urpiainen kirjoitti:
Eh? Eikö tämä kuulosta (tai kitinäläisittäin kuuLLosta) siltä, että 2:ssa itsessään ei ole mitään kiinnostavaa, vaan kaikki on Mirkun itse kaveriin projisoimaa? Tai siis pelkässä moi-viestissä nyt ei vaan ole mitään kummempaa sisältöä, jos ei vastaanottaja sitä sinne laita.
Kuulostaa, mutta siihenkin on epäilemättä olemassa syynsä miksi hän toimii näin.
urpiainen kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että 2 on pelkkä tyhjä väline Mirkun omien epävarmuuksien ja pelkojen kanavoimiseksi, jotka liittyvät 1:een sitoutumiseen. Ja muutenkin Hollywood-romantiikka on yliarvostettua.
Syy voi olla tämä tai sitten se voi olla joku täysin toinenkin. Siitä olen samaa mieltä, että kakkonen on tosiaan vain keino Mirkun epävarmuuksien ja pelkojen kanavoimiseksi, mutta en ole näillä taustatiedoilla täysin vakuuttunut siitä, että ne liittyvät välttämättä lainkaan ykköseen. Mitä Hollywood-romantiikkaan tulee, niin tässä tapauksessa näyttäisi varsin epätodennäköiseltä, että Mirkku ratsastaisi kummankaan kanssa valkoisella hevosella auringonlaskuun ja eläisi koko loppuelämäänsä onnellisena. Hän saattaisi sen sijaan päästä sankarinsa kanssa kenties lähigrillille ja takaisin hieman ruosteisella, mutta toimivalla vespalla ja elää elämänsä kohtuullisen tyytyväisenä hamaan loppuun asti.
Pyrde lähti palstalta tärkeistä henkilökohtaisista syistä ja nyt sinä menit paljastamaan tämän asian hänen stalkkerilleen.
Sori, että en ehtinyt vastata tähän. Unohdin. Koetin pokkana väittää jotakin tällaista, kun muistelin jotakin vastaavaa tapahtuneet kun erään Quineveren henkilöllisyyttä arvuuteltiin.
Jotakin asteikolta huono ja tosi huono huumori näin paukuttelupäivänä. En todellakaan tiedä Ylermistä sen enempää kuin sinäkään.
Monsieur Manala kirjoitti:Ei kai sitä juomaa ole tunti tolkulla tarkoitus siinä tölkissä pitää?
Helteellä telkun/koneen ääressä on kiva siemailla silleen hitaasti. Ja kyllä se ehtii siinä lämmetä. Ja näpit kastua tiivistyvästä kosteudesta. Ja kaikkee. Ihan kivaksi se askartelemani eriste on osoittautunut.
^ Tommosta huulille nostelemalla sais kyllä habaakin. Pakastimessa mulla onkin yks tommonen, paksuseinäinen pullolle tarkoitettu. Siinä vaan jäätyy näpit ellei juo rukkanen kädessä.
NegaDuck kirjoitti: ... mut eiks tommosen nostelu olis aika miehekästä? Tää mun painaa ainaskin jotain tyyliin 3 kiloa!!
Nerokasta. Mun olohuoneen matolla asuu varsin pysyvästi (niin kauan kun naiset eivät päätä sisustuselementeistä) yksi 12- ja yksi 20-kiloinen käsipunnus. Taidan rakentaa (viski)mukitelineet ja sikarinpidikkeet molempiin. Vähänkö olisi miehekästä.
Monsieur Manala kirjoitti:Kieltämättä aika kohtuutonta mainita että lattiani kestää moisia hurjia painoja päällään.
Ai no hö. Mä luulin että sä käytätkin niitä painoja johonkin etkä vaan pidä niitä matonpainona.
Mutta takaisin aiheeseen, eli küssäreihin. Peshawar-ravintolassa oli taannoin tarjolla semmoista aivan sikahyvää juustoa salaatin kanssa. Se oli valkoisina kuutioina kuten fetajuusto (isompina tosin, noin tuuman kantti), mutta maku muistutti enemmän vuohenjuustoa kuin fetajuustoa. Sattuisko joku tietämään mitä juustoa toi vois olla? Soittaako mitään kelloa?
Quinevere kirjoitti:Oon varmaan huono neuvomaan kun en ole koskaan ollut kahden miehen loukussa ja ihmettelen miten sellaiseen ylipäätään päätyy.
No esim. Battlestar Galacticassa siitä Sharon-nimisestä cylon-naikkosesta oli kaksi kopiota liikenteessä, ja kaksi eri miestä Galacticalla rakastui tahoillaan toisistaan tietämättä näihin kahteen eri Sharoniin.
No tapahtui sitten niin että toinen näistä kopioista kuoli tai oikeastaan murhattiin, ja sitten kun tämä elossaoleva Sharon-kopio palasi toisen miehen kanssa Galacticalle, alkoi sen toisen miehen nuppi tutista kun näki taas oman kuolleen tyttöystävänsä. Tällä jäljellejääneellä Sharon-kopiolla oli molempien aikaisempien Sharonien muistijäljet (Sharon-kopioiden tietoisuudet olivat koko ajan jotenkin toisiinsa yhteydessä), joten periaatteessa sillä oli simuloituja rakkaudentunteita molempia miehiä kohtaan, lisäksi se oli raskaana toiselle näistä miehistä.
Eli tuossa on yksi tapa miten tuollaiseen tilanteeseen voi päätyä, mutta on niitä varmaan muitakin tapoja. Mirkulla on varmaan vähän erilainen tarina kerrottavanaan, luulen.
"Koulumenestyspisteet lasketaan todistusarvosanojen painottoman keskiarvon perusteella."
Mitähän tämä niinku käytännössä tarkoittaa? Ammattikoulupapereista mun pitäisi tuo siis laskea, mutta ylläoleva lause on ihan yhtä hepreaa, eikä selitystä tunnu löytyvän.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Vaola kirjoitti:"Koulumenestyspisteet lasketaan todistusarvosanojen painottoman keskiarvon perusteella."
Mitähän tämä niinku käytännössä tarkoittaa? Ammattikoulupapereista mun pitäisi tuo siis laskea, mutta ylläoleva lause on ihan yhtä hepreaa, eikä selitystä tunnu löytyvän.
masa kirjoitti:Minne ovat kadonneet runkkis, safi ja snapa?
Facebookiin tietty!
Nojaa, Runkkis ainaki. Safista nyt niin kamalasti väliä, vaik onki seki aika jännä persoona..mut joo Snapan juttuja ois kyl vallan mukava taas lueskella.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Hitto just kun tarttis saada neuvoa niin vuokralaisten keskusliitto on kiinni maanantaihin saakka ku ne on kaikki jossain koulutuksessa.
Eli, vuokraemäntä joka täys hullu soitti taas kerran, samasta asiasta josta soitti n. 3vkoa sitten. Muutettiin nykyiseen kämppään muistaakseni helmikuussa, ja tänä aikana 2krt on ollut vuokra myöhässä. Ensimmäisellä kerralla yhden päivän ku liksapäivä joka on myös vuokranmaksupäivä osui viikonlopulle, ja toisen kerran 3pvää kun oltiin landella ja maksuautomaatti oli kiinni ku olin menossa maksaa sitä. Tästä liksapäivän osumisesta viikonlopulle mainitsin erikseen kun tehtiin sopimus, mutta sitä tää dementoitunu raivohullu ei muista. Sen mielestä meidän olis pitäny lainata jostain ne rahat jos liksa ei tuu ajoissa. Eikä muista sitäkään että 3vkoa sitten puhuttiin puhelimessa ja pahoittelin tätä kolmen päivän myöhästymistä, ja asian piti olla ok kun se oli saanu raivottua ja sen jälkeen vähän itkettyä mulle. Tää eukko vielä joka puhelussa korostaa sitä ettei elä kädestä suuhun, sillä on jotain viis asuntoa yhteensä.
Ensimmäisen kerran se uhkas häätää meidät n. 2vkoa sen jälkeen kun oltiin muutettu kämppään, ja sen jälkeen oon saanu huutopuheluita millon mistäkin asiasta tasaisin väliajoin, ja nyt se taas uhkailee häädöllä.
Kun se 3vkoa sitten soitti, se rupes itkemään sitä kun sukulaispojalla menee niin huonosti, ja tässä uusimmassa puhelussa kertoi että tää sukulaispoika on eronnut ja muuttaa meidän kämppään. Kysyin vaan että senkö takia se saivartelee noista maksuista, ja se totes vaan että häätöpaperi tulee sitten postissa.
Kuulemma noi vuokran myöhästymiset on peruste häädölle, mitä ne ei tietenkään oo, mutta mitä mä voin tässä tilanteessa tehdä?
Tää nainen on jotain 70vee ja täys hullu, todellinen saatanan kätyri.
Joka puhelussa se kiroilee ja huutaa ja lopulta alkaa itkemään, viimeisin puhelu päätty lopulta siihen että se nyt jaksaa vielä olla pitkämielinen ja antaa meille mahdollisuuden.
Sen käytös alkaa olla jo häirintää, ei kai vuokraemännät saa jatkuvasti soitella ja uhkailla häädöllä tollasista mitättömistä asioista??
Tarttisko sen antaa joku varotus eka, ei kai se voi noin vaan ajaa meitä pihalle sen sukulaispojan tieltä?
Saanks mä nauhottaa sen puheluita?
Hellu kirjoitti:Hitto just kun tarttis saada neuvoa niin vuokralaisten keskusliitto on kiinni maanantaihin saakka ku ne on kaikki jossain koulutuksessa.

Sun kannattaa nauhoittaa noi puhelut ja hakea lähestymiskielto.
Hellu, jos olette asuneet alle vuoden, on irtisanomisaika vuokranantajan puolelta kolme kuukautta. Irtisanominen pitää tehdä kirjallisesti ja irtisanomisilmoituksessa pitää olla päättymisajankohta ja peruste, jolla sopimus irtisanotaan. Vuokranantajan pitää toimittaa irtisanomislomake niin, että vastaanottaminen voidaan varmistaa. Eli siis esim. haastemiehen kautta tai henkilökohtaisesti niin, että siihen tulee teidän allekirjoitukset. Kirjattu kirje ei riitä.
Hellu kirjoitti:Ensimmäisellä kerralla yhden päivän ku liksapäivä joka on myös vuokranmaksupäivä osui viikonlopulle
Saanks mä nauhottaa sen puheluita?
Jos eräpäivä osuu viikonlopulle, se siirtyy kyllä muistaakseni ihan lakisääteisesti seuraavaksi pankkipäiväksi.
Puheluita saa nauhoittaa aina, jos on itse keskusteleva osapuoli. Vain toisten henkilöiden puhelinkeskusteluiden luvatta nauhoittaminen on salakuuntelua.
Hellu kirjoitti:Hitto just kun tarttis saada neuvoa niin vuokralaisten keskusliitto on kiinni maanantaihin saakka ku ne on kaikki jossain koulutuksessa.
Vaikka tuollaista käytöstä ei tarvitsekaan sietää ja vuokralaisella on oikeutensa, kai te kuitenkin jo etsitte uutta asuntoa? Vaikuttaa aika levottomalta ja arvaamattomalta toi teidän vuokraemäntä. Ja ehkä sen puheluihin ei tarvitse aina vastata? Se ei kai ole vuokralaisen velvollisuus. Muutaman päivän maksuviive tuskin on vuokrasopimuksen purkuperuste, mutta lähisukulaisen muuttaminen asuntoon on.