

Lisäksi oon erittäin hyvä musiikinteoriassa ja italiankielessä.
Kuka sä oot ja mitä sä teit mun käheeääniselle siideriorjalle?sipsi kirjoitti:Pianoa ja poikkihuilua, pianoa huomattavasti paremmin. Sit omasta mielestäni osaan myös laulaa, muilta on tullu aika vaihtelevia mielipiteitä. (Mut sehän se just onki; makuasia.) Kitaralla osaan soittaa jotain sointuja, tykkäsin joskus ripari-ikäsenä säestää omaa lauluani. (Lempibiisejä oli mm. Guns ' Rosesin Don't cry ja Apulannan Päivästä toiseen.
)
Lisäksi oon erittäin hyvä musiikinteoriassa ja italiankielessä.
Öh, miten niin? Mulla voi olla "ihan kiva lauluääni", muttei se silti tarkoita sitä että mulla olisi yhtään mitään käsitystä oikeanlaisesta laulutekniikasta. Pointti oli lähinnä siinä, että jos olisin joskus ihan oikeasti opiskellut musiikkia/laulua, mulla olis voinut olla tarvittavia luonnonlahjoja tehdä siitä ammattikin. Sen sijaan tälleen kouluttamattomana ei kehtaa kuvitella rääkyvänsä kuin halvassa karaokebaarissa kolmen keppanan jälkeen.ninnithequeen kirjoitti:Herra Manala kirjoitti:Laulaa olisi ollut mukava joskus opetella, mutta taitaa olla kohdaltani vähän myöhäistä jo.
Kehtaatkin.
Samikset. Penskana opettelin ihan korvakuulolta kaikenmaaliman biisit pianolla Fyr Elisestä Bryan Adamsin Heaveniin, en kyllä varmaan enää osaa, pitäis kokeilla. Nuotteja en osaa vieläkään.BettyB. kirjoitti:Nokkista ja pianoa, molempia korvakuulolta. Nuotteja en osaa, mutta mulla on absoluuttinen sävelkorva...
Mulla taas on vain suhteellinen sävelkorva. Eli tarvitsen äänirautaa puhtaan A:n (440 Hz) löytämiseen, mutta sen jälkeen menee sävelaskeleet ihan jees. Ja musiikkia kuunnellessa huomaan jos menee nuotin vierestä tai tulee vääriä säveliä / väärä sointu.BettyB. kirjoitti:mulla on absoluuttinen sävelkorva.
?? Eikö tuollainen "suhteellinen sävelkorva" nyt käytännössä ole joka ikisellä ihmisellä? Missä sellaisia puupäitä muka kasvaa jotka eivät huomaa jos musiikki menee nuotin vierestä tai tulee vääriä säveliä, eivätkä kykene solmisaatioäänenavaukseen ilman että oktaavien väli on eksakti?NegaDuck kirjoitti:Mulla taas on vain suhteellinen sävelkorva. Eli tarvitsen äänirautaa puhtaan A:n (440 Hz) löytämiseen, mutta sen jälkeen menee sävelaskeleet ihan jees. Ja musiikkia kuunnellessa huomaan jos menee nuotin vierestä tai tulee vääriä säveliä / väärä sointu.BettyB. kirjoitti:mulla on absoluuttinen sävelkorva.
Voi kuule, jotkut sellaisista puupäistä jopa säveltävät kaupallista musikkia, ainakin sillä perusteella kun olen heidän biisejään kuunnellut. Mikä taas tarkoittaa että myös yleisön ja maksavien asiakkaiden puolella on samanlaisia puupäitä jotka ovat kuuroja musiikin virheille.Herra Manala kirjoitti:Missä sellaisia puupäitä muka kasvaa jotka eivät huomaa jos musiikki menee nuotin vierestä tai tulee vääriä säveliä, eivätkä kykene solmisaatioäänenavaukseen ilman että oktaavien väli on eksakti?
Ei ole. Itse asiassa löytyy jopa sellaisia kummajaisia, joilla on passiivinen absoluuttinen sävelkorva, mutta jotka laulavat itse silti nuotin vierestä. Puhtaasti laulaminen ei liity suoranaisesti sävelkorvaan, vaan vaatii harjoittelua, toisilta enemmän kuin toisilta.Herra Manala kirjoitti:?? Eikö tuollainen "suhteellinen sävelkorva" nyt käytännössä ole joka ikisellä ihmisellä?NegaDuck kirjoitti:Mulla taas on vain suhteellinen sävelkorva. Eli tarvitsen äänirautaa puhtaan A:n (440 Hz) löytämiseen, mutta sen jälkeen menee sävelaskeleet ihan jees. Ja musiikkia kuunnellessa huomaan jos menee nuotin vierestä tai tulee vääriä säveliä / väärä sointu.BettyB. kirjoitti:mulla on absoluuttinen sävelkorva.
Ensiksimainittu on helpompaa kuin jälkimmäinen, vähän sama ero kuin passiivisessa ja aktiivisessa absoluuttisessa äänikorvassa. Ensimmäinen onnistuu sävelkorvan avulla, jälkimmäinen taas yleensä vaatii harjoittelua.Missä sellaisia puupäitä muka kasvaa jotka eivät huomaa jos musiikki menee nuotin vierestä tai tulee vääriä säveliä, eivätkä kykene solmisaatioäänenavaukseen ilman että oktaavien väli on eksakti?
Eihän toi ole kiinni kuin siitä, ettei hallitse äänihuuliaan/lihaksistoaan tarpeeksi tarkasti kurkun alueelta. Suun/huulten alueelta taas hallitsee. Kai faijasi nyt sentään kuulee itse laulavansa väärin?prosessi kirjoitti:Toinen kumma esimerkki on isäni, joka laulaa aivan päin honkia, mutta pystyy viheltämään mitä vaikeimpia kappaleita täysin puhtaasti. Sitä ihmettelen suunnattomasti, en ole löytänyt ilmiölle mitään järkevää selitystä.