Tämän aamun kahvini töissä maistui varmaan paremmalle kuin Blissin kahvi. Sitten kuppi teetä työkaverin seurassa. Toivottavasti tänään kaikki menee paremmin kuin eilen, mitä nyt vähän väsyttää. Palaveri perkele mun totuttuun lounasaikaan, no jos ne tajuaa tarjota jotain purtavaa niin ei se mitään.
Normi päivä toimistolla eli väsyttää ja riideltiin muijan kanssa koko eilisilta. Ei jaksais mainita asiasta, koska se jotenkin alleviivaa paskuutta, mut menkööt. Iltapäivällä poiketaan poikien kanssa Turuus, Veritaksella. Pikkuhuuhkajilla on ratkaiseva karsintapeli Itävaltaa vastaan. Ex-työkaveri toimii reissun isäntänä.
Jotenkin kovin angstinen olo. Tää viikko sais jo pian olla ohi. Yhden ihmisen minäminäminä-asenne kyrpii hetkittäin, vaikka se onkin enimmäkseen huvittavaa.
Selkää särkee että meinaa järki lähteä. Ja vituttaa kun menin eilen luulemaan että ei tämä niin kovin kipeäksi tule, sanoin siinä pomolle että en jää saikulle. Kiva selitellä että jään sittenkin.
Onkohan mulla liian antelias kaula-aukko, kun onnistuin jotenkin pudottamaan kastiketta paidan kauluksesta sisään niin, että sisäpuolelle tissien väliin tuli kastiketahra, mutta ulospäin ei näy muuta pieni kostea läikkä?
En pidä siitä, että minua yritetään hypyttää ja olin kohtuullisen ilkeä eräälle kollegalle viime viikolla, joka tallasi toistuvasti minun ja kaikkien muidenkin varpaille saatuaan enemmän vastuuta. Aikaisemmin en kiinnittänyt huomiota hänen tekemiinsä virheisiin, vaan pyrin vain korjaamaan niitä tai osoittamaan vaivihkaa ne hänelle, jotta hän saattoi itse korjata ne. Vaihdoin viime viikolla taktiikkaa ja aloin osoitella niitä ja puhua niistä kaikkien kuullen. Tänään hän oli niin nöyrää poikaa ettei ole tosikaan, joten luulen että viestini on mennyt kirkkaasti perille hänen kivikovaan päähänsä. Hyvä poika. Ilmeisen kehityskelpoinen yksilö
