Mä en sit näköjään tänään millään meinaa päästä pesemään kylppärissä odottavia juuttisäkkejä. Voihan kameli, ku pitää olla kiinnostuneempi vastaileen tänne.
urpiainen kirjoitti:Eli ei minusta Midankaan tarvitse ottaa niin puolustelevaa kantaa.
Mielestäni valtaosa näytti aika kärjistäen ilmaisevan kummeksuntaa ja jopa hitusen halveksuntaa nirsoilua vastaan, joten vähän saatoin provosoitua kärkkääseen ilmaisuun, mutta noh, puolustelevaa? pitääpä pohtia oliko se sitä.
Mida kirjoitti:Täytyy sanoa, että voi onni kun on eteen sattunut vaan sellaisia miehiä jotka välittävät ottaa selvää ruokamaustani ennen kuin vääntävät arvalla ties mitä pöperöä ja sitten kiskovat hyviä herneitä nenään jos sattuivatkin tekemään juuri sitä plikan inhokkia, jota ei oikein pysty ees haarukallista nielemään.
Taas kerran, vailla mitään järkeviä perusteita kiero mieleni suhtautuu tällaiseen hyvin kelteisesti ja yleistää täysin kohtuuttomasti asenteen koskemaan yleistä suhtautumista maailmaan. Eikö kumppanien pitäisi löytää yhdessä juuri heille sopivat asiat sen sijaan, että toinen tietää jo etukäteen mikä on hyvää ja miten asioiden tulee toimia, ja kumppanin on parasta asettua tähän muottiin? Ymmärrän toki, että ei tällaisella asialla voi olla juuri mitään tekemistä ruokamaun kanssa, mutta näin vain koen. Ja tämä kummallisuus itsessäni - ja näemmä monessa muussa - minua suuresti ihmetyttää ja tätä ketjuakin moivoi.
En tainnut juuri sinulle tuossa vastata vaan siihen kommenttiin, jossa joku katsoi aiheelliseksi ja oikeutetuksi vetää heti herneen nenäänsä mikäli toinen ei pidä kokkailuistaan, vaikkei itse edes ole yhtään vaivautunut kartoittamaan toisen makua. Ei tällanen oo musta kauheen fiksua, saati välittävää.
No nämä makujutut ovat sellaisia, että niissä yhteinen sävel minun mielestäni tarkoittaa sitä, että tehdään ja syödään kotona niitä ruokia, jotka kummallekin sopivat ja joista molemmat pitävät (enemmän tai vähemmän).
Ja jos noin muutoin sinua vaikka häiritsee ajatus siitä, että en suostuisi elämään joka viikko viinaa käyttävän kanssa niin älä huolestu, en ala edes seurustelemaan sellaisen kanssa, jonka intressit ja tavat ovat liian etäällä omistani, jotta saataisiin aikaan molemmille mielekkäitä kompromisseja.
Mutta täytyy todellakin sanoa, että hienoa, että huomaat impulssiesi ajoittaisen järjettömyyden. Eihän todellakaan aina ensimmäinen mielleyhtymä ja loogiselta kuulostava asiayhteys ole se todenmukainen. Tottahan se ihmetyttää, että miksi se niin vahvasti sitten aluksi tuntuu ihan toiselta, kuin mitä on, mutta kokemus lieventää tulistumista, sanoisin. Siis kun oppii huomaamaan, että on hyvin usein olemassa ensi-impulssista poikkeavia parempia ajattelutapoja ja mitä useammin kääntää ajatuksensa, tulevat ne helpommiksi, eikä ensi-impulssit enää ole niin vahvoja.
Mida kirjoitti:Ja mitäs sitten jos joku vaikkapa tekee minulle jotain aivan uutta ja erittäin epäilyttävän oloista ruokaa. Tottahan toki maistan, jollen jo tiedä inhoavani, mutta kyllä pidätän oikeuden maistaa varovasti.
Oih! Jälleen ymmärrän, että tämä on ihan järkevä kanta. Mutta silti muotoilu saa - täysin kohtuuttomasti minun puoleltani - verenpaineeni nousemaan. Miten joku edes saa mieleensä suhtautua uuteen epäilyttävä/ei-epäilyttävä asteikolla? Miksi ei uutta nähdä enemmän tai vähemmän kiinnostavana, jolloin oikein epäilyttävä voisi olla erityisen kiinnostavaa? Ja miksi pitää maistaa
varovasti, eikä vaikkapa innostuneena uudesta kiinnostavasta kokemuksesta? Minulle Midan muotoilut edustavat hirvittävän kielteistä ja latistavaa asennetta maailmaan. Ei paras kasvualusta parisuhteelle ainakaan minun tapauksessani.
edelliset kokemukset vaikuttavat siihen, miten uusiin samantapaisiin suhtautuu. Jos aiemmin epäilyttävät ruuat ovat osoittautuneet pääasiassa pahoiksi, tokihan sitä on varovainen taas kun kohtaa jotain yhtä epäilyttävää.
Ja sama ihminen on voinut saada kaikenlaisista muista kuin ruokakokeiluista hyvinkin positiivisen kuvan ja saattaa olla kokeilunhaluinen vaikkapa parisuhteessa, vaikka epäilyttävien ja vieraiden ruokien suhteen ei olisikaan.
Ja kyllä, ilmaisen itseäni helposti negatiivisten ilmaisujen kautta (paljon ei-sanaa). Tiedän tämän ja se on minulle ominaista, mutta ei siitä voi mitenkään kukaan lukea tyhjentävästi asenteitani asioihin. Kyse on ilmaisutavasta, ei asenteesta. Saatan iloisia, kivoja ja ihaniakin juttuja käsitellessäni livautella mukaan ei-muotoja.
Mida kirjoitti:Tosin jos tuollainen mieltymyksistä kyselemättömyys parisuhteessa toistuisi ja toistuisi, niin ottaisin kyllä puheeksi sen, kannattaisiko tosiaan joskus ottaa selvää toisen mieltymyksistä.
Voimatta mitään itselleni luen tätäkin kuin piru raamattua. Välitön ja kohtuuton reaktioni on, että onpa taas kerran annettu kurja asema partnerille. Sen sijaan, että pari etsisi innoissaan omaa tietään, toisen tulee ottaa selvää siitä, millainen rooli itselle on suotu ja mukauduttava siihen. Toisen mieltymykset on jo kiveen hakattu. Onnistumisista palkitaan ja epäonnistumisista rangaistaan. Ihan järkevää varmaan koiran ja tämän kouluttajan suhteessa, mutta kahden tasaveroisen kumppanin parisuhteessa?
Öh, aika laajoja johdatelmia sinulta kyllä. Ja todellakin tuossa tilanteessa ihan vaan utelisin vastapuolen kantaa siihen, mitä hyötyä tahi haittaa hänen mielestään olisi kokkauksen kohteen makumieltymysten kartoittamisesta. (ja siis aina olisin kuitenkin maistanut, paitsi hernekeittoa, ko en tulis ees samaan huoneeseen)
Tämä on sitä asioista keskustelemista. Enkä kyllä seurustelisi ihmisen kanssa, joka ei erhettään pystyisi tunnustamaan ihan ääneenkin.
Ja toivon ja oikeastaan edellytänkin parisuhteessa sitä, että toinen myös kyseenalaistaa minun huonoja toimintatapojani. Jos kaikki pitäisi aina hokata itse, ni muutosta tulis paljon vähemmän ja jos omista kiinnostuksista ei sais puhua ni aika heikolla pohjalla oltais.
Mistä minä tietäisin loukkaanko toista jos se ei sitä sano tai muutoin ilmaise.
Mutta yhä pidän hienona, että olet hajulla siitä, etteivät nämä päätelmäsi välttämättä pidä paikkaansa. Peukut sille.