
Ihan kaikkea en ymmärrä, mutta halusinpa kerrankin sanoa jotain. En nähnyt ensimmäistäkään vitsiä siitä paikalle tulemattomuudesta. Vastaavanlaiset karkelot järjestäneenä tiedän sen olevan täysin tosiasia, että jotkut syystä tahi toisesta saattavat jättää tulematta ja sitten ei enää kännyynkään vastata jne. En tosin ihan kaikkein parhaiten syynännyt ketjua läpi.
Patz muistaakseni totesi että ajatteli porukan täällä olevan sen verran luotettavaa, etteivät tekisi tällaisessa asiassa ohareita. Muttei sitten kuitenkaan niin luotettavaa, että nimi ja tilinumero lähtisi ruokailijoille. Pystyn ymmärtämään tämän, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että harkitsin itsekin tänään ruokailuni peruuttamista. Minulla ei ole minkään sortin intressejä maksaa muiden ruokailusta, ja minulta oli mennyt täysin ohi se tieto (oma vika?), että joutuisin ehkä kenties maksamaan jengipettureiden ruokailukustannuksia. Tämä asia siis vaatii luottamusta myös muilta ruokailijoilta, jos asia todella on näin. Ja silloin mielestäni on myös oikeus antaa palautetta ja ehdotuksia, ennenkaikkea hyviä vaihtoehtoja.
Vaikkakaan muiden paine ei tod. varmasti ole mitään verrattuna Patziin. Muistan itse, kun aikanaan oon vastaavia juhlia järkkäillyt, kuinka hermoja raastavaa se voi olla. Joten arvostan todellakin hänen panostaan ja kovasti. Kiitos Patz.
Joku joskus sanoi, ettei kannata valittaa, jos ei ole esittää vaihtoehtoa. Mutta toisaalta, onpa joku joskus myös kehoittanut olemaan työntämättä nokkaansa muiden asioihin.