisi halunnut ostaa saapasfirman osakkeita, ajatuksenaan tienata rahaa kännyköiden menestyksellä, ilman että kännyköiden keksimisestä vielä olisi ollut pienintäkään aavistusta, puhumattakaan siitä, että niitä olisi millään tavoin ollut loogisesti mahdollista liittää saapasfirmaan. Siksipä keskustelu lähtikin liikkeelle hyvin erikoisella tavalla, eikä ole missään vaiheessa edennyt tavanomaisia ratoja. Kumpikaan ei ole edes yrittänyt miellyttää toista, erityisesti minä olen harrastanut pelottelua kuvaamalla itseäni ja elämäntilannettani niin raadollisesti, että itseänikin hirvittää. Mainitsemani hänen harrastamansa aivojeni naksuttelu on tapahtunut lähinnä sivulauseissa, samalla kun pääsanoma on ollut jotain suuntaan "olen vanha ja joustamaton, enkä siedä naisia".

Pitkien viestin ja puhelinkeskustelujen jälkeen pääsimme vihdoin tapaamaan. Ensimmäinen kerta sujui loistavasti hienoisen alkujännityksen jälkeen. Seuraavat eivät niinkään. Selkeästi toisen ajatuksissa oli viive, jota teksti tai puhelinkeskustelu eivät olleet paljastaneet. Viive, jonka aikana minua ja kehokieltäni luodattiin tarkkaan ja analysoitiin mitä tahdoin kuulla, koitettiin haarukoida mahdollisimman täydellinen vastaus.

Lopetin jutun, sillä se rakentui mielestäni hänen puoleltaan epärehelliselle pohjalle kun taas itse olin mukana niin avoimena ja rehellisena kuin mahdollista. Epäselväksi jäi miksi.

Tässä on selkeä ero tapauksissamme.

Voi olla etten vastannutkaan odotuksia, voi olla, että tunteesta huolimatta tulkinnat molemmin puolin olivatkin vääriä. Voi olla, että heitin menemään jotain arvokasta. Mistä sen tietää, en kaipaa tapahtuneelle enää tulkintaa.

Anteeksi tämä melko anaalinen kuvaus, ei ole tarkoitus vetää yhtäläisyysmerkkejä, koitin vain selventää mistä houreeni johtuvat. Onnenhetkiä sinulle!

Ei tarvitse pyytää anteeksi, tämähän on mielenkiintoista. Luettuani selostuksesi totesin mm. sen, että oman tapaukseni taitaa erottaa sekin, että vaikka hän on taitava kirjoittaja, tekstistä on paistanut läpi jonkinlainen harjaantumattomuus tämäntyyppiseen kirjoittamiseen.

[prosessi]

Minulla on hassu taito...

Näetköhän sä tässä nyt jotain mitä haluat nähdä, etkä suinkaan kykene objektiivisesti tarkkailemaan tilannetta? Jotenkin pelottavaa tekstiä, että ihmissuhteilu olisi noin suunnitelmallista ja laskelmoitua peliä. Etkö kykene mitenkään näkemään asiaa niin, että mies reagoi asioihin spontaanisti omana itsenään?

En ollut erehtynyt.

[prosessi]

Heitin aivot narikkaan. Olen rakastunut.

[bliss]

^Jestas

[prosessi]

No älä! Sanattomaksihan tällainen vetää. Ja saa tuntemaan itsensä teini-ikäiseksi.

[annepa]

No älä! Sanattomaksihan tällainen vetää. Ja saa tuntemaan itsensä teini-ikäiseksi.

No mutta eikö ole kivvaa?

[prosessi]

No älä! Sanattomaksihan tällainen vetää. Ja saa tuntemaan itsensä teini-ikäiseksi.

No mutta eikö ole kivvaa?

Ai se, kun harkintakyky pettää totaalisesti, vaikka aikuinen takaraivossa naputtaa, että ajattele, hyvä ihminen, ajattele?

On.