Olen yrittänyt ja onnistunut muuttamaan myös parinkymmenen vuoden aikana kehittyneitä systeemejä. Olennaista on se, että systeemin osat (ihmiset) tajuavat itse mitä haluavat. Jos se on jotakin erilaista kuin siihen asti on tehty, muutos tapahtuu sen kummemmitta ponnisteluitta.SingleMalt kirjoitti:Sinä yrität nyt muuttaa jotain sellaista, joka on jo pari vuotta muotoutunut tullakseen nykyisen kaltaiseksi.
Voinko ymmärtää tämän niin, että sinä todella haluat Kityn olevan tällainen, etkä vain mene massan mukana?Tämä palsta on parodia normaalista keskustelupalstasta. Tämän tarkoitus ei olekaan olla mikään normaalin kaavan mukainen palsta, vaan juuri sellainen, että täällä on sallittua se, mikä mualla on kielletty.
Faktana en tuohon osaa suhtautua muuten kuin Paskanjauhanta-osion osalta. Jos kaikki muutkin osiot olisivat kuvailemasi kaltaisia, en välittäisi käydä täällä kirjoittelemassa.
Ihmiset osallistuvat aika paljonkin sellaiseen toimintaan, mitä eivät oikeastaan itse kannata. Esimerkkejä keksinet itsekin. Eli siitä, että toimintaa on olemassa, ei voi vielä yksiselitteisesti päätellä kaikkien siihen osallistuvien kannattavan sitä.Jos palstan tällaisenaan on ihan väärällä polulla, niin ihmettelen, että miten tällä pyörivät samanlaisesta huumorista ja touhusta pitävät tyypit?
Saat toki veikata mitä haluat, enkä kiistä ettetkö voisi olla oikeassa. Minä haluaisin kuitenkin, että ihmiset itse sanoisivat mielipiteensä, sen sijaan että sinä sanot sen 90% puolesta.Jos tämä palsta muuttuisi haluamasi kaltaiseksi, niin veikkaampa että 90% kirjoittajista ottaisi hatkat.
Omasta mielestäni en niinkään yritä opettaa ihmisiä, vaan yritän kysyä miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Siinä sivussa tietysti kerron omia syitäni, jotta ihmisten olisi helpompi pukea sanoiksi omiaan (on helpompi reagoida johonkin toisen sanomiseen kuin kehittää koko teoria tyhjästä). Jos tämä saa käyräsi kohoamaan, kannattaisi varmaan siinäkin tapauksessa miettiä syytä (en vaadi, enkä pyydä, vaan suosittelen). Kaikki vitutus ei ole pahanlaatuista, vaan joskus vittuuntuminen indikoi itsetuntemuksen puutetta. Tietysti jos olet päättänyt että itsetuntemuksella ei tee mitään, sinun ei kannata tehdä sen eteenkään mitään.Yrityksesi opettaa muita keskustelemaan sinun haluamillasi tavoilla, saa ainakin minulle vitutuskärän nouseman punaiselle. Veikkaan muutamalle muulle käyvän samoin.