prosessi kirjoitti:Tarviiko selainen rooli sitten välttämättä ottaa? Jos vain keskustelisi ihan tasa-arvoisesti? Kun antautuu sellaiseen keskusteluun, voi jopa saada ihan uusia näkökulmia, erilaiset koulut käyneiltä keskustelukumppaneilta.
Harmittavan usein (aina?) ne näkökulmat, joita asiaan perehtymätön keskustelukumppani esittää, ovat juuri niitä samoja, joista itse olen opintojen saatossa perustellusti luopunut. Ei sellaista kovin monia kertoja jaksa vapaaehtoisesti kokeilla, jos jo muutenkin viettää aihepiirin parissa 90% valveillaoloajastaan. Lisäksi muoti varsinkin on jo aiheena sellainen, josta jokaisella on jotakin sanottavaa, ja sitä sanottavaa tullaan myös minun kanssani jakamaan riippumatta siitä olenko kiinnostunut vai en. Kiinnostukseni jotenkin oletetaan ennalta, ilmeisesti siksi että olen vaatesuunnittelija.
Motiivini osallistua keskusteluun liittyy haluun oppia uutta itseäni kiinnostavista aiheista. Ammattialueeni olen opintojen saatossa tullut kolunneeksi varsin tarkoin niiltä osin kuin se minua kiinnostaa, joten siitä on hyvin vaikea sanoa mitään sellaista, joka olisi minulle sekä uutta että kiinnostavaa.
Näinkö on? Toisaalla minun mielenkiintoni herätti seuraava Corbusier-lainaus:
The problem of the house has not yet been stated. A house is a machine for living in. Alkuperäisistä keskustelijoista ensimmäinen oli sitä mieltä, että lainaus kertoo C:in visuaalisuuden halveksunnasta tuotannon vaatimusten kustannuksella, jälkimmäinen puolestaan sitä mieltä, että C:in ainoa kiinnostuksen kohde oli käytettävyys. Minä ihmettelin, että eikö C ensimmäisessä lauseessa sanonutkaan, että ongelmaa ei vielä ole edes asetettu.
Kouluesimerkki aiheesta, joka ei kiinnosta minua. Suunnittelijoilla on erilaisia tapoja hahmottaa ja verbalisoida paikkaansa maailmassa ja työnsä tarkoitusta. Niitä on joka lähtöön, jokaisella ammattinsa vakavasti ottavalla omansa - vähintään yksi siis. Oma suunnittelufilosofiani kiinnostaa minua välineellisesti sikäli kuin se auttaa minua toimimaan suunnittelijana, mutta jonkun toisen vastaavasta en oikein voi sanoa muuta kuin että toivottavasti se toimii (tai tässä tapauksessa: toimi) hänelle.
Tuollainen keskustelu siitä, mitä suunnittelija on tai ei ole ammattiaan koskevalla lausahduksella tarkoittanut, on minun näkökulmastani pähkähullua, tai vähintäänkin turhaa. Siinä on jotakin hieman samalla tavalla absurdia kuin kirkonmiesten raamatuntulkintaa koskevissa riidoissa. Hyvä ihmisyys, tai esimerkkisi kontekstissa hyvä suunnittelijuus, ei seuraa oppiriitojen menestyksekkäästä ratkaisemisesta, vaan siitä, että ihminen kulkee omaa tietään rohkeasti ja sitoutuneena matkaan; henkilökohtaisesta elämisen prosessista. Päästyään useamman mutkan taakse ja muutaman vuoren yli, kokemansa voi kiteyttää omalla tavallaan. Tällaisen kiteytyksen tulkintayritys ei voi avata tulkitsijalle matkalla olemisen kokemuksen ydintä. Koska itsekeskeisenä suunnittelijana pidän tietenkin itse suunnittelijuutta tärkeämpänä kuin sen sekundäärisiä tulkintoja, en oikein voi kiinnostua tuontyyppisestä keskustelusta.
En silti vastusta sitä, että tällaisista aiheista kiinnostuneet keskustelevat niistä, enkä katso tarpeelliseksi markkinoida mielipiteitäni silloin kun pidän jotakin turhana (siis jos en turhan lisäksi pidä sitä myös vahingollisena). Jos siis referoimasi keskustelu olisi käyty Kitinässä, olisin vain ohittanut sen osallistumatta. Se ei herättäisi halua osallistua eikä halua konfliktoida. Epäkiinnostava keskustelu, minulle.
Väittäisin, että osaltaan kysymykseni johtui juuri siitä, ettei minua ole koulittu ajattelemaan tietyllä tavalla, jolloin kiinnitän huomiota vain siihen mitä sanotaan, enkä kaikkeen sen taustalla, koska en yksinkertaisesti tunne taustoja riittävästi. Joskus sekin voi olla etu.
Se onkin suuri etu. Juuri tuosta syystä lähdin opiskelemaan alaa, josta en tajunnut juuri mitään, vaikka vaihtoehtoina olisi ollut useampi, joista olisin tajunnut paljonkin jo ennen opintojen aloittamista. Mutta tämä lähtökohta merkitsee, että olen kattavasti käynyt läpi ammatti-ihmisten näkökulmien lisäksi niitä maallikkonäkökulmia. Kovin paljon uutta ei yksinkertaisesti enää tule vastaan. Tämä ei onneksi kuitenkaan ole ongelma samalla tavalla kuin ehkä joissakin muissa ammateissa, koska muoti itsessään uusiutuu jatkuvasti ja niin kovalla vauhdilla, ettei tylsistyminen pääse yllättämään!
Siksi pidän muotoilu-, suunnittelu- ja muotiaiheisista keskusteluista lähinnä silloin, kun keskustelukumppaneina on käytännönkin tasolla näiden aiheiden parissa ryvettyneitä ammattilaisia. ...Ja itse asiassa sekään ei vielä riitä, koska suurimmalla osalla ammattilaisistakin on liian erilainen (itseäni kiinnostamaton) näkökulma asiaan.
Hassua, kun minua taas kiinnostavat juuri ne mahdollisimman erilaiset näkökulmat. Niistä saan eniten irti.
Kuvittelen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Omalla kohdallani muotoilisin asian kuitenkin niin, että kiinnostava keskustelu syntyy henkilön kanssa, jonka näkökulma muotiin on suunnilleen sama kuin omani, ja jonka käytännön ideat ja ajatukset siitä poikkeavat omistani. Liian poikkeava näkökulma merkitsee yleensä jotakin, jonka olen jo aiemmin käynyt läpi ja hylännyt epäkiinnostavana (esim. suunnittelija julkkiskoneiston rattaana tai suunnittelija mallimestarityyppisenä persoonallisuuksien kätkijänä). Nämä näkökulmat olen hylännyt nimenomaan niiden ennustettavuuden, itseääntoistavuuden ja eräänlaisen tasapäistävyyden vuoksi. Siksi ne eivät kiinnosta minua, vaikka erilaisuutta edustavatkin.
Muiden kuin ammattiini liittyvien aiheiden puitteissa on niin paljon helpompaa täyttää sekä uutuuden että kiinnostavuuden odotukseni, että keskityn vastaisuudessakin niihin.
