Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

^Ihmekö että hakee samaa tunnelmaa: sama ohjaaja. Kyllä alkuperäissarjakuvatkin hieman muistuttavat toisiaan, se missä Will Eisnerin "Spiritin" kohtalokkaat naiset ovat sellaisia 1930-luvun film noir -vamppeja, nihilistisessä "Sin Cityssä" niille on annettu automaattiaseita.

The Mask

Jim Carreyn uran valuessa hyvää kyytiä kohti unohduksen alamäen lopussa odottavaa liejuhautaa on kiva katsella kuminaaman varhaistöitä. Surutta Tex Averyjen piirrettyjä rippaava The Mask on oikein kelpoa screwball-komediaa. Mallityttö Cameron Diaz vetää vampinroolinsa hämmästyttävän hyvin siihen nähden, että tämä oli plikan ensimmäinen elokuvarooli ikinä.

Kuva
NuoriDaavid

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Kummeli: Alivuokralainen

Menee Top 3:een kaikkien aikojen huonoimpien näkemieni elokuvien joukossa.

Nauroinkohan kertaakaan? En tainnut.

Sen sijaan homppelimiehien lapselliset karrikatyyrit olivat olivat vaivaannuttavia. Jotenkin todella 80-lukulaista.

Ainahan kummeli tietysti on tehnyt erilaisia hahmoja, mutta nuo homotyypit olivat jotenkin niin noloja. Oma lehmä ei ole ojassa.
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

daddykillkill kirjoitti:
bedlam kirjoitti:My Name Is Bruce
Koko lailla allekirjoitan Beddiksen arvion. Muutamassa kohtaa hauskan nasevaa sanailua, mutta viimeistään luokattoman huono monsteri vei fiilikset. Campbell osaa kyllä nauraa itselleen ja imagolleen, siitä parit pojot.
Tai sitten ehkä vielä nykyistä reilusti surkeammin toteutettu monsteri olisi toiminut kaikista parhaiten. Vaikka sellanen kumialien siitä alussa kuvaamastaan jatko-osasta "Cave Alienille" (peitenimi Alien Apocalypselle). Toi on kyllä nyt ihan pakko tämän leffan jälkeen tsekata.
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Yes Man

Kerrankin olen päinvastaista mieltä KK:n kanssa, parhaimmat leffansa Carrey on minusta tehnyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Tahraton Mieli ehkä jopa paras lehvansa ja eihän tuosta vielä montaa vuotta ole?

Mutta viimeisinpänsä on hieman yllättäen idealtaan melkolailla täysi toisinto miehen aiemmasta Valehtelija, valehtelija -leffasta. Ei aiheuta yhtään varsinaista naurukohtausta, mutta toisaalta piti ihan hyvällä mielellä suurimman osan ajasta. Ihan toimiva feelgood-hassuttelu, jota tuskin kuitenkaan enää uudestaan tarvitsee katsoa.
Bhven

Viesti Kirjoittaja Bhven »

The Wire season 1

Näin tästä yhden jakson joulun alla. Aivan uusi tuttavuus. Ilmeisesti neljäs tuotantokausi menossa subilla. Diggasin huumediilerineekerimeiningistä niin paljon, että imuroin parit tuotantokaudet. Laatudraamaa. Parasta pitkään aikaan.

The Wire - McNulty and Bunk, the famous crime scene
http://www.youtube.com/watch?v=KQbsnSVM1zM
Rouva Pupu

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Bhven kirjoitti:huumediilerineekerimeiningistä
Tuossa on yksi sana, jonka ansiosta siut pitäs IlmanNoida (keksin uuden sanan rasistiselle ilmiannolle, oon hjyvä!1)
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

NuoriDaavid kirjoitti:Kummeli: Alivuokralainen

Menee Top 3:een kaikkien aikojen huonoimpien näkemieni elokuvien joukossa.
Minä taas jouduin tilanteeseen, jossa vapaapäivien aikaan näin sekä Mamma Mian että Sex and the Cityn. Aika korkealla jööttilistalla nekin.

Toisaalta, menin heikoista arvioista huolimatta katsomaan tämän uuden Bondin, mikälie hyppysellinen lohtua onkaan nimeltään. Olihan se aika oudosti kirjoitettu. Juoni loikki, joihinkin kohtiin jäätiin vatvomaan, ja välillä hypättiin yllättävästi suoraan ratkaisuun. Varsinkin lopun Venäjä-kohtaus tuli aika puun takaa selittelyineen. Osuiko leffan valmistelu siihen vaiheeseen, että Hollywoodin kynäniekat menivät lakkoon kässärin ollessa kutakuinkin puolivälissä? Tuntui välillä siltä.

Leffassa isolta kankaalta tällainen rymistely kyllä toimii. Erityistä plussaa action-osuuksille siitä, että idioottimaisia tietokonetehosteita, jotka nykyisin pilaavat valtaosan toimintaleffoista, ei tässä osunut silmään juuri lainkaan. Olisivat saaneet olla vastaavasti hieman vanhanaikaisempia myös leikkausnopeudessa; nyt meni paikoin aika sekavaksi. Tykkään kyllä tästä uudesta tylymmästä ja realistisemmasta Bondista. Enkä ainakaan vielä osannut kaivata tuttuja Bond-kliseitäkään. Tosin, jos tekee vanhan kaavan mukaisen alkuteksti-tunnari-videon, niin se tunnusbiisi saisi sitten myös olla vanhan kaavan mukaan parempi. Kelpo actionviihdettä siis kuitenkin.

Edit: raatihan on yllättäen aika samaa mieltä:
Clay: Toiminta, varsinkin käsikähmät, vois olla vähän hitaammin editoitu, enemmän realismia, vähemmän swooshia
Duck: Alkumusiikki ei kyllä ollut niin hyvä kuin Bondeista olen odottanut.
kk: http://kitina.net/viewtopic.php?p=40595 ... %2A#405959
Viimeksi muokannut urpiainen, 07.01.2009 16:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Rouva Pupu

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Mies halusi nähdä tuon Alivuokralaisen, ei pitänyt ollenkaan. Itse taas naureskelin. Ehkä nuo homohahmot ym. uppoaa enemmän naisiin kuin miehiin?
Duck

Viesti Kirjoittaja Duck »

daddykillkill kirjoitti:Surutta Tex Averyjen piirrettyjä rippaava The Mask on oikein kelpoa screwball-komediaa.
Suosittelen lukemaan myös ne alkuperäisteokset. Tosin lienevät vähän turhan raadollisia ja synkkiä, tuo leffa on huomattavasti siistitympi ja lastenkamarikelpoisempi.
sipsi
Kitisijä
Viestit: 3083
Liittynyt: 15.08.2005 7:56
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja sipsi »

Munki mielestä se Alivuokralainen oli ihan paska, tosin täytynee ottaa huomioon että tirsojen aikana en seurannut niin kovin ahkerasti.
Lisäksi näin nyt joululomalla ainaki Rottatouillen ja Madagaskar 2:n, Cyclomanian (laatuleffoja 8) ) ja Transsiberian (vai mikähän se nyt oli?).
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

bedlam kirjoitti:Kerrankin olen päinvastaista mieltä KK:n kanssa, parhaimmat leffansa Carrey on minusta tehnyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Tahraton Mieli ehkä jopa paras lehvansa ja eihän tuosta vielä montaa vuotta ole?
No ei tuo nyt IHAN ensimmäinen kerta ole :)
Man On The Moon oli miusta ehkä Carreyn paras leffa, jonka jälkeen minusta tuota "Tahratonta" lukuunottamatta suuntaus on ollut selkeästi alaspäin. Jees-miehet tosin vielä näkemättä.

Yleensä kun olen allapäin, katson mielelläni elokuvia vielä surkeammista paskiaisista:

Bad Santa

Päähenkilö on viinaanmenevä hylkiö, joka raapii laihan elantonsa heittämällä joulupukkikeikkaa pikku apulaisensa kanssa tavarataloissa ja juhlapyhien alla kaksikko putsaa yleensä koko mestan. Kääpiö on selvästi vittuuntunut, kun pukin dokaaminen ja nusuttelu ei pysy kurissa. Ärräpäät lentävät kuin Kontulan ostarilla perjantai-iltana. Eräänä päivänä pukin polvelle istahtaa vesipää koulukiusattu skidi, jonka kämppään pukki asettuu asumaan dementoituneen isoäidin katsoessa televisiota ja pojan isän istuessa ruotsalaisten ikkunaverhojen takana.

Tämä vaan paranee jokaisella katsomiskerralla. En tiedä onko Billy Bob Torontorontoton oikeasti tuollainen mean old bastard vai ainoastaan loistava näyttelijä, mutta tämän roolin ukko naulaa ja naputtaa upeasti. Tarinaakaan ei ole pilattu turhalla häpy end-sokerikuorrutuksella, vaikka ilkeä päähenkilö löytääkin sisältään pienen siivun inhimillisyyttä.

Sivuroolien murtovaraskääpiö Tony Cox, epärehellinen myymäläetsivä Bernie Mack (rip), jälkeenjäänyt kerubi-skidi Brett Kelly, nysvä tavaratalonjohtaja John Ritter (rip) ja hottis baaritsiksi Lauren Graham tekevät kaikki hyvää työtä. Hyvän tarinan päälle on helppo rakentaa.

*****

Kuva
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Ei varsinaisesti leffa, mutta:

The Mindscape Of Alan Moore

Taideopiskelijan lopputyönään tekemä haastis-montaasi maagi-shamaani-sarjakuvakäsikirjoittaja Alan Mooren mielenmaisemista.

Aika tripauttavaa tavaraa. Karvaisella miehellä on paljon sanottavaa ja hämmästyttävän laaja yleissivistys siihen nähden, että kyseessä on köyhän perheen koulunsa keskeyttänyt poika. Saga For Swamp Thing, From Hell, V For Vendetta, Watchmen sekä muut Mooren kynäilemät comic-masterpiecet käsitellään dokun ensimmäisen kolmanneksen aikana jonka jälkeen sukelletaan taikuuden, maagien, shamanismin ja kvanttifysiikan maailmaan. Hetkittäin Mooren pehmeä mutta hieman monotoninen ääni meinaa hyydyttää katsojan. Hiukan terävämmällä leikkaamisella juttuun olisi saanut hieman enemmän dynamiikkaa.

Pikkujutut sikseen: tunti ja 20 minsaa tätä antaa ajateltavaa ja punnittavaa pitkäksi aikaa. Suosittelen erityisesti Hämärämiehelle.

Kuva
NuoriDaavid

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

urpiainen kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Kummeli: Alivuokralainen

Menee Top 3:een kaikkien aikojen huonoimpien näkemieni elokuvien joukossa.
Minä taas jouduin tilanteeseen, jossa vapaapäivien aikaan näin sekä Mamma Mian että Sex and the Cityn. Aika korkealla jööttilistalla nekin.
Mamma Mia oli musta ihan kiva. Abbahan nyt on aina jees ja "juoni" oli ihan sopivan kevyt. 50 tuuman litulta on kiva katsella kauniita maisemiakin. Sopiva kevyt pala.

Sex and the City oli liian pitkä. Kannessa luki joitan extended tjsp, olikohan pidempi kuin teattereissa, peräti 2h25min. Jos tuosta olisi puoli tuntia leikannut pois, olisi ollut paljon parempi. Esim. Mexikon kohtaukset olisi voinut poistaa kokonaan, samoin lyhentää Samanthan LA-kohtauksia.
Duck

Viesti Kirjoittaja Duck »

Miks muuten kaikki puhuu Quantum of Solacesta, kun Hiukkasen Lohtua on niiq paras nimisuomennos ikinä?
Duck

Viesti Kirjoittaja Duck »

King Corn (2007). Dokumenttielokuva, jossa kaksi kaverusta haluaa selvittää miksi keskivertoamerikkalaisen nykyinen elinikäennuste on lyhyempi kuin mitä se oli 30 vuotta sitten.

*** SPOILERS AHEAD ***

He päättävät ottaa selvää mitä he oikeastaan syövät, käyvät yliopiston labrassa ottamassa pienen hiusnäytteen ja siitä selviää että suunnilleen kaikki mitä he ovat syöneet on tavalla tai toisella maissia. Kaverukset päättävätkin sitten palata isovanhempiensa kotiosavaltioon Iowaan ja kasvattaa eekkerillisen maissia, ja samalla ottaa selvää tosiasioista. Ja aika mielenkiintoisia tosiseikkoja paljastuukin.

Nykyään Amerikan pelloilla kasvatettu maissi on jalostettu kasvamaan tiheässä. Näin samalta peltoalalta saadaan isompi sato. Lajia on myös muunneltu kestämään torjunta-aineita. Jalostuksen myötä maissin ravintoarvo on heikentynyt. Vanhat käytöstä poistuneet lajikkeet sisälsivät enemmän proteiinia. Maanviljelijät itsekin ovat tuskallisen tietoisia siitä että kasvattavat ennennäkemättömän satoisaa, mutta ravintoarvoltaan olematonta kukkua. Mutta siitä heille maksetaan, ja teollisuus vaatii sitä.

Raakamaissia ei voi syödä. Ironista kyllä, Iowan farmarit eivät voi enää elää syömällä oman peltonsa antimia. Maissi on puhtaasti teollisuuden raaka-aine. Siitä tehdään etanolia, sitä syötetään rehuna karjalle, ja siitä valmistetaan maissisiirappia (high-fructose corn syrup), jota käytetään lähes kaikissa elintarvikkeissa. Huomattava osa siirapista menee virvoitusjuomiin. Amerikkalaiset juovat kalorinsa. Viimeisen 30 vuoden aikana amerikkalaisten ruokosokerin kulutus on laskenut, mutta sokerin kokonaiskulutus on noussut 30%. Ruokosokerin on korvannut maissisiirappi. Myös ruuan hinta on pudonnut. Amerikkalaiset kuluttavat nykyään kuukausituloistaan ruokaan puolet siitä kuin 30 vuotta sitten. Hallituksen tavoitteeksi asetettiinkin silloin halpa ruoka, ja siihen todellakin ollaan päästy, hyllyvin ja henkeään haukkovin seurauksin.

Ennen karja kasvoi teurasikään useita vuosia. Maissirehulla ne lihotetaan nuorina isoiksi jo 150 päivässä. Lehmät pitävät maissirehusta mutta se ei varsinaisesti sovi niille. Niiden ruuansulatuselimistö on tarkoitettu sulattamaan ruohoa, ei suuria määriä maissitärkkelystä. Lihotuskuuri aiheuttaa naudoille kroonisen asidoosin, jonka vuoksi niille joudutaan syöttämään antibiootteja. Karjalle annetaankin 70% USA:ssa käytetyistä antibiooteista. Maissilla lihotettu karja kuolisi joka tapauksessa ennenaikaisesti 6kk varsinaisen teurastusajankohdan jälkeen. Tärkkelys tappaa ne lopulta turvotukseen. Maissilla lihotetun karjan liha on rasvaprosentiltaan paljon korkeampaa kuin ruohoa laiduntaneen karjan, ja muutenkin ravintoarvoltaan heikompi.

Ajatuksia herättävä dokumentti Amerikan pitkälle yhteen suuntaan kehittyneestä elintarviketeollisuudesta ja sen seurauksista.
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Max Payne

Muistan haukkuneeni joskus ajatuksenkin Payne-pelien siirtämisestä valkokankaalle. Kelasin, että miten bullet-time-efektin ja film-noir-leffojen ympärille perustuvasta shoot-em-upista saisi muka toimivan elokuvan?

Yllätyin varovaisen positiiivisesti. Visuaaliselta ilmeeltään leffa ja äänimaisemaltaan filkka muistuttaa paljon peliä. Melkein joka kuvassa on yö ja aina sataa lunta ja maisemissa vilahtelee tuttuja mestoja. Eniten oikeastaan häiritsi Mark Wahlbergin tulkinta pääosasta. Otsaansa rypistelevä valkokangas-kovanaama on ihan eri heebo, kuin traaginen perheensä menettänyt ihmisraunio alkuperäisessä pelissä.

Sanoisin silti, että keskivertoa parempi pelileffa, mutta vain keskitasoinen toimintaelokuva. Pesee kuitenkin "Doomin" ja "Tomb Raiderit" 100-0. Nuoresta Michael Madsenista olisi muuten saanut hiton paljon paremman Paynen. Harmi että ukko on jo vähän liian vanha ja plösö tämmöisen leffan pääosaan.

Kuva[/b]
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Viidakon Ykä

En ollut nähnyt tätä, vaikka luulin nähneeni!1 Brendan Frazer tullaan aina muistamaan Viidakon Ykänä, mistä oon sitä aina kiusannu. Nyt hogasin, ettei se ihan välttis oo paha juttu. Hauska! JA pikkubonuksena, Ykä oli aika megahottis, siis about täydellinen kroppa ja muutenkin varsin söpis ilmestys. Lapsi ei kuitenkaan jaksanut seurata, mutta who cares. Turhaa väkivaltaa kritisoin, hassut pierukidutus ja kookospähkinöillä heittely on ihan jees, mutta vatsaan hakkaamista ei ollu ollenkaan hauska kattoo. Ei tällasessa leffassa. Kaksi ja puoli tähteä.

The Hot Chick

Teiniprinsessa herää ja huomaa olevansa vankina vieraan miehen vartalossa. Siis niinq ihan kauheeta, on pippeli ja karvoja väärissä paikoissa ja orastava romanssikaan ei oikein etene kun sulho ei oikein innostu neidon muodonmuutoksesta 30-vuotiaaksi karvaiseksi mieheksi. Kuulostaa siis ihan paskalta, MUTTA tämä oli aivan viiden tähden komedia! Hauskinta oli sukupuolirooleilla leikkiminen, miten naiset luulevat että miesten "kuuluu" käyttäytyä ja vähän toisinkin päin. Sivuhahmot oli tehty huolella, ja oikeastaan tämä olikin parodia tyypillisestä jenkkiteinikomediasta. Myös homohuumori oli hyvälaatuista. Paras tämän lajityypin edustaja, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Five out of Five, gimme Five!
Prepare for the worstest.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3484
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

daddykillkill kirjoitti:Ei varsinaisesti leffa, mutta:

The Mindscape Of Alan Moore
..
Pikkujutut sikseen: tunti ja 20 minsaa tätä antaa ajateltavaa ja punnittavaa pitkäksi aikaa. Suosittelen erityisesti Hämärämiehelle.
Suositus otettu vastaan, menee siis hankintaan. Kiitos vinkistä!

Itse voisin pika-arvioida muutaman pätkän:

Pineapple Express: komedia pilvipäistä jotka sotkeutuu murhaan. Muutama toimiva hetki, mutta mielestäni todella ylihypetetty. Ei naurattanut vaikka kuulun taatusti kohderyhmään:P

The Day Earth Stood Still: Hirveää sontaa, siis aivan avuttoman huono about joka mittarilla. Ehdottoman viimeisen naulan arkkuun löi "Klaatu barada nikto" lauseen puuttuminen. Siis mitä vittua ihan oikeasti?
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Suvinen kirjoitti:Samuel L. Jackson on ehkä huonoiten kässärinsä valitseva näyttelijä, vai eikö sille muka tarjota parempaa?
Samuel Jackson is the hardest working man in show-biz. Kannattaa kotiuttaa dollat niin kauan kuin niillä on kysyntää.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 14:02

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

daddykillkill kirjoitti: mutta vain keskitasoinen toimintaelokuva.
Mä olen niinku vuosia ihmetellyt noita sun juttujas, mutta nyt mä vasta hokasin... Sä olet ihan vitun tyhmä.

"Keskitasoinen toimintaelokuva"? Sun kannattaisi nyt varmaan katsoa edes yksi toimintaelokuva, jos tuo on keskitasoa. Tai ylipäätään pystyit katsomaan kokonaan. Tai jos vaikka katsoisit edes yhden elokuvan. Paras olisi tietysti jos et katsoisi enää mitään ikinä ja jos katsot niin et kommentoisi. Äijä vielä pitää Max Paynea elokuvana... Ööö... mites se nyt eroaa Ponterosasta??? Niin just. Mamma Mia! lienee sun suurin elokuvanautinto viime vuodelta.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Onslow

Viesti Kirjoittaja Onslow »

Crowbar kirjoitti: ihan vitun tyhmä.
Katohan. Nykänen on saanut ryyppyputken poikki taas hetkeksi. Onko paha olla?
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 9426
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Onslow kirjoitti:
Crowbar kirjoitti: ihan vitun tyhmä.
Katohan. Nykänen on saanut ryyppyputken poikki taas hetkeksi. Onko paha olla?
Sitä se on kun laskee alle kolmen promillen.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Crowbar kirjoitti:Mä olen niinku vuosia ihmetellyt noita sun juttujas, mutta nyt mä vasta hokasin... Sä olet ihan vitun tyhmä.
Kylläpä se kesti kauan. Muut palstalla ovat tajunneet sen jo toisena päivänä rekkautumiseni jälkeen *halipusi hongkong-tyyliin*

Makuasioista kiisteleminen vaan nyt on jokseenkin joutavanpäiväistä ajankulua... mutta knock yerself out, kiddo :)
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Näin tämän vihdoin. Olin jopa yllättynyt, kuinka viihdyttävä toimintaleffa tämä oli. Olisi ansainnut valkokankaan, nyt kuitenkin kotiruudulta. Ja Heath Ledger oli minusta oikeastaan todella hyvä. Käsikirjoituskin veti ihan hyvin lukuunottamatta kaksinaamaisuus-hahmoa lukuunottamatta, joka meni kyllä vähän vaivaannuttavaksi. Muuten en kyllä Batman-elokuvaan oikein osaa kaivata juuri realistisuutta.
AnaisJune kirjoitti:Katsottu: Nolanin Batman.

Tämä elokuvahan oli pahinta roskaa mitä vähään aikaan valkokankaalle on kehdattu suoltaa! Jos olisin tunteeton paskiainen, sanoisin että ymmärrän nyt MIKSI Heath Ledger kärsi masennuksesta ja univaikeuksista.

Nolan ei todellakaan osaa ohjata toimintaa. Kuvashotit oli joko semilähäriä tai pyöriviä kamera-ajoja. Nolan tarjoili katsojille noin satakunta sekavaa kohtaa joissa teki mieli huutaa "MITÄ VITTUA?". Jopa aloittelevat elokuvantekijät yleensä tiedostavat sen että lähikuvassa hitaammat liikkeet, ja koko kuvassa nopeat. Silloin tapahtumat pysyvät seurattavina, ja loogisina. Kaikenkaikkiaan, tarinankerronta oli ala-arvoista.

Nolan oli halunnut luoda Batmanista realistisemman hahmon, ja tuoda hänet uskottavaan ympäristöön. Valitettavasti itse tarinan suhteen realismi ja uskottavuus oli kaukana. Oli kuin käsikirjoitus olisi ollut 14-v teinipojan ainekirjoitus: "Ja sit se jokeri niinku räjäyttäs koko sairaalan kaikilla siisteillä pommeilla jotka vaan niinku olis siellä, pum! pum! pum! Ja sit niitä pommeja ois vähän jokapaikassa..loppu."

Ja ne musiikit. Mä en edes aloita. Sanon vaan että murheellista viulunvingutusta ei tartte tunkea leffan joka dialogin päälle, koska se saa ne pateettiset vuorosanat kuulostamaan entistäkin hölmömmille.

Itse Batman oli kuin suuri vitsi, suu puoliauki höristessään kurkustaan jotain epämääräistä kähinää. Eikä tässäkään vielä kaikki, henkilöhahmot olivat latteita ja ihmissuhteet epäuskottavia, motiiveista nyt puhumattakaan. En usko että Ledgerin jokeriakaan hehkutettaisiin, mikäli äijälle ei olisi käynyt kuten kävi.(ja syytän siitäkin Nolania) En tajua miksi Ledgeriä verrataan Jack Nicholsoniin, ja ylistetään "monipuolisemmasta jokerista" Mun mielestä siinä ei ollut mitään muita puolia kuin masokisti ilman mitään muuta sisältöä.

Ja mitä Maggie Gyllehaaliin tulee, sitä lurppasilmäistä tätiä ei kannattaisi palkata mihinkään rainaan missä käytetään paljon lähäreitä ja roikkuvat posket ja suun tiukat juonteet näkyvät. Kovin kovin vaikeaa kokea sellainen keski-ikäinen luuska komistusten suurten tunteiden kohteena.

Tämä oli elokuva jossa heikkoa oli: tarinan kerronta, kuvaus, leikkaus, ohjaus, näytteleminen, musiikki, käsikirjoitus.

Hyvää oli: Ehkä tehosteet. En tiedä kun Nolan ei osannut esitellä niitä.



Annan elokuvalle 5 kysymysmerkkiä, korostaakseni kysymystä, miksi Nolan on ylipäätään päästetty batmanin kimppuun?

:?: :?: :?: :?: :?:
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

AnaisJune kirjoitti:Katsottu: Nolanin Batman.
Minulta oli tällainen jäänytkin huomaamatta. "Nolanin Batman". Tästä voisi päätellä, että AnaisJune ei hoksannut tämän olevan jatkoa Nolanin edelliselle Batmanille, ehkä se selittää osan WTF-fiiliksistä. Tosin, itsekin kyllä hämmästelin sitä, että miksi Dark Knight oli sullottu niin täyteen. Muutaman jutun poisjättämällä leffasta olisi saanut huomattavasti selkeämmän ja rullaavamman.

Itse diggailen Batman Beginsiä enemmän, mutta en ole kuin kerran tsiigannutkaan tätä uusinta. Pittää laittaa sinilevy pyörimään joku ilta.
Vastaa Viestiin