Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Ah, Naiseuden Mysteerio!!
Aihe on erotiikassa, koska se ainakin kulttuurisesti liittyy eroottisen alueen eli (hihhih) Naisen Hävyn peittämiseen.
Käsittääkseni siihen aikaan kun naiset käyttivät vain hametta, naisilla ei julkisissa tilanteissa ollut tapana istua tuolilla jalat levällään tai taittaa nilkkojaan ristiin kuin jooga-asennossa, istuessaan sohvalla tai maassa. Ratsastettiinkin (hevosella) naisten satulassa sivuttain, koska reisien levittäminen koettiin siweettömäksi.
Nykyään taas naiset käyttävät kai jo enemmän housuja kuin hametta. Ja housupukuinen nainen usein istuu selvästi vapaammissa asennoissa, jalat levällään tai nilkka reitensä päällä ym. Oikein viehättävää, eikä minusta edes tuhmaa.. vaikka niissä asennoissa varsinkin lyhyessä hameessa pikkarinne näkyisivät mikä loisi mielleyhtymän Häpyynne. (No, minusta on kiva vilkaista reidet levällään istuvan housunaisenkin häpykumpua, näkyy jos on riittävän tiukat farkut .. ja sitten sen alapuolelle katsoen tietää että siinä se haaveksittu pillu on kankaan alla ja.. )
Nyt kun sitten housunainen joskus käyttääkin hametta, muuttuuko istumatyylinne? Veikkaan että muuttuu vähemmän reisiä levittävään suuntaan. Mutta onko se harkittua vai tiedostamatonta? Tunnetteko sen rajoituksena? Unohdatteko joskus että teillä onkin hame eikä housut ja istutte asuun nähden liian ronskisti?
Edit: tietysti kapea hame jo mallillaan rajoittaa reisien levittämistä, mutta ei kaikki hametyypit.

Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Siweettömyyksiä pohdiskellessasi voit myös miettiä että miksikähän naiset tuntuvat tykkäävän ratsastuksesta miehiä enemmän.Gat kirjoitti:Ratsastettiinkin (hevosella) naisten satulassa sivuttain, koska reisien levittäminen koettiin siweettömäksi.
Tai kerrotaan se vaikka englanniksi parhaiten toimivan vitsin muodossa:
Two nuns are riding bicycles along a cobblestone road in another town.
- "I've never come this way before." says the first.
- "I know.... it's the cobbles!" moans the second.
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Ikuisuuskysymyksiä.Duck kirjoitti:Siweettömyyksiä pohdiskellessasi voit myös miettiä että miksikähän naiset tuntuvat tykkäävän ratsastuksesta miehiä enemmän..Gat kirjoitti:Ratsastettiinkin (hevosella) naisten satulassa sivuttain, koska reisien levittäminen koettiin siweettömäksi.
Voisi perustaa oman ketjun tuosta, mutta kun sitäkin on joskus Cityssä tai Kitinässä kysytty, ja vastineena ratsastajatytöt kuten Georgina ovat vain pahastuneet eivätkä tunnustaneet mitään.
Tähän ketjuuni ei näy naisten vastausruuhkaa, kumma.
Kaksi on tosin ruksannut istuvansa hame päällä siweämmin "ihan luonnostaan". Itse en usko että se ihan luonnostaan voi olla, ellei ole kapea hame joka fyysisesti estää reisien aukomisen. Ei sellaista vaistoa ole, vaan ehkä pikkutyttönä naisille opetettua. Ja jos nainen enimmäkseen käyttää housuja, luulen että hänen melko varmaan pitää silloin harvoin hametta käyttäessään TIETOISESTI keskittyä pitämään jalkansa vähemmän levällään. Ja voisinpa luulla, että se muuten farkkuja käyttävästä naisesta tuntuu rajoittavaltakin.
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
No mitä tähän nyt vastaisi, tottakai hame päällä istuu ihan luonnostaaan niin, ettei esittele haaroväliään. Melko siististi istun kyllä housut jalassakin. Työhaalarit jalassa istun jalat levällään, sillä ne on niin väljät, että niin pystyy tekemään plus että työasentoni ovat sellaisia, että välillä pitää olla jalat levällään.
Äiti tietää
Luulisin, että jalat supussa hameessa istuminen ei voi olla ihmisnaaraille ihan luontaista, siis geeneissä. Vaan opeteltua. Kiinnostaa että kokeeko yleensä, enimmäkseen housuja käyttävä nainen sen reidet-lähempänä tyylin jotenkin rajoittavana, jopa omituisena. Johtui se sitten kapean hameen fyysisistä rajoitteista tai väljemmän hameen kanssa niistä siweellisyysnormeista.Leila kirjoitti:No mitä tähän nyt vastaisi, tottakai hame päällä istuu ihan luonnostaaan niin, ettei esittele haaroväliään. Melko siististi istun kyllä housut jalassakin. Työhaalarit jalassa istun jalat levällään, sillä ne on niin väljät, että niin pystyy tekemään plus että työasentoni ovat sellaisia, että välillä pitää olla jalat levällään.
Pikkarien vilauttamistakaan ei aina pidetä siweellisenä käytöksenä.Madonna kirjoitti:Riippuu paljon siitäkin että onko hameen alla pikkarit vai ei
Kuitenkin mielestäni minihametta käyttävän naisen pitäisi "unohtaa" pikkarit kotiin ja sitten "unohtaa" käyttävänsä minihametta.
Kuten Britney Spears:
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Mä en kyllä voi käsittää mikä ihme jotkut miehet saa ajattelemaan noin? siitä on jumalauta erotiikka kaukana kun hinkkaa reeneissä reilun tunnin perusistunnassa niin että häpyhuulet valuu verta ja perseessä on vitunmoinen rakko johon sitten lätkitään compeedeja.Duck kirjoitti: Siweettömyyksiä pohdiskellessasi voit myös miettiä että miksikähän naiset tuntuvat tykkäävän ratsastuksesta miehiä enemmän.
ja istun hame päällä ihan luonnostaan fiksummin, se johtuu geeneistä. Ne joiden geeneissä ei tällaista ole niin on keskiajalla kivitetty kuoliaaksi siveettöminä.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
yritän karistaa kuvan pois silmistäniGeorgina kirjoitti:häpyhuulet valuu verta...perseessä on vitunmoinen rakko johon sitten lätkitään
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Georgina kirjoitti:Mä en kyllä voi käsittää mikä ihme jotkut miehet saa ajattelemaan noin? siitä on jumalauta erotiikka kaukana kun hinkkaa reeneissä reilun tunnin perusistunnassa niin että häpyhuulet valuu verta ja perseessä on vitunmoinen rakko johon sitten lätkitään compeedeja.Duck kirjoitti: Siweettömyyksiä pohdiskellessasi voit myös miettiä että miksikähän naiset tuntuvat tykkäävän ratsastuksesta miehiä enemmän.
Raadollisuudestaan huolimatta sanomasi kiihoittaa minua!! Häpyhuulet ja perse!!
Ihmettelemääsi vastauksena, että ehkäpä monet miehet miettivät juuri sitä mitä sanot: ratsastajanaisten pillun ja pepun liikkuvaa kosketusta satulaan. Tuntui se sitten aina niin hyvältä tai ei.
Lisäksi itse ihmettelen, minkä vuoksi lähinnä teinitytöt kiinnostuvat hevosista, mutta teinipojat ei niinkään. Hypoteesina että sellainen itseä isompi eläin symboloi seksuaalisesti herääville tytöille Miestä, jonka voi ottaa jalkojen väliin. Mutta toisin kuin mies hevonen on hallittavissa ja sikäli turvallisempi.
Edit: Myöntänet sentään, että ratsastusharrastus on kehittänyt rakkauslihaksiasi, lantionpohjaasi ja peppuasi?
Äh... en haluaisi offtopicoida itse alottamaani topiccia. Oma ketju tuollaisille!
Georgina kirjoitti: ja istun hame päällä ihan luonnostaan fiksummin, se johtuu geeneistä. Ne joiden geeneissä ei tällaista ole niin on keskiajalla kivitetty kuoliaaksi siveettöminä.
Minulla ei ollut aavistustakaan, että ajattelet noin evoluutiopsykologisesti!! Sanomassasi saattaa nippanappa olla Perääkin. Jos ajatellaan vaikka että yksi selitys, miksi täysMustia kissoja on nykyään niin vähän.. on että keskiajalla mustien kissojen esivanhemmat tapettiin koska ne käsitettiin Noitien Demonisiksi Apureiksi eli "Familiaareiksi". Ja nykyään mustilta näyttävilläkin mirreillä on useimmiten edes joku valkoinen laikku jossain, mikä pelasti esivanhempansa. Joten ehkä on mahdollista, että valintapaine on keskiajalla muokannut ihmisnaaraiden käyttäytymisen geneettisesti määräytyvää puolta hameSiweyden suuntaan? Mene tiedä.
Ihkudaa.
Muuten krhhmmm.. oletko miten tosissasi varattu nykyään ja vieläkö nukut alastomana?
Viimeksi muokannut Gat, 21.11.2008 11:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Gat kirjoitti: Mutta toisin kuin mies hevonen on hallittavissa ja sikäli turvallisempi.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Sitten suosittelen, ettet koskaan osallistu synnytykseen..Pulkannaru kirjoitti:yritän karistaa kuvan pois silmistäniGeorgina kirjoitti:häpyhuulet valuu verta...perseessä on vitunmoinen rakko johon sitten lätkitään
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
^^
Siellä ei kuitenkaan verenvuodon lisäksi lätkitä SM tyyliin perseessä olevaan vitunmoiseen rakkoon mitään tai millään ?
Siellä ei kuitenkaan verenvuodon lisäksi lätkitä SM tyyliin perseessä olevaan vitunmoiseen rakkoon mitään tai millään ?
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Tuli tuosta Britneyn kuvasta mieleen ihan fysiologinenkin eroavaisuus. Naiset taivavat olla sillä lailla vajaita, että heillä ei ole heppiä ja palleja?? Se kalusto vie tilaa miesten jalkovälissä, ja osin siitä syystä miehet mielellään istuvat haarat levällään. Naisten ei tarvitse.EveryWoman kirjoitti:Istun myös housuissa jalat ristissä, joskus vielä lisäksi kädet sylissä. Paitsi ollessani kahden kumppanini kanssa, jolloin harppi avautuu. Siinä sulle evopsykaa.
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
^^
Ymmärrän kyl perperireiän, mutta tuo onkin jo sit kolmas jutska?
Ymmärrän kyl perperireiän, mutta tuo onkin jo sit kolmas jutska?
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Kuulostaa suorastaan eroottisesti vähemmän tuskalliselta kuin litteiksi mankeloidut pallit.Georgina kirjoitti:Mä en kyllä voi käsittää mikä ihme jotkut miehet saa ajattelemaan noin? siitä on jumalauta erotiikka kaukana kun hinkkaa reeneissä reilun tunnin perusistunnassa niin että häpyhuulet valuu verta ja perseessä on vitunmoinen rakko johon sitten lätkitään compeedeja.
Et voi olla varma, ellet perusta uutta kyselyketjua jolla varmistat istuvatko miehet hameessa eri tavalla kuin housuissa. Ehkä Vin Diesel voi antaa siihen hyvää insaittia.Gat kirjoitti:Se kalusto vie tilaa miesten jalkovälissä, ja osin siitä syystä miehet mielellään istuvat haarat levällään. Naisten ei tarvitse.
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Jätän tietoisesti huomiomatta kirjoituksessasi ilmenevät muut kysymykset mutta tämä on taas niin TUSKAllisen raivostuttava ajatusmalli että en malta olla siihen puuttumatta. Suomessa teinejä nuoremmat tytöt kiinnostuvat ratsastuksesta usein siksi kun kaverit käyvät ratsastamassa. Poikiakin kiinnostaa, varsinkin esteratsastus ja tykkäävät pyöriä tallilla (tyttöjen perässä) mutta vain rohkeimmat alkavat ratsastaa sosiaalisesta paineesta huolimatta. Teini-ikä on ongelmallinen ikä koska silloin suuri osa tytöistä lopettaa harrastuksen. Nytkin on menossa ihan oma projekti jolla 12-20 vuotiaat tytöt saataisiin pidettyä lajin parissa.Gat kirjoitti: Lisäksi itse ihmettelen, minkä vuoksi lähinnä teinitytöt kiinnostuvat hevosista, mutta teinipojat ei niinkään. Hypoteesina että sellainen itseä isompi eläin symboloi seksuaalisesti herääville tytöille Miestä, jonka voi ottaa jalkojen väliin. Mutta toisin kuin mies hevonen on hallittavissa ja sikäli turvallisempi.
Suomi on siitä erikoinen maa että ratsastus on naisten laji, useissa muissa maissa tilanne on juuri toisinpäin.
Tätä pientä vääntöä lukuunottamatta olen saanut ketjussa parhaat kitinä naurut aikoihin
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Pssst. Ihan pieni provokärpänen oli mukana, rauhoita mielesi. Kyllä ne compeedit asetetaan hellästi eikä niitä edes kaikille tule, riippuu vähän penkistäPulkannaru kirjoitti:^^
Siellä ei kuitenkaan verenvuodon lisäksi lätkitä SM tyyliin perseessä olevaan vitunmoiseen rakkoon mitään tai millään ?
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
pientä provoa täältäkin..
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Re: Naiset: istutteko hameessa eri lailla kuin housuissa?
Mies, joka käyttää hametta eikä ole skotti tai irkku (ja tietääkseni Vin Diesel ei ole) on homo ellei suorastaan transvestiitti. Lisäksi Vin Diesel on tunnustanut olevansa nörtti ja runopoika. Kyllä se vielä kaapista tulee. Kuitenkin Diesel on niin Mulkun näköinen, että naiset tykkää.Duck kirjoitti:Et voi olla varma, ellet perusta uutta kyselyketjua jolla varmistat istuvatko miehet hameessa eri tavalla kuin housuissa. Ehkä Vin Diesel voi antaa siihen hyvää insaittia.Gat kirjoitti:Se kalusto vie tilaa miesten jalkovälissä, ja osin siitä syystä miehet mielellään istuvat haarat levällään. Naisten ei tarvitse.
Valitettavasti tuo vain vahvistaa uskoa hypoteesiini. Jos kyse ei olekaan ihan teinitytöistä, vaan esipuberteettisista tytöistä.. niin juuri heidän orastavan, herkän seksuaalisuutensa voi olettaa johtavan kiinnostukseen itseään suurempiin mutta turvallisiin eläimiin, joita pitää hellästi hyvänä ja joiden ympärille kietoa säärensä. Jos tytöt teini-ikään tullessa alkavat luopua heppahöperyydestä, niin jospas silloin uskaltavat vaihtaa miehenkorvikehevoset Aitoon Asiaan eli poikiin? Ratsastuksen lopettamisen teinityttönä selitykseksi käy, että jotain saman Tarpeen paremmin Tyydyttävää aletaan tehdä.Georgina kirjoitti:Jätän tietoisesti huomiomatta kirjoituksessasi ilmenevät muut kysymykset mutta tämä on taas niin TUSKAllisen raivostuttava ajatusmalli että en malta olla siihen puuttumatta. Suomessa teinejä nuoremmat tytöt kiinnostuvat ratsastuksesta usein siksi kun kaverit käyvät ratsastamassa. Poikiakin kiinnostaa, varsinkin esteratsastus ja tykkäävät pyöriä tallilla (tyttöjen perässä) mutta vain rohkeimmat alkavat ratsastaa sosiaalisesta paineesta huolimatta. Teini-ikä on ongelmallinen ikä koska silloin suuri osa tytöistä lopettaa harrastuksen. Nytkin on menossa ihan oma projekti jolla 12-20 vuotiaat tytöt saataisiin pidettyä lajin parissa.Gat kirjoitti: Lisäksi itse ihmettelen, minkä vuoksi lähinnä teinitytöt kiinnostuvat hevosista, mutta teinipojat ei niinkään. Hypoteesina että sellainen itseä isompi eläin symboloi seksuaalisesti herääville tytöille Miestä, jonka voi ottaa jalkojen väliin. Mutta toisin kuin mies hevonen on hallittavissa ja sikäli turvallisempi.
Suomi on siitä erikoinen maa että ratsastus on naisten laji, useissa muissa maissa tilanne on juuri toisinpäin.
Tätä pientä vääntöä lukuunottamatta olen saanut ketjussa parhaat kitinä naurut aikoihin
Totta kyllä, että Suomessa ratsastus on leimautunut tyttöjen jutuksi. Minäkin, eläimistä kiinnostuneena, kävin poikasena ratsastustallilla. Mutta ei sinne voinut jäädä, kun siellä oli pelkkiä LIKKOJA, hyi!
Sellainen kuin länkkäri- eli cowboyratsastus saattaisi kiinnostaa myös poikia, mutta ei liene paljoa Suomessa opetettua?
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Etköhän sinä Gat liitä nyt pieniin tyttöihin sellaisia ominaisuuksia, joita ei oikeasti ole olemassakaan. Onko se niin mahdoton ajatus, että tytöt haluavat ratsastaa vain sen takia, että voi olla kavereiden ja eläinten kanssa. Onhan tytöillä (ja pojillakin) koiria, kissoja marsuja ym. lemmikkejäkin, eikä niissä kai ole mitään seksuaalista. Lapset tekevät lasten juttuja.
Taitaakin olla niin, että miehet puolestaan pitävät ratsastamisesta sen takia, että satula hieroo niin mukavasti peräaukkoa, välilihaa ja kiveksiä. Tämäkö on lopullinen syy siihen, miksi prinssi Charles pelaa hevospooloa?