Frederik Krueger kirjoitti:Sitä sitten, että läpipaskon ihmisen suusta kaikkien lihavampien syyllistäminen henkisestä laiskuudesta on sama kuin helposti massaa keräävä kilpabodari väittäisi kaikkien häntä vähemmän lihaksikkaiden ihmisten olevan vain laiskoja harrastamaan urheilua.
Minun puolestani kumpikin näistä ihmisistä saavat sanoa ihan mitä lystäävät. Se, että lihavat ihmiset ovat laiskoja paskoja, jotka toitottavat kaikkialle ympärilleen epäkelpoisuuttaan, ei riipu mitenkään siitä kuka asian sanoo vai sanooko lainkaan. Eivät sanotut asiat määritä todellisuutta, vaikka ne kuvaavatkin tässä tapauksessa sitä varsin osuvasti.
Tämä ei tietenkään tarkoita että sairaalloisen ylilihaville pitäisi antaa synninpäästö tilastaan, mutta olisi myös typerää esittää että meistä kaikista tulisi atleetteja tai keijukaisia jos vain kuntoilisimme ja söisimme "oikein".
On tosiaan olemassa ehkä promille tai sen murto-osa ihmisiä, joilla todella ei ole mitään tekemistä lihavuutensa kanssa. Tiedän yhden tapauksen, jolla sydämen vajaatoiminta keräsi kroppaan älyttömät määrät nestettä ja kun asia hoksattiin, heppu painoi likemmäs 200 kiloa. Lääkkeet kehiin ja paino putosi parissa kuukaudessa 110 kiloa. Tämäntapaiset jutut ovat asia erikseen, eikä niiden lukumäärä ole erityisen merkittävä yleistyksillä pelaavassa keskustelussa.
Olen tismalleen satavarma siitä, että jos syö oikein, ei päädy tonnikeijuksi. Muussa tapauksessa esim. 100 vuotta sitten olisi myös ollut samassa määrin läskejä ihmisiä kuin nyt, mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Lihomisesta on tullut epideemistä Suomessa viimeisen 40 vuoden sisään ja muualla länsimaissa 10-20 vuotta aikaisemmin. Tästä suora johtopäätös on, että sillä, mitä ihmiset suuhunsa tunkevat, on melkoisen paljon tekemistä sen kanssa, minkä muotoisia heistä tulee.
Jotkut pysyvät hoikkina/atleettisina vaikka söisivät mitä paskaa miten paljon tahansa, joissakin muissa pienikin poikkeaminen askeettisista elintavoista näkyy heti.
Minkä kukakin kokee askeettiseksi. Meikäläisen silmiin se ei ole askeesia, jos jättää turhat sokerit ja muut nopeat hiilarit (pastat, perunat, puurot, leivät) ruokavaliosta pois. Voi puuhata melko pahuksen hyviä pöperöitä silti. Protsku ja rasvat maistuvat hyvältä.
Ps. En ole askeetti enkä hiilarifoobikko itsekään, saati rasvaton ja tiukka kuiva möykky. Olen vain selvillä siitä miten kehoni toimii, ja soisin muidenkin olevan selvillä omastaan. Kaikki voittaisivat.