Luulisi sinun aikuisena ihmisenä tietävän, että ainoa ja oikea tapa antaa palautetta yhteiskunnan toimimattomuudesta asiassa jos toisessakin on äänestäminen. Ilman sitä mikään ei muutu. Pätee ihan muuhunkin kuin Halla-ahoon. Toinen tapa on tietenkin lähteä kaduille säntäilemään, sitä en henk.koht. haluaisi nähdä, tuskin sinäkään.Zeb kirjoitti:Mutta ei se itse asiaa muuksi muuta. Enkä ihan tajua tätä aikuisten ihmisten murrosikäistä protestointi-intoa.
Päivän uutiskatsaus
Minä kuvittelisin, että nimenomaan akateemisesti koulutetuille perusteltujen mielipiteiden esittämiseen kohdistuva systemaattinen vähättely-, sensuuri- ja mollauskampanja on melkoista myrkkyä, oli itse mielipiteestä mitä mieltä vain. Jos ja kun äänestäminen on keskeisin keino vaikuttaa asioihin, niin miksi sitä ääntä ei voisi käyttää ihan kypsälläkin tavalla sellaisten rakenteiden vastustamiseen, jotka pyrkivät estämään asioista ääneen puhumisen sen takia etteivät ne sovi omaan pirtaan?Zeb kirjoitti:Muutama nimimerkki tässä Halpa-Ahon kannattajalistassa yllätti. Jätkästä on näköjään tullut akateemisten piirien Halme, ilmeisesti osaa sanoa samat asiat älykkäämmin. Mutta ei se itse asiaa muuksi muuta. Enkä ihan tajua tätä aikuisten ihmisten murrosikäistä protestointi-intoa.
Maahanmuuttovastaisuus on 2000-luvun Neuvostoliitto. Vain suomettuneet saavat puhua ilman että taistolaiset ja kekkoslaiset teilaavat.
Politiikka elää lopultakin selkeää murrosvaihetta: Kepu, RKP ja demarit taantuvat; kokoomus, vihreät ja oikeistopopulismi nousevat.Zeb kirjoitti: Enkä ihan tajua tätä aikuisten ihmisten murrosikäistä protestointi-intoa.
Juuri siksi tämä muutos tapahtuu, kun viimeiset 30 vuotta automaattisesti hallitukseen äänestetty, vallan korruptoima ja pysähtynyt establishmentti ei sitä protestointi-intoa tajua.
Murrosikäistä?Zeb kirjoitti:Muutama nimimerkki tässä Halpa-Ahon kannattajalistassa yllätti. Jätkästä on näköjään tullut akateemisten piirien Halme, ilmeisesti osaa sanoa samat asiat älykkäämmin. Mutta ei se itse asiaa muuksi muuta. Enkä ihan tajua tätä aikuisten ihmisten murrosikäistä protestointi-intoa.
Ovatko asiat sinusta kunnossa? Otetaan mitä ylhäältä annetaan?
Came here for school, graduated to the high life
Luulen että ainakin osa Halpiksen kannattajiksi ilmoittautuneista ei kuitenkaan lopulta haluaisi jätkää päättämään asioista. Protestimielessä rasistiset jutut voivat kiehtoa kun vallitsevat asiat vituttavat, mutta todellisuus olisi silti toinen. Itseä kyllä hävettäisi olla suomalainen jos tännekin lopulta putkahtaisi joku Itävallan mallin mukainen äärioikeistopuolue valtaan. Ehkä tuon kaltainen ilmiö on jossain vaiheessa sitten kuitenkin väistämätön täälläkin?
Tunsin piston sydämessäni.Zeb kirjoitti:Muutama nimimerkki tässä Halpa-Ahon kannattajalistassa yllätti. Jätkästä on näköjään tullut akateemisten piirien Halme, ilmeisesti osaa sanoa samat asiat älykkäämmin. Mutta ei se itse asiaa muuksi muuta. Enkä ihan tajua tätä aikuisten ihmisten murrosikäistä protestointi-intoa.
Mutta en voi sille mitään, että kaksi asiaa minua ärsyttää yli kaiken
1)Vihervasemmisto
2)Ajatuspoliisit
Ihan ystävällinen ja vilpitön kysymys: oletko itse lukenut Halla-ahon tekstejä?Zeb kirjoitti:Luulen että ainakin osa Halpiksen kannattajiksi ilmoittautuneista ei kuitenkaan lopulta haluaisi jätkää päättämään asioista. Protestimielessä rasistiset jutut voivat kiehtoa kun vallitsevat asiat vituttavat, mutta todellisuus olisi silti toinen. Itseä kyllä hävettäisi olla suomalainen jos tännekin lopulta putkahtaisi joku Itävallan mallin mukainen äärioikeistopuolue valtaan. Ehkä tuon kaltainen ilmiö on jossain vaiheessa sitten kuitenkin väistämätön täälläkin?
Mitä tulee "äärioikeistoon", niin se on helppo leimakirves, jota kätevä heilauttaa. Aivan kuten "neuvostovastaisuus" aikoinaan.
Itselläni ei ole mamuista kokemuksia kuin työni kautta, hoidan paljon työssä olevia mamuja, ei heidän suhteensa mitään erityistä sanottavaa.
Ehdottomasti. Mun paska tulevaisuus -silmäni näkee kaiken juuri noin. Mitä syvemmälle maailma muuten menee, sen tiukemmiksi rajoja halutaan ja tarkemmin "omia" vartioidaan... Joku näkee tän ihan toisin. Propsit siitä.Zeb kirjoitti:-- Ehkä tuon kaltainen ilmiö on jossain vaiheessa sitten kuitenkin väistämätön täälläkin?
Tällä hetkellä moni ns. protestiäänen antaja varmasti kelailee, ettei yhdestä Halliksen äänestämisestä mitään kovin suurta, äärimmäisen oikeaa haittaa ole...
Mistä ylhäältä? Meneekö tämä jotenkin niin, että ensin manataan maan rakoon ne "herrat" jotka ollaan itse äänestetty päättämään 3.5 vuotta sitten, ja sitten äänestetään toiset vielä pöljemmillä mielipiteillä varustetut sinne ja sama kuvio toistuu?exPertti kirjoitti:Murrosikäistä?
Ovatko asiat sinusta kunnossa? Otetaan mitä ylhäältä annetaan?
Eivät minusta kaikki asiat ole kunnossa, mutta suuret linjat lienevät kuitenkin suht ok.
Kyllä minä ainakin kelaan sitä niin, että jos vihervasemmistolle menee perille edes jokin viesti siitä miten kuutamolla ovat, niin se on suurehko hyöty. Mitään konkreettista haittaa tai hyötyä ei yhdestä EU-parlamentaarikosta kaikkien satojen joukossa ole millekään asialle.Fcuk kirjoitti:Tällä hetkellä moni ns. protestiäänen antaja varmasti kelailee, ettei yhdestä Halliksen äänestämisestä mitään kovin suurta, äärimmäisen oikeaa haittaa ole...
Aika vähän rehellisesti sanottuna. Jossain telkussa näin tyypin löpöttämässä ja ensisijaisesti ulkomaalaisvastaiseksi eikä paljon muuksi se näkemäni ja aiemmin lukemani perusteella profiloitui. Voit tietysti esittää tässä jotain Halpiksen teesejä joita itse pidät äänestämisen arvoisena?NuoriD kirjoitti:Ihan ystävällinen ja vilpitön kysymys: oletko itse lukenut Halla-ahon tekstejä?
http://www.halla-aho.com/scripta/maahan ... _osa2.htmlZeb kirjoitti:Aika vähän rehellisesti sanottuna. Jossain telkussa näin tyypin löpöttämässä ja ensisijaisesti ulkomaalaisvastaiseksi eikä paljon muuksi se näkemäni ja aiemmin lukemani perusteella profiloitui. Voit tietysti esittää tässä jotain Halpiksen teesejä joita itse pidät äänestämisen arvoisena?NuoriD kirjoitti:Ihan ystävällinen ja vilpitön kysymys: oletko itse lukenut Halla-ahon tekstejä?
EDIT: On olennaista huomata, etten minä vastusta ulkomaalaisia eikä vastusta JHa:kaan.
Viimeksi muokannut elco, 22.04.2009 12:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
http://hommaforum.org/
Kortteja kertyi yhteensä 3357 kpl. Saas nähdä mitä Halla-Aho päättää.
- 21.4: Ilmoitus turvallisen tuntuisesta kannattajakorttimäärästä 3125.
Kortteja kertyi yhteensä 3357 kpl. Saas nähdä mitä Halla-Aho päättää.
Viimeksi muokannut Onslow, 23.04.2009 20:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mä olen tästä jo aikaisemmin maininnut!Onslow kirjoitti:http://hommaforum.org/
- 21.4: Ilmoitus turvallisen tuntuisesta kannattajakorttimäärästä 3125.