Ohitan G:n poliitikkoläpän, koska en saa siitä mitään irti ja mielestäni samaa aihetta käsitellään vielä seuraavassa kappaleessa.
Gullible kirjoitti:Jos palataan vielä tuohon itsepetoksee, niin kun sanoit:
EveryWoman kirjoitti:Raha, muilta tuleva arvostus ja irtoseksi eivät ole kovin hyviä mittareita onnellisuudelle (muutenhan kaikki, joilla näitä on riittämiin, olisivat onnellisia). Siksi niiden saamiseksi ei kannata kieltää eikä myydä itseään.
Eikös ole niin, ettet haluaisi kumppanisi olevan kaveri, joka pöllii loukkaantuneelta lompakon ja häippää? Olen ymmärtänyt, että yleensäkin luotettavuus, korkea moraali, epäitsekkyys jne. ovat merkittäviä tekijöitä parinvalinnassa.
Aivan. Luotettavuus, korkea moraali, korkea itsetuntemus jne. ovat minulle varsin merkittäviä tekijöitä - mutta epäitsekkyys? Miten realistista olisi olettaa, että kumppanini seurustelee kanssani tavoitellakseen suurinta mahdollista onnea
minulle, eikä itselleen? Minua syytetään näillä palstoilla aina välillä pumpulissa elämisestä, mutta en minä sentään noin idiootti ole.
Määritelmät muuten menevät tässä keskustelussa riemukkaasti sekaisin, ja minusta nyt olisikin syytä katsoa, mistä me oikein puhumme ennen kuin keskustelua jatketaan. Yleisesti käytössä olevat määritelmät ovat käsittääkseni osapuilleen seuraavat:
Epäitsekästä on sellainen toiminta, jossa uhraudutaan muihin kohdistuvan hyvän vuoksi tavalla,
joka kurjistaa itseä.
Utilitaristista on sellainen toiminta, jossa uhraudutaan muiden hyväksi vain silloin, kun uhrautuminen kurjistaa itseä vähemmän kuin minkä verran hyvää sillä on saavutettavissa.
Itsekästä toimintaa on se, jossa pidetään kiinni omista eduista,
siitäkin huolimatta että niistä luopumalla voisi saada aikaan
tätä menetystä suurempaa onnea tai hyvinvointia jollekulle toiselle.
Korjatkaa jos olette eri mieltä.
Itse en kuitenkaan enää pysty soveltamaan tällaisia määritelmiä. Jos tekoja arvioidaan pitkällä aikavälillä ja kokonaisvaltaisesti, itsekäs toiminta kääntyy tekijää vahingoittavaksi (
edit: siis silloinkin, kun kukaan ei koskaan saa tietää siitä). Tämä taas on ristiriidassa yllä olevan itsekkyyden määritelmän kanssa, joten itse en ainakaan mielelläni nimitä moista tekoa itsekkääksi - ainoastaan
ymmärtämättömäksi (tekijä ei ymmärtänyt, että teko kääntyy häntä itseään vastaan, muuten hän ei olisi tehnyt niin). Samoin epäitsekäs toiminta ei todellisuudessa ole epäitsekästä, vaan
myös tekijän omien intressien mukaista (ja joka toista väittää, ei vain ole arvioinut seurauksia kyllin kokonaisvaltaisesti).
Utilitarismi määritelmänä on sovellettavissa myös kokonaisvaltaisella tarkastelulla, mutta epämääräisyyttä siinäkin on. Joku, joka arvioi tapahtumia muutaman sekunnin päähän ja jättää laskuista henkiset vaikutukset, voi pitää utilitaristisena eri tekoja kuin joku toinen.
Millaiset määritelmät sinulla on käytössä?
Edelleen, koska "sisäinen ääni" on se mitä ihmiset uskovat - pitävät "oikeana" ja erehtymättömänä, etenkin jos tuntee itsensä - niin on ihmiselle eduksi, että sisäinen ääni kertoo ihmiselle, että hän on luotettava, moraalinen ja epäitsekäs. Jos alkaa fundeeraamaan vastausta kysymykseen: "voisitko pettää minua koskaan?" niin on tulossa vaikeuksia: kannattaa uskoa itse siihen, ettei pettäisi.
Sisäinen ääni on kaukana itsepetoksen äänestä (jota sitäkin kai ääneksi voi kutsua). Itsepetos on se, joka estää ihmistä kuulemasta sisäistä ääntään. Sisäinen ääni ei kerro ihmiselle, että hän
on sitä tai tätä - se olisi valhe. Ihminen on vain omien tekojensa ja ajatustensa summa. Jos hän ei valehtele, sillä hetkellä hän on rehellinen. Jos hän valehtelee, sillä hetkellä hän on valehtelija. Ei ole mitään staattista
olemusta, joka ylittäisi ihmisen teot.
Tarkoitatko, että ihmisen itsensä kannattaa uskoa, ettei pettäisi, vai että kumppanin kannattaa uskoa siihen? Kummassakin tapauksessa pelkkä uskominen ilman minkäänlaista hahmottamista siitä, missä mennään (vaikka rehellisyyden, itsetuntemuksen, rakkaukäsityksen ym. suhteen), on pään työntämistä pensaaseen.
Ihmismieli on mestarillinen itsepetoksessa: raiskaaja ajattelee, että "se kerjäsi sitä"; varas ajattelee, että "rikkaalta tai yritykseltä voi ottaa"; pettäjä ajattelee, että "petin aiemmin, mutten tee sitä enää"; valehtelija ajattelee, että "pieni, valkoinen valhe, jolla parannetaan tilannetta"; rasisti "toimii suomen kansan eteen". Harva pitää omaa moraaliaan vääränä.
Lähtökohtaisesti juuri näin. Omaa moraaliaan ja toimintaansa on kuitenkin aivan yhtä mahdollista kyseenalaistaa kuin muidenkin. Pitää vain tiedostaa elävänsä itsepetoksessa, ja lopettaa moinen. Toki itsepetoksessa elämättömyys vaatii jatkuvaa tiedostamista, mutta itsestäni ainakin tuntuu että vasta tiedostava elämä on todellista elämää. Muu on vaeltamista sumussa ja jatkuvaa pahaa oloa (ja ikävä kyllä siihenkin voi tottua niin, että pahan olonsa huomaa vain pieninä pinnan alta esiin pyrkivinä aaltoina silloin tällöin).
Vastaavasti moni ajattelee, että on hyveellinen loppuun asti. Entä jos olisit sairaana ja liikuntakyvyttömänä sängyssä huutava ja nälkäinen lapsi sylissäsi - olisiko silloin mieheltäsi hyväksyttävämpää pölliä se lompakko? Lapsesi hyvinvointi vai kuolevan miehen lompakko?
Minulla ei ole tarvetta ajatella
olevani jotakin. Olen sitä, miten elän.
Kuten sanoin, perustarpeiden tyydyttymättömyys lienee omiaan heikentämään sisäistä ääntä ja moraalia. Jos joutuisin kuvailemaasi tilanteeseen (tai etenkin jos olisin kasvanut samantapaisessa ympäristössä, niin että en olisi koskaan edes saanut kosketusta sisäiseen ääneeni), saattaisin hyväksyä että mieheni varastaa lompakon. Vaikka se takaisi lapselleni pätkän lisää elämää, samalla se kuitenkin vaikuttaisi onnellisuuteeni negatiivisesti verrattuna vaihtoehtoon jossa lapselle saataisiin ruokaa ilman rikollista tekoa (ymmärsin minä sitä siinä tilanteessa tai en). Mutta jos moraalista vaihtoehtoa ei olisi, valitsisin todennäköisesti omalta kannaltani siinä hetkessä pienemmältä vaikuttavan pahan - eli sen varkauden.
Tuo on silti ääriesimerkki. Suurin osa länsimaissa elävistä ihmisistä on aivan eri tavalla vapaita valitsemaan millaista elämää elävät, kuin esimerkkisi nainen.
En voi välttyä ajatukselta, että "sisäinen ääni" ja "itsetuntemus" ovat itsepetosmekanismeja, joiden myötä ihminen pärjää sosiaalisessa ympäristössä paremmin.
Ajatuksesi sinulle sallittakoon (
edit: korjasin asiavirheen).