Päivän uutiskatsaus
Oletetaan että nuo karpelan haavelemat 1000 sutta sitten kaataisivat sen 15000-20000 hirveä vuosittain. Hirvenkaatolupia on tälle kaudelle jaettu 51000 kpl, eli metsästäjille jää se 30-35 tuhatta hirveä.urpiainen kirjoitti:mukava härnätä johdattamalla ne samassa keskustelussa perustelemaan hirvenkaatolupien lisäämisvaatimustaan sillä, että suurpetoja ei valitettavasti ole tarpeeksi kantaa rajoittamaan, ja petojen ampumisintoaan sillä, että hirviä ei valitettavasti ole pedoille ravinnoksi tarpeeksi.
Kysymys kuuluu, että kuka nuo viimeiset hirvet sitten kaataisi, koska kukaan metsästäjä ei siihen juurikaan ilman koiraa pysty kun ne koirat on syöty susien toimesta. Armeija kenties? Helikoptereista konekiväärein kun venäjällä vai?
Paitövei tuosta härnäämisleuhkimisestasi. Kovin epäonnistuneen näköistä puuhaa se on teilllä näyttänyt olevan. Yksi hermoromahduksen saanut huutelee hädissään norenappia, toinen yrittää epätoivoisesti pönkittää romahtanutta egoaan lapsellisen ylimielisesti naljailemalla, kolmas huutelee puutaheinää bemareista ja koirista, ja nyt sinäkin sorruit punaniskoittelemaan oman suuren maailmanmatkaajan kokemuksesi siivittämänä. Ettei nyt taas olisi siellä betonihelvetissä mennyt hieman puurot ja vellit sekaisin omasta erinomaisuudestasi?? Tsekkaahan keskustelua taaksepäin ja katso kuka härnäsi ja ketä ensimmäisellä aiheesta postatulla viestillä.
Viimeksi muokannut masa, 02.10.2008 0:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
No kerranki täälä päin sattuu jotaki kiinnostavvaa. Vaan taisivat ne Alma Median setät olla etelästäpän, ei täkäläset tuommosia puhu.Storia kirjoitti: Alma Mediaa leukaan
Sviddu "ei ole sinun eikä perheesi etu mennä sinne". Ei perkele. Ei taija Telanne tietää mistä puhhuu.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Jep. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan mitä tapahtuu. Korhonen on kuitenkin journalismin kiistatonta kärkeä ja uskottavuus huipputasoa kollegoiden keskuudessa. Toivottavasti kansa näkee myös näiden vanhojen jäärien peittely-yritysten taakse ja joku Kalma Media -kampanja alkaa! Njoo, Korhonen on haastattelussa tänään Mariassa klo. 21. Nyt lentää rapa!annepa kirjoitti: Sviddu "ei ole sinun eikä perheesi etu mennä sinne". Ei perkele. Ei taija Telanne tietää mistä puhhuu.
Paljon mutta ei vielä ainuttakaan sopivaa.prosessi kirjoitti:Keinoja löytyy paljonkin,.
Valtio voisi pannoittaa sutensa ja jakaa netin kautta kartoin tietoa missä laumat milloinkin liikkuvat. Se olisi ehkä paras tapa, mutta toisaalta silloinkin pannoitaminen saattaisi totuttaa sudet ihmisiin, joka ei taas susien "ihmispelkoa" edesauta.
Kampanja alako jo, tillauksien lopetuksia on jo tapahtunu. Pittääpä kattoa Maria, kiitos vinkistä.Storia kirjoitti:Toivottavasti kansa näkee myös näiden vanhojen jäärien peittely-yritysten taakse ja joku Kalma Media -kampanja alkaa! Njoo, Korhonen on haastattelussa tänään Mariassa klo. 21. Nyt lentää rapa!
Huomena puhun ja kirjotan yleiskieltä taasen. Tai ainaki ens viikola.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Kappas. Konserniin kun kuuluu mm. Aamulehti, joka maksaa nihkeimmin liksaa freekuille ja kuvaajille ja repii opiskelijoiden selkänahkoja sekä Iltalehti, joka tekee ala-arvoisinta valtamedia journalismia, niin osunee jollain tapaa myös sinne tämä taisto...annepa kirjoitti: Kampanja alako jo, tillauksien lopetuksia on jo tapahtunu. .
Mitä vikaa ehdotuksissa oli?masa kirjoitti:Paljon mutta ei vielä ainuttakaan sopivaa.prosessi kirjoitti:Keinoja löytyy paljonkin,.
Eivät taida uskaltaa toteuttaa salametsästäjien pelossa...Valtio voisi pannoittaa sutensa ja jakaa netin kautta kartoin tietoa missä laumat milloinkin liikkuvat. Se olisi ehkä paras tapa, mutta toisaalta silloinkin pannoitaminen saattaisi totuttaa sudet ihmisiin, joka ei taas susien "ihmispelkoa" edesauta.
Paljonko turvaliivit painavat, jaksaako ja pystyykö koira toimimaan liivien kanssa, voiko koira jäädä niistä kiinni johonkin ja loukkaantua, miten liivit toimivat vedessä, ovatko ne varmasti koiralle turvalliset, estävätkö ne vaikka suden puremat päähän jne?prosessi kirjoitti: Mitä vikaa ehdotuksissa oli?
En ole kuullut kylläkään noista liiveistä. Olisko linkkiä?
Suolapanoksia et pääse käyttämään, koska susi iskee koiran niin kaukana isännästä ja uskaltaisiko muka joku oikeasti haavoittaa suden kokoista petoa suolapanoksella? Siis oikeasti. Haavoittunut susi ja sulla piipussa suolapanos. Paskathan siinä housuun tärähtäisi kun susi kelaisi 50 kmh sua kohti ja hyppäisi 6-7 metrisen loikan 40-60 kilon elopainoillaan. Kyllä siinä kohtaa mielummin soisi piipussa olevan 3kpl panoksia joissa 5-6 mm lyijyhauleja kuin suolaa.
Laumavahtikoirista en tiedä, kuten en kyllä karjan pidostakaan.
Tiedätkö muuten miten erottaa suden ja koiran paskan metsässä?
- Suden paskasta löytyy kaulakello.
Katso sivu 8.masa kirjoitti:Paljonko turvaliivit painavat, jaksaako ja pystyykö koira toimimaan liivien kanssa, voiko koira jäädä niistä kiinni johonkin ja loukkaantua, miten liivit toimivat vedessä, ovatko ne varmasti koiralle turvalliset, estävätkö ne vaikka suden puremat päähän jne?prosessi kirjoitti: Mitä vikaa ehdotuksissa oli?
En ole kuullut kylläkään noista liiveistä. Olisko linkkiä?
Sitä en osaa sanoa, miten hanke on edennyt kolmessa vuodessa, koska itse tutustuin siihen sen alkuvaiheessa. Tuon jutun mukaan liivejä ilmeisesti oltiin jo saatu melko hyvin kehitettyä suht. kevyiksi, mutta vesiongelmaa ei ollut vielä ratkaistu. Päähän puremista tuollainen liivi ei tietenkään voi estää, mutta parin muun nettijutun perusteella kyseisten liivien testaus oli hankaloitunut ihan jo siitäkin syystä, etteivät sudet uskaltaneet käydä liivin takia omituisilta näyttäneiden koirien kimppuun. Susi on sen verran simppeli eläin kaikesta huolimatta, että jos koira ei sen mielestä näytä koiralta, se muuttuukin yllättäen pelottavaksi.
Itse asiassa ajattelin suolapanoksia lähinnä pihapiiriin pyrkivien susien karkotteeksi, jolloin mahdollisesti kiukustuvalta sudelta pääsee helposti turvaan. Normaalistihan susi kuitenkin pyrkii pois kipua aiheuttavan tahon lähettyviltä, ellei se koe olevansa "nurkkaan ahdistettu" ja pidä hyökkäystä sen takia välttämättömänä. Metsällä ollessahan metsästäjä kuitenkin käyttää normaaleja panoksia jo metsästystarkoituksenkin takia, joten siellä tilanne on eri. Kimppuun pyrkivä susi pitää luonnollisestikin tappaa jos pakoon ei pääse.Suolapanoksia et pääse käyttämään, koska susi iskee koiran niin kaukana isännästä ja uskaltaisiko muka joku oikeasti haavoittaa suden kokoista petoa suolapanoksella? Siis oikeasti. Haavoittunut susi ja sulla piipussa suolapanos. Paskathan siinä housuun tärähtäisi kun susi kelaisi 50 kmh sua kohti ja hyppäisi 6-7 metrisen loikan 40-60 kilon elopainoillaan. Kyllä siinä kohtaa mielummin soisi piipussa olevan 3kpl panoksia joissa 5-6 mm lyijyhauleja kuin suolaa.
Kieltämättä, kuulostaa ihan hyvälle. Iso peukku ajatukselle ja kehitystyölle.
Jos tuollainen tilanne kävisi, niin voit olla varma että piippuun sujahtaisi kyllä suolaisen tilalle jotain muuta.Itse asiassa ajattelin suolapanoksia lähinnä pihapiiriin pyrkivien susien karkotteeksi
No huomisesta sunnuntaihin jahtipuuhissa. Jos tulee susi vastaan, niin kerron sille terveisiä täältä. Sanon sille, että menee Helsinkiin katteleen ison kirkon ystävällisiä ja marinoituja ituhippejä. Siellä on hyvä olla ja ruokaa paljon.
Oikeastaan niitä susia voisi tulla tonne hesan puistohinkin about 50 kpl. Siellähän on vahva kani ja hanhikanta, joten susi tulisi kuin tilauksesta pitämään kannat kurissa. Ei olisi enää hanhen kakkaa kaivarissa ja saisi skoolata nurmikolla istuen valkolätsä päässä!
Jos jotakin niin Alma Media on ärsyttävyyteen asti suvaitsevainen kaikkia erityisryhmiä kohtaan, joten on helppo arvata, että J.K. puhuu paskaa.Storia kirjoitti:Nyt taisi sattua kyllä Alma Mediaa leukaan ja pahasti:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Jo ... 5239882269
Came here for school, graduated to the high life
Miten mä jotenkin arvasin, että tää kommentti tulee just täältä.exPertti kirjoitti:
Jos jotakin niin Alma Media on ärsyttävyyteen asti suvaitsevainen kaikkia erityisryhmiä kohtaan, joten on helppo arvata, että J.K. puhuu paskaa.
Pertti, olet idiootti.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Haista paska idiootti.Lilo kirjoitti:Miten mä jotenkin arvasin, että tää kommentti tulee just täältä.exPertti kirjoitti:
Jos jotakin niin Alma Media on ärsyttävyyteen asti suvaitsevainen kaikkia erityisryhmiä kohtaan, joten on helppo arvata, että J.K. puhuu paskaa.
Pertti, olet idiootti.
Alma media on juuri se sheisselafka, joka toi kaikki sinkkuelämät ja sisustajahomot suomeen. Heillä on enemmän tuplapillunnuolijapariskuntia töissä kuin setalla.
J.K. valehteli. Se ei sovi luottamustoimessa.
Came here for school, graduated to the high life
No onneksi sinä sentään tiedät tässäkin asiassa Ehdottoman ja Lopullisen Totuuden automaagisesti.exPertti kirjoitti:
Haista paska idiootti.
Alma media on juuri se sheisselafka, joka toi kaikki sinkkuelämät ja sisustajahomot suomeen. Heillä on enemmän tuplapillunnuolijapariskuntia töissä kuin setalla.
J.K. valehteli. Se ei sovi luottamustoimessa.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Ehken tiedä, mutta alkaa ottaa päähän tuo tyhjänpäiväinen idiootiksi haukkuminen joka kerta, kun olen eri mieltä kanssanne.Lilo kirjoitti:No onneksi sinä sentään tiedät tässäkin asiassa Ehdottoman ja Lopullisen Totuuden automaagisesti.exPertti kirjoitti:
Haista paska idiootti.
Alma media on juuri se sheisselafka, joka toi kaikki sinkkuelämät ja sisustajahomot suomeen. Heillä on enemmän tuplapillunnuolijapariskuntia töissä kuin setalla.
J.K. valehteli. Se ei sovi luottamustoimessa.
Tässä on vielä sellainen pointti, että minä en todellakaan pidä alma mediasta. Minusta se on aika vastenmielinen konserni. Mutta tulla itkemään julkisuudessa sympatiaa tullessaan torjutuksi kuukausia ennen työsuhteen alkua. Ei onnistuisi VLSHM:ltä (Valkoinen Lihaa Syövä HeteroMies).
Came here for school, graduated to the high life
VLSHM ei olisi edes yrittänyt vaan ottanut 100k€ ja näyttänyt perävaloja.exPertti kirjoitti: Mutta tulla itkemään julkisuudessa sympatiaa tullessaan torjutuksi kuukausia ennen työsuhteen alkua. Ei onnistuisi VLSHM:ltä (Valkoinen Lihaa Syövä HeteroMies).
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Puolikuita?Bluntly kirjoitti:VLSHM ei olisi edes yrittänyt vaan ottanut 100k€ ja näyttänyt perävaloja.exPertti kirjoitti: Mutta tulla itkemään julkisuudessa sympatiaa tullessaan torjutuksi kuukausia ennen työsuhteen alkua. Ei onnistuisi VLSHM:ltä (Valkoinen Lihaa Syövä HeteroMies).
Came here for school, graduated to the high life
Varsinkin kun käräjiltä ei saa puoliakaan tuosta.Bluntly kirjoitti:VLSHM ei olisi edes yrittänyt vaan ottanut 100k€ ja näyttänyt perävaloja.exPertti kirjoitti: Mutta tulla itkemään julkisuudessa sympatiaa tullessaan torjutuksi kuukausia ennen työsuhteen alkua. Ei onnistuisi VLSHM:ltä (Valkoinen Lihaa Syövä HeteroMies).
http://www.ess.fi/?article=210338
-- Lahtelaisen taideopiskelijan Mari Kasurisen kustomoimat My Little Ponyt keräävät ihailijoita verkossa. --
Tosi hauskoja .. hienoja vallan
-- Lahtelaisen taideopiskelijan Mari Kasurisen kustomoimat My Little Ponyt keräävät ihailijoita verkossa. --
Tosi hauskoja .. hienoja vallan
No sori. Kyl saa olla eri mieltä (enkä muuten missään välissä sanonut olevani itse vielä mitään mieltä), mutta joskus kaipais jotakin oikeita perusteitakin niille mielipiteille, siis muita kuin ne oman luutuneen arvomaailman ennakkoluulot.exPertti kirjoitti:
Ehken tiedä, mutta alkaa ottaa päähän tuo tyhjänpäiväinen idiootiksi haukkuminen joka kerta, kun olen eri mieltä kanssanne.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Kuten Storian, Annepan ja sinun kommenteistasikin oli luettavissa ovat ne arvomaailmat aika luutuneet paikalleen jo Teilläkin. Vain eri kohtaan.Lilo kirjoitti:No sori. Kyl saa olla eri mieltä (enkä muuten missään välissä sanonut olevani itse vielä mitään mieltä), mutta joskus kaipais jotakin oikeita perusteitakin niille mielipiteille, siis muita kuin ne oman luutuneen arvomaailman ennakkoluulot.
Yritysmaailmassa kaikki tällainen mistä nyt puhutaan on ihan täysin mahdollista, mutta en ymmärtänyt miksei satatonnia kelvannut jos ihan oikeasti tällaista tarjottiin. Minä olisin napannut rahat, sanonut "Joink" ja juossut.
Came here for school, graduated to the high life
No se mitä sinä olisit tehnyt, on ihan yksi ja hailea.exPertti kirjoitti: Kuten Storian, Annepan ja sinun kommenteistasikin oli luettavissa ovat ne arvomaailmat aika luutuneet paikalleen jo Teilläkin. Vain eri kohtaan.
Yritysmaailmassa kaikki tällainen mistä nyt puhutaan on ihan täysin mahdollista, mutta en ymmärtänyt miksei satatonnia kelvannut jos ihan oikeasti tällaista tarjottiin. Minä olisin napannut rahat, sanonut "Joink" ja juossut.
Mun arvomaailmassa työpaikkahaastetteluun nyt ei vaan kuulu kysymykset kumppanista koska niillä ei tietääkseni ole työni ja sen hoitamisen kannalta mitään relevanssia. Aika luutunutta.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1597267
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Pidetäänpäs nyt mielessä, että kyseessä on media-alan ammattilainen. Yksi ihan mahdollinen skenaario on se, että lesbo-kortti on vedetty julkisuuteen siksi, että vastapuolen motiivi saadaan leimattua epäasialliseksi, vaikka tosiasiallisesti oma toiminta on voinut olla epäasiallista. Jos potkujen syynä on naispuoliso, niin pakko ihmetellä miksi näin olisi tänä päivänä. Kyse on kuitenkin media-alan ammattilaisen henkilökohtaisesta edusta, ja tiedän kokemuksesta että silloin kaikki mikä kirjoitetaan (kilpailevan konsernin lehdissä) ei ole totta. Mediakriittisyys sallittua ja suotavaa ennen johtopäätösten tekemistä. Käräjäoikeuden tulessahan se totuus sitten palaa, mutta ei kyllä 100K € setelipinolla.Lilo kirjoitti:pertti ja lilo sanoivat naks