No just näin. Aika hyvin pyyntihinnasta näkee, onko hinta realistinen vai toivotaan-toivotaan -osastoa. Myydessäni edellisen kämppäni helmikuussa hyväksyin ensimmäisen ostotarjouksen, joka oli n. 1,6% alle pyyntihintani. Tästä voisi tietysti ajatella, että pyysin alihintaa, mutta niin ei kyllä ollut: pikemminkin asunto sijainteineen oli aika harvoin tarjolla olevaa, mutta hyvinkin haluttua tyyppiä, ja sekä ostaja että myyjä tiesivät asunnon arvon. Uusi kämppä oli myös sijainniltaan ja muilta ominaisuuksiltaan aika erityistapaus, ja ostotarjous oli suoraan vain n. 1,8% alle pyynnön, jolla se sitten tuli ennen ensimmäistä julkista näyttöä. Tiettyjen speksien ollessa kohdallaan on oltava aika nopea, muuten menee sivu suun. Nykyisessä taloyhtiössä olemme esimerkiksi myyneet todella pitkään entistä talonmiehen asuntoa, jossa ei kovin erityisiä asuntokohtaisia haluttavuustekijöitä ole. Muu hallitus torjui tiukasti kantani, että olisimme hyväksyneet ennen kesää (ja ennen odotettua taantumaa) ostotarjouksen, joka oli 5% alle pyyntihinnan. No, nyt hallitus sitten on takonut toisiaan tyytyväisyydestä olkapäille oikein kunnolla, kun asunto viime viikolla vihdoin meni kaupaksi 12% alle tuon pyyntihinnan (huomioitava myös lainakulut, kun emme remonttilainaa pystyneet maksamaan pois ennen asunnon myyntiä)...Chap kirjoitti:oikea tinkimisvara riippuu siiten millä tavalla pyyntihinta on asetettu.
Asuntojen hintojen lasku on edessä
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Ei kannata laittaa sitä joulukuujuttua tarjoukseen.Ylermi Ylihankala kirjoitti:Kerroin välittäjälle ja tein samalla vastatarjouksen, et 123k€:n alle en ennen joulukuuta myy.

Onnea, veikkaan ettei tuohon 123kE:hen tyydy jos haluaa tosiaan tuon kämpän.
Came here for school, graduated to the high life
Ellei alkuhinta ollut liian vähäinen voinet kertoa muillekin, että oppivat tekemään "noin väärin".McJanne kirjoitti:Höh. Meillä meni 5% päälle pyynnin, loppukauppa 20.11. Mitä mä tein väärin?exPertti kirjoitti:Meillä meni vajaat 4% alle pyynnin (kokolailla tavoite). Nämä asuntokuumeiset nuoret ovat huippuja...
Came here for school, graduated to the high life
- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
Olen minä tainnut muutamaan otteeseen kertoa... Summaan vielä siltiexPertti kirjoitti:Ellei alkuhinta ollut liian vähäinen voinet kertoa muillekin, että oppivat tekemään "noin väärin".
- hanki arvioit useammalta kiinteistöshakaalilta (5-10kpl)
- valitse välittäjäksi sellainen, joka osaa myös konnailla (ts. puhuu samaa kieltä, "mukavat miehet" saunan taakse).
- aseta ensimmäinen hintapyyntö kovimman arvion mukaan
- myy "hiljaisesti" kuukausi
- pudota pyynti noin keskiarvoon kuukaudeksi
- myy julkisesti, järjestä lisää näyttöjä
- aseta hintapyyntö noin 10% alle sen, mitä haluat saada
- kun kiinnostuneita alkaa valua ovista ja ikkunoista, tuurilla tarjouksiakin, muotoile vastatarjoukset mahdollisimman sekavilla ehdoilla (jolla ostetaan lisää aikaa, esim "ostaja vastaa mahdollisista kuntoarvioista esiintyneistä vikojen korjauksien kustannuksista 8000€ saakka, jos menee yli on kaupan purkuehto)
- kun seulasta on jäänyt jäljelle 1-4 kiinnostunutta, huomaat että tarjotut hinnat ovat jo selkeästi päälle sen, mitä alunperin halusit.
(- hiero irtaimistolle erillinen sopimus

Kirjoitan tätä alasti
- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
En oikeastaan jaksa millään uskoa, minä en ole eläissäni tehnyt yhtään ainutta huonoa ratkaisua.exPertti kirjoitti:Taisin yhtä kohdettasi käydäkin katsomassa. Käyttöullakko näytti kyllä erehdyttävästi huoneelta ja pari muutakin ratkaisua poistivat mielenkiinnon kohteesta.McJanne kirjoitti:Olen minä tainnut muutamaan otteeseen kertoa... Summaan vielä silti...
edit: niin, ja tähän mennessä olen myynyt vain omia tekeleitäni :>
Kirjoitan tätä alasti
Vanhanen siirtäisi ongelmaluotot Araan
Valtio suunnittelee pankkien pakkokansallistamisia
Luurankoja kaapissa, eh?
Valtio suunnittelee pankkien pakkokansallistamisia
Luurankoja kaapissa, eh?
Came here for school, graduated to the high life
Sun pitäis vaihtaa nimimerkkis tuomiopäiväksi. Onhan se sentään oppi-isäsi exPertti Keinosen nimipäivä.exPertti kirjoitti:Vanhanen siirtäisi ongelmaluotot Araan
Valtio suunnittelee pankkien pakkokansallistamisia
Luurankoja kaapissa, eh?
Eli tällaista asiakeskustelua siis.Tix kirjoitti:Ei, minusta olet aivan oikeilla jäljillä ja CIA on romahduttamassa Suomen pankkijärjestelmää roskalainoilla.exPertti kirjoitti:Eli olen sinusta aivan liian pessimistinen ja kaikki on hyvin?
Tämä vaan muistuttaa niin kovasti "vahvan markan politiikkaa" tämä poliittinen syksy, vaikka kaikki onkin "tällä kertaa toisin".
Onneksi liityimme euroon ettei Erkki Liikanen tee talouspäätöksiä. Se voi pelastaa meidät.
Came here for school, graduated to the high life
No avataan nyt mitä haen takaa. Kaikki uutiset eivät ole merkkejä maailmanlopusta. Juu, on finanssikriisi ja reaalitalous ottaa lukua ja asunnot halpenee ja pankeille tulee jonkin verran luottotappioita.exPertti kirjoitti:Eli tällaista asiakeskustelua siis.
Tuossa lainsäädännön valmistelussa on nähdäkseni kyse siitä, että on tehty kansainvälinen sitoumus luoda kriisijärjestelyt, jota varten tarvitaan uutta lainsäädäntöä koska esim. pakkokansallistaminen ei sovi yksiin nykyisen lainsäädännön kanssa. Täytyy nyt muistaa, että on meillä valmiuslainsäädäntö sodanuhan ja sodan varalta vaikka ei sotaa ole näköpiirissäkään. Ja kansainvälisten sitoumusten vuoksi erilaisia joukkotuhonta ja terrorismi -lakeja, vaikka täällä ei ole joukkotuhontaa eikä terorrismia.
Syy on varsin yksinkertainen. Oikeusvaltioperiaatetta noudattava demokraattinen valtio ei voi tehdä oman oikeusjärjestyksensä vastaisia päätöksiä, jos asiaa koskevaa lainsäädäntöä ei ole. Minusta on vain hyvä asia, että veronmaksajille edullisempi tapa, eli kansallistaminen, mahdollistetaan sen varalta että jollain pankilla tulee tukkaan. Huomattavasti parempi ajatus kuin roskapankit ja roskalainat.
En kai maailmanloppua ennustakaan, mutta mielenkiintoisia ajatuksia juuri omien vaalien jälkeen ja juuri ennen kuin usan vaalit on käyty.Tix kirjoitti:No avataan nyt mitä haen takaa. Kaikki uutiset eivät ole merkkejä maailmanlopusta. Juu, on finanssikriisi ja reaalitalous ottaa lukua ja asunnot halpenee ja pankeille tulee jonkin verran luottotappioita.
Tuossa lainsäädännön valmistelussa on nähdäkseni kyse siitä, että on tehty kansainvälinen sitoumus luoda kriisijärjestelyt, jota varten tarvitaan uutta lainsäädäntöä koska esim. pakkokansallistaminen ei sovi yksiin nykyisen lainsäädännön kanssa. Täytyy nyt muistaa, että on meillä valmiuslainsäädäntö sodanuhan ja sodan varalta vaikka ei sotaa ole näköpiirissäkään. Ja kansainvälisten sitoumusten vuoksi erilaisia joukkotuhonta ja terrorismi -lakeja, vaikka täällä ei ole joukkotuhontaa eikä terorrismia.
Syy on varsin yksinkertainen. Oikeusvaltioperiaatetta noudattava demokraattinen valtio ei voi tehdä oman oikeusjärjestyksensä vastaisia päätöksiä, jos asiaa koskevaa lainsäädäntöä ei ole. Minusta on vain hyvä asia, että veronmaksajille edullisempi tapa, eli kansallistaminen, mahdollistetaan sen varalta että jollain pankilla tulee tukkaan. Huomattavasti parempi ajatus kuin roskapankit ja roskalainat.
Epäluuloisempi luulisi, että reaalitalouden kuva on huomattavasti selkeämmin selvillä kunhan jenkit saavat uuden presidentin. Sittenhän ei neljään vuoteen paljoa tarvitse nuoleskella. Ja sama pienessä mittakaavassa Suomessa.
Mutta asuntojen hintojen laskustahan tässä keskustellaan. Tuo ajatus, että Araan siirrettävillä lainoilla estettäisiin edes osa pakkomyynneistä tuntuu lähinnä puhuvan asuntojen hintojen laskua vastaan. Kun voisikin jäädä asumaan taloon eikä myydä shakaaleille hinnalla millä hyvänsä.
Came here for school, graduated to the high life
Ei Niinistön vaaleja ole juuri käyty. Päinvastoin. Nythän hän alkaa tietoisesti juuri olla esillä päivänpolitiikassa, kun keskittyy junailemaan itseään Haloskan seuraajaksi.exPertti kirjoitti:En kai maailmanloppua ennustakaan, mutta mielenkiintoisia ajatuksia juuri omien vaalien jälkeen ja juuri ennen kuin usan vaalit on käyty.
Näillä EU-tasoilla sovituilla kriisivalmiustoimilla ei ole mitään kytköstä Yhdysvaltojen politiikkaan. Ne ovat EU:n sisäistä vakauspolitiikkaa ja nähdäkseni jossain määrin välttämättömiä. Yhteisvaluutassa euromailla täytyy olla yhdenmukaisia linjauksia siitä, miten finanssimarkinoiden poikkeustilanteita hallitaan. Ei kannata olla epäluuloinen, normaalista marssijärjestyksestä tässä on kyse. Kansainvälinen sitoumus -> kansallinen toimeenpano. Ei se sitoumus siitä muuksi muutu sen mukaan, minkä värinen presidentti on rapakon takana.Epäluuloisempi luulisi, että reaalitalouden kuva on huomattavasti selkeämmin selvillä kunhan jenkit saavat uuden presidentin.
.. minkä presidentinvaaleihin valmistautuva Niinistö tietysti tajuaa tuodessaan sitä tarkoittavan ehdotuksensa julki. Normaalisti pelisäännöt sovitaan kabineteissa, mutta se on Kataisen show se.Mutta asuntojen hintojen laskustahan tässä keskustellaan. Tuo ajatus, että Araan siirrettävillä lainoilla estettäisiin edes osa pakkomyynneistä tuntuu lähinnä puhuvan asuntojen hintojen laskua vastaan. Kun voisikin jäädä asumaan taloon eikä myydä shakaaleille hinnalla millä hyvänsä.
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki