gullible kirjoitti:No jos sisin ääni käskee, että vaimon raiskaaja on tapettava niin fiksu kaveri soittaa poliisille eikä vedä liipasimesta. Vai ollaanko tässä nyt taas siinä suossa, että jos vain tuntee itsensä niin ei ole edes sitä mahdollisuutta, että sisin ääni olisi väärässä.
Eli jos on impulssien ja emootioiden vallassa? En tarkoita sitä. Käsittääkseni tätä on määritelty jo aika moneen otteeseen, joten en lähde purkamaan kaikkea uudestaan. Tunteella tarkoitan sitä, jonka tunnet selkeimmin silloin kun olet totaalisen tyynessä tilassa. En todellakaan usko, että kenellekään siinä tapauksessa silmitön murha on itselle rehellisin toimintatapa.
gullible kirjoitti:Tuo itsensä tunteminen on nousemassa ylimmäksi kirosanakseni tällä palstalla: täysin abstrakti fraasi, joka ei tarkoita mitään ja kaikkea.
Varmasti. Sinulle. Sitä se on ollut minullekin, ainakin "rakkauden" ja "Jumalan" lisäksi, muutaman helpoimman plokatakseni.
Totta helvetissä monella määritelmällä älykästä kaveria riepoo, että on muka olemassa joku tällainen juttu jota ei itse voi älynsä avulla palastella ja analysoida; jollain tapaa todistaa tai refutoida. Se, että tuot esille että vituttaa, on ilman muuta rehellistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettetkö itse voisi joskus tavoittaa, mitä näillä haparoivilla sanoilla yritetään kuvailla. Jos haluat.
Selvennykseksi siis, että en todellakaan odota että jotenkin tuosta vain taipuisit joihinkin näihin juttuihin mitä esimerkiksi omalta osaltani olen esittänyt. Mielestäni se ei voisi olla rehellistä. Nykyiset käsityksesi kun ovat varmasti kohtuullisen tukevilla perusteilla. Sekään ei kuitenkaan tarkoita, ettetkö voisi tähän
oman tutkiskelusi tuloksena lopulta kosketusta saada.
Meinasin lainata tässä Awarenessista yhtä kohtaa, josta olisi käynyt erinomaisesti ihmi se turhuus, mikä missään toisen käännyttämisyrityksessä väistämättä on, mutta sen olisi varmaan voinut tulkita provosoivaksi. Fakta nyt kuitenkin on, että en minä voi tätä minun kokemaani Tunnetta sinulle välittää. Ei se niin toimi. Tie sen luokse on kuljettava itse. Muut voivat korkeintaan suosittaa matkaoppaita, joista niistäkään mikään ei sisällä Totuutta itseään; sen voit löytää ainoastaan sisältäsi.
Tiedän, että tämä kuulostaa saatanan ärsyttävältä, koska olen käynyt saman läpi itse.
gullible kirjoitti:Jos yo. pätee vain epäitsekkyyteen/hyvän tekemiseen niin totta meisselissä on tilanteita, jossa kannattaa kiillottaa epäitsekkyyden kilpeään, vaikka sisäinen ääni olisikin vähän kyllästynyt hommaan, ja antaa itsestään vallan epäitsekäs kuva. Näin saa muilta rahaa, arvostusta ja pildeä/kiklua.
Edelleen: puhut mielestäni 'reliefin' keinoista, et 'curen'. Voi varmaan argumentoida, että onhan sitä helppo filosofoida jos on maallisesti "kaikki kunnossa". Noh, tietyssä mielessä näin voisi ajatella olevan, mutta toisaalta mammonan maailmassa ihmiset tuppaavat olemaan monessa muussa mielessä keskimäärin vieraantuneempia omasta sisimmästään. BTW, de Mellon kohdalla herättävä kokemus oli se, kun hän aikoinaan kerran oli Intiassa erään riksakuskin kyydissä, ja tällä tuntui olevan maallisesti katsoen kaikki jotakuinkin niin päin persettä kuin vain voi olla -- mutta silti hän suorastaan loisti kokonaisvaltaista onnea, kun taas de Mello itse joka oli jo mainetta ja kunniaa niittänyt saarnamies, koki sisällään tietyn autiuden. Tämä pakotti miehen kelaamaan koko elämän ihan uusiksi, ja tässä nyt näin jälkikäteen arvioiden tämän itsetutkiskelun tulos on ainakin minulle ollut suureksi avuksi.
gullible kirjoitti:*rumpujen pärinää* EP */rumpujen pärinä* on vastaus tähänkin ongelmaan: epäitsekkyys on mieleen sisäänrakennettu prosessi, koska vastavuoroisesti epäitsekkyyttä harjoittavat valloittivat maan. Vastavuoroinen epäitsekkyys oli ylivertainen selviytymisstrategia. Epäitsekkyyttä osoitetaan siis ihan tiedostamatta, hakematta mitään epäitsekkyyden sädekehää (status tottakai on aina haluttua ja sen halu lisää epäitsekkyyttä ja sen näyttämistä), koska sellainen keskimääräinen ihminen luonnostaan on.
Korjaan tuota osittain: status on aina haluttua, JOS ihminen ei ole herännyt. Muutoin kyllä olen sikäli samaa mieltä, että tämä muiden auttaminen on ihmiselle luontaista, mutta mielestäni puhtaimmillaan silloin, kun se kumpuaa ihmisen omasta tunteestaan -- tiedostamatta, kuten tuossa itsekin sanoit. Uskon siis että tätä ihmisen sisäänrakennettua, tunteen tasolla toimivaa (laskelmoiva tie on aina kuormittavampi, ja olen muuten EW:n kanssa sikäli samoilla linjoilla, että jos ihmisellä olisi ääretön tiedonkäsittelykapasiteetti käytössään, myös laskelmointi johtaisi lopulta samaan tulokseen kun tämä mitä "sydämen ääneksi" kutsumme) "epäitsekkyyttä" voidaan käsitellä EP:n viitekehyksessä. Toki. Mutta minun määritelmälläni siinäkin on taustalla itsekkyys, koska
ultimately motiivi ihmisen toiminnalle on tällaisessakin tilanteessa hänen oma hyvinvointinsa.
Mitä pahaa tässä on? Sehän tarkoittaa että jokaisessa ihmisessä on sisäänrakennettu mekanismi tehdä hyvää -- ja tämä on vieläpä 1:1 yhteneväinen ihmisen oman intressien kanssa! Mutta näin VAIN JA AINOASTAAN, jos ihminen riisuu itsestään kaiken tässä maailmassa
oppineensa paskan ja saa luotua pysyvän ja kirkkaan yhteyden sisimpäänsä.
gullible kirjoitti:Epäitsekkyyttä osoitetaan pääsääntöisesti perheelle, sitten kavereille tai niille joista halutaan kavereita, sitten heimolle/kansalle ja lopuksi neekereille. Lapsi tarjoaa karkin kaverilleen tai isolle ja vaffalle tai suositulle tyypille, josta haluaa kaverin, mahdollisesti tiedostamatta tekonsa tarkoitushakuisia motiiveja.
OK, tämä onkin mielenkiintoinen pointti, ja tietyssä mielessä evolutiivisesti olen samaa mieltä. Itselleni valaiseva ahaa-elämys oli se, kun tajusin että biologisesti ihmisen evoluutiohan on tosiaan pysähtynyt pienyhteisöjen ajalle. Ei ihminen pelkästään vaistoihinsa, vietteihinsä -- niihin impulsseihin ja emootioihin -- turvaten pystykään enää nykymaailmassa toimimaan optimaalisesti. Emme elä enää pienyhteisöissä. Monet kaihoavat aikoja, kun elimme. Silloin oli niin paljon helpompaa. Totta. Tässä mielessä. (maallisesti on toki ollut niukkuutta ja kurjuutta etc.) Juuri tämän vuoksi Soturi (tietyissä konteksteissa jatkuvalle ja ehdottomalle itsensä kehittämiselle omistautunut ihminen) ei tyydykään jäämään sille tasolle, jolle yksin hänen biologiset eväänsä antavat edellytykset. On jatkuvasti haastettava itsensä, ponnisteltava jatkuvan kasvun eteen (off-topic tämä "ponnistelu" ei sitten muuten tunnu rasitteelta, minkä tiedän olevan tätä kokemattomille vaikeaa uskoa, mutta ei mennä nyt siihen, se ei ole tässä olennaista). Tätä teemaa sivuttiin hieman aiemmin "Ihminen on eläin" -keskustelussa.
gullible kirjoitti:Jos lihava valkoinen äijä kaatuu HD:llä thaislummissa niin miten luulet käyvän?
Menemättä nyt siihen, millä arvomaailmalla, asenteella ja ylipäätään missä laajemmassa kontekstissa tämä "lihava valkoinen äijä kaatuu HD:lla thaislummissa" (en nimittäin oikein osaa nähdä ketään henkistynyttä ihmistä toimimassa näin, mutta se on sivuseikka), niin näin se on: Jos slummissa elävät tuntevat itsensä hyvin, mies saa apua. Jos ei, hän ei saa apua. Myös se on faktaa, että jos miehen elämänkatsomus ja kokemus maailmasta on rakastava, hänen tsäänssinsä selvitä hyvin ovat huomattavasti korkeammat kuin jos ei ole.
BTW, olen kuullut firmamme Intiassa töissä olleilta, että siinä on merkillinen kansa: voit kävellä superruuhkaisen slummikaupungin läpi Rolex ranteessa etc. -- ja kukaan ei koskekaan sinuun. Tämä voi olla kärjistys, mutta myös oma käsitykseni tietysti intialaisesta kulttuuriperimästä (joita on toki monenlaisia, maahan on hyvin hajanainen) on kovasti sopusoinnussa tuon kanssa. Enkä ihmettele, että juuri tuo de Mellonkin herättämä riksakuski oli intialaisesta slummikaupungista.
On mielestäni siis aukotonta todistusaineistoa, että
kaikki ihmiset eivät ole sekaisin, hukassa itseltään. Jos oma pointtisi on, että jospa jossain thaimaalaisessa kylässä tulisikin turpaan, niin mitäpä sinäkään tässä mitään yrittelemään, niin.. voi helvetti sentään.
Minun kokemukseni vallitsevasta osasta maailman menoa on tunne, kuin ihmiset liukastelisivat paskassa. Sitten kun paska osuu omaan nilkkaan/naamaan, tätä kirotaan, yritetään saada mahdollisimman monet muut hokemaan että kylläpä se maailma on paska paikka, ja yritetään yriteään vielä parhaan mukaan viskoa vähintään yhtä paljon sitä itseään muiden päälle. Mitä sitten jos jossain joku on sekaisin? In fact, mitä sitten vaikka suurin osa maailman ihmisistä olisi sekaisin?! Eikö kysymys kuulu: mitä SINÄ haluat elämältäsi?
--------
Jos nyt koet, että v*ttu on sillä mulkvistilla otsaa heittää tollasta legendaa, en kyllä ihan satavarmasti lue mitään henkisyysPASKAA, niin tämä on
ymmärrettävä reaktio, mutta on hyvä tiedostaa että sellaista puuskaa seuratessasi et kuitenkaan tekisi minkäänlaista karhunpalvelusta minulle, vaan itsellesi. Tämä ei toki loogisesti tarkoita, että näistä teemoista lukeminen olisi sinulle yksiselitteisesti oikea ratkaisu, vaan pointtini on että jos tekisit valintasi
tuolla perusteella, olisi se yksiselitteisesti huono. Samoin, jos joku nyt sattuisi kokemaan, että kylläpä se S.E. on sitte viisas kaveri, opettelenpa intopiukkana ulkoa kaiken mitä se suosittelee ja alan fanaattisesti vaahdota tästä kaikille ketkä tielleni sattuvat, metsään menee yhtä lailla. Lisään vielä ennakoivasti, että jos nyt käy niin että joku kokee tästä jotain apua olevan, niin en odota/toivo/tms. tästä mitään kiitosta tai kunnioitusta. Joidenkin ystävieni kohdalla näin on nimittäin käynyt. Minusta se on jotenkin ristiriitaista ja vaivauttavaa: motiivini kun ovat todellakin olleet itsekkäät. Totta kai on mukava kuulla, jos joku on syvällisesti onnellinen ja jakaa tätä iloa, mutta tämä on
olennaisesti aivan eri asia, vaikka monet eivät jostain syystä sitä tunnu tajuavankaan.
Minä siis yritän vain kertoa omista kokemuksistani. Kuten sanoin, motiivini on itsekäs tarve (kuten väitän että kaikilla muillakin, tunnustakaa tai älkää -- vaikkakin monet toki tukahduttavat sen) jakaa tätä kokemustani, ja yritän tehdä sen mahdollisimman avoimesti ja vilpittömästi. Itse en voi suositella muuta kuin että tunnustelkaa te omia fiiliksiänne ja päättäkää kenestäkään, toistan KENESTÄKÄÄN muusta kuin itsestänne riippumatta mitä elämältänne haluatte. Kuten aiemmin sanoin: omasta mielestäni mikään ei ole niin tavoiteltavaa kuin olla itselleen rehellinen, viimeistä solua myöten.
Olen kuumeessa ja aivan voipunut. Minulla on huomenna jotain telekonferenssia yms. työjuttua, jos sitäkään jaksan, enkä ole varma koska olen siinä määrin voimissani että tänne kirjoittelemaan palaan. Jossain vaiheessa sen kyllä ilman muuta teen, jos aihetta on. Tämä ei edelleenkään ole mitään marttyyriskeidaa vaan lähinnä FYI ettette ihmettele jos olen poissa.
Nukkukaa rauhassa.