Voin kertoa isin ennustuksen! Se sanoi, että nyt ollaan puolivälissä alamäkeä, nousu alkaa todennäköisimmin parin vuoden päästä. Lisäksi se väitti, että paras indikaattori on elintarvikkeiden ja energian hinnat. Kun ne ovat laskeneet 20-30%, raha alkaa taas liikkua kunnolla.exPertti kirjoitti:Nyt olet asian ytimessä. Usein talousennustajat joko ennustavat puutteellisilla tiedoilla, omasta kapeasta näkövinkkelistään tai heillä on oma tai työnantajansa lehmä ojassa.Tix kirjoitti:Lisäksi talousennustajat ennustavat pääsääntöisesti pieleen.
Siksi paljon enemmän kiinnostaisi Teidän näkemyksenne. Vaikka tämä onkin tällainen höttöpalsta täällä tuntuu olevan kuitenkin aika paljon eri ammattiryhmien edustajia ja tietoa kaikesta.
Alkoiko eilen lama?
Fortum siis laskee sähkön tukkuhintajakin?prosessi kirjoitti:Voin kertoa isin ennustuksen! Se sanoi, että nyt ollaan puolivälissä alamäkeä, nousu alkaa todennäköisimmin parin vuoden päästä. Lisäksi se väitti, että paras indikaattori on elintarvikkeiden ja energian hinnat. Kun ne ovat laskeneet 20-30%, raha alkaa taas liikkua kunnolla.exPertti kirjoitti:Nyt olet asian ytimessä. Usein talousennustajat joko ennustavat puutteellisilla tiedoilla, omasta kapeasta näkövinkkelistään tai heillä on oma tai työnantajansa lehmä ojassa.Tix kirjoitti:Lisäksi talousennustajat ennustavat pääsääntöisesti pieleen.
Siksi paljon enemmän kiinnostaisi Teidän näkemyksenne. Vaikka tämä onkin tällainen höttöpalsta täällä tuntuu olevan kuitenkin aika paljon eri ammattiryhmien edustajia ja tietoa kaikesta.
Ruuan hinta voi riipppua muustakin, kun kaikki kiinalaiset pääsee piffin makuun ei taida meille riittää edes rehusoijaa?

Pyyhin Netikettiin..
Luulisin hänen olevan oikeassa. Lama on sekä rahataloudellinen, että myös henkinen tila.prosessi kirjoitti:Voin kertoa isin ennustuksen! Se sanoi, että nyt ollaan puolivälissä alamäkeä, nousu alkaa todennäköisimmin parin vuoden päästä. Lisäksi se väitti, että paras indikaattori on elintarvikkeiden ja energian hinnat. Kun ne ovat laskeneet 20-30%, raha alkaa taas liikkua kunnolla.
Vielä puoli vuotta sitten kaikki oli ostettavan hintaista massojen mielestä. Olivat ne sitten asunnot tai autot. Nyt kaikkien kalliimpien hyödykkeiden hinnat laskevat, mutta silti on liian kallista.
Täytyy löytää joku psykologinen hintataso, että ahneus ylittää varovaisuuden/pessimistisyyden.
Came here for school, graduated to the high life
Onko jollakin muuten Nordeassa hiljattain otettua kiinteäkorkoista? Kuulemma ns. marginaalinnosto voidaan tehdä tilanteen vaatiessa myös kiinteäkorkoiselle lainalle.
Ilmeisesti ehto on kirjattu "korkonnostona" eikä "marginaalinnostona" sopimuksiin. On ne kivoja.
Tämä voi olla bullshittiä ja toivon sen olevan.
Ilmeisesti ehto on kirjattu "korkonnostona" eikä "marginaalinnostona" sopimuksiin. On ne kivoja.
Tämä voi olla bullshittiä ja toivon sen olevan.
Came here for school, graduated to the high life
Syyt pankkitukiin ehtivät lopulta Taloussanomiinkin
Tästähän on puhuttu jo jonkin aikaa.
Onneksi korkeintaan ei-suomalaisomisteisilla pankeilla on lainoja itä-eurooppaan.
Tästähän on puhuttu jo jonkin aikaa.
Onneksi korkeintaan ei-suomalaisomisteisilla pankeilla on lainoja itä-eurooppaan.
Came here for school, graduated to the high life
Fiksua rahaa
20Mrd osakeostoina ja 306 Mrd:n takuut. "Kyllä sitä aikuinen ihminen osaa omat raha-asiansa itse hoitaa".
20Mrd osakeostoina ja 306 Mrd:n takuut. "Kyllä sitä aikuinen ihminen osaa omat raha-asiansa itse hoitaa".

Came here for school, graduated to the high life
Tämän kaatuminen aiheutti tämänhetkisen pankkikriisin (59 Mrd dollaria):Duck kirjoitti:^ Aika massiivinen pulju, jos 52 000 työntekijää voidaan irtisanoa että naps vaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Lehman_Brothers
Jos Citi kaatuu voi olla viisasta olla oravannahkoja tai kultaa yms. vaihtovälineenä (159,23 Miljardia dollaria):
http://fi.wikipedia.org/wiki/Citigroup
Eli veikkaus on, että ei kaadu. Viisasta rahaa, näethän. Voi siinä tietty jenkkiveronmaksajan visa vähän vinkaista.
Came here for school, graduated to the high life
Jotenkin sitä taas tuntee olevansa väärissä hommissa.
-Tässä on nyt vähän ongelmia...
-Jassoo, paljonko pannaan?
-No jos saataisiin eka käteisenä 20000000000 dollaria ja sit jos takaisitte meidän paskoja lainoja 300000000000 dollarin edestä.
-Siinäkö kaikki?
-No tällä erää.
EDIT: Nollia lisätty. Miljardi on vitullisen iso luku.

Google kenkii 10 000:
http://business.timesonline.co.uk/tol/b ... 230024.ece
(alihankkijoita tosin, mutta silti)
http://business.timesonline.co.uk/tol/b ... 230024.ece
(alihankkijoita tosin, mutta silti)
Kyllä, huhuja on myös, että tosi iso lauma rekryporukkaa sai kenkää. Niitä on tuon kokoisessa firmassa paljon. Heillä on kai joku Non Disclosure Agreement joka estää (rahalla kai) puhumasta.aasi kirjoitti:Väittäisin että contractor tarkoittaa tässä lähinnä määräaikaista.Duck kirjoitti: (alihankkijoita tosin, mutta silti)
Came here for school, graduated to the high life
Väittäisin, että Ankka on paremmin jäljillä.aasi kirjoitti:Väittäisin että contractor tarkoittaa tässä lähinnä määräaikaista.Duck kirjoitti: (alihankkijoita tosin, mutta silti)
Anglomaailman "contractor":illa ei ole suoraa vastinetta Suomessa, vaan kyseessä on jotain alihankkijan ja työntekijän välimaastosta. Kontrahtorilla ei yleensä ole irtisanomisaikaa (tai voi olla esim. 2 viikkoa), lomakorvauksia tai sairausajan palkkaa; lisäksi kontrahtori yleensä maksaa itse työnantajan eläke/sotumaksut. Riskin ja pienempien sivukulujen vastapainoksi maksetaan sitten rahaa enempi. Lisäksi kontrahtorilla on usein veroteknisesti enemmän kikkavaraa.
Kontrahtori voi myös olla alihankkija "suomalaisessa" mielessä eli yrittäjä, joka myy alihankintabodyshoppausta, mutta ei välttämättä: Toinen vaihtoehtoon olla sopimussuhteessa sateenvarjoyritykseen, joka usein on samalla rekryfirma.
Fixed-term hire vastaa aasin määräaikaista, joka vastannee aikalailla samaa kuin Suomessa - niiden poispotkiminen kesken sopparikauden lienee kaikkialla aika vaikeaa. Jos täällä näistä hommista maksetaan oman palkkahaitarini kaverille ehkä $50-$80 määräaikaiselle/pysyvälle niin kontrahtori repii ehkä $90-120.
Mikä primekorko?
Tässä alkaa olla kaksi eri vaihtoehtoa. Joko Nordealla menee tosi huonosti tai sitten nämä uutiset alkavat lähennellä kurssin vedättämistä.
Kun muistaa valtiontakuitten ylärajan pelottaa ensimmäinen vaihtoehto.
Tässä alkaa olla kaksi eri vaihtoehtoa. Joko Nordealla menee tosi huonosti tai sitten nämä uutiset alkavat lähennellä kurssin vedättämistä.
Kun muistaa valtiontakuitten ylärajan pelottaa ensimmäinen vaihtoehto.
Came here for school, graduated to the high life
Verottaja tekee samanlaisia "virheitä" kuin 90-luvun alussa
Hemmetti, ehdin jo säikähtää että jäävät ukkopekat ja leikkeleet saamatta.
EDIT: juu vanha uutinen sinällään, mutta ei taida olla täällä käsitelty
Hemmetti, ehdin jo säikähtää että jäävät ukkopekat ja leikkeleet saamatta.
EDIT: juu vanha uutinen sinällään, mutta ei taida olla täällä käsitelty
Came here for school, graduated to the high life
-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Hami kun noita Z-taaloja ei saa suomen Forexista. Olisi hienoa olla multi-biljardööri.Duck kirjoitti:No, menee täällä kuitenkin hiukan paremmin kuin Zimbabwessa, jossa yhdellä Zimbabwen dollarilla tammikuulta 2007 saisi tänään 853 000 000 000 000 000 000 000 Zimbabwen dollaria.
Yhdellä eurolla pääsisit jo ... *laskee nollia* ... septiljonääriksi!sivustahuutaja kirjoitti:Hami kun noita Z-taaloja ei saa suomen Forexista. Olisi hienoa olla multi-biljardööri.
Eiku hetkinen. Tämän konvertterin mukaan:
Thursday, December 11, 2008
1 Euro = 147,528 Zimbabwe Dollar
1 Zimbabwe Dollar (ZWD) = 0.00000678 Euro (EUR)
Interbank rate +/- 0%
This means:
You buy 1 Euro : 147,528 Zimbabwe Dollar
You sell 1 Euro : 147,452 Zimbabwe Dollar
You buy 1 Zimbabwe Dollar : 0.00000678 Euro
You sell 1 Zimbabwe Dollar : 0.00000678 Euro
Median price = 147,452 / 147,528 (bid/ask)
Estimated price based on daily US dollar rates.
Katainen: Suomi vaipuu syvään lamaan
Mitä ihmettä tapahtuu, kun virallinen mr. positiivinenkin puhuu tällaisia?
Mitä ihmettä tapahtuu, kun virallinen mr. positiivinenkin puhuu tällaisia?
Came here for school, graduated to the high life
En nähnyt itse haastattelua. Olisiko niin, että Kataisen viesti olisi ymmärretty väärin. Ehkä hän yritti sanoa, että ympäröivä maailma näyttää huonommalta kuin -90 luvun lamassa.exPertti kirjoitti:Katainen: Suomi vaipuu syvään lamaan
Mitä ihmettä tapahtuu, kun virallinen mr. positiivinenkin puhuu tällaisia?
En kerta kaikkiaan voi uskoa, että valtiovarainministeri virallisena optimistina sanoisi, että Suomen tilanne on huonompi kuin 90-luvulla, jolloin BKT putosi enimmillään 6% vuodessa.
Väitän että Katainen on ymmärretty väärin. Hän ei voi olla niin tyhmä, että menisi oikeasti noin sanomaan.
Ei Katainen voi tarkoittaa, että suomella menisi huonommin kuin 1990-luvun alussa
http://fi.wikipedia.org/wiki/1990-luvun_alun_lama
Taloussanomat on kyllä Suomen Virallinen Synkistelijä (tm), joten Kataisen väärinymmärtäminen on todennäköistä.NuoriDaavid kirjoitti:En nähnyt itse haastattelua. Olisiko niin, että Kataisen viesti olisi ymmärretty väärin. Ehkä hän yritti sanoa, että ympäröivä maailma näyttää huonommalta kuin -90 luvun lamassa.
En kerta kaikkiaan voi uskoa, että valtiovarainministeri virallisena optimistina sanoisi, että Suomen tilanne on huonompi kuin 90-luvulla, jolloin BKT putosi enimmillään 6% vuodessa.
Väitän että Katainen on ymmärretty väärin. Hän ei voi olla niin tyhmä, että menisi oikeasti noin sanomaan.
Ei Katainen voi tarkoittaa, että suomella menisi huonommin kuin 1990-luvun alussa
http://fi.wikipedia.org/wiki/1990-luvun_alun_lama
Mutta kyllä hämmentää, että koko maailma tuntuu pysähtyneen Lehman Brothersin kaatumisen jälkeen. Pari kuukautta sitten "täysien tilauskirjojen" firmoissa lakaistaan tehdassalin lattioita puhtaaksi, että olisi jotakin hommaa.
Joku kyllä tulee rikastumaan (lisää?) seuraavan kymmenen vuoden sisällä näissä olosuhteissa ostetuilla osakkeilla.
Came here for school, graduated to the high life