
Kiviäkin kiinnostaa
Ei tietenkään ei. Olethan sä niin suuri Onnistuja. Että isäni ostama skodakin vielä. Ohhoh. Voisitko hei kuitenkin vastata tuohon kysymykseen minkä esitin jo edellisessä viestissäni? "Kerrohan sä masa puolestasi mikä "äijämäiseksi perustaidoksi laskettava aihepiiri, joka jokaisen tosimiehen tulisi osata ja ymmärtää" voisi olla sellainen, mitä et itse osaa ja ymmärrä mielestäsi paremmin kuin keskivertomies?" Oletko todella niin narsisti, että tähän on mahdoton vastata?masa kirjoitti:Siis että mitä kahdehtisin sinulta? Sitä isäsi ostamaa skodaa vai sitä punaista tuunaamaasi amerikan taunusta? Siis sitä 15 tonnin arvoista amisräkänokan leikkikalua?
Sulla ei kuule ole yhtikäs mitään mitä kadehtisin.
Mites, kauanko tätä pikkupilluläppää joutuu vielä kuuntelemaan kaverilta, jonka puoli keskustelupalstaa on nähnyt taluttavan ulos kapakasta itseään toistakymmentä vuotta nuoremman, täysin vastuuttomassa kännissä olevan pikkutytön kynnettäväkseen, ja vielä joutunut kuuntelemaan elvistelyä asiasta päälle?masa kirjoitti:Eli takaisin siis Cityn chattiin päivystämään 24/7. Sieltähän niitä parikymppisiä pikkupilluja tosiaan löytyy, joita pystyt älyttämään omalla mitäänsanomattomilla meriiteilläsi. Onnea etsinnälle.
Varsinaista sankaruutta tosiaan verrattuna siihen, että olen mennyt joskus seurustelemaan itseäni 5v nuoremman "pikkutytön" kanssa. Sä olet masa se todellinen surkea luuseri. Itsellä ei sentään ole koskaan vielä mennyt niin huonosti, että olisi tarvinnut toisen vastuutonta humalatilaa käyttää hyväkseen.
Joo. En osaa kasvattaa mitään tappamatta niitä. En edes chilejä. Mutta onneksi sinä osaat senkin!Herra Manala kirjoitti:kysymykseen minkä esitin jo edellisessä viestissäni? "Kerrohan sä masa puolestasi mikä "äijämäiseksi perustaidoksi laskettava aihepiiri, joka jokaisen tosimiehen tulisi osata ja ymmärtää" voisi olla sellainen, mitä et itse osaa ja ymmärrä mielestäsi paremmin kuin keskivertomies?" Oletko todella niin narsisti, että tähän on mahdoton vastata?.
Seurustelusta vitut ja viis, koska siitä asiastasi minä en tiedä mitään. Minä kylläkin vittuilen ja viittaan siihen 24/7 tapaasi roikkua sätissä koko elämäsi ja vokotella palstalle saapuvia pikkupilluja yötä päivää. Siitä tavastasi et näemmä ole eroon etkä eteenpäin päässyt.Herra Manala kirjoitti: Varsinaista sankaruutta tosiaan verrattuna siihen, että olen mennyt joskus seurustelemaan itseäni 5v nuoremman "pikkutytön" kanssa.
Mitä tulee tuohon toiseen mainitsemaasi asiaan, niin mitä sitten vaikka olisi kävellyt kapakasta ulos baarimikko sylissäni. Mutta kerro toki asia yksityiskohtaisemminkin kaikkien tietoon, koska jostain kumman syystä näyt tietävän asiasta jotain, jopa enemmän kuin minä? Ketä mä olen kyntänyt ja missä olen elvistellyt asiasta?
Herra Manala kirjoitti:Itsellä ei sentään ole koskaan vielä mennyt niin huonosti, että olisi tarvinnut toisen vastuutonta humalatilaa käyttää hyväkseen.

Edit.
Mullakin tuli nyt muuten yks sun kitinä-pano mieleen. Sehän oli sun leuhkimises mukaan ihan helvetin kiimainen kännissä ja oli antanut sulle kunnon kyydit. Sä raukka vaan sanoit että olit todella väsynyt, joten et pystynyt antaan parastas. Muistatkos? Eikö sulla sitten mennyt silloin huonosti?
Viimeksi muokannut masa, 13.05.2008 14:37. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Mistä tietää että on internetissä TosiMiesten keskellä? Siitä kun aiheeseen liittyvän argumentaation loppuessa vastuuttomassa kännissä olevia pikkutyttöjä baarista kotiinsa patjaksi kanteleva setämies alkaa yrittää vittuilla parisuhteista, kiinalaisella pesukonemerkillä ajeleva alkaa yrittää vittuilla autovalinnoista ja tyttöystävänsä nurkissa nelikymppisenä asuva alkaa yrittää vittuilla asumismuodoista.
Ja masa, ei tosiaan ollut mitään kepillä kokeilua, vaan ihan omia elvistelyjäsi asiasta. Mutta ei kai sitä muisti ihan kaikessa voi pelata, kun on niin paljon todisteltavaa. Kerrotko vielä ketä pikkupilluja olen täällä yötä päivää vokotellut? En myöskään ole pannut ketään kännissäollutta. Mutta yritys huono nelonen.
Olet sä vaan uskomaton sankari.
Ja masa, ei tosiaan ollut mitään kepillä kokeilua, vaan ihan omia elvistelyjäsi asiasta. Mutta ei kai sitä muisti ihan kaikessa voi pelata, kun on niin paljon todisteltavaa. Kerrotko vielä ketä pikkupilluja olen täällä yötä päivää vokotellut? En myöskään ole pannut ketään kännissäollutta. Mutta yritys huono nelonen.
Olet sä vaan uskomaton sankari.
Kyl, melkeen yhtä kova synti kuin seurustella hoikan tytön kanssa, ja oikeuttaa siitä jatkuvan päänaukomisen. Ja sitäpaitsi: Shhh, mitään ei ole edes tapahtunut, eikä kukaan mistään elvistellyt. Kunhan olen katsos kepillä tökkinyt jäätä.sipsi kirjoitti:Joo, siis alkoholinnauttiminen ja seksinharrastaminen on ihan kamalia syntejä.Etenki jos ne tapahtuu samana iltana. Ja etenki jos toinen on vanhempi ku toinen.
Ja jälleen sinä tartut kiinni täysi eri asiaan mistä on puhe. Minä olen vittuillut sinulle koko ajan tavastasi väijyä Cityn chatissä koko yön ja vongata jokaista Lollipop91 -nimimerkin omaavaa tapausta. En vittuile todellakaan mistään vanhoista suhteistasi, joista en edes tiedä hevon vitun mitään. Ymmärsitkö, vai nillitätkö nyt tästä seuraavat 500 viestiä, kuten tapoihisi kuuluu?Herra Manala kirjoitti:yhtä kova synti kuin seurustella hoikan tytön kanssa, ja oikeuttaa siitä jatkuvan päänaukomisen.
***************
Herra Manala kirjoitti:Mistä tietää että on internetissä TosiMiesten keskellä? Siitä kun aiheeseen liittyvän argumentaation loppuessa vastuuttomassa kännissä olevia pikkutyttöjä baarista kotiinsa patjaksi kanteleva setämies alkaa yrittää vittuilla parisuhteista, kiinalaisella pesukonemerkillä ajeleva alkaa yrittää vittuilla autovalinnoista ja tyttöystävänsä nurkissa nelikymppisenä asuva alkaa yrittää vittuilla asumismuodoista.
RYHÄHÄHÄHÄHÄHÄ! Narsistinen läskipää, internetin Matti Näsä on taas valvonut koko yön Internetin syövereissä, purkanut pahaa oloaan ja keksinyt valheita oman surkea pussiin puhumisensa pelastamiseksi.
Kiva muuten että otit muute puheeksi tuon kapakkakeikan. Tulit meinaan samalla paljastaneeksi, että kuka juorukello paskiainen tätäkin juttua on mennyt levittelemään ja liioittelemaan. Kuinka en ole yhtään yllättänyt että Cityn sheriffi, oma bingomummumme on syypää tämän jutun valheellisiin levittelyihin.
Ja keneltähän ne argumentaatiot sitten loppuivat kun pitää valehtelemalla vääristellä asioita, idioottihuuteluista puhumattakaan? Ja ihan tiedoksesi että minua sinä surkea narsistinen paskasäkkituoli et pysty tuolla mitenkään loukkaamaan, mutta tarinan toista osapuolta kyllä. Etkö sä saatanan syömishäiriöinen tuppimulkkuläskipää parempaan pysty?
Ja mitä tyttöystävän nurkissa asumiseen tulee, niin siinäkin olet väärässä. Kauppakirjassa näet lukee minunkin nimeni hallintaosuuden ollessa 50%. Mitäs sulla, perintöä odotellessa vuokrakasarmiasumista?
No kyllä minä muistan varsin hyvin tämän sinun väittämäsi ja valehtelemasi Elvistely-jutun kulun. Se näet meni siten että sinä ryntäsit suu vaahdossa Cityssa privaan kyselemään et "saitko, saitko, kerro nyt!" Minä vastasin tuohon että kyllähän kyseinen neito luokseni yöksi tuli. En tosin kertonut että kotiin päästyämme ja parit oluet juotuamme toinen meistä nukahti sohvalle ja nukkui siinä aamuun asti.Ja masa, ei tosiaan ollut mitään kepillä kokeilua, vaan ihan omia elvistelyjäsi asiasta.
Mutta kyllä sulla City Sheriffillä on tosiaan varmaan tuostakin parempaa tietoa meille. Mitä se olisi? Tyrmäystippoja, deittihuumeita, tai vaikka jopa raiskaus? Mitä ajettelit seuraavaksi valehdella päänahkasi pelastamiseksi?
Ai et vai. Mitäs jos nyt muistelisit sitä elvistelyäsi uudelleen. Voin kyllä valaista muistiasi jos se ei toimi?En myöskään ole pannut ketään kännissäollutta. Mutta yritys huono nelonen.
PS. Pesukone on Korealainen, ei Kiinalainen ja ihan omalla rahalla maksettu, eikä isin.
Luuletkos myös että minä jaksaisin loukkaantua jostain pesukonekuittaluista autoihin liittyen? Katsos silloin kun on sinut pippelinsä kanssa, ei tarvitse mitään pilinjatkeita.
Viimeksi muokannut masa, 14.05.2008 11:29. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Totta kai moikataan.BettyB. kirjoitti:Kai muistit moikata kaikkia kanssamotoristeja? Vai vieläkö kädet tutisee niin ettei uskalla stongasta irrottaa?NuoriDaavid kirjoitti:Vastaanotto oli vaisu
Olen tehnyt asiasta tieteellistä tutkimustakin.
Kun minulla oli kaksi eri kyykkypyörää lainassa, niin moikkaajia oli vähemmän, kuin customilla ajaessa.
Itseasiassa tosielämän Matti Näsä on osuvampi.Tix kirjoitti:Repskeikkaa.masa kirjoitti:internetin Matti Näsä
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=TY_ch7RgstA[/youtube]
No helvetti, en tosiaan ymmärtänyt miten paljon paskaa ihminen voi päästään keksiä, nyt ymmärrän. Vastaahan arvon masa, miten on mahdollista ettet tiedä seurusteluistani tai parisuhde-elämästäni ylipäätänsä mitään, mutta sen suhteen sinulla on vahvaa faktatietoa, että väijyn Cityn chatissa kaiket yöt vonkaamassa pissiksiä? Vedätkö sä iltaisin minihameen päälle ja muutut Lollipop91:ksi kadonnen nuoruuden toivossa?masa kirjoitti:Ja jälleen sinä tartut kiinni täysi eri asiaan mistä on puhe. Minä olen vittuillut sinulle koko ajan tavastasi väijyä Cityn chatissä koko yön ja vongata jokaista Lollipop91 -nimimerkin omaavaa tapausta. En vittuile todellakaan mistään vanhoista suhteistasi, joista en edes tiedä hevon vitun mitään. Ymmärsitkö, vai nillitätkö nyt tästä seuraavat 500 viestiä, kuten tapoihisi kuuluu?Herra Manala kirjoitti:yhtä kova synti kuin seurustella hoikan tytön kanssa, ja oikeuttaa siitä jatkuvan päänaukomisen.
Edelleenkään, en ole cityn chatista pokannut ketään minkäänlaiseen kanssakäymiseen paria yli viiden vuoden takaista poikkeusta lukuunottamatta. Mutta masa, kerro nyt perustelluin argumentein, mistä moinen "faktatieto", mitä täällä porkkana hanurissasi levittelet? Todellisuudessa kun taidan käydä noin 1-2 kertaa viikossa chatissa, ja jutella silloin keskimäärin 3 virkettä yleensä Aasin, Lapitiin, 1108:n, Teräsliljan tai Aimohin kanssa. Kukahan näistä on se jatkuvasta vonkuustani kärsimään joutuva pikkupillu?
Aijai. Kyllä se tuntuu hyvältä, kun itsekritiikitön papparainen sekoaa pasmoissaan. Missähän tässä on nyt itsensä pussiin puhuttu? Kun tarkastelee kaverin oman aiheeseen liittyvän argumentaatiokyvyn ja ala-astetasoisen vaahtosuisen läskipää-luokan haukkumasanojen putkeenkirjoituskyvyn suhdetta, niin vähän väistämättäkin tulee mieleen, että jollain on ollut jo aika pitkään ne omat paukut loppu. Kukas se tässä keskustelussa on niitä faktakysymyksiä paskanpuhumiseltaan väistellyt?masa kirjoitti:RYHÄHÄHÄHÄHÄHÄ! Narsistinen läskipää, internetin Matti Näsä on taas valvonut koko yön Internetin syövereissä, purkanut pahaa oloaan ja keksinyt valheita oman surkea pussiin puhumisensa pelastamiseksi.Herra Manala kirjoitti:Mistä tietää että on internetissä TosiMiesten keskellä? Siitä kun aiheeseen liittyvän argumentaation loppuessa vastuuttomassa kännissä olevia pikkutyttöjä baarista kotiinsa patjaksi kanteleva setämies alkaa yrittää vittuilla parisuhteista, kiinalaisella pesukonemerkillä ajeleva alkaa yrittää vittuilla autovalinnoista ja tyttöystävänsä nurkissa nelikymppisenä asuva alkaa yrittää vittuilla asumismuodoista.
Vain palomiehen älykkyysosamäärällä on mahdollista tulla tällaiseen johtopäätökseen. Ja se Cityn sheriffi on muuten Tix, en minä. Olen aika ymmälläni siitä miten olen paljastellut yhtään mitään sillä perusteella, että olen sanonut sinun nähdyn kantavan vastuuttomassa humalassa olevan naisen ulos kynnettäväksesi. Sinähän täällä olet sen sijaan jo linjalla "sun kitinäkännipanosi" heti pissaliisavuodatuksiesi perään, joista ehkä olisi arvon sankarillamme jälleen itsellä hieman töitä tehtävänä peilin edessä.masa kirjoitti:Kiva muuten että otit muute puheeksi tuon kapakkakeikan. Tulit meinaan samalla paljastaneeksi, että kuka juorukello paskiainen tätäkin juttua on mennyt levittelemään ja liioittelemaan. Kuinka en ole yhtään yllättänyt että Cityn sheriffi, oma bingomummumme on syypää tämän jutun valheellisiin levittelyihin.
Parempaan? Enhän mä edes ole yrittänyt vielä, jos paremmuus tässä asiassa on sulle sitä että keksii niinkin innovatiivisia sanoja kuten "paskasäkkituoli" tai "tuppimulkkuläskipää". Mulle se paremmuus tässä asiassa on, että osaa perustella paskapuheensa ja narsismi sitä ettei osaa myöntää olevansa missään tietotaidoiltaan keskivertomiehen alapuolella.masa kirjoitti:Ja keneltähän ne argumentaatiot sitten loppuivat kun pitää valehtelemalla vääristellä asioita, idioottihuuteluista puhumattakaan? Ja ihan tiedoksesi että minua sinä surkea narsistinen paskasäkkituoli et pysty tuolla mitenkään loukkaamaan, mutta tarinan toista osapuolta kyllä. Etkö sä saatanan syömishäiriöinen tuppimulkkuläskipää parempaan pysty?
Jos sä nyt haluat kuitenkin puhua argumentaatioiden loppumisesta ja paskanpuhumisesta, niin sä olet itse masa tuonut niitä välttääksesi tähän keskusteluun nyt mm:
- Säälittävät flametusyritykset oletetuista pissaliisojen vonkailuista
- Narsisti-kortin
- Toisten autot ja paskanpuhumiset niiden omistus- ja maksusuhteista
- Toisten asumiset ja paskanpuhumiset ties mistä mutsin helmoissa asumisesta
- Puheet toisten kitinäpanoista
- Ison läjän erilaisia hienoja läfkipää! -purkauksia
Mutta jos kerran olet tosiaan valmis mieluummin argumentoituun keskusteluun kuin spekuloimaan autojeni omistussuhteista, niin hienoa! Aloitetaan tästä:
1. Minulle jäi aiemmin epäselväksi ja koin perustelusi puutteelliseksi väittämästäsi, että irroitettavan leukaosan kypärällä kommunikoidaan helpommin ympäristön (suojatien ylittäjät, muut motoristit etc.) kanssa kuin avokypärän kanssa. Perustelisitko miten tämä on mahdollista, vai olitko kenties vain väärässä?
2. Millä tavalla moottoripyörän ohjaustankoa käännetään normaalissa ajossa (ei vastaohjausta tehden) muuten kuin kahvasta vetämällä ja työntämällä? Miten on fysiikan lakien perusteella mahdollista, että kahvan työntäminen sanojesi mukaan "toimii aivan eri tavalla" kuin normaali kääntäminen? Perustelisitko miten tämä on mahdollista, vai olitko kenties vain väärässä?
3. Kun olet niin äijää puhumaan narsismista, haluaisin edelleen kuulla sen ensimmäisenkin "äijäasian", josta suostuisit myöntämään omaavasi keskivertomiestä vähemmän tietotaitoa. Ja ei, vihannesten kasvatus ei todellakaan ole mitään äijäilyä. Sehän on ihan akkojen hommaa, ja tosimies tappaa vahingossa kaktuksetkin kaikessa ihanassa rosoisuudessaan ja vielä vähän naureskelee päälle että heh heh, enpäs saakaan mitään kasvamaan/elämään. Äijäasioiksi sen sijaan voit laskea esimerkiksi:
- Talonrakennustekniikan
- Autojen itsehuoltamisen
- Moottoripyöräilyn
- Televisiot
- Stereot
- LVI-työt
- Grillaamisen
- Metsästämisen
- Aseet
- Veneilyn
- Metsätyöt
- Muurauksen
- Hitsauksen
- Kalastuksen
Eli kysymys kuuluu: Mistä em. aloista olet valmis myöntämään, että sinusta tuntuu siltä että osaamisesi ja tietotaitosi on heikompaa kuin keskivertomiehellä (ei Manalalla)? Voisitko vielä perustella, miten niin hassusti on päässyt käymään? Jotta tämä ei menisi miksikään epäreiluksi narsistin vittuiluksi, niin laitan tähän oman listani:
- Talonrakennustekniikka
- Autojen itsehuoltaminen(*)
- Moottoripyöräily
- LVI-työt
- Metsästäminen
- Veneily
- Metsätyöt
- Muuraus
- Hitsaus
- Kalastus
(*) Vaikka osaisinkin, en tykkää tehdä rajoitettujen puitteiden vuoksi
Mites sulla, pikkasen vähemmän narsistisella kaverilla?
No noin muuten kyllä arvaan mistä yrität kuittailusi perustaa, mutta valaise nyt ihmeessä tuon känni-kohdan osalta? Henkilökohtaisesti siinä ei ole minusta mitään hirveän säälittävää tai väärää jos on joskus elämässään yhdessä vietetyn yön jälkeen harrastanut seksiä seuraavana päivänä naisen aloitteesta. Kerro sinä parempimuistinen lisää kännistä?masa kirjoitti:Ai et vai. Mitäs jos nyt muistelisit sitä elvistelyäsi uudelleen. Voin kyllä valaista muistiasi jos se ei toimi?Herra Manala kirjoitti:En myöskään ole pannut ketään kännissäollutta. Mutta yritys huono nelonen.
Alkoi juuri käymään elcoa ja davea sääliksi ihan hurjalla tavalla. Tosin ei ehkä eniten siksi, että "en minä tarvitse mitään pilinjatkeita" -läppä tulee 130% varmuudella aina sellaisilta itsesuggestiokavereilta, jotka sellaisia salaa kadehtivat, kuolaavat ja omaankin nurkkaansa hankkisivat, jos vain varaa ja vaimon lupaa sellaisien ylläpitoon olisi. Muistavatpahan kuitenkin sitten heti sitten seuraavassa moottoripyörä/autokeskustelussa ilmoittaa, etteivät ainakaan ostaisi sellaista paskaa mitä joku toinen kuolaa tai omistaa (kuten joku "Suiza"), vaan tällaisen toisenlaisen, joka on vaan paljon munakkaampi ja parempi vaihtoehto. Ei niin, ettäkö internet-munakkuuden suuri sankari tulisi sellaista koskaan haluamaan saatika sitten tarvitsemaan.masa kirjoitti:Katsos silloin kun on sinut pippelinsä kanssa, ei tarvitse mitään pilinjatkeita.
Viimeksi muokannut Herra Manala, 14.05.2008 14:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.