Aloin aikani kuluksi (minun pitäisi kyllä keksiä muita harrastuksia) seuraamaan yhden pääekonomistin kommentteja koroista tältä vuodelta. Tiina H Hanskaajapankista.
Lainauksia viimeisestä:
"Heleniuksen mukaan kotimaisen kysynnän merkitys talouskasvulle korostuu ennustejaksolla ulkoisen kysynnän heikentyessä.
”Asuntomarkkinoilla tämä saattaa näkyä selvänä jäähtymisenä, eikä pieni hintojen aleneminenkaan ole mahdotonta”, Helenius ennustaa.
Keskuspankeilta Helenius odottaa kiristyvää korkopolitiikkaa. "
"”Öljyn kallistuminen on synnyttänyt riskin, että maailmantalous ajautuu samankaltaiseen tilanteeseen kuin 1970-luvulla, jolloin inflaatio oli nopeaa jopa kohtalaisen hitaan kasvun aikana.”"
Pitäisi kai pussailla itseään peffaan, kun näki tämän kaiken scheissen jo etukäteen, mutta tässä voi olla vielä omakin ahteri tiukoilla varsinkin kun tässä markkinatilanteessa olisi itsellä tarvetta asunnonvaihtoon.
Siis onko joku tosiaan niin typerä, että kuvittelee öljyn hinnan jatkavan nousuaan tästä maailman tappiin? 50 vuoden trendi on eittämättä ylöspäin, mutta eiköhän se nyt hyvänen aika jossain vaiheessa taas laskekin.
Eiköhän xSpeden nyt kannattaisi kohtapuolin alkaa jo vaihtamaan levyä ja toitottamaan nousua? Voisi sitten kolmen vuoden päästä olla taas oikeassa.
elco kirjoitti:Siis onko joku tosiaan niin typerä, että kuvittelee öljyn hinnan jatkavan nousuaan tästä maailman tappiin? 50 vuoden trendi on eittämättä ylöspäin, mutta eiköhän se nyt hyvänen aika jossain vaiheessa taas laskekin.
Eiköhän xSpeden nyt kannattaisi kohtapuolin alkaa jo vaihtamaan levyä ja toitottamaan nousua? Voisi sitten kolmen vuoden päästä olla taas oikeassa.
Nimenomaan trendinomaisena sen voi arvata näin tekevän, mutta suursijoittajatkin sanovat jo öljyn hinnan tämänhetkisen nousun olevan lähinnä sillä spekuloivien sijoittajien rahastusta. Kai siellä pelataan futuureilla peliä, jossa joku saa lopulta mustan pekan. Sitä odotellessa öljy on kallista. En ole tarkemmin asiaa tutkinut, mutta minusta tuntuu oudolta tämä polttoaineen näin raju nousu, koska euro on kuitenkin vahvistunut tuntuvasti dollaria vastaan. Vai ovatko hinnat nousseet realistisesti vastaten raaka-ainekuluja?
Miksi ihmeessä pitäisi vaihtaa? Jonkun aussispeden mieliksi pitäisi uskoa johonkin johon ei itse usko?
Minä en enää osaa sanoa (jos nyt koskaan olenkaan osannut) mitä talouspuolella parin vuoden sisään mahtaakaan tapahtua. Toipuisiko talous sittenkin nopeasti vai tuleeko kurja loppuvuosikymmen. Molempiin tuntuisi olevan aineksia.
Tarkkailen silloin tällöin millaisia hintapyyntöjä asuntoani vastaavista pikkukämpistä pyydetään alueellani verrattuna siihen mitä itse maksoin kaksi vuotta sitten. Nähdäkseni nousua tuostakin "huippukaudesta" on tullut n. 15000€ (siis verrattuna oman kämppäni silloinen pyyntihinta vs. nykyiset pyyntihinnat; eri asia onko toteutuvissa hinnoissa yhtä suuri ero).
Summa summarum, onneksi päätin silloin lopettaa vuokralla asumisen ja ostin sen vitun kämpän. Muuten vituttaisi nyt entistä enemmän. Ainoa mikä harmittaa etten uskaltanut jo silloin ostaa vielä hieman suurempaa kämppää samantien, mutta kyllä tälläkin pärjää ja lainanotto oli kovin pieni.
Toisaalta taas, hintojen romahtaminenkin olisi mulle hyvä juttu, koska silloin saattaisin vaihtaa isompaan kämppään (suurempiin kämppiin kohdistuu suurempi hinnanalennuspaine kuin tällaisiin pikkukämppiin). Jos taas hinnat pysyvät samana tai jatkavat nousuaan, pysyttelen edelleen tässä kämpässä.
Tämähän on mulle todellinen win-win-win situaatziooni. Ehkä pahin tilanne minulle olisi jos haluaisin nyt muuttaa yhteen oletetun seurustelukumppanin kanssa jolla ei olisi omaa kämppää, nykyisessä kämpässä kahden jatkuva asuminen on ehkä liian tiivistä. Hänen telkkarintuijotuksensa EI saa häiritä tietokoneiluani.
Frederik Krueger kirjoitti:

Suositan pelkäämään jotain realistisempaa uhkaa, esim. päähän osuvaa meteoriittia.
Frederik Krueger kirjoitti:Toisaalta taas, hintojen romahtaminenkin olisi mulle hyvä juttu, koska silloin saattaisin vaihtaa isompaan kämppään (suurempiin kämppiin kohdistuu suurempi hinnanalennuspaine kuin tällaisiin pikkukämppiin). Jos taas hinnat pysyvät samana tai jatkavat nousuaan, pysyttelen edelleen tässä kämpässä.
Laskeskelin samaa tuossa huvikseni, eli jos vaihtaisin x euroa kalliimpaan kämppään, miten asuntojen hintojen kehitys vaikuttaisi siihen milloin minulla olisi varaa vaihtaa. Jos hinnat nousisivat esim. 10 % vuodessa, asunnon hankinta siirtyisi parilla vuodella eteenpäin verrattuna tilanteeseen, että hinnat nousevat vain 2 % vuodessa. Nettovarallisuus tietty kehittyisi paremmin jos hinnat nousevat nopeasti, mutta kämppien ostovoima kärsii. Teoriassa paras olisi jos hinnat laskisivat maltillisesti siten, että nettovarallisuutta kuitenkin jäisi. Tämän laskelman heikkous on toki siinä, että jos kämppien hintojen nousu heijastelee talouskasvua, niin palkkakehitykseni olisi eri skenaarioissa erilainen. Nyt oletin sen olevan sama kaikissa skenaarioissa.
Edit: selvennykseksi vielä, että laskelmassa siis havittelen kämppää joka NYT on x euroa kalliimpi. Sitten kun ostan kämpän, se maksaisi x*kämppäinflaatio siinä ajassa
Viimeksi muokannut Chap, 17.07.2008 11:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hienoa, jenkeissä on aina yksityisyrittäjyys kukoistanut! Ajattelitko, että USA:n taloudelle, suurvalta-asemalle tms. kävisi jotenkin erityisen köpelösti tässä lähivuosina?
elco kirjoitti:Lyön nopeimman kanssa kymmenestä ravintola-annoksesta ja Amigon lankkupihvistä vetoa, että asuntojen reaalihinnat ovat 7.8.2008 nykyisen alapuolella. Tämä tarjous on voimassa 21.8.2006 asti.
Löikö kukaan vetoa kanssasi? Minä voin jos kukaan muu ei uskalla!
Chap kirjoitti:
Löikö kukaan vetoa kanssasi? Minä voin jos kukaan muu ei uskalla!
Jäikö spede kakkosella huomaamati, että siinä vedossa oli päättymispäivä? Jälkiviisaus onkin parasta viisautta. Kukaan ei lyönyt vetoa silloin, joten kukaan ei myöskään cäshää vetoa kotiin.
Chap kirjoitti:
Löikö kukaan vetoa kanssasi? Minä voin jos kukaan muu ei uskalla!
Jälkiviisaus onkin vitullisen viisasta. Kukaan ei lyönyt vetoa silloin, joten kukaan ei myöskään cäshää vetoa kotiin.
Ostatko samalla Nokian osakkeita vuodelta 1988?
Mikä on pyyntihinta?
Itse asiassa sinulla olisi vieläkin ihan ok mahis voittaa tuo veto. Reaalihinnat olivat (Helsingissä) viime kvarterissa vain pari prossaa plussalla kahden vuoden takaisesta, joten jos tässä kvarterissa nimellishinnat vähänkin kyykkäävät ja inflaatio pysyy nykytasolla reaalihinnat tulevat alittamaan parin vuoden takaisen tason. Mutta ei sit lyödä vetoa kun oot tollanen paskanpuhuja hannari.
Tavanomaisesta poiketen islamilainen pankki ei maksa korkoa talletuksista eikä myöskään vaadi sitä lainoistaan."
Aika reilua väkeä nuo islaamit.
Kunpa meidänkin maahan otettaisiin noita islamisteja, niin saataisiin tännekin tuollainen pankki. Mutta taitaa porukka täällä suhtautua liian nuivasti noihin mukaviin muslimeihin, joten eipä varmaan taida tuollaista pankkia näillä kulmilla nähdä.
Tavanomaisesta poiketen islamilainen pankki ei maksa korkoa talletuksista eikä myöskään vaadi sitä lainoistaan."
Aika reilua väkeä nuo islaamit.
Hmm. eli pankki tulee perustumaan siihen ajatukseen, että lainaajien ja tallettajien määriä pystytään säätelemään. Tallettajia varmaan löytynee jokunen hihhuli, mutta miten meinaavat estää liiallisen lainaus-innon? Eivät muuten kuin sääntelyllä. Sääntely taas johtanee siihen, että halukkailla lainaajilla on intressi voidella sääntelykoneistoa. Eli kieltääkö islam lahjusten ottamisen? Jos ei kiellä, niin on hauska nähdä kuinka lähelle markkinakorkoa lahjusten suuruus asettuu.

Islamilainen rahoitus taitaa perustua käyttömaksuihin, jotka käytännössä vastaavat korkoja, sekä koraanin tulkintaan.
Chap kirjoitti:Islamilainen rahoitus taitaa perustua käyttömaksuihin, jotka käytännössä vastaavat korkoja, sekä koraanin tulkintaan.
Voi kuinka tylsää... "Korkomme ei ole korkoa". Kusetukseen, lahjontaan ja hyvävelisysteemiin perustuva pankkitoiminta olisi ollut niin paljon hulvattomampaa.
Jos joku muslimi lukee tätä, niin minulla on myytävänä halpaa kärsäkäslihaa. Kärsäkkäät saattavat näyttää posuilta, mutta ne eivät ole. Koraani ei kiellä kärsäkkeiden syömistä, joten grillibileet pystyyn!

No ei muuta kuin, että haet imaamin hyväksynnän tuolle Koraanin tulkinnalle, niin voit alkaa myymään kärsäkäslihaa ja islamilaisia pikavippejä siitä sun uudesta baarista, johon pääsetään muslimejakin sisälle.