Samasta aiheesta saattaap toki olla muitakin lehvoja. Tarkistin vain imdb:n arkistoista, ettei tuosta samaisesta novellista ainakaan toista elokuvaversiota kai ole.daddykillkill kirjoitti:^ Totta puhut. Mua silti vaivaa sitkeä muistikuva, että olen nähnyt tästä aiheesta pienen budjetin tuoreemman version joskus 1990-luvulla. Palailen jos saan kii mistä oli kyse.
Katsoin leffan
Watchmen. Suora ja visuaalisesti hyvin uskollinen transkriptio alkuperäisestä Alan Mooren sarjakuva-albumista. Originaali oli paksu, ja tämä leffa pitkä. Tuntui siltä että elokuvassa oli jopa enemmän kuin sarjakuvassa, ja nyt kun jälkeenpäin katsoo, tajuan miksi. Dave Gibbons oli nimittäin piirtänyt siihen aivan helvetisti ruutuja. Elokuvassa tapahtumasarjat soljuvat sutjakammin eteenpäin.
Sarjakuvan ja elokuvan raja hämärtyy tätä katsoessa. Vähän kuin Sin Cityn kanssa. Transkendentaalinen kokemus. Erinomaista työtä. Itse asiassa aivan saatanan hyvä, monin tavoin jopa parempi kuin sarjakuva, sillä taidokkuudestaan huolimatta Gibbonsin piirtämät hahmot ovat aika kankean näköisiä. Ohjaaja ei säikähtänyt raakaa väkivaltaa, eikä edes kyrpää, mikä on Amerikan skaalassa kulttuurillinen läpimurto.
Suosittelen varauksin. Herkemmät katsojat voivat kavahtaa raakuuksia. Ja kaiken kaikkiaan leffa on aika skifi joten ei välttämättä uppoa kaikkiin, varsinkaan jos ei ole lukenut alkuperäistä. Mutta alkuperäistä ei välttämättä tarvitse olla lukenut, sillä tämä elokuva on käytännössä se, kaikkineen päivineen - miinus lonkerot. Anteeksi jos spoilasin.
Niin, ja jos Heath Ledgerin Jokeri -tulkinta teki teihin vaikutuksen, niin Jackie Haleyn Rorschach -performanssi tuskin jättää kylmäksi.
Sarjakuvan ja elokuvan raja hämärtyy tätä katsoessa. Vähän kuin Sin Cityn kanssa. Transkendentaalinen kokemus. Erinomaista työtä. Itse asiassa aivan saatanan hyvä, monin tavoin jopa parempi kuin sarjakuva, sillä taidokkuudestaan huolimatta Gibbonsin piirtämät hahmot ovat aika kankean näköisiä. Ohjaaja ei säikähtänyt raakaa väkivaltaa, eikä edes kyrpää, mikä on Amerikan skaalassa kulttuurillinen läpimurto.
Suosittelen varauksin. Herkemmät katsojat voivat kavahtaa raakuuksia. Ja kaiken kaikkiaan leffa on aika skifi joten ei välttämättä uppoa kaikkiin, varsinkaan jos ei ole lukenut alkuperäistä. Mutta alkuperäistä ei välttämättä tarvitse olla lukenut, sillä tämä elokuva on käytännössä se, kaikkineen päivineen - miinus lonkerot. Anteeksi jos spoilasin.
Niin, ja jos Heath Ledgerin Jokeri -tulkinta teki teihin vaikutuksen, niin Jackie Haleyn Rorschach -performanssi tuskin jättää kylmäksi.
^ Tänks. Selailin WM:ia taas eilen. Siitä harvinainen tekele, että jokaisella kerralla siitä löytää jotain uutta. Ei voi kuin ihailla sitä huolellisuutta, jolla Moore on henkilökategoriansa rakentanut.
DVD-versioon on kuulemma tulossa mukaan vanhoja Minutemen-pätkiä ynnä muuta sälää joka nostaa "ohjaajan version" keston lähes neljään tuntiin (!)
DVD-versioon on kuulemma tulossa mukaan vanhoja Minutemen-pätkiä ynnä muuta sälää joka nostaa "ohjaajan version" keston lähes neljään tuntiin (!)
Nixon/Frost
Elokuvan juoni pähkinänkuoressa: Frost haastattelee virasta eronnutta Nixonia eksluuvisesti, vai mikä se sana on. Haastattelu on eeppisiin mittasuhteisiin latautuva kaksintaistelu amerikan vihatuimman miehen, ja epäonnistuneen tv-koomikon välillä. Tapahtumien myllerryksessä ei voi olla ajattelematta Rockyja, tai klassisia länkkäreitä. Onneksi Nixonin hahmo, ja itse haastattelu-kaksintaistelu onnistuu kohoamaan Rokien ja länkkärien yläpuolelle, ei sorruta halpaan vastakkainasetteluun, vaan elokuvan Nixonista kuoriutuu uusia kerroksia näkyviin. Elokuvan Nixon on kuin Shrek, ei ollenkaan pahansuopa, mutta jota lättähattuiset maajussit silti pelkää. Nixon on symppis, lämmin, ja kiihkeästi asialleen, eli USAn hyvinvoinnille, omistautunut - hänestä ei voi olla pitämättä. Oikeastihan Nixon oli varmasti vähintään yhtä suuren luokan kusipää kuin läpimätä jutkuhomo Kissinger, mutta elokuva on vain elokuvaa.
Jos Nixonin henkilökuva ei olisi niin upea, niin elokuvan kaavamainen rakenne olisi varmasti jättänyt kissanpaskan maun suuhun, rakenne on silti vain pieni puute, eikä se pomppaa silmille kuin muutamassa kohtaa.
Toki elokuvassa on muitakin teemoja, valotetaan haastattelujen taustaa periamerikkalaisen vaikeuksien kautta voittoon selviytymis/yrittäjyystarinan kautta, mutta se tarina on nähty jo lukemattomat kerrat, ja on tässä elokuvassa sivuosassa lähinnä kiinnostavana kurisioteettina.
Neljä tähteä viidestä, ja pelkään pahoin, että vuoden paras leffa tuli nähtyä jo näin alkuvuodesta.. loppuvuosi on silkkaa alamäkeä.
* * * *
Elokuvan juoni pähkinänkuoressa: Frost haastattelee virasta eronnutta Nixonia eksluuvisesti, vai mikä se sana on. Haastattelu on eeppisiin mittasuhteisiin latautuva kaksintaistelu amerikan vihatuimman miehen, ja epäonnistuneen tv-koomikon välillä. Tapahtumien myllerryksessä ei voi olla ajattelematta Rockyja, tai klassisia länkkäreitä. Onneksi Nixonin hahmo, ja itse haastattelu-kaksintaistelu onnistuu kohoamaan Rokien ja länkkärien yläpuolelle, ei sorruta halpaan vastakkainasetteluun, vaan elokuvan Nixonista kuoriutuu uusia kerroksia näkyviin. Elokuvan Nixon on kuin Shrek, ei ollenkaan pahansuopa, mutta jota lättähattuiset maajussit silti pelkää. Nixon on symppis, lämmin, ja kiihkeästi asialleen, eli USAn hyvinvoinnille, omistautunut - hänestä ei voi olla pitämättä. Oikeastihan Nixon oli varmasti vähintään yhtä suuren luokan kusipää kuin läpimätä jutkuhomo Kissinger, mutta elokuva on vain elokuvaa.
Jos Nixonin henkilökuva ei olisi niin upea, niin elokuvan kaavamainen rakenne olisi varmasti jättänyt kissanpaskan maun suuhun, rakenne on silti vain pieni puute, eikä se pomppaa silmille kuin muutamassa kohtaa.
Toki elokuvassa on muitakin teemoja, valotetaan haastattelujen taustaa periamerikkalaisen vaikeuksien kautta voittoon selviytymis/yrittäjyystarinan kautta, mutta se tarina on nähty jo lukemattomat kerrat, ja on tässä elokuvassa sivuosassa lähinnä kiinnostavana kurisioteettina.
Neljä tähteä viidestä, ja pelkään pahoin, että vuoden paras leffa tuli nähtyä jo näin alkuvuodesta.. loppuvuosi on silkkaa alamäkeä.
* * * *
Nyt penikseni on fantastinen!
Watchmen
Kannattiko odottaa melkein 20 vuotta? Oikeastaan kannatti. Lähes tuskallisen uskollinen alkuperäissarjakuvalle ja se tekee kiistatta vaikutuksen. Elokuvan suurin voima on myös sen suurin heikkous: dialogi on paikoitellen pilkulleen puhekuplista peräisin, sitä on liikaa ja harvoissa toimintajaksoissa käytetään nolostuttavan paljon friisauksia toiminnan asettuessa sekunnin murto-osaksi pilkulleen sarjakuvaruutua vastaavaksi. Elokuva ON kuitenkin liikkuvan kuvan taidetta, ohjaaja Snyder. Verrattuna "Sin Cityyn" tässä oli kuitenkin uskallettu käsikirjoittaa maltillisesti uusiksi ja loppuratkaisu oli itse asiassa parempi kuin sarjiksessa.
Sarjakuvan kirkkaat - melkein karamellimäiset värit ovat vaihtuneet valkokankaalla tummanpuhuviksi ja uhkaaviksi. Hahmojen puvut ovat uskottavia - samaten roolisuoritukset. Erityisesti vaikutuksen tekivät psykoottinen Rorschach sekä aiempi anti-suosikkini, keski-iän lamaantumista ja lihomista vastaan taisteleva Yöpöllö.
Eniten tästä saanevat irti sarjishörhöt like me ja ne "siviilikatsojat" jotka ovat kyllästyneet supersankarileffojen pinnallisuuteen ja heppoisuuteen. Tämän kun voi katsoa joko "mother-of-all-superhero-movies" tai kreikkalaisena jumalnäytelmänä. Harvoin kuitenkin saa todistaa klassikon syntyä ja tässä meillä on sellainen.

Kannattiko odottaa melkein 20 vuotta? Oikeastaan kannatti. Lähes tuskallisen uskollinen alkuperäissarjakuvalle ja se tekee kiistatta vaikutuksen. Elokuvan suurin voima on myös sen suurin heikkous: dialogi on paikoitellen pilkulleen puhekuplista peräisin, sitä on liikaa ja harvoissa toimintajaksoissa käytetään nolostuttavan paljon friisauksia toiminnan asettuessa sekunnin murto-osaksi pilkulleen sarjakuvaruutua vastaavaksi. Elokuva ON kuitenkin liikkuvan kuvan taidetta, ohjaaja Snyder. Verrattuna "Sin Cityyn" tässä oli kuitenkin uskallettu käsikirjoittaa maltillisesti uusiksi ja loppuratkaisu oli itse asiassa parempi kuin sarjiksessa.
Sarjakuvan kirkkaat - melkein karamellimäiset värit ovat vaihtuneet valkokankaalla tummanpuhuviksi ja uhkaaviksi. Hahmojen puvut ovat uskottavia - samaten roolisuoritukset. Erityisesti vaikutuksen tekivät psykoottinen Rorschach sekä aiempi anti-suosikkini, keski-iän lamaantumista ja lihomista vastaan taisteleva Yöpöllö.
Eniten tästä saanevat irti sarjishörhöt like me ja ne "siviilikatsojat" jotka ovat kyllästyneet supersankarileffojen pinnallisuuteen ja heppoisuuteen. Tämän kun voi katsoa joko "mother-of-all-superhero-movies" tai kreikkalaisena jumalnäytelmänä. Harvoin kuitenkin saa todistaa klassikon syntyä ja tässä meillä on sellainen.

Prog Rock Britannia
BBC:n elokuvamittainen dokumentti brittilän 60-luvun lopulla alkaneesta ja 80-luvun kynnykselle punkin polkemaksi joutuneesta progerokin aallosta. Haastatteluissa jäseniä yhtyeistä Yes, King Crimson, Genesis, Jethro Tull ym.
Oikein mielenkiintoinen pätkä. Kylläpä tän jälkeen toivoi olevansa teini-ikäinen 70-luvun taitteessa ja ammentavansa täysin siemauksin tästä kokonaan uudenlaisesta musiikkivirrasta.
BBC:n elokuvamittainen dokumentti brittilän 60-luvun lopulla alkaneesta ja 80-luvun kynnykselle punkin polkemaksi joutuneesta progerokin aallosta. Haastatteluissa jäseniä yhtyeistä Yes, King Crimson, Genesis, Jethro Tull ym.
Oikein mielenkiintoinen pätkä. Kylläpä tän jälkeen toivoi olevansa teini-ikäinen 70-luvun taitteessa ja ammentavansa täysin siemauksin tästä kokonaan uudenlaisesta musiikkivirrasta.
Battlestar Galactica: Season 4
Ei sisällä juonispoilerointia.
Ääk, pakko avautua kun kaksi jaksoa enää koko sarjaa jäljellä. Kun nyt jotenkin pelottaa nämä viimeiset jaksot. Melkein tekis mieli jättää finaali katsomatta.
Tämä neljäs kausi on kyllä jotenkin eri maailmasta kuin ekat kaudet. Tunnelmiltaan ja jopa tavallaan genreltään poukkoilevampi. Toisaalta tuntui, että Baltarin uskontohapatuksia kuunneltiin monta jaksoa peräkkäin ja sitten taas koko tyyppi vastaavasti unohdettiin monen jakson ajaksi. Suuret draamat ja paljastukset saatetaan käsitellä nopeasti ja seuraavassa jaksossa juttu on jo historiaa. Toisaalta jotkut ei niin merkittäviltä tuntuvat ihmissuhdetilanteet varastavat pääosan monestakin jaksosta.
Ja mun piti ne kauden puolivälissä paljastetut juonitwistit tsekata vielä netistä, että pysyin täysin kärryillä koko hommassa. Jotenkin kaikki nakeltiin yhtäkkiä naamalle ja ilman tekstityksiä oli parin jakson verran sellanen wtf-fiilis.
No mut pelonsekaisin tuntein odottelen tuplafinaalia. Tääkin kausi on kyllä pakko katsoa alusta asti uusiksi jossain välissä.
Ei sisällä juonispoilerointia.
Ääk, pakko avautua kun kaksi jaksoa enää koko sarjaa jäljellä. Kun nyt jotenkin pelottaa nämä viimeiset jaksot. Melkein tekis mieli jättää finaali katsomatta.
Tämä neljäs kausi on kyllä jotenkin eri maailmasta kuin ekat kaudet. Tunnelmiltaan ja jopa tavallaan genreltään poukkoilevampi. Toisaalta tuntui, että Baltarin uskontohapatuksia kuunneltiin monta jaksoa peräkkäin ja sitten taas koko tyyppi vastaavasti unohdettiin monen jakson ajaksi. Suuret draamat ja paljastukset saatetaan käsitellä nopeasti ja seuraavassa jaksossa juttu on jo historiaa. Toisaalta jotkut ei niin merkittäviltä tuntuvat ihmissuhdetilanteet varastavat pääosan monestakin jaksosta.
Ja mun piti ne kauden puolivälissä paljastetut juonitwistit tsekata vielä netistä, että pysyin täysin kärryillä koko hommassa. Jotenkin kaikki nakeltiin yhtäkkiä naamalle ja ilman tekstityksiä oli parin jakson verran sellanen wtf-fiilis.
No mut pelonsekaisin tuntein odottelen tuplafinaalia. Tääkin kausi on kyllä pakko katsoa alusta asti uusiksi jossain välissä.
Leffa oli toki loistava, mutta mielestäni se ei ollut mikään irtiotto supersankarien arjen pinnallisuuteen. En toisaalta odottanutkaan Mooren alkuperäistekstiltä mitään muuta kuin tavanomaisesta poikkeavaa lähestymistapaa. Ja olen tyytyväinen, etten ollut sarjakuvaa lukenut ennen leffan näkemistä.daddykillkill kirjoitti:Eniten tästä saanevat irti sarjishörhöt like me ja ne "siviilikatsojat" jotka ovat kyllästyneet supersankarileffojen pinnallisuuteen ja heppoisuuteen.
* * * *
Nyt penikseni on fantastinen!
The Living Dead at Manchester Morgue (aka Let Sleeping Corpses Lie)
Varsinkin kauhu- ja scifigenreissä on totuttu siihen, että jokaista pientäkin hittiä seuraa nopeasti liuta halvalla tehtyjä kopioita, jotka koettavat mahdollisimman pian takoa kuumaa rautaa. Suurin osa jäljittelijöistä on loogisesti aina täyttä kuraa, mutta monesti aallossa on mukana pari onnistunuttakin pätkää.
Tämä vuoden 1974 Jorge Graun brittiläis/italialais/espanjalainen yhteistyö on yksi Romeron muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneen Night of the Living Dead -leffan perässä tulleista kopioista ja varmasti sieltä onnistuneimmasta päästä. Ehkä jopa 70-luvun paras zombipätkä ennen Romeron omaa 1979 ilmestynyttä jatko-osaa Dawn of the Dead, joka olikin sitten THE zombileffa.
Ensimmäinen puolikas on temmoltaan hidas, mutta viimeinen puolituntinen korvaa kaiken haukottelun. Kuvaus ja ohjaus on halppiskauhuilussa totutun sijaan ihan oikeasti komeaa ja se vähäinen gore yllättävän märkää. Mitään uutta tämä ei genreen tuo ja näyttelytyökin on osin melkoisen kökköä, mutta yllättipähän olemalla ihan "oikea" leffa odottamani tahattoman huonouden sijaan.

Varsinkin kauhu- ja scifigenreissä on totuttu siihen, että jokaista pientäkin hittiä seuraa nopeasti liuta halvalla tehtyjä kopioita, jotka koettavat mahdollisimman pian takoa kuumaa rautaa. Suurin osa jäljittelijöistä on loogisesti aina täyttä kuraa, mutta monesti aallossa on mukana pari onnistunuttakin pätkää.
Tämä vuoden 1974 Jorge Graun brittiläis/italialais/espanjalainen yhteistyö on yksi Romeron muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneen Night of the Living Dead -leffan perässä tulleista kopioista ja varmasti sieltä onnistuneimmasta päästä. Ehkä jopa 70-luvun paras zombipätkä ennen Romeron omaa 1979 ilmestynyttä jatko-osaa Dawn of the Dead, joka olikin sitten THE zombileffa.
Ensimmäinen puolikas on temmoltaan hidas, mutta viimeinen puolituntinen korvaa kaiken haukottelun. Kuvaus ja ohjaus on halppiskauhuilussa totutun sijaan ihan oikeasti komeaa ja se vähäinen gore yllättävän märkää. Mitään uutta tämä ei genreen tuo ja näyttelytyökin on osin melkoisen kökköä, mutta yllättipähän olemalla ihan "oikea" leffa odottamani tahattoman huonouden sijaan.

1108 kirjoitti:Nyt olis selityksen paikka.Clay kirjoitti:Mä olin Plevnassa historiallisessa näytöksessä Watchmenin katsomassa - tänään ei enää filmikela pyöri projektorihuoneessa Plevna1-salissa!
Ne vaihto digiprojektoriin. *röyh*daddykillkill kirjoitti:Finnkinon sivujen mukaan:Clay kirjoitti:Mä olin Plevnassa historiallisessa näytöksessä Watchmenin katsomassa - tänään ei enää filmikela pyöri projektorihuoneessa Plevna1-salissa!
Plevna (Plevna 1) tänään 16:00, 19:30, 23:00
.. vai mitä mahdoit tarkoittaa?
Nyt penikseni on fantastinen!
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Watchmen
En ole lukenut alkuperäistä sarjakuvaa, joten arvostelen pelkkänä elokuvana.
- Oudon poukkoileva ja mitäänsanomaton tarina. Loppukäänne oli ihan ok mutta siinä kaikki.
- Sinisen hyypiön pitkät monologit/dialogit olivat puuduttavia.
- Kolmiodraamat, salatut sukulaisuussuhteet yms. Kaunarikama eivät nostaneet elokuvan juonipisteitä.
- Em. sinistä hyypiötä, pussipäätä ja lateksiasuista naista lukuunottamatta sankaripellet olivat unohtuvia (= unohtumattoman vastakohta).
Ei ilmeisesti vain ollut minun juttuni. Tuli taas mieleeni etten ole tainnut nähdä yhtään sarjakuvista väännettyä supersankarifilmatisointia jota olisin pitänyt hyvänä. Robocop olisi ollut poikkeus, mutkun se ei tietääkseni perustunut mihinkään sarjakuvaan.
Eipä tosin tule mieleen mikä elokuva olisi viimeksi edes herättänyt minussa erityisen positiivisia riemunkiljahduksia. Olisko Memento? Minusta on tullut jadetettu, ehkä leffat tehdään nykyisin nuoremmalle ikäpolvelle jolle kaikki on uutta ja mahtavaa. Ehkä pitäisi lopettaa leffojen katselu kokonaan.
En ole lukenut alkuperäistä sarjakuvaa, joten arvostelen pelkkänä elokuvana.
- Oudon poukkoileva ja mitäänsanomaton tarina. Loppukäänne oli ihan ok mutta siinä kaikki.
- Sinisen hyypiön pitkät monologit/dialogit olivat puuduttavia.
- Kolmiodraamat, salatut sukulaisuussuhteet yms. Kaunarikama eivät nostaneet elokuvan juonipisteitä.
- Em. sinistä hyypiötä, pussipäätä ja lateksiasuista naista lukuunottamatta sankaripellet olivat unohtuvia (= unohtumattoman vastakohta).
Ei ilmeisesti vain ollut minun juttuni. Tuli taas mieleeni etten ole tainnut nähdä yhtään sarjakuvista väännettyä supersankarifilmatisointia jota olisin pitänyt hyvänä. Robocop olisi ollut poikkeus, mutkun se ei tietääkseni perustunut mihinkään sarjakuvaan.
Eipä tosin tule mieleen mikä elokuva olisi viimeksi edes herättänyt minussa erityisen positiivisia riemunkiljahduksia. Olisko Memento? Minusta on tullut jadetettu, ehkä leffat tehdään nykyisin nuoremmalle ikäpolvelle jolle kaikki on uutta ja mahtavaa. Ehkä pitäisi lopettaa leffojen katselu kokonaan.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Voit ensin kokeilla siirtymistä kovempiin aineisiin, esim. ranskalaiset ja espanjalaiset korkeakulttuurielokuvat.Frederik Krueger kirjoitti:Minusta on tullut jadetettu, ehkä leffat tehdään nykyisin nuoremmalle ikäpolvelle jolle kaikki on uutta ja mahtavaa. Ehkä pitäisi lopettaa leffojen katselu kokonaan.
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
En muista että häthätää nähdyt esimerkit tuolta puolelta olisivat juurikaan tehneet vaikutusta.Duck kirjoitti:Voit ensin kokeilla siirtymistä kovempiin aineisiin, esim. ranskalaiset ja espanjalaiset korkeakulttuurielokuvat.Frederik Krueger kirjoitti:Minusta on tullut jadetettu, ehkä leffat tehdään nykyisin nuoremmalle ikäpolvelle jolle kaikki on uutta ja mahtavaa. Ehkä pitäisi lopettaa leffojen katselu kokonaan.
Lisäksi, Watchmenin ongelma ei nähdäkseni ollut etteikö se olisi yrittänyt olla syvällinen elokuva, melkeinpä päinvastoin. Myös vuoden 2003 Hulk-elokuva yritti olla epäonnistuneesti syvällinen sarjiselokuva.
En tiedä onko vika elokuvissa vai olenko minä muuttunut. Jos vaikka Robocoppia ei olisikaan tehty Silloin Joskus vaan se olisi tullut ulos vasta nyt päivitettynä versiona, olisinko edelleen innostunut?
Yön yli mietittyäni pidin hiukan mielenkiintoisena Watchmenissa vaihtoehtoiseksi kuvattua 80-luvun maailmaa jossa USA on voittanut Vietnamin sodan, Nixon on kolmannella kaudella yms. Koomikon pahat teot myös onnistuivat yllättämään edes pikkiriikkisen, jäi vain vähän auki miksi ko. hahmo oli sellainen paskapää, ja mitä hänen paskapäisyydellään yleensäkään oli merkitystä tarinalle.
Henkilöhahmoissa hämäsi asetelma jossa supersankareista yksi on jumalolentoon verrattavissa oleva kuolematon hahmo jolle kaikki on mahdollista (teleporttaus, joukkotuhon aiheuttaminen tuosta vaan jne.), kun taas kaikki muut "supersankarit" olivat ilmeisesti tavallisia ihmisiä jotka vain päättivät pukeutua hassusti taistellessaan rikollisia vastaan. Mihin Lady Manhattan koskaan edes tarvitsi muita alitehoisia "minuuttimiehiä" taistellakseen rikollisuutta ja pahuutta vastaan?
Viimeksi muokannut Frederik Krueger, 14.03.2009 12:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Los satsumas! Eihän hän edes taistellut, lähinnä oli vaan lipumassa pihalle ihmisyydestä ja ihmisten arvomaailmasta.Frederik Krueger kirjoitti:Mihin Lady Manhattan koskaan edes tarvitsi muita alitehoisia "minuuttimiehiä" taistellakseen rikollisuutta ja pahuutta vastaan?
Watchmenin oli tarkoitus olla supersankariparodia (siksi ne puvut näyttivät niin hölmöiltä) ja supersankaruuden dekonstruktio. Watchmen tuntuu vaikuttaneen myös Frank Millerin "The Dark Knight Returns" -kässäriin, tuntuu soveltavan paljon samoja ideoita ja teemoja: keski-ikäistyvät ja impotentit supersankarit, supersankarien käyttäminen sodan ja politiikan käsikassaroina, ja sillattis.
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Ehkä pitäisi siis tuntea erityistä kiinnostusta perinteisiin supersankaritarinoihin jotta Watchmenin pointti kiinnostaisi. Ehkä en vain ollut elokuvan kohdeyleisöä. Siltikin, jostain syystä Robocop iski aikoinaan kovaa osittain samoilla teemoilla ja supersankariparodioinnilla, Watchmen ei vaan onnistunut aiheuttamaan samaa efektiä.Duck kirjoitti:Watchmenin oli tarkoitus olla supersankariparodia (siksi ne puvut näyttivät niin hölmöiltä) ja supersankaruuden dekonstruktio. Watchmen tuntuu vaikuttaneen myös Frank Millerin "The Dark Knight Returns" -kässäriin, tuntuu soveltavan paljon samoja ideoita ja teemoja: keski-ikäistyvät ja impotentit supersankarit, supersankarien käyttäminen sodan ja politiikan käsikassaroina, ja sillattis.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Niin tuohon vielä, että olin kuitenkin käsittäväni elokuvasta että Manhattan oli kuitenkin osa alkuperäisiä Minuuttimiehiä jotka taistelivat rikollisia vastaan? Vai muutenko vaan hän seisoi samoissa potreteissa muiden "super"sankareiden kanssa?Duck kirjoitti:Los satsumas! Eihän hän edes taistellut, lähinnä oli vaan lipumassa pihalle ihmisyydestä ja ihmisten arvomaailmasta.Frederik Krueger kirjoitti:Mihin Lady Manhattan koskaan edes tarvitsi muita alitehoisia "minuuttimiehiä" taistellakseen rikollisuutta ja pahuutta vastaan?
Onko joku pissinyt mun muroihin?
^ Toki, mutta hän teki sen lähinnä vaan siksi että häntä käskettiin tekemään niin, tuntematta mitään moraalista paloa tehdä niin. Ja sen perään teki kuten presidentti käski ja nujersi Viet Congin. Hän pystyi kokoamaan ruumiinsa onnettomuuden jälkeen, muttei inhimillistä / biologista arvomaailmaa. Mekanismit kiinnostivat häntä enemmän kuin elämä. Olisko tossa maailman ensimmäinen autistinen supersankari?