Tuossa ympäristössä ja noilla pelaajilla tuo on pääosin plussaa. Tasapainoittava voima talossa. Niitäkin tarvitaan. Mutta joojoojantteri Ade on, juu.Rouva Pupu kirjoitti:aikamoinen joo joo mies
Big Brother
Mä en näkisi Adea enää tasapainottavana voimana, koska esimerkiksi miehet katsoo sen kuuluvan A-tiimiin. Eli tähän paskanjauhannan eXtreme ryhmään. Viime viikkotehtävä antoi myös miehille osviittaa siitä ettei Ade niiden kanssa viihdy, kuten itsekin totesi. Uskon äänisaaliin nimeämisissä nousevan kunhan muutama pahempi on saatu alta pois ellei jo nyt. Itse haluaisin toki jatkavan talossa olo, viihdearvo on suuri. Mutta voihan tuo omasta halustaankin poistua kunhan saa kuulla kihlatun raskaudesta.Pyry-Matias kirjoitti:Tuossa ympäristössä ja noilla pelaajilla tuo on pääosin plussaa. Tasapainoittava voima talossa. Niitäkin tarvitaan. Mutta joojoojantteri Ade on, juu.Rouva Pupu kirjoitti:aikamoinen joo joo mies
Talon tilanne on sen verran tulehtunut, että ensimmäistä kertaa olen ihan tyytyväinen uusien asukkaiden tuloon. Ensimmäistä kertaa näyttäisi myös siltä keskusteluja seuranneena, että uusilla on jopa konkreettinen mahdollisuus voittoon.
En perustanut, vaan Sanottua-ketjun. Sattuman kauppaa, että postaukseni koski samaa aihetta.Pyry-Matias kirjoitti:Perustit jo anti-BB-ketjun ikiliikkujiin. Eiköhän kaikille ole tullut selväksi kantasi ohjelmasta. Mitä siis enää mussutat?Bliss kirjoitti:BB=
Bunch of Braindeads
Barenaked Baboons
Bimbos & Bachelors
Boobs & Balls
Plääh. Katsoin vahingossa noin kaksi minuuttia perjantaina. Ei toistu.
Mussutan mitä mussutan, käytä sitä ignorea jos ei kiinnosta.
Oho. Sinnehän on tullu yks kauniskin nainen joukkoon. Ja viel kasvatustieteiden opiskelija. Mahtaa olla ne talossa roikkuneet harput kateudesta vihreenä ku tollanen tulee taloon.
Edit: ai katos, kateusdissaus alkoi jo.
Edit: ai katos, kateusdissaus alkoi jo.
Viimeksi muokannut Tix, 15.09.2008 12:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jaha 169 cm ja 49 kg. Mikä se BMI olikaan?Tix kirjoitti:Oho. Sinnehän on tullu yks kauniskin nainen joukkoon. Ja viel kasvatustieteiden opiskelija. Mahtaa olla ne talossa roikkuneet harput kateudesta vihreenä ku tollanen tulee taloon.

On tuo kyllä oikeasti nätti.
Came here for school, graduated to the high life
Joo, oli se toinenkin nätimpi kuin talossa jo olijat, mutta ei nyt ihan mun makuun kuitenka. Vain nainen voi olla naiselle nainen. Eipä kyllä riitä syyksi katsoa moista ohjelmaa. Toivottavasti tämä kansankynttiläehdokas on fiksumpi kuin se edellinen.Lucy kirjoitti:Sekä Tuuli että Anniina ovat ainakin kuvien perusteella varsin nättejä tyttöjä. Talon naisten taso pompsahti huomattavasti ylöspäin. Valitettavasti samaa ei voi sanoa miehistä. Vaikuttaisi tosiaan aika läpinäkyvältä tuo vanhan asukin heitto.
Tuuli on pirpsakka tytteli muttei niin kaunis, Anniina edustaa sellaista ajatonta kauneutta! Hyvät luut siis..
Saatiin sitten toinenkin rysä paikalle, eiköhän kohta ala peitot heilua?
Mariannan vanha yritys Johan nyt on markkinat! En pysty ajattelemaan asiaa naisten silmäkulmasta mutta kuvittelisin jotankin näin? Iltalehden toimittajat ovat vielä sokeampia kuin lepakko itse.
Potkitaan ensi sunnuntaina vaikka kolme ulos, taitaa ohjelman ohjaaja olla vasuri? Eikä varmasti paikallinen BI tipu ennen lopputaistoja, pitäähän ohjelmassa olla yksi numero?
Sehkää nyt sitten syvää perseen pohjia luotaavaa anaalilyysia lisää tehän sen osaatte!
Saatiin sitten toinenkin rysä paikalle, eiköhän kohta ala peitot heilua?
Mariannan vanha yritys Johan nyt on markkinat! En pysty ajattelemaan asiaa naisten silmäkulmasta mutta kuvittelisin jotankin näin? Iltalehden toimittajat ovat vielä sokeampia kuin lepakko itse.
Potkitaan ensi sunnuntaina vaikka kolme ulos, taitaa ohjelman ohjaaja olla vasuri? Eikä varmasti paikallinen BI tipu ennen lopputaistoja, pitäähän ohjelmassa olla yksi numero?
Sehkää nyt sitten syvää perseen pohjia luotaavaa anaalilyysia lisää tehän sen osaatte!
Pyyhin Netikettiin..
Kummalta vaaditaan enemmän. Ohjelmaan hakeutuvalta vai ohjelmaa tuijottavalta?Tix kirjoitti:Puhutaan kuitenkin henkilöstä, joka haluaa Big Brotheriin. Kyllä se on.Lucy kirjoitti:Noh, se ei liene paljon vaadittu.Tix kirjoitti: Toivottavasti tämä kansankynttiläehdokas on fiksumpi kuin se edellinen.
Mikä on teidän tekosyy?
BB:n ei kai ole tarkoituskaan olla älykästä viihdettä älymystölle. En sitä paitsi usko, että älykkäämmät tai hillitymmät tai järkevämmät ihmiset saisivat yhtään sen viihdyttävämpää söytä aikaiseksi. Hömppäähän tuo ja hyvä niin.Lucy kirjoitti:Noh, se ei liene paljon vaadittu.Tix kirjoitti: Toivottavasti tämä kansankynttiläehdokas on fiksumpi kuin se edellinen.