Kuvataiteen suosikit?

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
Kreitsu
Kitisijä
Viestit: 3775
Liittynyt: 09.05.2006 8:45
Paikkakunta: (juna)Kisko

Viesti Kirjoittaja Kreitsu »

prosessi kirjoitti:On tietenkin myös mahdollista, että minun on helpompaa hahmottaa kotimaisten taiteilijoiden ajatusmaailmoja.
Eihän taiteen (välttämättä) tarvitse hahmottaa tekijänsä ajatusmaailmaa tai edes kulttuuriympäristöä. Tuskinpa kaikilla taiteilijoilla on kovin syvällistä sanottavaa, vaikka kaikkihan tietenkin toivoisivat niin: tai että edes näyttäisi siltä.

Minua ei siis kiinnosta paskaakaan, mitä taiteilija haluaa kuvansa esittävän, vaan tulkitsen sen omalla tavallani - olkoon taiteilija persialainen tai suomalainen. Siinä mielessä taide on universaalia, että taiteen nauttija saa itse päättää tulkinnasta. Siihen ei taiteilijalla ole paljon sanottavaa.

Myönnän, että olen toki kiinnostunut toisinaan ja joidenkin taiteilijoiden kohdalla heidän (tai ammattilaisten, jos taiteilija on kuollut) taiteensa "oikeasta" tulkinnasta, mutta se ei estä minua löytämästä sille/niille omia tulkintoja.


Edit: Tämä on mielipide, joka syntyi Prosessin yhdestä lauseesta. Ei siis mikään hyökkäys mitään kohtaan.
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Kreitsu kirjoitti:
prosessi kirjoitti:On tietenkin myös mahdollista, että minun on helpompaa hahmottaa kotimaisten taiteilijoiden ajatusmaailmoja.
Eihän taiteen (välttämättä) tarvitse hahmottaa tekijänsä ajatusmaailmaa tai edes kulttuuriympäristöä. Tuskinpa kaikilla taiteilijoilla on kovin syvällistä sanottavaa, vaikka kaikkihan tietenkin toivoisivat niin: tai että edes näyttäisi siltä.
Väkisinhän se noita hahmottaa, koska taide on lähtöisin luojansa ajatusmaailmasta, joka puolestaan saa vaikutteita siitä kulttuuriympäristöstä. Se, että onko jotain todellista sanottavaakin, on taas eri asia, eikä kaiken taiteen varmaan tarvitsekaan sanoa mitään, kunhan miellyttää jonkun silmää. Esimerkiksi vanhempieni suosikki Saara Tikka ei vetoa minuun ollenkaan älyllisesti, vaikka noita heidän seinillään roikkuvia tauluja onkin ihan kiva katsella ja paikantaa niiden tahallisia nurinkurisuuksia.
Minua ei siis kiinnosta paskaakaan, mitä taiteilija haluaa kuvansa esittävän, vaan tulkitsen sen omalla tavallani - olkoon taiteilija persialainen tai suomalainen. Siinä mielessä taide on universaalia, että taiteen nauttija saa itse päättää tulkinnasta. Siihen ei taiteilijalla ole paljon sanottavaa.
Tästä olen täysin samaa mieltä, ja itse asiassa liian tarkkaan etukäteen mietitty sanoma pilaa helposti koko teoksen. Parhaissa töissä se varsinainen sanoma selviää taiteilijalle itselleenkin vasta kun työ on valmis.
Myönnän, että olen toki kiinnostunut toisinaan ja joidenkin taiteilijoiden kohdalla heidän (tai ammattilaisten, jos taiteilija on kuollut) taiteensa "oikeasta" tulkinnasta, mutta se ei estä minua löytämästä sille/niille omia tulkintoja.
Joo, minä en usko mihinkään "oikeisiin" tulkintoihin, ja aika harvoin olen muiden tulkinnoista edes kiinnostunut. Etenkin taiteilijoilla itsellään on usein aivan "vääriä" selityksiä töilleen...
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Dalin ja Gigerin lisäksi kestosuosikki on Dave McKean, jonka tyyli on ikävä kyllä kovin imitoiduksi tullut muutaman vuoden sisään varsinkin levynkansitaiteessa.



Kuva
Kuva
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 6738
Liittynyt: 04.11.2007 3:11

Viesti Kirjoittaja Gat »

Realistisemmasta tyylistä diggailen vanhoja hollantilaisia mestareita, on se niin herkun näköistä. http://en.wikipedia.org/wiki/Dutch_Golden_Age_painting

Nykyinen fotorealismi tuntuu vähän pelkältä taidonnäytteeltä, kun kerran kamerakin on keksitty. Tosin jos aihe on outo, joku kaatopaikka vaikka, niin ehkä jotain viehätystä. Ja sitten aivan hyperrealismi luo kameraa todemman vaikutelman. Koska on yhtä tarkka joka etäisyydelle, niinkuin silmä katsetta siirtäessään.

Mitä en oikein ole tajunnut, on Andy Warholin Pop Art. Tosin tiedän siitä vain ne tavallisimmat marilynkuvat ja tomaattikeittopurkit. Yhden kerran vitsinä kävisi, mutta siinä se.

Ja melkein samaa teki jo Marcel Duchamp
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marcel_Duchamp
kun 1917 laittoi miesten pisuaarin näytteille taideteoksena. Hyvä ja vallankumouksellinen idea silloin, mutta nopeasti kuluva clou.
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
NegaDuck

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Onhan noita vaikka kuinka, mutta yksi minuun aika suuren vaikutuksen tehnyt kuvittaja on Rien Poortvliet, jonka varmaan tunnette esmes Suuren Tonttukirjan kuvittajana. Tyylinsä ja tekniikkansa löydettyään hän ei sitä enää paljoakaan muunnellut, mutta taitava oli.
aimohaiku

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Gat kirjoitti: Hauska vaikka ei arvostettu kotimainen on muutakin tehnyt Matti "Huuhaa" Innanen. Naivisti, joka on taito sekin. Hirmuisen kauhistuttavia tai umpitolloja ihmissusia ja vanhasta maaseudusta vetävää komiikkaa.
Suomen Gallupin säätiö järjesti Helsingissä muutama vuosi sitten näyttelyn, jossa oli 100 Innasen taulua. Se oli vaikuttava näyttely. Naivismissa on sitä jotain, taidetta parhaimmillaan.. :)
NegaDuck

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Täältähän löytyy hauskoja, eri tekijöiltä:
http://sketch-o-rama.blogspot.com/
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1233
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Kävin joskus katsomassa Dalin tuheroita, aika rumia. En oikeastaan tykkää kenestäkään taiteilijasta kauheasti, mutta HR Gigerillä taitaa olla jotain kivoja. Ja Juhani Linnovaara oli dokumentin perusteella niin loistokaveri, että miksen samalla tykkäis vaikka sen tauluistakin.

Kuva
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1233
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Tähän kysymykseen ei ilmeisesti voi vastata ilman, että kuulostaa Jussi Parviaiselta. Sanon nyt siis pelkästään Gattacan tiedoksi, että McCartney, Lennon, de Kooning, Mucha, Linnovaara ja mun mummi. Joistain omista turautuksistanikin tykkään, mutta harvoin onnistun.

Akseli Gallen-Kallela:
Kuva

Paul McCartney:
Kuva
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

-Superior- kirjoitti:Akseli Gallen-Kallela:
Kuva
Tää on joka toisen ihmisen seinällä julisteena. Olen täysin kyllästynyt teokseen.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1233
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Tykkään tuollaisista mainoksista, tunnelmallisia. Alfons Muchastakin ehkä juuri siksi.

Kuva
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
Avatar
AnaisJune
Kitinä paheena
Viestit: 38
Liittynyt: 17.08.2008 7:58
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja AnaisJune »

En juurikaan ole välittänyt mainstream taiteilijoista (Picasso, Dali, Chagal, Monet, Gogh.. etc) sitten herkkien teinivuosieni. Kyseessä on lähinnä kyllästyminen, kuin se että pitäisin taiteilijoita jotenkin huonoina. Vaikka kyllähän muutaman taiteilijan uran loppuvaiheen törkeät rahastus-tuherrukset olisi saanut jäädä sutimatta.

Jollain tavalla myös renesanssi, uusklassismi, impressionismi ja uusi romantiikan tyyli ovat olleet mieluisimmat tyylisuunnat katsella taideteoksena. Ei ehkä kuitenkaan sisustuselementtinä. Jo pikkuisena olin selannut tohkeissani italian renesanssitaitelijoista kertovaa opusta ja Botticellin soikea-kasvoiset ihmiset jäivät pitkäksi aikaa kummittelemaan mieleeni.

Oma ehdoton suosikkini suomalaisista onkin tuntematon ja vaatimaton Oscar Parviainen, joka maalasi omaksi ilokseen, ja tulkitakseen maalauksillaan esimerkiksi ystävänsä Sibeliuksen sävellyksiä. Nämä ovat siis tavallaan ekoja musavideoita, jos tarkemmin ajatellaan :D

Oscar Parviainen

Kuva


Kuva

Nykyinen abstrakti tai muu moderni taide voi olla mielestäni myös ihan kivaa, ja hienoakin. Ne eivät vaan jää samoin mieleen ja aiheuta yhtä voimakasta tunnetta kuin vanhemmat maalaukset. Toisaalta sisustukseeni voisin niitä ottaa mielummin.

Moderneista taiteilijoista muuten ykkönen on mielestäni Banksy. Hän pystyi tekemään jonkin muutoksen. Yhtäkkiä yön aikana tuhrittu seinä on neljännesmiljoonan arvoinen. Jotain tapahtui. Rakastan efektiä, taide sinänsä melko tavallista.
NegaDuck

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Kaveri vihjaisi että Ren & Stimpyn luoja John Kricfalusi pitää blogia:

http://johnkstuff.blogspot.com

Jos piirtäminen vähänkään kiinnostaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa. Hän näkee aika paljon vaivaa blogimerkintöihinsä, kerää kuvia referensseiksi ja kertoo hyviä pointteja piirrostyyleistä, hahmojen luomisesta, kaikesta animaatioon liittyvästä. Ja wanhana itsepäisenä terwaskantona tietenkin kauhistelee nykyajan menoa, mutta kai se kuuluu asiaan.
Vastaa Viestiin